Reykjavík vei sydämen ja toi lentopelon

Islannin pääkaupunki Reykjavík on täydellinen minilomakohde sopivan kokonsa ja inhimillisen lentomatkan vuoksi. Matka meren yllä sai minut kuitenkin pohtimaan sitä, onko lentokoneeseen astumisessa mitään järkeä, vaikkei edes miettisi ekologisuutta.
FromHallgrimskirkjaReykjavik_oldharbourHallgrimskirkjaReykjavik_2Reykjavik_1Matkakohteen hehkuttaminen tuntuu aina vähän hölmöltä, sillä yleensähän on tapana hekumoida vähän kaikilla lomilla jo ihan siksi, että kyse on lomamatkasta. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että Reykjavík vei täysin sydämeni, ja suosittelen ehdottomasti sitä ja Islantia maana kaikille helppoa ja monipuolista reissua kaipaaville.

Kansainväliset lennot saapuvat Islantiin lähes aina Keflavíkin kentälle noin 50 kilometrin päähän Reykjavíkista. Taksi kentältä Reykjavíkiin maksaa 160 euroa eli saman verran kuin itse lentolippu halvimmillaan. Reykjavík Excursions kuljettaa kuitenkin Flybusilla matkustajia puolen tunnin välein noin 20 eurolla pääkaupunkiin. Matkalippu ei ole kellonaika- vaan päiväsidonnainen, minkä vuoksi lentojen myöhästymisestä ei tarvitse huolehtia. Lipun voi ostaa netistä ja useimpien hotellien vastaanotoista, mutta jälkimmäisestä tulee toki maksettavaksi myös palvelumaksu.

Reykjavík on juuri sellainen kuin kuvitella saattaa: täynnä pieniä, värikkäitä taloja, kapeita katuja ja somia putiikkeja sekä kovaa puhuria. Talvi ei kuitenkaan ole huono ajankohta reissulle, vaan ennemminkin se korostaa kaupungin identiteettiä, ja luonnonnähtävyyksille matkustaville ajankohta on erinomainen. Me emme kylpeneet kuumissa lähteissä, menneet laavatunneliin tai jäätikölle, sillä kaupungin keskusta ja tavallisen elämän seuraaminen riittivät meille. Luonnonihmeitä katsovan täytyy sitä paitsi varata sekä aikaa että rahaa – pelkkä käynti laavatunnelissa maksaa liki 300 euroa. Meidän budjettiin sopivat erityisen hyvin Kansallismuseossa vierailu 14 eurolla ja Hallgrímskirkjan tornissa käynti 10 eurolla.

Pohjoisessa saarivaltiossa tuuli tuivertaa niin, että se saa jopa toisen jalan heittelehtimään aukiolla kulkiessa. Ei siis ole ihme, että tuiverrus ja tuisku vaikuttavat myös lentoliikenteeseen. Meidän lähtöämme edeltävän päivän lennot oli peruttu lähes kokonaan, joten olimme onnekkaita päästessämme kotiin sovitusti. Koneessa oli kuitenkin tekninen vika, jonka vuoksi lähtö viivästyi liki tunnilla. Kapteeni piti matkustamon kohtuullisen hyvin ajan tasalla, ja kun tunnin viivästys alkoi lähestyä, sai mekaanikko ratkaistua ongelman. Lentoemännät tarjosivat maistiaiset ruisleipää ja sipulia. Rahallinen arvo: nolla euroa.

Vaikka kokemani tilanne ei ole uniikki eikä siinä todennäköisesti ollut kyse kuin pienestä viasta, pelkäsin ensimmäistä kertaa lentämistä. Ei paljon lohduta se, että tilastollisesti on todennäköisempää kuolla jalankulkijana kuin lentokonematkustajana, jos mekaanikko häärii siiven alla tunnin verran, ja sen jälkeen pitäisi huolettomasti suunnata kohti pilviä. Pilvenreunalle päätyminen silloin tulee lähinnä mieleen. Isäni totesi, että olisi lähtenyt suoraan oluselle koneesta ja soutanut ennemmin kotiin kuin jäänyt kyytiin. Minustakin islantilaisesta Bónus-halpakaupasta ostettava kumivene alkoi tuntua hyvältä idealta.

Kun kone alkoi hurista, siiven osat lepattaa ja pyörät irrota hiljalleen maasta, mietin ainoastaan sitä, ettei koko hommassa ole mitään järkeä, vaikkei teknistä vikaa olisi edes ilmennyt. Tiedän kyllä maallikkona suurin piirtein, miten lentokone toimii ja myös sen, että joka päivä lennetään niin hirveä määrä lentoja, ettei sitä voi edes käsittää. Mutta kun tarkemmin ajattelee, ei valtavan metallimöhkäleen ole tarkoitettu nousevan siivilleen ja paahtavan maanosasta toiseen. Linnut ovat jalostuneet lentämään, ja siinä muuten kesti kauemmin kuin lentoliikenteen ammattimaistumisessa. Miten ihmeessä siis uskallan enää lentää?

Gunnar-kapteenimme ohjatessa konetta läpi valkoisilta ja vaaleanpunaisilta näyttävien pilvien ymmärsin myös, miksi jotkut uskovat kuolleiden asuvan pilvien reunalla. Niiden läpi lentäessä on niin kaukana koko maailman yllä. Pehmeydessä, tavoittamattomissa. Onnellinen. Paitsi jos matkustaa täysissä voimissaan lentokoneessa ja miettii, koska se putoaa. Silloin viimeisetkin varmasti uskovat, etteivät henget loikoile hattaroilla.

Myöhemmin kuulette vielä siitä, mikä Islannissa yllätti ja kuinka paljon turistielämä maassa maksaa. Niistä lisää ensi viikolla!

Oletko käynyt Islannissa? Minkälaisia ajatuksia lentäminen herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Matkakirjoittajan muistilista vastuusta valintoihin

Vaikka tämän jutun kuvissa näkyy Pohjois-Vietnamissa sijaitsevan Sapan kaupunkia reunustava vuoristo, kirjoitan parhaillaan postausta Islannista. Matkustaminen ei koskaan ole ekoteko, ja se on hyvä muistaa matkailusta puhuessa. Kokosin reissuhulinoissa yhteen ajatuksia, joita jokaisen kirjoittajan olisi hyvä pohtia, kun käsittelee matkailua julkisesti, olipa se sitten blogiteksti, mainos tai matkareportaasi.
sapa_rakennussapa_näköalasapa_maisemasapa_voimalinjasapa_kahvilasapa_juomasapa_palmuMatkajutuissa kyse on mielestäni ennen kaikkea vastuusta, kuten matkailussa ylipäätään. Ympäristövastuullisinta olisi tietysti olla matkustamatta yhtään mihinkään, mutta jos toiseen maahan on päättänyt lähteä, on siellä syytä käyttäytyä vastuullisesti niin taloudellisesta, sosiaalisesta kuin ympäristöllisestä näkökulmasta.

Kun on saapunut paikan päälle, on ensimmäinen tehtävä tietysti kunnioittaa paikallisia sääntöjä. Jos esimerkiksi kirkossa on kuvauskielto, ei siellä ole tarpeen kuvata. Jos henkilö tai jokin ihmisryhmä ei halua tulla kuvatuksi, on sitä suotavaa kunnioittaa. Turististatus ei oikeuta typerää käyttäytymistä, ja myös salakuvaaminen on älytöntä, eikä se minusta ole hyväksyttävää missään tilanteessa. Julkisilla paikoilla saa kuvata, mutta kannattaa aina pohtia, missä tilanteessa se on oikeasti soveliasta.

Saatan olla turhan tiukkapipoinen, mutta vältän myös löytää-verbin käyttämistä matkajutuissa. Kuten ei löytöretkienkään aikaan, ei paikan päällä ole mikään hukassa, eli sitä ei voi löytää. Lisäksi löytää-verbi assosioi ainakin minun mielessäni vahvasti kolonialismiin, vaikka monet varmasti löytämisestä puhuessaan tarkoittavan vain sitä, että jokin on heille uutta.

Kuvaviestejä kaukomailta

Tekstiä suurempi rooli on kuvilla, sillä vaikka yhtä lailla tekstiin voi kätkeä piilomerkityksiä ja tulla sanoneeksi jotakin stereotypioita ylläpitävää, ovat kuvat tekstiä varomattomampia. Kuvan sanomaan vaikuttavat siinä näkyvät ihmiset, kuvakulma, kuvauspaikka ja värimaailma. Jokaisen kohdalla kannattaa pysähtyä ja miettiä, mitä niillä haluaa sanoa ja minkälaista tarinaa niillä haluaa kohteesta kertoa. Kuva on aina valinta, kehys ja metonymia paikasta.

Olen kuvannut tämän jutun otokset Vietnamissa ilman sen suurempia tarkoitusperiä tai pohtimista, ja jälkikäteen niiden katsominen onkin innostanut tutkimaan tarkemmin tekemiäni valintoja. Ne korostuvat erityisesti silloin, jos kuvat julkaisee. Vastuu kasvaa ja tulkintatapojen kirjo tulee esiin, kun kuvia katsoo yhä useampi ihminen. Vaikken ole mielestäni kuvatessani lomamatkalla tehnyt valintoja, on julkaisu aina valinta ja siksi on aiheellista miettiä, mitä kuva viestii.

Kun neljä vuotta myöhemmin katson ottamiani kuvia, joista valitsin tarkoituksella tietyt esimerkkiotokset, havaitsen selvästi näkökulmat, joista Vietnamia voisi käsitellä. Olen ikuistanut hylätyn kahvilan, mieheni seisomassa vuorilla, auringon siivilöimät riisiterassit ja vuoret, kahvilan parvekkeen, oranssin drinkin ja humisevan palmupuun. Ihmisiäkin kuvasin paljon, mutta minun valintani on olla julkaisematta heistä kuvia, sillä he eivät ole halunneet blogiini.

Kertooko hylätty kahvila rapistumisesta? Yrittääkö se viestiä jonkinlaisesta huonommuudesta vai onko se ikuistettu siksi, että se näyttää jopa aavemaiselta? Miksi se viehättää?

Onko mies maailmanomistaja seisoessaan kaukomaiden vuoristossa? Onko hän muita ylempänä? Vai onko hän vain piskuinen yksilö vieraassa paikassa?

Ovatko riisiterassit kuvaamista varten? Miksi toisten elinkeinoa täytyisi kuvata? Onko edes hyvä asia, että terassit ovat täynnä vettä?

Miksi kaukomailla kukkaruukut ovat kuvaamisen arvoisia? Nähdäänkö vieraassa paikassa pienetkin asiat erityisen viehättävinä? Mistä se kertoo?

Ovatko Vietnamin-lomat vain juomista varten? Mihin jäi upea, vanha kulttuuri? Onko Vietnam rantakohde? Ovatko palmut ainoita ikuistamisen arvoisia luontokappaleita maassa?

Vaikka tämän jutun kuvat on otettu Vietnamissa, olen joutunut pohtimaan samanlaisia valintoja myös ollessani parasta aikaa Islannissa. Matkakirjoittamisen etiikka ei siis liity vain sellaisiin paikkoihin, joissa esimerkiksi ihmiset ovat stereotyyppisesti erinäköisiä kuin kotipuolessa, ilmasto päinvastainen tai yhteiskuntarakenne tyystin toisenlainen.

Matkajuttujen pohtimista ei myöskään kannata jättää vain ulkomaille, vaan yhtä lailla se on ajankohtainen aihe koti-Suomessa. Kuinka totuudenmukainen Suomen brändi on, jos se esitetään vain Lappina? Jos autioitunutta maaseutua kuvataan aina Pohjanmaalla tai Itä-Suomessa, päättääkö se tietyn maakunnan kohtalon jo ennakkoon? Onko Tampere yksi iso mustamakkara? Entä Kainuu tyhjä muuttotappiolandia? Onko Kaakkois-Suomi vain venäläisten Lidl-pyhiinvaelluskohde?

Virtuaalimatkailusta ekopelastus?

Viimeinen pohdinnanaihe on se, kannattaako matkajuttuja ylipäätään tehdä. Oikeastaanhan sen pitäisi olla aivan ensimmäinen tilinteko, mutta koska matkajuttuja joka tapauksessa kirjoitetaan, kannattaa ne käydä läpi huolella niin tekovaiheessa kuin jälkikäteen. On myös suotavaa pohtia omia tarkoitusperiä ja tavoitteita matkakirjoittamisessa.

Sanoisin, että matkailun kasvaminen ja digitalisaatio ovat vieneet matkajutuilta koko kansaa koskevan kulttuurisivistämisen velvoitteen, vaikka edelleen laadukkaasti tehty matkajuttu, mielellään matkailujournalismin pelisäännöin rakennettu, on parhaimmillaan silmiä avaava yhteiskunnan tilaan ja matkailun peruskysymyksiin kantaa ottava kattava esittely paikasta. Aika paljon vaadittu yhdeltä jutulta, mutta se on mielestäni paikallaan aikana, jolloin kuvaräpsäisyt ja kylpyläesittelyt ovat menettäneet merkityksensä, sillä jo yksi Googlen kuvahaku vie virtuaalimatkalle toiseen maanosaan.

Koska matkailija ja matkustamisesta kirjoittava joutuu väistämättä käsittelemään myös ekologisuutta ja vastaamaan siitä, ei virtuaalimatkailu itse asiassa kuulosta yhtään hullummalta. Se toki tarkoittaa, että jonkun paikassa on käytävä, jotta muut voivat katsoa sitä. Tällöin vastuu kaikista kysymyksistä kasaantuu vain yhden harteille, ja yleensä, kun näin käy,  lähennellään jo aika vaarallista tilannetta ja yksipuolista kehystämistä.

Vaikka digitalisaatio räjähtäisi moninkertaisiin mittasuhteisiin nykyiseen verrattuna, ei ihmisen tarve kokea itse asioita kuole koskaan. Ja silloin ei paljon lohduta, että joku tamperelainen bloggaaja on käynyt Vietnamissa juomassa appelsiinimehua Catcatin ylängöillä ja katsellut vettä tihkuvia riisiterasseja.

Minkälaisia valintoja tai pohdintoja teet kirjoittaessasi reissusta tai ottaessasi kohteessa kuvia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Lapsi tuntemattoman kanssa – tuhoutuuko yhteiskunta?

Keväällä se tapahtuu! Kansan syviä rivejä järkyttänyt kumppanuusvanhemmuusohjelma saapuu näköradioiden ruutuihin kauhistuttamaan olohuoneita. Tuhoutuuko perinteinen perhemalli? Alkaako ohjelman jälkeen päämäärätön lastenhankinta satunnaisten ohikulkijoiden kanssa?
DSC_0014Kuvituskuva.

Kumppanuusvanhemmuudella (co-parenting) tarkoitetaan lapsen toivomista toisen samassa tilanteessa olevan aikuisen kanssa, mutta osapuolten välillä ei lähtökohtaisesti ole rakkaussuhdetta eivätkä he välttämättä asu yhdessä.

Nelosella ja Ruudussa esitettävä ohjelma perustuu israelilaiseen formaattiin Pregnant & Platonic, josta myös BBC on tehnyt oman versionsa. Suomessa ohjelmayhtiö julkaisee kevään 2020 aikana osallistujat, joiden vanhemmuustaivalta sarja seuraa. Tiettävästi ohjelman suomenkielinen työnimi on ollut Lapsi tuntemattoman kanssa, mutta lopullista nimeä ei ole vielä julkaistu.

Kun kumppanuusvanhemmuusohjelmasta julkaistiin ensimmäiset tiedotteet vuonna 2017, olivat reaktiot sellaisia kuin saattaa odottaa Ilta-Sanomien nettijutussa (28.12.2017).

”Eiks parittaminen ole Suomessa kiellettyä ja kuitenkin telkassa pyörii useampia paritusohjelmia.”

”Erittäin tuomittavaa.”

”Kyllä on tyhmää ja edesvastuutonta. Lapsesta pitää huolehtia aikuisuuteen asti ja siihen tarvitaan muutakin kuin kumppanuutta. Entä huoltajuuskiistat, niitäkin varmasti tulee. Toivottavasti hakijoita ei tule.”

On tavallaan aika suloista, kuinka kommenteissa toistuu ajatus siitä, että esiin nostetut ongelmat katoaisivat, jos vanhempien välillä olisi rakkaussuhde. Yksikään mahdollinen perhemalli ei poista ongelmia, joita perhe voi kohdata. Huvittavaa on myös se, että eniten mediassa ovat esillä perinteiset perhemallit ja niitä koskevat – myös surulliset – uutiset, joten minkäänlaiseen loogiseen päättelyketjuun ei mahdu ajatus siitä, että vanhempien keskinäiseen rakkauteen perustuva ydinperhe olisi vanhemmuusongelmien ulkopuolella, itse asiassa päinvastoin.

Eräs kommentoija tiivisti hyvin keskustelun ongelman:

”Kaikki totutusta poikkeava ei automaattisesti ole pahaa. Lapsia eivät vahingoita erilaiset perhemallit, vaan vanhempien välinpitämättömyys, mielenterveys- ja päihdeongelmat. Jostakin syystä nuo jälkimmäiset vaan eivät herätä ihmisissä mitään tunnekuohuja.”

Suurin syy sille, miksi kumppanuusvanhemmuus ravistelee televisioruutuja, on se, että ohjelma koettelee perinteisiä arvoja, ja kun niin tapahtuu, kokevat jotkut omat elämänvalintansa uhatuiksi. Siitäkin huolimatta, ettei katsojia pakoteta kumppanuusvanhemmuuteen eikä siitä tehtävä ohjelma tarkoita sitä, että perinteinen perhemalli olisi huono.

Saman reaktion sai aikaan Ensitreffit alttarilla, joka saapui Suomen televisioon järkyttämään avioliittoarvoja vuonna 2015. Ei mennyt avioliittoinstituutio puihin, eivät nousseet erotilastot, ja kaikki halukkaat pääsevät edelleen naimisiin.

Nelosen kumppanuusvanhemmuusohjelman pääidea on lapsettomuuden kipeys, ei se, että lapsi hankitaan tuntemattoman kanssa, vaikka niin tapahtuu. Näkökulma on koskettava ja tarjoaa muillekin kuin kumppanuusvanhemmuudesta kiinnostuneille katsojille samastumispinnan. Lapsettomuus on universaalia parisuhde- tai perhemalliin katsomatta, ja siksi siitä käytävä avoin keskustelu on ainoastaan tervetullutta.

Minkälaisia ajatuksia kumppanuusvanhemmuus herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

30 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuin täytän 30

Täytän 30 vuotta 852 päivän päästä. Sitä ennen on siis elettävä yli 800 arkista ja vähän ylellisempää aamua, joista ensimmäiset vietän muuten hotellin lakanoissa, sillä olen juuri saapunut Islantiin, kun luet tätä juttua.
DSC_00841. Haluan kasvattaa otsahiukset pois. Ne, jotka jo kerran sain pois silmiltä, mutta jotka taas leikkasin hetken mielijohteesta häiritsemään silmälaseja.

2. Olisi mahtavaa oppia käyttämään sähköhammasharjaa, ja toki sitä ennen hankkia se. Minua vain epäilyttää. Mahtaakohan se tehdä elämästä yhtään sen terveempää kuin se aiemminkaan on ollut?

3. En osaa tehdä täytekakkuja. Olen todellinen tumpelo leipomisessa, joten tulevia juhlia ajatellen voisi olla paikallaan, että osaisin vihdoin tehdä jotakin muutakin kuin suunnitella tarjottavia.

4. Haluan oppia pitämään ruokasienistä. Muihin tarkoituksiin hankittavia sieniä en aio maistaa.

5. Haluan tehdä valtavan vegaanisen nachopellin. Ja vegaanisen juustokastikkeen. Vaivalloista hommaa, joten otan aikatavoitteeksi rapeat kaksi vuotta.

6. Haluan maistaa Kompuchaa.

7. Haluan käydä Kööpenhaminassa. Olen käynyt siellä jo kerran, mutta hei, kerta kiellon päälle, vaikkei kukaan ole kieltänyt.

8. Ihan varmasti saan valmiiksi proosateokseni. Sen on oltava kaupoissa ennen kuin täytän 30 vuotta. Minusta tulee kirjailija vielä kakkosella alkavalla iällä. On tultava.

9. Haluan uskaltaa laulaa karaokea ainakin kerran ennen pyöreitä vuosia. Viimeksi olen laulanut lähipubissa monta vuotta sitten työkaverin kannustamana. Tiedän, ettei muiden korvista valu verta sen vuoksi, mutta tuskin lauluni sen suurempaa nautintoa kenellekään tarjoaa.

10. Toivon, että voin antaa anteeksi ja unohtaa kaikki menneisyyden kokemukset lapsuudesta lähtien.

11. Olisi hienoa lähteä vielä ennen pyöreitä vuosia all inclusive -lomalle etelään. En tiedä, onko siinä mitään järkeä, mutta se tuntuu hyvältä ajatukselta.

12. Haluaisin löytää rauhan. Se tarkoittaa turhista huolista vapautumista.

13. Voisin yrittää opetella sytyttämään tulitikun ja avaamaan tölkin erillisellä avaajalla. Kumpaakaan en vielä osaa.

14. Olisi suotavaa, että oppisin vihdoin pitämään joogasta.

15. Haluaisin selvittää sukuni salaisuudet.

16. Haluan oppia kieltäytymään.

17. Toivoisin, että uskaltaisin postata aktiivisesti LinkedInissä.

18. Haluan järjestää useat suuret teemajuhlat.

19. Olisi hienoa kokeilla maailmalla leviävää 5AM-viikkoa, jolloin on tarkoitus herätä viikon ajan joka päivä klo 5 ja kuulostella, miten se vaikuttaa omaan oloon. Tämähän on minulle suuri ponnistus, sillä väkisin herääminen ja aikaisin nukahtaminen ovat minulle myrkkyä.

20. Toivon, että kahden vuoden aikana saan aikaiseksi järjestellä tietokoneeni. Tiedostoja on jo viisinumeroinen määrä.

21. Haluan kehittyä valokuvaajana. Toistaiseksi kuvaan vain automaattiasetuksilla, ja olenkin pohtinut, tekeekö se kuvaajasta jollakin tavalla manuaalinäpertäjää huonomman, jos itse kuva on kaunis.

22. Toivon, että kolmikymppisenä käytän enemmän luonnonkosmetiikkaa ja ekologisia puhdistusaineita.

23. Haluaisin enemmän aikaa ja jaksamista keskittyä dokumentteihin.

24. Tällä hetkellä kirjojen lukeminen on minulle kausittaista. Saatan lukea monta romaania putkeen ja sitten pitää pitkän tauon. Mielikuvissani olisi ihanaa, jos lukeminen olisi selkä rutiini, joka vähentäisi myös yöllistä puhelimen räpläämistä.

25. Haluan laihtua. Tällaistahan ei yleensä saisi sanoa ääneen.

26. Toivon, että pidän myös tulevaisuudessa autolla ajamisesta kiinni sen verran, etteivät taidot ruostu. En silti suosittele yksityisautoilua kenellekään.

27. Haluan kirjastossa käymisestä rutiinin, vaikka on pakko myöntää, että räkäiset lainakirjat ällöttävät toisinaan minua.

28. Yritän tulevina vuosina uskaltautua useammin myös kirpputoreille. Olisi hienoa antaa uusi elämä jonkun muun vanhalle vaatteelle. Toistaiseksi olen myynyt siellä vain omia rojujani.

29. Mitä kiireisempää elämää elän, sitä huonompi kuuntelija olen. Vaikka elämä heittelisi miten tahansa, toivon, että olen kolmikymppisenä parempi kuuntelija. Sellainen, jonka muisti myös pelaa.

30. Haluan saada elantoni työstä, jota tehdessä ajattelen ainakin lähes joka päivä sitä, kuinka onnelliseksi se minut tekee.

Kaksi vuotta on oikeasti aika vähän. Se menee niin nopeasti, että on aivan turha haaveilla suurista, vaikka jotkuthan sanovat, että niin kannattaisi nimenomaan tehdä. Minä olen realisti ja otan suurissa unelmissa tavoitteekseni viisikymppiset. Sehän on minun aikanani todennäköisesti uusi 30, ja vaikkei olisi, otan siitä kaiken irti, sillä vanheneminen on minusta edelleen ihanaa.

Mitä haluat tai halusit tehdä ennen kolmikymppisiä? Toteutuivatko ne?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vegeruokailu – mistä aloittaa?

Tammikuun vegaanihaaste on jo pitkällä, mutta eivät uudet ruokailutottumukset kuukautta katso. Täyskäännöstä ei tarvitse tehdä, vaan voi aloittaa korvaamalla viikon aterioita uusilla resepteillä valmistetuilla pöperöillä. Vegaaninen ruokavalio on parhaimmillaan edullista ja vähärasvaista maukkauden lisäksi tietysti.
vegeruokailu_salaattiOlen ollut kasvissyöjä yhdeksän vuotta ja siitä viitisen vuotta lähes kokonaan vegaani. Aloitin itse kasvissyönnin siitä lähtökohdasta, että ajattelin, etten koskaan voisi olla kasvissyöjä, kun taas nyt ajattelen, etten voisi enää syödä eläinperäisiä tuotteita.

Muiden valinnat eivät ole minulta pois, ilmasto ja muut seikat ovat sitten toinen asia. Moralisointi ei kuitenkaan ole ruokailuvinkkien idea, vaan hyvällä mielellä helposti syöminen.

Jakamani vinkit eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan tapoja ja tuotteita, jotka minä olen havainnut hyväksi. En myöskään ota kantaa ravitsemukseen.

Vegaanien on kuitenkin hyvä syödä B12-vitamiinia, sillä sitä ei saa kasvikunnan tuotteista.

Vege viittaa yleensä pelkkään kasvissyöntiin, ei välttämättä vegaaniseen ruokaan, vaikka vege- ja vegaani-termejä käytetään monesti iloisesti sekaisin. Otsikossa on käytetty vege-sanaa, sillä se sopii siihen paremmin eivätkä ohjeeni ole tarkkoja. Ravintoloissa kannattaa siis olla tarkkana, jos annoksessa lukee sen olevan vege. VE-merkintä tarkoittaa vegaanista.

vegeruokailu_vihanneksetKasvissyönti ei ole vain kasvisten syömistä.

Alkuaskeleet

Aivan ensimmäiseksi kannattaa korvata maitotuotteet kasviperäisillä valmisteilla. Se on kaikkein helpointa, sillä muutos ei vaadi kuin vastaavien tuotteiden etsimisen. Kaupoissa on lukuisia kasvipohjaisia juomia, kermoja, juustoja ja jogurtteja. Vaikka kasvijuomien kanssa voi hifistellä, käy mikä tahansa juoma pääosin mihin tahansa ruokaan korvaamaan maidon.

  • Minä käytän leivonnassa ja laatikkoruoissa soijamaitoa.
  • Kahviini laitan Lidlin Oattis-kahvijuomaa tai iKaffea, samat juomat sopivat myös puuroihin.
  • Leivontaan ja puuroihin sopii myös mantelijuoma.
  • Kaurajuoma on perusvarma tuote, jota voi lorauttaa mihin tahansa.

Kananmunan korvaaminen on maitotuotteita vaikeampaa, sillä suoraa korviketta kananmunalle ei ole. Leivonnassa kananmunan voi korvata pellavan- tai chiansiemengeelillä joissakin tapauksissa. Varsinaista vegemunaa ei muutamaa valmisseosta lukuun ottamatta ole olemassa, mutta aamupalamunakkaan sijasta voi valmistaa kikhernekkään, joka tehdään kikhernejauhoista, vedestä ja mausteista. Jos kananmunattomuus tuntuu vaikealta, kannattaa munat vaihtaa edes luomuihin, syödä niitä kohtuudella ja suosia lähitiloja.

Vegaanisesti syöminen on juuri niin kallista tai halpaa kuin siitä haluaa tehdä. Mitä enemmän ostaa valmistuotteita, sitä kalliimpaa syöminen on. Vegeproteiinivalmisteiden ja vegejuustojen kilohinta on korkea, vaikka myös edullisia vaihtoehtoja on saatavilla.

Aamupala

Syön aamupalalla smoothieita, leipää ja puuroa vaihdellen.

  • Perussmoothieeni tulee 3 desilitraa vaniljasoijamaitoa, 1 desilitra riisi-herneproteiinia ja noin 100 grammaa jäisiä marjoja
  • Syön täysjyväsiemenpaahtoleipää guacamolella tai hummuksella. Suosikkejani ovat Lidlin valmisguacamole, jossa on 96 prosenttia avokadoa, ja kermaiset hummukset joko maustamattomina tai chilimaustettuina.
  • Tekipä puuron keittämällä aamulla tai yön yli kulhossa tekeyttämällä, voi päälle laittaa pähkinävoita ja marjoja. Keitetyn puuron teen kasvijuomaan ja tuorepuuron vegejogurttiin chiansiementen kera.
  • Kikhernekäs eli kikhernemunakas valmistuu myös nopeasti, mutta sellaisenaan lätty on aika kuiva, joten se vaatii täytteitä.

vegeruokailu_tofuTofun valmistaminen ja maustaminen on helppoa, sillä tofu imee marinadin hyvin. Myös pelkkä paistettu tofu sellaisenaan riittää aterian osaksi.

Proteiini

Edullisia vegeproteiineja ovat linssit, pavut ja soijarouhe. Aasiakaupoissa myös tofu on halpaa. Jos niistä aloittaminen tuntuu hankalalta, täytyy rahapussia raottaa hieman enemmän ja ostaa esimerkiksi nyhtökauraa, Härkistä tai hyvin paljon lihatuotteita muistuttavia soija- tai seitanpohjaisia pihvejä ja pyöryköitä.

Alla on minun henkilökohtaiset vegeproteiinisuosikkini perusruoasta valmistuotteisiin.

  • Käyttövalmiit linssit, kikherneet ja kidneypavut. Kaikkia näitä voi ostaa kuivatuotteina, mutta ne eivät varsinaisesti inspiroi uuteen ruokavalioon pitkän valmistusprosessin vuoksi. Kannattaa ostaa siis käyttövalmiita papuja ja herneitä, vaikka niiden kilohinta hieman kuivatuotteita kovempi onkin.
  • Tofu on edullisinta etnisissä kaupoissa. Tofua ei ole pakko kuivata sen kummemmin, vaikka ohjeissa niin sanotaan. Toki ylimääräinen vesi on hyvä poistaa, mutta se hoituu hetkessä paperilla pyyhkien. Helppo marinadi syntyy soijakastikkeesta ja mausteista. Myös maustamaton ja paistettu tofu on hyvä proteiinilisä lautaselle.
  • Soijarouhe on edullista ja sillä voi korvata lihan missä tahansa ruoassa. Turvota rouhe lämpimässä vedessä ja paista sitten pannulla.
  • Nyhtökaura ja Härkis. Härkäpavusta tehty Härkis sopii aloittelijalle parhaiten, sillä koostumus on helppo ja se muistuttaa paljon jauhelihaa.

vegeruokailu_arkiruokaPerinteiset arkiruoat on helppo versioida vegaanisiksi. Kuvassa näkyy vegaaninen lihapulla-spagettivuoka.

Arkilounaat

Jos ajattelee esimerkiksi perinteisiä suomalaisia laatikkoruokia, voi lihan korvata niistä helposti millä tahansa vegeproteiinivalmisteella. Kätevin on laatikoissa soijarouhe, jota ei tarvitse välttämättä edes paistaa etukäteen.

  • Munamaidon voi korvata soijajuoman ja psylliumkuidun sekoituksella.
  • Maito- tai kermaseoksen laatikkoruoassa voi vaihtaa kokonaan tomaattikastikkeeseen, johon voi lorauttaa mukaan kaurakermaa, jos kaipaa täyteläisyyttä.
  • Salaattilounaaseen kokoaisin marinoitua tofua, bataattia, parsakaalia, pähkinöitä ja hummusta.

Einekset ja puolivalmiit tuotteet

Olen ollut aiemmin aikamoinen einesvihaaja ja vähän turhankin kärkäs pätijä. Nykyään olen rauhoittunut ja nautin kaikenlaisista uusista vegetuotteista.

Näitä minä suosin, kun haluan herkutella tai päästä helpolla:

  • Lidlin NextLevel-pihvit
  • Hälsans Kökin Incredible-burgerpihvit ja soijanugetit
  • Anamman soijapyörykät
  • Poutun Muu-pyörykät
  • Linda McCartneyn burgerpihvit
  • BonSoyan nakit
  • Wheathyn seitannakit
  • VegMe-valmisruokatuoteperhe
  • Fontanan chilihummus
  • Lidlin classic-hummus
  • Lidlin tuoreguacamole

vegeruokailu_parmesaaniKaupoista on jo saatavilla teollisia vegaanijuustovalmisteita peruspitsajuustosta parmesaniin, mutta ne voi valmistaa myös itse. Parmesan valmistuu kotona rouhituista cashewpähkinöistä, ravintohiivasta ja valkosipulista.

vegeruokailu_juustokastikeVegaanisen juustokastikkeen voi tehdä cashewpähkinöistä, sinapista, ravintohiivasta, soseutetusta paprikasta tai perunasta ja mausteista.

Miten käy suosikkiherkkujen?

Jos on huolissaan siitä, että joutuisi luopumaan pitsoista ja purilaisista, voi lopettaa murehtimisen heti. Vielä muutama vuosi sitten vegaanisten tuotteiden saatavuus oli heikko, mutta nykyään lähes mistä tahansa eläinperäisestä ruoasta voi tehdä vegaanisen. Oma kysymyksensä on se, onko siinä järkeä, mutta koska näin sattuu olemaan, kannattaa syömisestä nauttia. Elämä ei ole niin vakavaa, kunhan huolehtii perusterveydestä.

  • Suosikkipitsajuustoni on Violifen For Pizza -kuutio.
  • Porlammin vegejuustot ovat edullisia, mutta eivät sula yhtä hyvin kuin Violifen For Pizza.
  • Kebablihan voi korvata esimerkiksi Vönerillä, joka uskomattoman maukasta vegaanista kebablihaa eli vebabia. Uskoisin, etteivät kaikki huomaa edes eroa.
  • Hampurilaispihveistä paras on ehdottomasti Hälsans Kökin Incredible, myös Lidlin NextLevel on antanut sille kovan vastuksen.
  • Mustapavuista voi tehdä helposti perunajauhon ja kauraleseiden kera aivan oman purilaispihvin, ja mustapavut sopivat myös nachopeltiin, johon voi tietysti tehdä itse cashewpähkinöistä juustokastikkeen tai sitten ripotella päälle valmista vegejuustoraastetta.

vegeruokailu_kebabVegaanisesti syöminen ei tarkoita automaattisesti terveysruokaa.

Ravintolat

Pidän jopa outona sitä, jos ravintolassa ei ole saatavilla vegaanista annosta tai sellaiseksi muokattavaa ruokaa. Kaikista ei vegaaneja tule, mutta jo ylipäätään maidottomuus on niin yleistä, että on vain ravintolan etu, jos se tarjoaa edes yhden vegaanisen vaihtoehdon.

  • Falafelravintolat ovat matalan kynnyksen vegeruokapaikkoja. Annokset eivät välttämättä ole vegaanisia, mutta yleensä ne sellaisina saa pyytämällä.
  • Tampereella Gopal tarjoaa itse punnittavaa vegaanista ruokaa itämaisella vivahteella.
  • Thairavintoloiden tofuruoat ovat yleensä vegaanisia, mutta se kannattaa aina varmistaa, sillä niissä voi olla käytetty esimerkiksi kalakastiketta tai kananmunaa.
  • Naanleipä ei ole vegaanista, ja vain harvoista ravintoloista sitä saa maidottomana.

Iloa uuteen ruokavalioon!

Jaa parhaat vegeruokavinkkisi! Puuttuiko listalta jotakin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Jos olisin miljonääri

Mietin toisinaan, miltä tuntuisi voittaa lotossa tai itse asiassa Eurojackpotissa, sillä lottohan ei välttämättä miljonääriksi tee. Vaikka kuinka olisi tyytyväinen nykyhetkeen, harva välttyy pohtimasta sitä, mitä tekisi, kun voisi tehdä mitä vain.
miljonääriOn eri asia rikastua työnteolla tai sitä muistuttavalla toiminnalla kuin pikavoitolla. Kummastakaan en toistaiseksi tiedä mitään, mutta niiden eron näen selvästi. Ensimmäinen on tietoista toimintaa ja toinen tulee yllättäen ja yleensä pään sekoittaen.

Jotta osaisin varautua jättipottiin, haluaisin tietää, lähtisikö elämä ihan lapasesta. Todennäköisesti ainakin hetkeksi, vaikka kuinka tuntisi olevansa jalat maassa. Saattaisin yöpyä viikkoja hotellissa, vuokrata saunalautan koko kesäksi tai ehkä oman paatin kapteenin kera. En Karibialta, vaan Näsijärveltä. Vai riittäisikö sekään?

Remontoisin kylpyhuoneen niin, että siellä ollessa kuuluisi aina sademetsän ääniä vesiputouksen kohinalla maustettuna. Viimeksi, kun kävin suihkussa, kuului vain yläkerran lapsien rääkyminen ja edellisessä asunnossa naapuriparin kuksiminen. (Lottovoitto tosin olla kuulematta jälkimmäistä nykyään.)

Ostaisin asunnon, jonka vuoraisin akustiikkalevyillä niin, ettei kukaan voisi koskaan valittaa mistään. Ei puheensorinasta, musiikista tai pesukoneen jyrinästä. Meille ei tosin nytkään ole niistä valitettu, joten kaikki on kai aika hyvin.

Palkkaisin personal trainerin ja siivoojan. Nämä voi tehdä huomattavasti pienemmälläkin rahalla ja periaatteessa myös nykyään todellisessa elämässäni, mutta kyse on siitä, mihin mammonansa haluaa sijoittaa. Rehkin mieluummin yksin ja tartun moppiin itse kuin maksan siitä jollekin. Jos rahalla ei olisi enää roolia elämässäni, voisin ostaa enemmän elämää helpottavia palveluita. Olisko arki silloin kuitenkaan enää elämisen arvoista? Vai onko arjen arvo kiinni tavallisissa puuhissa?

Perustaisin viestintätoimiston, jolla ei olisi mitään paineita tuloksen tekemisestä. Täydellistä! Yrittämistä ilman, että yrittää. Tässäpä varmasti syy, miksi täytyy haaveilla lottovoitosta eikä muuten rikastumisesta.

On aina yhtä jaloa nostaa lottovoitosta puhuessa hyväntekeväisyyskortti esiin ajatuksella ”ostaisin vain tarpeellista ja lahjoittaisin loput hyväntekeväisyyteen”. Niinkö todella? Höpöhöpö sanon minä! Hyväntekeväisyyden tekeminen ei ole helppoa tai yksioikoista, mutta on tervettä ja jopa suotavaa, että miettii tapoja auttaa. Minä päätyisin todennäköisesti jonkinlaiseen omaan järjestöön, jotta voisin olla varma mihin tarkoituksiin ja kenelle apuun tarkoitettu raha menee.

Lottovoitossa kyse on ennen kaikkea onnesta. Tekeekö voitto onnelliseksi? Minusta on hevonkukkua sanoa, että ei tekisi tai että onni olisi muissa asioissa. On tietysti selvää, että elämä yksin tai ilman jonkin asteista perusterveyttä olisi kurjaa, mutta sitä tosiasiaa ei kukaan pääse pakoon, etteikö raha helpottaisi elämää ja siten toisi ihan aitoa onnea.  Vastaavasti rahattomuus ei välttämättä tarkoita epäonnea, mutta ainakin järjestelykysymyksiä ja luopumista se vaatii.

Rahan suhteen jokaisen itse päätettäväksi jää, mikä on sopivasti, saipa jättipottia tai ei. Ja kuten on nähty, on käsitys riittävistä varoista todellakin laaja. Jonkun menoihin ei jättivoittokaan riitä, toinen tyytyy siihen, että saa Keno-kupongin sisään.

Mitä sinä tekisit lottovoitolla ihan oikeasti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Helene – taiteilijana koskettava, elokuvana tylsä

Helene Schjerfbeckistä (1862–1946) kertova Helene on taide-elokuvamainen kuvaus unohdetun taiteilijan tuskasta, joka parhaimmillaan vavahduttaa ja pahimmillaan tylsistyttää.
Helene_pressi4Kuva: Nordisk Film

Antti J. Jokisen ohjaama ja Marko Leinon kanssa käsikirjoittama Helene on itsessään taideteos, joka on visuaalisena elämyksenä suurempi kuin melko tavalliseksi taipuva tarina: unohdettu taiteilija, yllätysmenestys ja riuduttava rakkaus. Elokuvassa keski-ikäisen Schjerfbeckin (Laura Birn) rakkaudenkohde on nuori taidemaalarikirjailija Einar Reuter (Johannes Holopainen), johon tutustuminen muuttaa pysyvästi Schjerfbeckin elämän.

Schjerfbeckistä tuli erityisen kuuluisa taidekauppiaan löydettyä hänet ja 159 teosta vuonna 1915. Menestys johti suosittuihin näyttelyihin ja tuottoisiin taidekauppoihin. Esimerkkinä kerrottakoon, että vuonna 2008 Schjerfbeckin maalaus Tanssiaiskengät myytiin huutokaupassa lähes 3,9 miljoonalla eurolla, joka on enemmän kuin on koskaan maksettu suomalaistaiteilijan työstä.

Birn on Helenenä hurmaava, koskematon ja vahva taiteilijan fyysisestä hauraudesta huolimatta. Birnin fiktiivinen Helene maalaa uskottavasti ja luo melko yksipuoliseksi nivoutuvaan tarinaan syvyyttä ja liikettä vivahteikkailla eleillään. Schjerfbeckin parhaan ystävän Helena Westermarckin roolin tulkitsee Krista Kosonen, joka vie Westerin osansa varmuudella loppuun. Westeriksi kutsutun Helenan ja taitelija-Helenen aikuinen ystävyys on vankkaa ja koskettavaa, jopa samastuttavaa, katsottavaa.

Aikakauden kuvauksen ja Helenen henkilökohtaisen elämän huomioiden keskiössä ovat myös Schjerfbeckin äiti Olga Printz (Pirkko Saisio) ja veli Magnus (Eero Aho), jonka taskuun suuri osa taidekaupparahoista päätyy naisen aseman ja holhoussuhteen vuoksi. Sisarukset joutuvat myös miettimään, kumpi jaksaa paremmin väkäleukaista ja teräväkielistä äitiä aikana, jolloin vaivaistalot olivat kirosana ja läheisten hoitaminen loppuun saakka velvollisuus.

Kun Helene-elokuvan kuvaukset alkoivat, kohahdutti elokuvan esityskieli, sillä Schjerfbeck oli suomenruotsalainen. Taidekriitikko Pontus Kyander ehdotti elokuvan boikotoimista, mutta Jokinen vei projektinsa loppuun sellaisenaan eli suomeksi, vaikka tiettävästi Charlotte Airas oli tarjonnut hänelle ruotsinkielistä käsikirjoitusta.

Kun ottaa huomioon Schjerfbeckin taustan ja kaksikielisen Suomen, olisi ollut taiteilijaa kunnioittavaa tehdä elokuva hänen äidinkielellään tai ainakin tuoda kieli teoksessa ilmi. Jokisen teoksessa ruotsin kieli ei ole millään tavalla läsnä, mikä on jopa huvittavaa, sillä Schjerfbeckin aikana Suomen kulttuuripiirit olivat pitkälti ruotsinkielisiä. Toisaalta näin ajatellen ei Hollywoodissakaan olisi voitu tehdä kuin murto-osa elämäkertaelokuvista, jos ne pitäisi aina toteuttaa henkilön äidinkielellä.

Helene on pitkäveteisyydestään huolimatta kaunis ja koskettava elokuva, joka hivelee erityisesti taiteesta nauttivia elämäkertaintoilijoita. Schjerfbeckin nimikkoelokuva ei ehkä jää historiaan genrensä kokonaisvaltaisesti onnistuneimpana elokuvana, mutta ainakin esimerkkinä siitä, miltä öljyvärimaalaus näyttää elokuvaksi muutettuna ja miten kauniilta ideaalitilanteessa taitelijan elämäkertaelokuva voi näyttää.

Tack, Helene.

Helene on katsottavissa elokuvateattereissa 17.1.2020 alkaen.

Mitä mieltä olet Helenen kielikysymyksestä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Päiväni lomalla ja kaikkea muuta kuin lomalla

Pohdin kuluneella viikolla Instagramissa työn merkitystä. Ulospäin saattaa näyttää siltä, että olen aina töissä. Se on tavallaan totta, mutta on minulla myös vapaa-aikaa, jota vaalin kaikin voimin. En halua luoda itsestäni kuvaa, jossa työ määrittää koko elämän tai jossa ihmisarvo määrittyy työn perusteella. Siksi esittelen kaksi täysin ääripäätä omasta arjestani: ylibuukatun työpäivän ja löffäilykeskiviikon.
ennenaamukahviaeivoi1601

Työpäivä

6.30 Kello soi. Nään unta, että joku yrittää irrottaa pääni ja että työkaverini on vienyt koiransa hoitoon elinkautisvangille. Töissä selviää, ettei kumpikaan ole totta. Väsyttää niin, etteivät jalat kanna.

6.50 Nousen sängystä. Kiire. Meikkaan nopeasti. Syön leipää ja juon smoothien. Mikähän senkin suomenkielinen nimi on?

7.15 Sade jättää silmälaseihin pisaroita ja kohta iho hohkaa niin, että lasit höyrystyvät. Ehdin töihin ajoissa, keitän kahvit ja raahaudun työpisteelleni. Istun niin kauan samassa asennossa, että toinen jalkani puutuu.

12.30 Syön kaksi päivää sitten tehtyjä canneloneja. Kuka nekin osaa täyttää? Ja miten voisi tehdä täytteen, jota voisi pursottaa helposti pussista?

15.30 Otan varaslähdön töistä. Juoksen kiireellä läheiseen kauppakeskukseen lataamaan bussikortin ja syöksyn pysäkille odottamaan ruuhka-autoa. Saan onneksi oman paikan ja iltapäivän kääntyessä täydelliseksi pimeydeksi yritän epätoivoisesti tiirata oikeaa jääntipysäkkiä.

16.32 Perillä markkinointiviestintäpalaverissa! Se menee hyvin ja on ohi tunnissa.

17.36 Nökötän pimeässä lähiössä odottamassa bussia. Keskustorin kohdalla olen niin väsynyt, että unohdan melkein jäädä pois, sillä on käytävä ostoksilla. Haen suurmarketista vihanneksia ja illallisaineksia.

19.14 Olen syönyt, istun sohvalla ja yritän pysyä hereillä. Kerään itseni, teen viimeiset muutokset presentaatioon ja muihin materiaaleihin. Tallennan ne Dropboxiin ja lähetän maailmalle.

23.11 Vetäydyn sänkyyn, katson rikossarjoja taas niin, etten uskalla nousta pissalle ja lopulta nukahdan vain huomatakseni, että kello on taas 6.30.

Lomapäivä

10.23 Raotan silmälummetta. Aukeaa yllättävän helposti. Olen kiitollinen heti ensimmäiseksi siitä, että saan herätä virkeänä. Viime päivinä on tuntunut siltä, että aivoilla on niin vähän polttoainetta, että ne voivat sammua milloin tahansa.

11.05 Kaapissa on vielä arkielämän aamupala-ainekset. Teen smoothien, mutta herkuttelen myös kurkulla täytetyillä croissanteilla. Sen jälkeen haahuilen kotona päämäärättömästi. Tekisi mieli itkeä ilosta. Ei stressiä, ei tekemättömiä hommia tai suunnitelmia.

13.42 Alan lompsia kohti lähikampaamoa. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten mennytkään vakikampaamooni, mutta sain niin hyvän alekoodin toiseen palveluun, että en voinut vastustaa sitä. Hiuksista tulee kivat. On paljon kauniimpi olo kuin ennen kampaajaa.

14.45 Luikin Lidliin. Yritän etsiä huhuttua uutuuspaprika-chilihummusta.

16.58 Makaan sängyssä. Ummistan silmäni. Nään taas pahoja unia. Kyllä ne helpottavat vielä. Nukun, vaikka yöpöydän lamppu on päällä. Herään ennen kuutta.

18.25 Syön eiliset intialaisen ruoan jämät. Kylmä ruoka on minusta oikeasti hyvää, ja hermostun, kun talouden toinen osapuoli lämmittää sen liian kuumaksi. Aika typerää.

19.30 Kirjoitan. Kirjoitan. Kirjoitan. Olo on autuas. Nautin räjähtäneistä tilastoista ja tunnelmoin blogitulevaisuudella. Teen mielessäni suunnitelmia ansaintalogiikkaan liittyen, mutta päädyn lopulta kuuntelemaan Anna Erikssonia ja sitten Paula Koivuniemeä.

00.45 Olen taas haahuillut kotona askaroiden monta tuntia. Nukutan itseni Arman ja Suomen rikosmysteerit -ohjelman positiiviseen värinään. Edelleen mietin, miksi ihmiset katsovat julmuuksia dramatisoituna. Nautin vaaran tunteesta ja siitä, että tiedän olevani kotona turvassa. Ristiriitaista ja jotenkin väärää.

Seuraavana päivänä kello ei todellakaan herätä klo 6.30. Tulen vihaamaan ikuisesti kyseistä kellonaikaa.

Kertooko työ tai työn tekeminen mielestäsi ihmisestä tai hänen elämästään jotakin oleellista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Lapsuushaikailija

On ihan pakko myöntää, että minusta on tulossa hyvää vauhtia vanhojen muistelija. Se, joka lämpimikseen jauhaa niin vanhoja juttuja, etteivät lapset edes tiedä, mistä puhutaan. Kaikki ei todellakaan ollut ennen paremmin – paitsi että talvet olivat aina runsaslumisia ja HappyMealin lelut todellisia laatuaarteita – mutta kaipaan silti muutamia ihan arkisia juttuja lapsuudesta.
vapputori_tampere_90Kun sukulaislapsi katsoi pöydällä makaavaa vanhaa puhelinta kysyvästi, minä järkytyin. Siis sehän on värinäytöllinen ja litteänäppäiminen kapula! Ajalta, jolloin luurit olivat kestohankintoja ja täynnä uutuudenviehätystä. Kiiltäviä, painavia, simpukoita tai liukukantisia.

Aloin miettiä, miksi jopa minun ikäisestäni alle 30-vuotiaasta tuntuu siltä, että lapsuudessa kaikki oli paremmin kuin nykyään. Lapsuuteni toki oli onnellinen, mistä olen kiitollinen, enkä nytkään ole surullinen, vaan lähinnä satunnaisesti liian kovilla työelämässä ja kilpaillulla alalla.

Luulen, että sama ennen kaikki oli paremmin -ajattelu seuraa minua ikuisesti, ajat vain muuttuvat. Toistaiseksi minulla ei ikäni puolesta ole kuin lapsuus kaukaisena muistona, mutta selvää on, että tätäkin aikaa muistelen kymmenien vuosien päästä, vaikken ehkä juuri tätä loskan täyttämää tammikuista keskiviikkoa muistaisi. Elettiin aikaa, jolloin kaupunki oli käännetty ylösalaisin, elämä digitaalisesti arkipäiväistynyttä ja asiointi sujuvaa niille, jotka tikikelkkaan olivat ehtineet hypätä.

Näitä asioita kaipaan lapsuudestani 90-luvulta ja 2000-luvun alusta

Kaikenlaiset kerhot. Niitähän riitti. Meidän perhe kuului ainakin kirjakerhoon ja musiikkikerhoon, isä erään automerkin kerhoon. Minä olin Pollux-hevoskirjakerhossa ja Sisters Clubissa. Polluxiin tosin liityin vain siksi, että vanhemmat serkkunikin olivat jäseniä. Tuskin osasin kunnolla edes lukea eivätkä hevoskirjat edes kiinnostaneet minua, sillä en ollut eläinintoilija. Sisters Club sen sijaan oli parasta maailmassa: joka kuukausi mielenkiintoisia kirjoja kotiovelle kannettuna, mukaan lukien Replica-sarja. Silloin muuten postikin kulki niin, että paketti oli kaikilla samaan aikaan perillä. Ja mahtui postiluukusta sisään vaivatta.

Kuvastot. Aika ennen nettitilaamista tuoksui paperille ja jätti sormiin mustetta. Oli jännittävää ympyröidä suosikkituotteita ja pohtia, mitä äiti niistä suostui tilaamaan. Vielä jännittävämpää oli sovittaminen, sillä palauttaminen muistaakseni oli paljon vaivalloisempaa kuin nykyään, vaikka oli myös tilauslomakkeen tekeminen melkoista taidetta ainakin lapsen silmin.

Valokuvien kehittäminen. Jossakin vaiheessa sain toruja liian kovasta filmirullakulutuksesta. Mutta pitihän olla varma, että haluttu kova onnistuu. Siksi luokkaretkeltäkin on noin 10 kuvaa Turun linnasta ja muutama luokkatovereista. Ja yksi repusta, johon oksensin. Taikaa valokuvien kehittämiseen, kuten kaikkiin myös muihin jo mainittuihin, loi odottaminen. Kaikkea ei saanut heti käsiinsä. En tiedä, osasiko sitä arvostaa silloin. Tuskin.

CD-levyjen ostaminen. Anttilan Topten-osastoa ei tietenkään mikään mahti maailmassa voinut jyrätä, mutta oli Prismankin levylaari aika kelpo. Perjantaisin tarkistin uutuuslevyt ja manguin ostoskoriin oman suosikkini. Siinäkin oli kuuluisaa lapsuuden taikaa, kun NRJ:llä soineen kappaleen sai vihdoin omaan kannettavaan CD-soittimeen. Illalla kaivoin Ihaa-päiväkirjani esiin ja kuuntelin Delta Goodremia ja HIMiä. Jälkimmäistä kuuntelin vain siksi, että niin piti tehdä.

Lineaari-tv. Aloin yhtäkkiä kaivata myös sitä, miten televisio loi vielä minunkin lapsuudessani rytmin päiviin. Päiväkodista oli ehdittävä kotiin ennen Muumeja, perjantaina saunasta olohuoneeseen ennen illan viihdeohjelmaa ja sunnuntaina kyläpaikasta kotipihaan ennen koko perheen tietokilpailua. Vaikkei televisio ollut hallitseva elementti, loi se tietyt aikaraamit päivään ja viikkoon. Kun suosikkiohjelma tuli ja meni, ei paluuta ollut, ellei sitten ollut ajastanut nauhoitusta upealla videonauhurilla. Luulen, että yhtenäiskulttuurin aika olisi sopinut minulle, vaikka sitä en sentään ehtinyt elää.

***

Kun katson kirjoittamaani luetteloa, tuntuu haikealta, ehkä vähän tärkeältäkin. Olin viimeinen ikäluokka, joka tuota kaikkea eli. Listaani varmasti pystyvät samastumaan myös minua paljon vanhemmat ihmiset, mutta eivät välttämättä nuoremmat. Samaan aikaan on tosin hyvä muistaa, että ihmisellä on aina tapana kuvitella elävänsä jotenkin poikkeuksellista aikaa. Samaa kuraa, enemmän tai vähemmän, on aina kaikki aikakaudelle tyypillisine murheineen ja mullistuksineen.

Ennen kaikkea huomaan kuitenkin yhden tärkeän seikan lapsuuskaipuulistastani. Vaikka sanotaan, että ihmiset ovat nykyään kiinni materiassa enemmän kuin ennen, on minusta asia toisin. Valokuvat, CD-levyt, kirjat ja kuvastot olivat ennen selkeästi pelkästään fyysisiä tavaroita, joita säilöttiin niin kauan kuin mahdollista. Eikä kukaan osannut arvata, että kirjoja lukuun ottamatta kaikki päätyisivät ennen pitää roskiin tai ainakin painuisivat unholaan.

Muistojen ollessa nyt elektronisia on kuluttaja väistämättä katoavaisuuden äärellä. Toisaalta yhtä lailla ajatus siitä oli läsnä aiemminkin, sillä mitä tahansa saattoi tapahtua fyysiselle tavaralle, niin kuin voi käydä myös elektroniselle tiedostolle. Itse asiassa elektroniset muistot voivat oikeanlaisella säilytyksellä olla jopa fyysisiä muistoja pitkäikäisempiä, sillä tietokoneet ja pilvipalvelut eivät unohda mitään koskaan, jos oikein hiuksia haluaa halkoa. Eri asia on se, pääseekö itse tiedostoihinsa enää käsiksi.

Säilyivätpä muistot tai eivät, on aina jäljellä sydämen muistot. Niitä ei voi viedä mikään mukanaan. Muistisairaudessakin mieleen jäävät yleensä ne kaikista vanhimmat jutut.

Mitä asioita kaipaat menneiltä vuosikymmeniltä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Saran salainen vartalokuorinta

Sain ystävältäni Saralta joululahjaksi purkillisen itse tehtyä vartalokuorintaa, joka suorastaan huumasi minut. Resepti osui suoraan sydämeeni, vaikken ole oppinut käyttämään kaupoista saatavaa luonnonkosmetiikkaa. Ilahdun kuitenkin aina aidoista raaka-aineista – puhumattakaan siitä, että lahjaksi saatu kuorinta on itse tehty ja käytössä tehokkaaksi havaittu.
DIY-vartalokuorintaSara on koonnut ohjeensa nettiselvityksen perusteella ja muokannut sen omaan käyttöönsä sopivaksi. Kovin kauaa kuorintaresepti ei siis pysy enää salaisena, mutta tämä resepti ansaitseekin tulla löydetyksi.

Kuorinta sopii koko keholle. Sitrushedelmäallergikko voi jättää appelsiininkuoren kokonaan pois ja vähentää kookosöljyn määrää tai korvata raastetun kuoren esimerkiksi parilla ruokalusikallisella kaurahiutaleita.

Koska kuorinta on myrkytön, voi sillä hemmotella sellaisiakin nautiskelijoita, esimerkiksi lapsia, jotka ovat vaarassa syödä kuorinta-ainetta.

Itse tehty vartalokuorinta

2 dl kahvinpuruja | 2 dl sokeria | 1,75 dl kookosöljyä |
3 rkl hunajaa | yksi appelsiininkuori raastettuna

1. Raasta appelsiininkuori, ja sulata kookosöljy, jos se on ollut jääkaapissa. Älä sulata öljyä mikrossa, vaan haaleassa vedessä. Parempi tietysti on, jos öljyn antaa huoneenlämmössä pehmetä.

2. Mittaa kaikki ainekset astiaan, ja sekoita massa tasaiseksi.

3. Kaada seos kannelliseen lasipurkkiin ja sulje se huolellisesti. Jos aikoo antaa kuorinnan lahjaksi, kannattaa seos jakaa pieniin purkkeihin, esimerkiksi minihillopurkkeihin.

Kiitos, Sara! Aion pihistää tämän idean tuleviin lahjoihini häikäilemättä.

Vinkkaa myös muista hyvistä DIY-resepteistä!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa