Haukat ja haaskalinnut liitävät Tori-taivaalla

Ne pesivät virtuaalialustoilla, iskevät haukkana paikalle saaliin havaitessaan ja katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Jäljelle jää vain irtohöyheniä ja hölmistynyt ilme. Torin haaskalinnut ovat aina paikalla, kun ilmainen tavara odottaa ottajaansa. Parhaimmillaan antaminen on helppoa kierrättämistä, mutta monesti ottajan taustalta paljastuu turhan tavaran haalimista ja oman edun tavoittelua.
tori.fi_antaminen_ennenaamukahviaeivoiMuuton ja läheistemme kuolemien vuoksi olemme kahden viime vuoden aikana myyneet ja antaneet rutkasti tavaraa Torissa. Antamiseen on päädytty, jos tuote ei ole mennyt kaupaksi sopuhintaan. Emme tavoittele Torissa voittoa, vaan sitä, että käytetyt romppeet löytäisivät uuden kodin tavalla tai toisella.

Koko Suomessa yhdellä sivustolla toimiva, vuonna 2009 perustettu Tori.fi on valikoitunut kauppapaikaksemme sen helppouden vuoksi. Jos on valmis postittamaan, ostajia ei tarvitse rajata maakuntiin, vaikka samaan aikaan aluekohtainen etsintä on totta kai mahdollista.

Laupias samarialainen nettikirppiksellä

Moni pelkää netin kauppapaikoilla huijareita ihan syystä, mutta omalla valppaudella pääsee pitkälle. Emme oikeastaan itse osta Torista tavaraa, sillä harvoin tarvitsemme mitään, mutta myymisestä taloudellamme on pitkä kokemus. Jo sillä, että rajaa postitusvaihtoehdon pois, karsii suurimman osan huijareista niin osto- kuin myyntinäkökulmasta.

Kokemuksemme ovat tähän saakka olleet positiivisia, mutten voi väittää, etteikö nettikirppistelyssä olisi vannettani kiristäviä ilmiöitä.

Eniten minua raivostuttaa antaminen. Ei siksi, että vika olisi antamisessa, vaan nimenomaan ottajissa. Tämän ääneen sanominen ei varmasti ole korrektia, mutta voi herättää toivottua keskustelua.

Periaatteemme nettikaupustelussa on se, että haluamme tavarasta eroon, saimmepa siitä rahaa tai emme. Jos siis kauppoja ei synny kohtuullisessa ajassa, emme säilytä roinaa nurkissamme, vaan annamme sen eteenpäin. Ja silloin viimeistään alkaa tapahtua! Tori.fi:n henkilökohtainen viestipalvelu räjähtää ottajakandidaattien kilpaillessa tuotteesta, vaikka kymmenen euron pyyntihinnalla tai vienolla kahvipakettitoiveella ketään ei ole kiinnostanut.

Antamisen taustalla on aina ajatus sekä kierrättämisestä että hyvän tekemisestä. Olisi kaikkein hienointa, jos tavara päätyisi oikeasti sitä tarvitsevalle sekä tarpeellisuus- että talousnäkökulmasta. Käytetyn tavaran antajan tehtävä ei kuitenkaan ole arvioida kenenkään elämäntilannetta, eikä se kovin kohteliasta olisikaan, mutta kyllä silti mielessä on aina kaunis ajatus siitä, että kerrankin jonkinarvoinen tuote päätyisi sitä tarvitsevalle eikä raha menisi aina rahan luokse.

Tuhkat pesästä

Yleensä ovella on ilmaisen tavaran ottaja jo alle puolen tunnin päästä siitä, kun ilmoitus on julkaistu. On mahtavaa, että käytetty vaihtaa omistajaa pika-aikataululla, mutta samalla olo on aika piesty; sama tavara on ollut kaupan puoli-ilmaiseksi ihan periaatteesta, mutta se kelpaa vasta, kun ilmaiseksi saa.  Olemme antaneet maksutta myös suhteellisen arvokkaita tavaroita, joista ei kuitenkaan saisi mitään käytetyn tavaran markkinoilla tai niiden myyminen jopa pieniä hiluja vastaan veisi aikaa.

Ilmaisista kauppa-artikkeleista kyselevät usein samat ihmiset, vaikka Tori-rallia ajaisi vuodenkin. Tulee väistämättä mieleen, ettei silloin kyseessä ole välttämättä edes aito tarve, vaan elämäntapahamstraus. Haluammeko tukea sellaista? Onko meillä sosiaalinen oikeus valita tuotteen saaja?

Kaikki, minkä irti vain saa, lähtee – sen voi luvata. Usein ilmaisen tavaran hakija kyselee samalla myös muista kodin tuotteista aivan kuin voisi ottaa mitä tahansa. Mites tuo jakkara, saanko sen? Onko teillä antaa jääkaappia? Ilmeisesti aina kannattaa yrittää, mutta kyselyistä tulee jälleen kerran hyväksikäytetty olo. Siitäkin huolimatta, että antaminen on aina tietysti oma valintamme.

En tiedä, onko liikaa vaadittu, mutta mielestäni ilmaiseksi saamiseen kuuluu aina nöyryys. Ei pokkurointi, mutta puhdas kiitollisuus, vaikka tavara kuinka olisi tarpeeton sen antajalle.

Yksipuolinen SPR

Tori-show’ssa ei ole kyse vain siitä, että antamalla toiselle omistaan pitäisi saada elää kiitoksella. Kyse on elämästä ylipäätään. On inhottavaa antaa yhtään mitään ihmiselle, joka ei koskaan olisi valmis antamaan omistaan, vaan ottamaan kaiken mahdollisen hyödyn itselleen.

Vaikka on kaunis ajatus antaa omistaan toiselle, ei kenenkään kuitenkaan kannata muuttua yksipuoliseksi hyväntekeväisyysjärjestöksi. Torissa tavara vaihtaa omistajaa yleensä ilman vastapalveluksia, mutta valitettavan usein tuntuu siltä, että nettikirppistelykäytös kulkee käsi kädessä ihmisen henkilökohtaisen elämän kanssa. Ihmisestä huomaa kyllä niin vilpittömyyden kuin härskiyden.

Olipa tavaran vastaanottajan tausta millainen tahansa, olisi loppujen lopuksi toivottavaa, että maailmassa olisi sen verran hyväsydämisyyttä, että jokainen jotakin ilmaiseksi saadessaan voisi omat rahkeensa huomioiden suoda hymyn, antaa pienen kolikon tai edullisen kahvipaketin ihan vain kiitollisuudesta ja kohteliaisuudesta.

Sillä pääsee muutenkin elämässä aika pitkälle.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on Tori.fi:stä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.