Jotakin vanhaa, uutta ja lainattua. Meille uutta, muille vanhaa. Ei mitään lainattua, vaan kahisevalla Torista ostettua. Meidän muistoja ilman, että ne ovat oikeasti meidän.
Uskallan väittää nähneeni aika paljon Kiinaa, vaikka toisaalta yhden provinssin koluamista ei kai kummoisena suorituksena voi pitää. Ei, vaikka siellä olisi parisen kuukautta yhteensä viettänyt. Pitkistä reissuista huolimatta matkoilta ei ole tullut ostettua aineellisia muistoja, paitsi panda-avaimenperä ja paikallinen juhlajuomapullo, jota kukaan ei lopulta pystynyt juomaan tärpättisen maun takia.
Reissut ovat toistaiseksi jäissä, sillä on hyvä välillä keskittyä ihan vain arkeen. Ei reissun odottamiseen tai siitä selviämiseen. Kuukauden löhöloma kotona rentouttaa ronskin matemaattisen arvioni mukaan noin tuhatkertaisesti verrattuna Aasian-reissuun. Kun viimeisestä Aasian-pyrähdyksestämme oli kulunut kaksi vuotta, aloimme kuitenkin kaivata kotiimme jotakin sellaista, joka muistuttaisi niistä hetkistä, kun on istunut vanhoilla paperilyhtyjen valaisemilla kujilla, katsellut vuorenrinteitä ja taiteillut puikoilla nuudelisoppaa suuhun.
Päädyimme ostamaan muistomme Torista. Siitäkin huolimatta, että minä inhoan käytettyä tavaraa. Perinteinen kiinalaistaulu saapui Riihimäeltä yksityisautokyydillä 45 euron yhteishintaan. Alun perin myyjä oli ostanut sen työmatkaltaan Zhuzhousta. Taulun karmit olivat tummanruskeat, joten ne maalautettiin Kauppakadun taidetarvikeliikkeessä viidelläkympillä. Kuvissa ne näyttävät turhan ruskeilta valon vuoksi, mutta maalari teki oikein siivoa, mustaa jälkeä. Kiina-taulun kaveriksi hankittu lyhty postitettiin meille Espoosta vajaalla kolmellakympillä. Lyhty on rautaa ja painaa laittoman paljon.
Onhan se hullua pitää omina muistoinaan sellaisia esineitä, joiden tarina ei ole itse kirjoitettu. Runollisesti tekisi mieli todeta, että nythän me kirjoitamme niille loppusivut, mutta oikeasti esineet pölyttyvät olohuoneen nurkassa aina siihen asti, että saamme supersiivouspuuskan. Joka päivä ne kuitenkin muistuttavat niistä hetkistä, joita kaipaa jokaisena kaatosateen kyllästämänä aamuna. Se riittää, että muistaa.
Kuuluvatko muistot mielestäsi sisustukseen?
Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa
Isovanhemmilta saaduissa puunojatuoleissa, piirongissa, seinäkellossa ja muarin kutomassa pkkuryijyssä on p
aljon muistoja ja ne kuuluvat meillä sisustukseen. Kiva aihe ja kirjoitus.
TykkääLiked by 1 henkilö
Totta, en ajatellutkaan perintöesineitä. Niitä ei meillä ole kovin paljon kertynyt, joten sisustusta niistä ei saa. Eli kyllä, muistoilla voi sisustaa! 🙂
TykkääTykkää
Hei hyvä aihe! Mä kuulun niihin, jotka ei kerää muistoja ja jättää usein kuvatkin ottamatta ajatellen, että kyllä ne tärkeimmät muistot jää mieleen. Myöhemmin kuvia selaillessa tulee kuitenki mieleen paljon sellasta, mitä ei muuten olis ehkä pystynyt muistilokeroista kaivamaan. Esineet, mitä ikinä ne sitten olivatkaan, toimivat virikkeinä muistoihin. Silloinhan ei kai ole väliä, mistä ne on hankittu.
TykkääTykkää
Ihan totta! Turha siis potea huonoa omatuntoa siitä, että fiilistelee toisen muistoja ominaan. Nyt, kun Torista ostetut tavarat ovat olleet meillä jo pari kuukautta, tuntuvat ne omilta. Ja on myös kiva ajatella, että ne kantavat mukanaan jonkun toisen muistoja.
TykkääLiked by 1 henkilö
Niinpä! Itseasiassa toihan on oivallinen tapa kerätä muistoja kuormittamatta maapalloa – kierrätysmuistot 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Erittäin hyvä pointti! 😀
TykkääTykkää