Hyvästi, kesä. En ole yhtään kesäihminen, joten olen lähinnä helpottunut siitä, että tuskaisen kuuma kausi on takana ja edessä vain loputtomasti keltaisia lehtiä ja lämpimiä suihkuja viileiden kävelyretkien jälkeen. Tämä kesä on ollut jättihelteistä huolimatta paras vuosiin. Se on minun itseni ansiota.
Kirjoitin aiemmin aiheista, joista ei koskaan syntynyt kokonaista blogitekstiä. Kesän viimeinen ilta oli yksi niistä, mutta tajusin, etten maltakaan olla julkaisematta tekstiin tarkoitettuja kuvia. Olen hulluna purppurataivaaseen. Olo purppurataivaan alla on ihmeellinen, onnellinen ja rauhallinen.
Olen ehkä vähän höpsö, sillä keskimmäisestä kuvasta mieleeni tulee Afrikka, vaikka Amurilla ja Afrikalla ei ole mitään muuta yhteistä kuin ensimmäinen alkukirjain nimessä. Olen ehkä katsonut liikaa 1980-luvun lopun Tansaniasta kertovaa Liberty-sarjaa, mutta mielestäni kuvassa on vieras tunnelma. Vieras, kiehtova ja koskettava.
Olen oppinut yllättävän paljon tänä kesänä, muun muassa vegaanista leivontaa, tanskan kieltä entistä paremmin ja löytänyt oman tyylini kirjoittaa blogia. Olen hyväksynyt paljon asioita ja löytänyt rauhan. Se kuulostaa aika juhlalliselta, mutta totta se on. Olen lopettanut kiirehtimisen ja uskaltanut tarttua asioihin niin kuin ennen. Pelkäsin joskus sukeltamista uuteen, mutta enää se ei jännitä. Näen välillä itseni paljaalla kalliolla, jonka edessä on turkoosia merta, ja tiedän, että voin hypätä sinne milloin tahansa, pysyä pinnalla ja nauttia.
Amurissa ei näy turkoosia merta tai Afrikan savannia. Vain asfalttikatuja, jotka syksy ennen pitkää vuoraa keltaisilla lehdillä. Kun olin lapsi, vanhempani sanoivat aina, ettei lehtikasoissa saa piehtaroida. Niissä voi olla siilejä, ötököitä tai matoja. Tänä syksynä saatan niskuroida, heittäytyä lehtikasaan, katsella taivasta ihan hassusta kulmasta ja hengähtää. Mikä se sellainen syysihminen on, joka ei ole nähnyt purppurataivasta lehtikasassa maaten?
Mitä sinä olet oppinut kesällä 2018?
Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa