Kesävihaajan tunnustukset

Voiko kesästä oppia tykkäämään aikuisena? Tarkista, pystytkö keksimään kesästä yhtä monta negatiivista asiaa kuin kesävihaaja.
Tänään on virallisesti kesäloman ensimmäinen päivä. Aurinko herätti tunkemalla läpi valkoisista verhoista. Eiliset itse tehdyn pizzan tähteet odottivat kaapissa, ja belgialainen luomukahvi surisi pannussa. Pitäisikö olla hyvillään lämmöstä vai tuskastua kuumuudesta, kuten vanhan kunnon kesävihaajan tapoihin kuuluu?

Kesässähän on järjettömästi elämänlaatuun vaikuttavia negatiivisia asioita. Siksi, ja tietenkin myös suotuisten reissuajankohtien vuoksi, olen pitänyt ansiotyökesälomani aina syksyllä tai talvella, jos kahta viikkoa ei lasketa neljä vuotta sitten. Miettikääpä, kuinka ihanaa on kääriytyä peittoon, kun muut painavat kolmenkymmenen asteen pakkasessa töihin! Tai kuinka ihanaa on istua pohjoisvietnamilaisella terassilla katsomassa, kuinka usva laskee vuorenlaaksoon, kun toisella puolella maapalloa viritellään työpäivää käyntiin.

Jäit ehkä miettimään niitä kesän negatiivisia piirteitä, joista yhtäkään ei välttämättä tullut mieleen. Onneksi pystyn kesävihaajana palauttamaan helposti mieleen kaikki ikävät asiat. On kuuma, aamulla herää hikisenä, hyttyset pistävät päivittäin, paarmat kiusaavat, ampiaiset pelottavat, parvekkeen ovea ei voi pitää ötököiden takia auki, kirvat ja muurahaiset kiipeilevät jalkapöydillä, lokit ripuloivat päälle ja vieläpä kirkuvat, koskaan ei löydy sopivia vaatteita ulos, sen kerran, kun mökille pääsee, sataa kaatamalla tai on kylmä ja kaiken päälle elokuun viimeiset kesäpäivät ovat täynnä surullisen keltaista valoa, kesän viimeistä hätähuutoa ennen kuolemaa ja syksyn ylivoimavoittoa.

Tänään sattui kuitenkin käymään niin, että unohdin melkein yllä olevan listan istuessani pehmeällä viltillä Eteläpuistossa. Vieressä oli miellyttävää seuraa, joka ei ainakaan liikaa jäkättänyt, ja Manoushen täydellistä libanonilaisruokaa. Iltapäivällä tuntui siltä, että tästä kesästä voisi ehkä tykätäkin. Ihan vähän ainakin. Olo oli myös aika etuoikeutettu, kun maantasosta katsellessa syreenit, koivut ja männyt heiluivat kevyesti tuulessa, eikä edes keskellä kaupunkia häirinnyt autojen melu. Kunnes, joku ajoi päin aitaa kadun toisella puolella.

Olivatpa aurinkoiset päivät kuinka ihania tahansa, niin jostain syystä hippusen äkäinen luonteeni on taipuvainen siihen, että todellinen inspiraatio versoo yksinäisten lokkien ja aution sillan kupeessa. Hetkeä ennen kuin sade kaatuu maahan.

Onko kesän vihaaminen ihan järjetöntä? Ei kai kesän kuitenkaan kaikkien suosikkivuodenaika tarvitse olla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa