Jos olisin miljonääri

Mietin toisinaan, miltä tuntuisi voittaa lotossa tai itse asiassa Eurojackpotissa, sillä lottohan ei välttämättä miljonääriksi tee. Vaikka kuinka olisi tyytyväinen nykyhetkeen, harva välttyy pohtimasta sitä, mitä tekisi, kun voisi tehdä mitä vain.
miljonääriOn eri asia rikastua työnteolla tai sitä muistuttavalla toiminnalla kuin pikavoitolla. Kummastakaan en toistaiseksi tiedä mitään, mutta niiden eron näen selvästi. Ensimmäinen on tietoista toimintaa ja toinen tulee yllättäen ja yleensä pään sekoittaen.

Jotta osaisin varautua jättipottiin, haluaisin tietää, lähtisikö elämä ihan lapasesta. Todennäköisesti ainakin hetkeksi, vaikka kuinka tuntisi olevansa jalat maassa. Saattaisin yöpyä viikkoja hotellissa, vuokrata saunalautan koko kesäksi tai ehkä oman paatin kapteenin kera. En Karibialta, vaan Näsijärveltä. Vai riittäisikö sekään?

Remontoisin kylpyhuoneen niin, että siellä ollessa kuuluisi aina sademetsän ääniä vesiputouksen kohinalla maustettuna. Viimeksi, kun kävin suihkussa, kuului vain yläkerran lapsien rääkyminen ja edellisessä asunnossa naapuriparin kuksiminen. (Lottovoitto tosin olla kuulematta jälkimmäistä nykyään.)

Ostaisin asunnon, jonka vuoraisin akustiikkalevyillä niin, ettei kukaan voisi koskaan valittaa mistään. Ei puheensorinasta, musiikista tai pesukoneen jyrinästä. Meille ei tosin nytkään ole niistä valitettu, joten kaikki on kai aika hyvin.

Palkkaisin personal trainerin ja siivoojan. Nämä voi tehdä huomattavasti pienemmälläkin rahalla ja periaatteessa myös nykyään todellisessa elämässäni, mutta kyse on siitä, mihin mammonansa haluaa sijoittaa. Rehkin mieluummin yksin ja tartun moppiin itse kuin maksan siitä jollekin. Jos rahalla ei olisi enää roolia elämässäni, voisin ostaa enemmän elämää helpottavia palveluita. Olisko arki silloin kuitenkaan enää elämisen arvoista? Vai onko arjen arvo kiinni tavallisissa puuhissa?

Perustaisin viestintätoimiston, jolla ei olisi mitään paineita tuloksen tekemisestä. Täydellistä! Yrittämistä ilman, että yrittää. Tässäpä varmasti syy, miksi täytyy haaveilla lottovoitosta eikä muuten rikastumisesta.

On aina yhtä jaloa nostaa lottovoitosta puhuessa hyväntekeväisyyskortti esiin ajatuksella ”ostaisin vain tarpeellista ja lahjoittaisin loput hyväntekeväisyyteen”. Niinkö todella? Höpöhöpö sanon minä! Hyväntekeväisyyden tekeminen ei ole helppoa tai yksioikoista, mutta on tervettä ja jopa suotavaa, että miettii tapoja auttaa. Minä päätyisin todennäköisesti jonkinlaiseen omaan järjestöön, jotta voisin olla varma mihin tarkoituksiin ja kenelle apuun tarkoitettu raha menee.

Lottovoitossa kyse on ennen kaikkea onnesta. Tekeekö voitto onnelliseksi? Minusta on hevonkukkua sanoa, että ei tekisi tai että onni olisi muissa asioissa. On tietysti selvää, että elämä yksin tai ilman jonkin asteista perusterveyttä olisi kurjaa, mutta sitä tosiasiaa ei kukaan pääse pakoon, etteikö raha helpottaisi elämää ja siten toisi ihan aitoa onnea.  Vastaavasti rahattomuus ei välttämättä tarkoita epäonnea, mutta ainakin järjestelykysymyksiä ja luopumista se vaatii.

Rahan suhteen jokaisen itse päätettäväksi jää, mikä on sopivasti, saipa jättipottia tai ei. Ja kuten on nähty, on käsitys riittävistä varoista todellakin laaja. Jonkun menoihin ei jättivoittokaan riitä, toinen tyytyy siihen, että saa Keno-kupongin sisään.

Mitä sinä tekisit lottovoitolla ihan oikeasti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.