30 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuin täytän 30

Täytän 30 vuotta 852 päivän päästä. Sitä ennen on siis elettävä yli 800 arkista ja vähän ylellisempää aamua, joista ensimmäiset vietän muuten hotellin lakanoissa, sillä olen juuri saapunut Islantiin, kun luet tätä juttua.
DSC_00841. Haluan kasvattaa otsahiukset pois. Ne, jotka jo kerran sain pois silmiltä, mutta jotka taas leikkasin hetken mielijohteesta häiritsemään silmälaseja.

2. Olisi mahtavaa oppia käyttämään sähköhammasharjaa, ja toki sitä ennen hankkia se. Minua tosin epäilyttää. Mahtaakohan se tehdä elämästä yhtään sen terveempää kuin se aiemminkaan on ollut?

3. En osaa tehdä täytekakkuja. Olen todellinen tumpelo leipomisessa, joten tulevia juhlia ajatellen voisi olla paikallaan, että osaisin vihdoin tehdä jotakin muutakin kuin suunnitella tarjottavia.

4. Haluan oppia pitämään ruokasienistä. Muihin tarkoituksiin hankittavia sieniä en aio maistaa.

5. Haluan tehdä valtavan vegaanisen nachopellin. Ja vegaanisen juustokastikkeen. Vaivalloista hommaa, joten otan aikatavoitteeksi rapeat kaksi vuotta.

6. Haluan maistaa Kompuchaa.

7. Haluan käydä Kööpenhaminassa. Olen käynyt siellä jo kerran, mutta hei, kerta kiellon päälle, vaikkei kukaan ole kieltänyt.

8. Ihan varmasti saan valmiiksi proosateokseni. Sen on oltava kaupoissa ennen kuin täytän 30 vuotta. Minusta tulee kirjailija vielä kakkosella alkavalla iällä. On tultava.

9. Haluan uskaltaa laulaa karaokea ainakin kerran ennen pyöreitä vuosia. Viimeksi olen laulanut lähipubissa monta vuotta sitten työkaverin kannustamana. Tiedän, ettei muiden korvista valu verta sen vuoksi, mutta tuskin lauluni sen suurempaa nautintoa kenellekään tarjoaa.

10. Toivon, että voin antaa anteeksi ja unohtaa kaikki menneisyyden kokemukset lapsuudesta lähtien.

11. Olisi hienoa lähteä vielä ennen pyöreitä vuosia all inclusive -lomalle etelään. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta se tuntuu hyvältä ajatukselta.

12. Haluaisin löytää rauhan. Se tarkoittaa turhista huolista vapautumista.

13. Voisin yrittää opetella sytyttämään tulitikun ja avaamaan tölkin erillisellä avaajalla. Kumpaakaan en vielä osaa.

14. Olisi suotavaa, että oppisin vihdoin pitämään joogasta.

15. Haluaisin selvittää sukuni salaisuudet.

16. Haluan oppia kieltäytymään.

17. Toivoisin, että uskaltaisin postata aktiivisesti LinkedInissä.

18. Haluan järjestää useat suuret teemajuhlat.

19. Olisi hienoa kokeilla maailmalla leviävää 5AM-viikkoa, jolloin on tarkoitus herätä viikon ajan joka päivä klo 5 ja kuulostella, miten se vaikuttaa omaan oloon. Tämähän on minulle suuri ponnistus, sillä väkisin herääminen ja aikaisin nukahtaminen ovat minulle myrkkyä.

20. Toivon, että kahden vuoden aikana saan aikaiseksi järjestellä tietokoneeni. Tiedostoja on jo viisinumeroinen määrä.

21. Haluan kehittyä valokuvaajana. Toistaiseksi kuvaan vain automaattiasetuksilla, ja olenkin pohtinut, tekeekö se kuvaajasta jollakin tavalla manuaalinäpertäjää huonomman, jos itse kuva on kaunis.

22. Toivon, että kolmikymppisenä käytän enemmän luonnonkosmetiikkaa ja ekologisia puhdistusaineita.

23. Haluaisin enemmän aikaa ja jaksamista keskittyä dokumentteihin.

24. Tällä hetkellä kirjojen lukeminen on minulle kausittaista. Saatan lukea monta romaania putkeen ja sitten pitää pitkän tauon. Mielikuvissani olisi ihanaa, jos lukeminen olisi selkeä rutiini, joka vähentäisi myös yöllistä puhelimen räpläämistä.

25. Haluan laihtua. Tällaistahan ei yleensä saisi sanoa ääneen.

26. Toivon, että pidän myös tulevaisuudessa autolla ajamisesta kiinni sen verran, etteivät taidot ruostu. En silti suosittele yksityisautoilua kenellekään.

27. Haluan kirjastossa käymisestä rutiinin, vaikka on pakko myöntää, että räkäiset lainakirjat ällöttävät toisinaan minua.

28. Yritän tulevina vuosina uskaltautua useammin myös kirpputoreille. Olisi hienoa antaa uusi elämä jonkun muun vanhalle vaatteelle. Toistaiseksi olen myynyt siellä vain omia rojujani.

29. Mitä kiireisempää elämää elän, sitä huonompi kuuntelija olen. Vaikka elämä heittelisi miten tahansa, toivon, että olen kolmikymppisenä parempi kuuntelija. Sellainen, jonka muisti myös pelaa.

30. Haluan saada elantoni työstä, jota tehdessä ajattelen ainakin lähes joka päivä sitä, kuinka onnelliseksi se minut tekee.

Kaksi vuotta on oikeasti aika vähän. Se menee niin nopeasti, että on aivan turha haaveilla suurista, vaikka jotkuthan sanovat, että niin kannattaisi nimenomaan tehdä. Minä olen realisti ja otan suurissa unelmissa tavoitteekseni viisikymppiset. Sehän on minun aikanani todennäköisesti uusi 30, ja vaikkei olisi, otan siitä kaiken irti, sillä vanheneminen on minusta edelleen ihanaa.

Mitä haluat tai halusit tehdä ennen kolmikymppisiä? Toteutuivatko ne?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

2 thoughts on “30 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuin täytän 30

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.