Pääsiäispupu, joka ei enää halunnutkaan paeta tyhjästä kaupungista

Viikko niukalla some-annostuksella on tehnyt tehtävänsä. En enää murehdi tulevaa, sillä olen rauhoittunut hetken äärelle. Vaikka välillä kaipaan karnevaalia ikkunani alle, huomaan, kuinka sopeutuvainen olen. Itse asiassa tämän kevään jälkeen en edes halua tietää, kuinka pitkälle sopeutuvaisuuteni voisi kantaa.
DSC_0089Ei tunnu pitkäperjantailta. En tosin tiedä, miltä pitkäperjantain pitäisi tuntua uskontokuntaan kuulumattomalla henkilöllä. Kaupunki ei ole rauhoittunut pääsiäisen viettoon, sillä ei ole mitään, mitä rauhoittaa. Jossakin kaukana mopot pärisevät ja niiden jälkeen alkaa aina raikua hälytysajoneuvojen ujellus. Olen käyttänyt koko päivän miettien, onko se sattumaa vai aiheuttaako hurjastelu aina vaaratilanteita.

Persoonallisuustestin mukaan alistun auktoriteeteille, jos kunnioitan niitä. En silti voi käsittää, että näin lyhyessä ajassa olen onnistunut unohtamaan normaalin arjen, vaikka henkilökohtainen eloni ei ole oikeastaan muuttunut. Samaa raatamista ja oravanpyörää päivästä toiseen, oli pandemia tai pääsiäinen päällä.

Ensimmäiset viikot kuljin pelokkaasti töistä kotiin läpi aavemaisen hiljaisen kaupungin. Nyt en enää edes muista ihmisvilinää. Mehän emme ehtineet asua ydinkeskustassa kovin montaa viikkoa saati nähdä alkavaa kevättä, kun koronakiristykset vyöryivät niskaan. Asiatekstejä en enää aiheesta kirjoita, sillä haluan välttää kaikenlaisen valheellisen tiedon levittämistä. Ei minua sellaisesta ole moitittu, mutta näin vakavan aiheen äärellä on parasta hiljentää tunteet ja lennokkaan kielikuvat.

Pyhien aikaan olen innostunut värittämään vanhoja mustavalkokuvia. Näin ensimmäistä kertaa molemmat isoäitini nuorina, värikkäinä. Isoäidin, jota en koskaan tavannut, hiukset taipuivat kiharina olkapäille. Suortuvat olivat tummia, tiheitä ja täyteläisiä. Reilu vuosi sitten edesmennyt mummini taas näytti kuvissa aivan toisenlaiselta kuin vanhuksena, jollaisena hänet tunsin.

Mummilla oli toffeanväriset hiukset, kapeat kasvot ja se koukkunokka, josta hän tuhisi vielä vanhanakin. Mummilla oli hurjat kyöpelinvuoriteemaiset pääsiäisleikit ja aina pahanmakuisia suklaamunia, ja ehkä juuri siksi hän sai minut uskomaan, että noitia todella on olemassa. Näin, miten ne lensivät luudalla ohi makuuhuoneen ikkunan.

Noitien lisäksi monet ovat pääsiäisenä pelänneet kotoilijoiden luovuttavan ja vyöryvän kaupunkeihin, mutta ensimmäisen pyhäpäivän kokemuksella voin todeta, ettei huolta pitäisi olla. Alan itse asiassa nauttia tästä kuolleesta kaupungista.

Minun maani, aurinkoni ja violetti taivas, joka ei paljon voi luvata.

Kerro rehelliset pääsiäiskuulumisesi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.