Me emme olleetkaan turvassa

Runollisesti alkanut viikko muuttui hetkessä todelliseksi hysteriapommiksi, kun Suomi-neidon uumaan iskeytyi voimalla koronakauhistus. Kiinassa viime vuoden lopussa alkunsa saanut virus oli päässyt livahtamaan helman ali ja tunkeutumaan rungon kaikkiin osiin varpaista kainaloon ja nuppiin saakka. Eikö kaukaisen Pohjolan neidon pitänyt aina olla turvassa?
coronavirus-4817450_1920Kuva: Pixabay

Tiedän, että ihmiset ovat kyllästyneitä keskustelemaan koronasta (COVID-19) niin tarpeellista kuin se tässä tilanteessa onkin. Haluan silti jakaa muutaman ajatuksen olutmerkin kanssa yhteen soivasta viruksesta, sillä toivon tervettä keskustelua aiheesta.

Ensiksi on tosin pakko todeta, että blogikirjoitukset aiheesta eivät välttämättä ole sitä, mitä koronaepidemia kaipaa.

Pandemiaksi paisunut epidemia kaipaa faktoja ja järkevää ja nopeaa tiedottamista. Ei lietsontaa tai terveyteen, biologiaan tai hoitoon liittyviä mielipiteitä. Ilmiöstä keskusteleminen on kuitenkin tervetullutta ja kuuluu yhteiskuntaan, joka perustuu vapaalle keskustelulle.

Tulevat uutisimmuunit?

Minua häiritsee koronakeskustelussa muutama mediaan ja yhteiskuntaan liittyvä seikka.

Ymmärrän, että tilanne on vakava, ja perjantaina 13.3. Suomen on kerrottu olevan lähellä epidemian kynnystä. Koronasta on puhuttu pitkään epidemiana ja jopa pandemiana, joka tarkoittaa maailmanlaajuista epidemiaa, mutta Suomessa epidemia saavutetaan vasta lähiaikoina.

Uutissivut kirkuvat koronauutisia, jotka saavat yleisön ahdistumaan ja huolestumaan, mutta myös turtumaan. Mitä tapahtuu, jos muuttuu immuuniksi uutisoinnille? Minkälaisia seurauksia on sillä, jos uutiset muuttuvat ahdistuspuuroksi ja kuihtuvat kasaan?

Toivon iltapäivälehtien vähentävän sensaatiohakuisuuttaan, sillä epidemia ei ole oikea aihe rahastaa ja revitellä. Tiedotusvälineiden täytyy tukea todelliseen tietoon perustuvaa viestintää, mutta säilyttää silti keskusteleva ote.

Kun puhutaan terveydestä, oikeasti myös elämästä ja kuolemasta, on kuitenkin oltava äärimmäisen varovainen. Moni on jo parantunut koronasta, mutta tervehtyneistä ei juuri kerrota, minkä arvelen johtuvan yksityisyydensuojan lisäksi siitä, ettei vääriä mielikuvia haluta luoda tai antaa mahdollisuutta sille, että terveeksi diagnosoitaisiin vielä sairas ihminen.

Uutistulvan ja mustaksi väritettyjen otsikoiden keskellä hämärtyy helposti todellisuudentaju. Mikä on turvallista? Jos maasta ei saa poistua ja on suositeltavaa pysyä kotona, täytyykö ulkona käymisestä tuntea syyllisyyttä?

Kauhukorona

Koska korona on vierasperäinen sana, on se omiaan lisäämään pelkoa. Kaikki tuntematon ja vaikeasti käsitettävä pelottaa. Vaikka lintu- ja sikainfluenssat olivat vaarallisia – elleivät jopa koronaa tappavampia – olivat ne ymmärrettävämpiä kuin ei mitään suoraan tarkoittava korona, joka tuo mieleen sen mukavan oranssin olkkosen lisäksi dystopioissa salaman lailla leviävät salaliittovirukset.

Riskiryhmät ja etätyöeliitti

Korona uhkaa erityisesti riskiryhmiä. Riskiryhmäpuhe uutisissa keskittyy usein vain vanhuksiin ja vakavasti sairaisiin, mikä on ymmärrettävää ensinnäkin tiedon käsittelyn vuoksi ja toiseksi paniikin vähentämiseksi. Stereotyyppien käyttäminen on kuitenkin aina vaarallista. Jos riskiryhmä rajataan koskemaan vain tiettyä kansanosaa, on riskiryhmäpuheen ulkopuolelle jäävän riskiryhmän sairastuttaminen varomattomuuden vuoksi helpompaa.

Ratkaisuksi koronatilanteessa on tarjottu etätöitä. Kuinka varma ja helppo ratkaisu! Paitsi, että etätöitä voi tehdä vain osa työväestöstä, ja yleensä juuri ne, jotka ovat vähiten muiden ihmisten kanssa tekemisissä työskennellessään suljetuissa toimistoissa ja lasikattokonttoreissa.

Etätyökeskustelusta kirjoitti osuvasti Ylelle Heikki Valkama, jonka mukaan etätyö on ”paremman väen” mahdollisuus. Bussit eivät kulje ilman kuskia eikä luuta lakaise ilman moppaajaa. Asiakkaat eivät voi valmistaa itse ruokiaan ravintolassa eivätkä kauppojen hyllyt täyty itsestään.

Suurin niistä on terveys

Minua huolettaa, mutta on myös pakko myöntää, että olen katkera – ja se hävettää minua. Olen katkera siitä, miten vaikeaksi elämä ainakin näennäisesti muuttuu ja miten kesälomani on jo nyt tuhoon tuomittu. Miten en näe kirsikkapuita Tukholmassa enkä herää saariston aamuaurinkoon laivalla. Tunteet lienevät tuttuja kaikille, jotka menettävät vapautensa ensimmäistä kertaa.

Tärkeintä on kuitenkin terveys, ja se menee aina kaiken edelle.

Elämä sotien jälkeen

Koronapandemian terveisten ydin yleisterveyden ilosanoman lisäksi koto-Suomessamme lienee turvan ja vapauden tunteessa.

Emme ole ikuisesti turvassa, vaikka niin on ollut helppo uskoa. Ei vain koronatilanteessa silloin, kun se oli kaukainen pöpö jossakin kiinalaisen torin laidalla, vaan kaikkien tautien, maailmanpoliittisten muutosten ja kriisien keskellä. Emme voi tuudittautua siihen, että katselemme kriisejä ja epidemioita aina kaukaa. Katsos, nykyään tänne Pohjolaankin pääsee muuten kuin jalan ja jäätyneen lahden yli hiihtämällä.

Toinen maailmansota ei ollut kansakuntamme viimeiseksi jäänyt kriisi, mikä unohtuu välillä itseltänikin. Historian opetus on koulussa hyvin sotakeskeistä, joten ei ihme, että moni huokaisee helpotuksesta, kun sulkee oppikirjansa vuodesta 1945 kertovan luvun jälkeen – ohi on ja hyvin pyyhkii. Sotapelottelun jalkoihin jäävät todelliset uhat, ja ilmastonmuutos ei ole niistä ainoa.

Vapaus on ainut, mitä käteen ei jää

Yhteiskuntamme ydin on aina ollut vapaus niin kauan kuin muistamme. Meillä on ollut vapaus liikkua niin kotimaassa kuin ulkomailla. Meillä on ollut vapaus ostaa elintarvikkeita ilman säännöstelyä. Meitä ei ole rajoitettu kuin perustuslailla, ja sekin on Suomessa inhimillinen ja järkeenkäypä.

Kun tänä keväänä karanteeneista, koulu- ja työpaikkasuluista ja matkustusrajoituksista tulee totta, joudumme kohtaamaan sen, miltä vapauden menettäminen tuntuu. Miltä tuntuu, kun auktoriteetti sanelee, mitä voimme tehdä? Sen kohtaaminen on silmiä avaava kokemus ja saa meidät toivottavasti tekemään töitä entistä terveemmän ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Sitten, kun koronatuhot on korjattu.

Historian oppikirjassa vuoden 1945 jälkeen tulee aina luku jälleenrakentamisesta. Rankkaa oli, mutta kyllä kannatti. Sillähän me ratsastamme edelleen, joten siihen lienee hyvä tuudittautua myös tulevassa terveyden ja talouden toipumisoperaatiossa.

Tänään työn voi aloittaa jo käsiä pesemällä.

Minkälaisia ajatuksia koronaepidemian mediarepresentaatio herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

3 thoughts on “Me emme olleetkaan turvassa

  1. Jälleen kirjoitat oikeaa asiaa oikeasta ja hiukan yllättävästäkin näkökulmasta. Kiitos taas tästä.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.