Aiemmin paljastin jo yhden suosikkipaikkani Tampereella. Nyt jatkan toisella, paljon tunteita herättävällä paikalla: Näsinkalliolla. Lähes jokainen todennäköisesti tuntee Näsinkallion historian, ja sen merkityksen sadan vuoden takaisten kauheuksien näyttämönä.
Hiljennyn Näsinkalliolla yksin ollessani; teen matkan historiaani. Vakavoitumisen lisäksi Näsinkalliolla on yhtä mukava tutustua piknik-korin ruoka- ja juomatarjontaan. VR porhaltaa ohi. Halfpipe veivaa ympäri vielä kerran huonovointiset hurvittelijat. Lehdet kellastuvat tähän aikaan vuodesta, mutta Milavida kurkkii puskan takaa yhtä ylväänä kuin keväällä, kun kaikkialla vielä vihersi.
Tampere ei ole pelkkää satumetsää ja sotatannerta. Eikä tarvitsekaan. Teollistumisen ja kaupungistumisen taideteoksessa sekoittuvat perinteikäs Finlayson-historia ja postmodernin aikakauden rumilukset. Tampere on silti rakas.
Menkää Näsinkalliolle ja Milavidaan! Olkaa vaiti, ja naurakaa.
