Yliopistosta ammattikoulutukseen

Arvostan kaikkein eniten yliopistokoulutusta, ja pidän sitä koulutuksen huippuna – lakipisteenä, johon kannattaa pyrkiä. Saavutettuani sen olen joutunut huomaamaan, ettei koulutuksen hyötyä voi täysin arvottaa tutkintoasteen perusteella. Mitä kummaa olen puuhannut syksyn Ahlmanin ammatti- ja aikuisopistossa?
DSC_0214.JPGIhan tosissani kuvittelin, että kun valmistun yliopistosta, taivaat aukeavat ja urani lähtee kovempaan nousukiitoon kuin Armstrongin miehittämä kuumoduuli. No ei lähtenyt. Postiluukusta kolahti todistus ja juhlien sotkut siivottiin seuraavana päivänä pois. Lahjaliljatkin kuolivat viikossa.

Jäin silti onnellisesti makoilemaan yliopistotutkintokuplaani. Oikein köllöttelin siellä ja mehustelin mainiota tutkintoani, josta olin haaveillut yläkoulusta lähtien. Valmistumisesta on nyt kaksi vuotta,  ja tänä syksynä olen joutunut kohtaamaan sen, etten selviä eteenpäin ilman apua. Se, että olen yhteiskuntatieteiden maisteri, ei tarkoita sitä, etten tarvitsisi lisäkoulutusta tai että tietäisin alastani kaiken. Päinvastoin. Opintoni olivat hyvin teoreettiset, ja käytännön puoli, josta usein yliopistossa opiskeleville naljaillaan, jäi puolitiehen.

Yksinäisen kokouspainajainen

Markkinointi- ja viestintäalalle on vaikea työllistyä. Puhumattakaan siitä, jos yrittää alalle ilman siihen täysin sopivaa tutkintoa, vaikka tietäisi, että omat taidot ja oppimiskyky riittävät. Facebook tarjosi minulle kesällä Tampereella sijaitsevan Ahlmanin aikuis- ja ammattiopiston matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkintoa. Osatutkinnot ovat lyhyitä, tiettyyn aiheeseen keskittyviä koulutuksia, jotka valtio rahoittaa, kun opiskelija sitoutuu suorittamaan sen.

Yliopistotaustani näkyy väistämättä opinnoissa, sillä huomaan tottuneeni tietynlaiseen opiskelutapaan: yksinäiseen, luentomuotoiseen puurtamiseen, jossa asiat suoritetaan sitten joskus. Tässäpä osatutkinnossa asioita ei voi suorittaa joskus myöhemmin, vaan ne on tehtävä heti. Yksinäisyydestäkin on turha haaveilla, sillä opinnot ovat ikään kuin pitkiä kokouksia, joihin on osallistuttava niin fyysisesti kuin henkisesti. Samalla täytyy myös suorittaa sovitut markkinointiviestinnän toimenpiteet harjoitusyritykselle, mikä tuo lisää paineita, mutta myös arvokasta kokemusta. Sitä, mitä lähdin hakemaan.

Asiantuntijuuden ainekset

Ammatillisessa ympäristössä suoritettujen opintojen aikana olen oppinut niitä asioita, joita en ennen koulutusta osannut tai joista en tiennyt tarpeeksi. Olen myös nähnyt heikot kohtani ja hahmottanut syitä, miksi en ole saanut kutakin hakemaani työpaikkaa. En yksinkertaisesti ole tiennyt tarpeeksi, minkä vuoksi asiantuntevan kuvan antaminen on ollut mahdotonta.

Opintojen aikana on täytynyt päästää irti myös yliopisto-opintojen kiistattomasta ihannoinnista. En voi väittää, etteikö tietynlainen epätieteellisyys häiritsisi minua, sillä haluaisin, että jokaisen opitun asian taustalla olisi sen selittävä teoria. Niin ei kuitenkaan ole, ja siihen on tyytyminen. Täytyy siis ikään kuin opiskella kädet savessa ilman, että tietää, mistä savi tulee. Toisaalta tiedänhän minä sen jo, joten kai osatutkinnon anti minulle on nimenomaan se, että saan vihdoin mahdollisuuden myllätä maata ihan tositoimissa.

Vaikka kuvittelin, että teen ennemmin väitöskirjan kuin astun jalallani ammattiopistoon, on pakko myöntää, että tällainen ajattelutavan ravistelu ja opiskelun arvostamisen tarkastelu tekevät hyvää. Se, että Suomessa on erinomaiset mahdollisuudet kouluttautua maksutta lähes mihin tahansa, on niin upea juttu, ettei siinä kannata nyrpistellä nenäänsä kaikelle tarjolla olevalle opille, olipa tutkintoaste mikä tahansa.

Mitä tutkintoa arvostat eniten? Entä minkälaista uraa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.