Miten vapautua materiasta, jalo pakettihirmu?

Joulunaluskausi on otollista aikaa tavarauhriutua ja kylpeä jalomielisyydessä. Minuun se iski sunnuntaina, kun selasin väkisin nettikauppaa käyttääkseni saadun lahjakortin. Enhän minä tarvitse mitään! Enkä halua mitään! Mutta kun on pakko.
tavaraähkyElin lapsuuteni todella yltäkylläisissä jouluolosuhteissa. Jopa niin yliampuvissa, että jälkikäteen olen miettinyt, ettei pakettien määrässä ollut mitään järkeä. Liekö syynä ollut ainoan lapsen siunaus vai vanhempieni usko siihen, ettei lapselta tulisi puuttua mitään koskaan – jouluaatosta puhumattakaan.

Tiedän erittäin hyvin, että on etuoikeutettua taivastella lahjaähkyä, sillä yleensä kerrotut tarinat ovat aivan päinvastaisia, eikä onnellisen lapsuuden onnellisissa jouluissa pitäisi olla mitään dramaattista. Eikä ihan oikeasti tietysti olekaan, mutta vaikka minusta ei aivan kieroon kasvanut tullut, on lahjafilosofian oikaisemisessa ollut tekemistä.

Ensinnäkin piti oppia, ettei määrä korvaa laatua. Toiseksi piti lopettaa yleisesti tavaran haaliminen. Otin ohjenuorakseni Joulumaa-kappaleen, jossa väännetään rautalangasta se, että joulu on mielentila. Ihmismielen rauhan valtakunta. Kuinka nöyrää!

Jouluaatto perustuu pitkälti odottamiselle, tavaran odottamiselle. Lapsena odotinkin lähinnä lahjoja. Joulupukin tuloa, paperin rapinaa. Nykyään odotan lähinnä joulutorttuja, kuusen koristelemista ja aattoiltaa, kun vihdoin istahdan pöydän ääreen eikä edessä ole muuta pysäkkiä kuin sänky. Jos joku minua haluaa lahjalla muistaa, olen siitä kiitollinen. En minäkään pyhästä hengestä ja pettuleivästä elä, vaan yhtä lailla nautin hyväntuoksuisista saippuoista ja kauniista esineistä.

Mutta ilmankin pärjäisin. Täytyy tosin myöntää, että tavarattomuudesta on helppo nauttia silloin, kun se on vapaaehtoista, ja siksi esimerkiksi keskustelu lasten lahjapuukeräysten toiveista on turhaa. Ihmisillä on unelmia varallisuustasosta riippumatta.

Materiasta vapautuminen näkyy arjessani – tai pitäisikö sanoa juhlassa – siten, että emme osta mieheni kanssa toisillemme joululahjoja. Päätös tuli voimaan heti ensimmäisen joulun jälkeen ihan vahingossa. Toivoin Haglöfsin reppua lahjaksi, ja mieheni halusi arvokkaan, vanhan vinyylin, joka maksoi sattumalta saman verran kuin toivomani reppu. Minä sain repun, ja lopulta annoin rahan vinyyliin, sillä hänen täytyi tilata se itse. Totesimme yhteisesti, ettei touhussa ole järkeä, ja päätimme keskittyä arjen pieniin piristyksiin.

Vaikka pesäkolossamme lahjoja ei vaihdeta, huomioin silti läheisiäni paketein. Tänä jouluna olen päättänyt olla ostamatta mitään turhaa ja antaa vain ajatuksella ja tarpeeseen annettuja lahjoja, vaikka yhtä lailla herkuilla on paikkansa lahjakimarassa.

Tuntuu jalolta sanoa, että tältä joululta toivon itse ihan oikeasti vain vapaata, loputtomia yöunia ja terveyttä lahjaksi tulevalle vuodelle. Muistan tietysti, miten hyvältä tuntui saada lahjaksi Barbie-talo ja Viktor & Rolfin hajuvesikokoelma, mutta mikään materia ei mene sen rauhan yli, jonka vuoksi toivoo elävänsä koko vuoden.

Vuoden jokaisena päivänä.

(Sillä lahjakortilla ostin lopulta seitsemän paria sukkia ja nilkkurit, sillä minulla ei ole yhtäkään reiätöntä sukka- tai kenkäparia.)

Minkälainen joululahja- ja tavarafilosofiasi on?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa