Tyhjä sielu tyrehdyttää proosasuonen

En olisi koskaan uskonut, että kirjoittajana joudun tilanteeseen, jossa olen niin väsynyt, ettei sanoja enää ole. Silloin on mahdotonta sukeltaa mielikuvitusmaailmaan, jossa kaikki on jo päin prinkkalaa. Kukapa tuplapahassa todellisuudessa haluaisi elää.
DSC_0107Se kirja. Proosateos. Joulumarkkinat ja kustannussopimuksen metsästys. Kävi kuitenkin niin, että tuhdiksi kasvanut tekstitiedosto jäi lopulta viime vuoden alussa nukkumaan, ei ikiunta, mutta jotakin vähän tainnuttavampaa kuin karhujen talviunet. Tuli arki, hirvittävä kasa töitä ja vielä kammottavampi väsymys. Kynnys kirjoittaa, kirjoittamislukko. Sielun tyhjyys.

Kun proosan kirjoittaminen on ollut jäissä, olo tuntunut tyhjältä. Siitäkin huolimatta, että muita kirjoitustöitä on ollut enemmän kuin aiemmin. Suurin osa niistä on keskittynyt sosiaali- ja terveysalaan, mutta sairausvakuutuslaista, sotesta ja päivärahoista on proosa todella kaukana! Niissä ei ole mitään runollista, kaunopuheista tai luovaa. Kylmyyttä ja uhkaa, välitiloja.

Luovakirjoittaminen on mahdotonta, jos ei ole sanoja. Ei tavuja, ei edes kirjaimia tai aihioita niille. Vähän aikaa sitten päädyin kokeilemaan päämäärätöntä kirjoittamista aukaistakseni kirjoitushanat, mutta sain aikaiseksi vain sysipaskan novellin, joka on huonompi kuin yksikään 16-vuotiaana kirjoittamani, vaikka niissä silkkihanskat elivät, moni kuoli syöpään ja nunnat olivat rikollisia.

***

Halusin olla kirjailija jo ennen kuin opin kirjoittamaan kunnolla, mutta myöhemmin tuli hyvin selväksi, että sellaiseksi ryhtymistä pidettiin täysin mahdottomana. Sitähän se onkin. Harvalla riittävät taidot, eikä sattumaakaan onnistu kovin moni uhmaamaan. Niinpä hautasin kirjailijahaaveet pitkäksi aikaa ja keskityin toimittajuuteen, sen jälkeen enemmän markkinointiin.

Tovi sitten vanha haave palasi takaisin mieleeni, kun haistelin kiinalaisgrilliltä tulevaa rasvankatkua kauppamatkalla. Miten se liittyy kirjoittamiseen? Ei mitenkään, mutta sillä hetkellä tuli pitkästä aikaa tunne, että käsillä ollut hetki kuuluisi kirjaani. Routainen maa, auki revitty katu, puistoaukion käryillään täyttävä kioski, märät sukat ja yleinen lohduttomuus.

Minun maailmani, joka paperilla oli jo niin synkkä, ettei itsensä uuvuksiin ajaneella työmyyrällä olisi sinne vielä asiaa.

***

Vielä en ole uskaltanut jatkaa vuosi sitten kesken jäänyttä proosaurakkaa. Käsikirjoitus tuntuu sydämessä, mikä on samanaikaisesti ilahduttavaa ja ahdistavaa. Ilahduttavaa siksi, että tiedän olevani jälleen täydessä iskussa, kun pystyn luomaan muutakin kuin journalistisia tai kaupallisia sisältöjä. Edessä oleva ahdistaa silti, sillä proosan kirjoittaminen vaatii ennen kaikkea kestävyyttä. Vaikka saatan ajatella proosan kirjoittamista liian pateettisesti, tiedän, että kyse on ennen kaikkea halusta tehdä töitä silloinkin, kun mielessä pyörivät kirosanat runollisia rakenteita enemmän.

Kun sitten väsyttävän vuoden puolikkaan jälkeen saan jälleen 60-sivuisen käsikirjoitusraatoni auki, annan mennä. En lupaa mitään, mutta sen tiedän, että keväällä minulla on aikaa ja voimia saattaa tarina loppuun.

Pelottaa ja hymyilyttää. Vaikka huijarisyndrooma iskee päälle joka toinen päivä, yritän muistaa, että tiettävästi paljon huonompiakin liuskanivaskoja on kustannettu kirjoiksi. En tiedä, näemmekö palkintogaaloissa, mutta uskoisin, että vähintään alelaarissa kesähelteillä.

Miten kirjoitusjumista pääsee eroon? Kerro ihmeessä kokemuksistasi, jos kirjoitat proosaa.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Näistä asioista sain hyvän mielen vuonna 2019

Kerroin jo pari viikkoa sitten, mistä pahoitin mieleni viime vuonna. Sain loistavan kommentin, jossa kummasteltiin sitä, miksi esiin nousee aina mielensäpahoittaminen, kun yhtä tärkeää on mielensähyvittäminen. Tässä tulevatkin aiheet, joista sain hyvän mielen vuonna 2019!
thought-2123970_1920Kuva: Pixabay

Monimuotoista elämää näyttävät some-kanavat

Luin juuri Helsingin Sanomien jutun (2.1.2020) Kaksi äitiä ja kaksoset  -Youtube-kanavapariskunnasta Ellasta ja Susannasta, joiden videoblogia seuraan säännöllisesti. Ihanan aurinkoinen artikkeli tavallisesta perheestä muistutti minua siitä, mikä Youtubessa tai missä tahansa muussa some-kanavassa on niin mahtavaa: elämän monimuotoisuus. En viittaa tällä vain sateenkaariperheisiin, vaan ihan kaikenlaiseen arkeen ja tapaan olla ihminen. Siksi seuraan paljon sisältöjä, jotka eivät millään tavalla linkity omaan elämääni, kuten perheellisiä, aivan eri-ikäisiä ja tyystin toisenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä.

Minusta olisi tervettä, että kaikki kuluttaisivat tosissaan tai edes hetken mielenkiinnosta sellaisia media- ja some-sisältöjä, jotka eivät ole omaa elämää lähellä. Veikkaan, että silloin myös negatiivinen kommentointi vähenisi. Toinen arvaukseni on, että me olemme viimeinen sukupolvi, joka ongelman parissa joutuu painimaan. Vai mahtaakohan ahdasmielisyys poistua koskaan?

Instagram-tarinat

Haluan nostaa toisena vuoden kevyenä ilontuojana esiin Instagramin tarinat, joiden suosio näyttää empiiristen havaintojeni perusteella kasvaneen. Ainakin minun lähipiirissäni monet ovat uskaltautuneet niitä tekemään, ja se on mahtavaa! Vaikka Instagramin tarinasisältöjä eli minivideoita voi silotella siinä missä mitä tahansa muuta sisältöä, ovat ne myös oiva tilaisuus näyttää elämää sellaisena kuin se on. En menisi syyttämään somea ihan kaikista paineista, mitä ihminen voi itselleen haalia, mutta rosoisen elämän näkeminen taitaa kuitenkin olla ihan tervettä ja ulkoisia paineita laskevaa peruskiiltokuvien keskellä. Ainakin sotkuista kotia on helpompi näyttää minivideolla kuin ikuistaa kauniisiin kuviin.

Jääkiekon MM-kulta

Menin julistamaan aika mahtipontisesti, että minua ei torilla nähdä. Ei totisesti nähty, mutta monet muut siellä tavattiin toukokuussa. En vieläkään oikein sulata urheilua kovin yksioikoisena toimintana, vaan yritän edelleen pohtia, mikä sen rooli leipää ja sirkushuveja -yhteiskunnassa on. Olin silti onnellinen pelaajien puolesta MM-kultapelin jälkeen, ja kai voitto teki jollakin tavalla hyvää kansakunnalle. Ehkä huomiseen on taas vähän helpompi uskoa. Kunnes on taas uusi toukokuu. Nimittäin seuraaviin vuosiin on turha odottaa voittoa, sillä sehän ei tule kello kaulassa.

Kauppojen kehittyminen

Voi sitä aikaa, kun R-Kioski oli illan ainoa toivo, viimeinen soturi! Hetki sitten lähi-Ärrämme sulki ovensa viimeistä kertaa, eikä ihme, sillä tienoo on täynnä pieniä marketteja, jotka pitävät liukuovet auki yhteentoista saakka. Jonkun mielestä varmasti perinteet ovat pilalla, kun pikkukioskit käyvät elinkamppailua jättejä vastaan, mutta minun mielestäni nykyaikana on pystyttävä tarjoamaan palvelua mahdollisimman monipuolisesti laajoilla aukioloajoilla. Onkin ollut ilo huomata, että viime aikoina palvelua on saanut entistä kattavammin myös pyhäpäivinä, sillä kaikkien arki ei kalenterin punaisia pallukoita katso.

Aukioloaikojen laajentumisen lisäksi olen iloinnut kaikkien kauppojen valikoimien laajentumisesta, sillä kyllä lähikaupasta pitää voida ostaa muutakin kuin makkaraa ja maitoa. Samaan aikaan toivon kuitenkin, että erikoisliikkeet säilyvät, mutta veikkaan, että kaikkea ei voi saada – täyden palvelun lähikauppoja, edullisia marketteja ja suloisia pikkuliikkeitä.

Tasa-arvoinen eduskunta

Oikeastaan on vähän typerää edes ottaa eduskunnan sukupuolijakaumaa esiin, sillä lähtökotaisesti sukupuolella ei pitäisi olla merkitystä. Vuonna 2019 aloittaneesta eduskunnasta 47 prosenttia on kuitenkin naisia, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka toivon, ettei sukupuoli liittyisi mitenkään päätöksentekoon missään suhteessa, kertoo naisedustajien määrän kasvaminen mielestäni yhteiskunnan tasa-arvoistumisesta ja yhtäläisten mahdollisuuksien tunnustamisesta, sillä voimme vain muistella ja arvailla, millainen oli se Suomi, jonka eduskunnasta naisia oli 5,5 prosenttia.

Ilmastonmuutostietoisuuden kasvu

Vuoden 2019 koostetta on mahdotonta tehdä ilman, että nostaa esiin ilmastonmuutoksen. Uskon, että aiheesta on sanottu jo niin paljon, etten tiedonjyvästeni kanssa halua alkaa huikennella, mutta on pakko todeta, että vaikka asiat muuttuvat hitaasti, on ollut ilo huomata, miten ilmastonmuutostietoisuuden kasvu on vaikuttanut moniin jo arkitasolla. Kierrättäminen ja ekologinen liikkuminen kasvattavat toivottavasti suosiotaan entisestään, mutta jo se, että ottaa asioista selvää, kiinnostuu ja haluaa ymmärtää, on askel parempaan. Suuret päätökset tehdään niin kaukaisella tasolla, että siinä ei yhdellä biopussilla ole hirveästi sanottavaa, mutta silti on aina parempi tehdä ekologinen valinta kuin jättää tekemättä.

Saatamme tässäkin asiassa olla viimeinen sukupolvi, joka joutuu edes opiskelemaan ekologista elämää. Ei mene kauaa, kun se on jo lapsuudesta tuttua arkea joillekin. Ennen kaikkea siksi, ettei ole muuta vaihtoehtoa.

Tätä juttua kirjoittaessani huomasin hyvin, kuinka vaikeaa mielensähyvittämisestä on kirjoittaa. Oli nimittäin melkoinen työ keksiä asioita, jotka aidosti ilahduttivat!

Mikä sinua ilahdutti viime vuonna? Jos ilonaiheeni herättivät ajatuksia, kommentoi juttua alla.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Mistä voisin luopua ihan oikeasti?

Kirjoitin Instagramissa (@annakatariinam) alkavan vuosikymmenen tavoitteistani, ja yksi niistä on elää kokonaisvaltaisesti nykyistä ekologisempaa elämää. Ensimmäinen askel on karsia turhat tavarat pois nurkista ja yrittää opetella hankkimaan asioita käytettynä, sillä on pakko myöntää, että olen aivan surkea niissä. Haluton ja laiska hienohelma.
DSC_0105Kun puhun turhan tavaran karsimisesta, tarkoitan ihan oikeasti tarpeetonta rompetta, jota vuosien varrella kertyy nurkkiin ihan huomaamatta. Minimalistiksi minusta ei ole enkä sellaiseksi halua edes tulla, vaikka olisi toki ajatuksen tasolla hienoa vapautua materiasta kokonaan, mutta minulle ei sovi minkäänlainen ehdottomuus.

Mistään hetkellisestä uuden vuoden huumasta ei ole kyse, sillä olen pohtinut jo aiemmin säästämisnäkökulmasta sitä, mistä olen halunnut luopua. Kirjoittamani juttu tosin käsitteli asioita teorian tasolla, eikä minulla ollut minkäänlaisia käytännön aikeita muuttaa tottumuksiani, sillä kaikki tekstissä mainitut asiat olivat oikeastaan jo valmiita luontaisia valintojani.

Uusi turhasta luopumisvimmani ei liity pelkästään konkreettiseen materiaan, vaan myös elintapoihin ja kulutustottumuksiin. Kun tarkastelee omia toimiaan kriittisesti, tuntuu ainakin näennäisesti siltä, että puhdistuisi. Ainakin toivon, että huomioni kiinnittyy tulevaisuudessa asioihin, joiden äärellä olen läsnä, sen sijaan, että onni tulisi materiasta. Kaipaan sitä, että kaikki elämän pienimmätkin yksityskohdat tuntuisivat jälleen ihmeellisiltä.

Mistä käytännössä aion luopua?

  • Olen lapsesta saakka ollut tavarahamsteri. Olipa kyseessä sitten paperinpala tai vanha vaate, laitan sen talteen siltä varalta, että vielä tarvitsen sitä.
  • Käyn läpi kaikki vaatteeni, ja luovun niistä, joita en todellakaan ole pitänyt vuosiin.
  • Karsin koruni, joita on hirvittävät määrät, vaikka todellisuudessa minulla on vain tietyt suosikit.
  • Lajittelen kaikki säilömäni paperit. Olen säästänyt esimerkiksi kaikki laskut, joita olen koskaan saanut. Niiden seassa on tietysti tärkeitä papereita, joten suoraan grilliin kasaa ei voi laittaa.
  • Lopuksi lajittelen sekalaiset kaapissa lojuvat esineet, ja toivon, että ne löytävät hyvän kodin.
  • Alan kehittää edullisia, useita päiviä kestäviä arkiruokareseptejä, jotka palvelevat vatsaa, vararengasta ja lompakkoa.
  • Yritän olla ostamatta vaatteita uutena. Jos en edelleenkään opi kirpputorikuluttajaksi, olen sitten ostamatta. Alusvaatteet ja sukat ovat poikkeus, ja tietysti joskus saa hemmotella itseään. Hemmottelunkaan ei tosin tarvitsisi aina liittyä uuden haalimiseen.
  • Rakastan kulttuuria, mikä tarkoittaa usein rahanmenoa. Toivon löytäväni vielä enemmän maksuttomia tai edullisia kulttuurinautintoja, joita toivottavasti saan jaettua myös blogissa.

On mahdollista, ettei elämäni muutu yhtään paremmaksi, mutta ehkä tietyistä asioista luopuminen edes ajatuksen tasolla muuttaa suhtautumista elämään positiivisesti. En myöskään halua unohtaa sitä, että on etuoikeus hamstrata kaikkea mahdollista, luopua jostakin ja jauhaa siitä, sillä kaikilla ei ole, mistä luopua. Siksi tuntuu typerältä tunnelmoida sitä, kuinka luopuminen avartaa elämän ja arjen, sillä niinhän se ei oikeasti mene.

Ehkä tarmo siistiä kaapit ja käyttötavarat liittyykin siihen, että löytäisi rohkeutta siivota elämänsä henkisesti. Jotkut meistä vain tarvitsevat siihen käytännönläheisen suhtautumisen luullen, että yksi siisti kaappi siivoaa myös mielen. Nähtäväksi jää, käykö niin oikeasti.

Mistä sinä voisit luopua ihan oikeasti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

10 syytä, miksi 2020 on minun vuoteni

Olen varmasti kaikkina muina vuosina valehdellut kertoessani odottavani tulevaa vuotta tai hehkuttaessani sitä, kuinka jotakin suurta on tapahtumassa. No, ei taatusti ole ollut, olen vain toivonut sitä niin kovin. Ensi vuonna otan ohjat vihdoin omiin käsiini ja yritän opetella ihan kantapään kautta, että asiat muuttuvat vain, jos itse uskaltaa muuttua tai muuttaa niitä.
DSC_0411111. Teen suuren elämänmuutoksen. En muuta maalle tai yhtään mihinkään, mutta päästän irti energiaa vievistä asioista, sillä nyt se on taloudellisesti mahdollista.

2. Aloitan julkisen työnhakukampanjan. Se jännittää siksi, että pelkään nolaavani itseni.

3. Hankkiudun vararenkaastani eroon. Haluan takaisin muutama vuosi sitten koetun hyvän ja kevyen olon, jolloin tunsin aidosti rakastavani kehoani.

4. Karsin ja myyn kaikki turhat tavarani. Minimalistia minusta ei tule, mutta kaappini ovat täynnä jopa kuusi vuotta vanhoja papereita, että on jo aikakin siivota. Samalla kierrätän ja myyn vaatteet, joita en ole käyttänyt viimeiseen viiteen vuoteen.

5. Kirjoitan sen pirun proosateoksen loppuun. Tarina ei saa enää jäädä elämän alle.

6. Luen kaikki kirjakaappini lukemattomat teokset. Elämä asuu paperisilla sivuilla, kunhan muistaa, että sitä on myös niiden ulkopuolella.

7. Jos minulla on energiaa, perustan myös ruokablogin ja harjoittelen ruokakuvaamista.

8. Nautin sydämeni kyllyydestä monista suurista juhlista, joita on tiedossa jo tällä hetkellä ainakin neljä.

9. Aion olla parempi ystävä ja puoliso. Enemmän läsnä ja vähemmän puhelimella. Se lähtee siitä, että olen myös itselleni parempi.

10. Käytän rahaa järkevästi, nautin pienestä ja arvostan ilmaista. Aloitan toivottavasti sijoittamisen, sillä näillä näkymin äkkirikastumista ei ole tiedossa muullakaan keinolla.

Ihan aidosti onnellista uutta vuotta!

Mitä odotat tulevalta vuodelta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Alkoholi somessa – kippis, kulaus ja kuulutus kaikille

Uusivuosi on kuohuviinikuvien kulta-aikaa. Täytyykö niiden julkaisemista harkita? Onko sillä ylipäätään väliä, millä tavoin alkoholinkäyttöään sosiaalisessa mediassa esittelee?
kuohuviini_uusivuosiOn täysin mahdollista, että kukkahattu kiristää päätäni tämän jutun aiheen suhteen aivan liikaa, ja joku varmasti on sitä mieltä, että ongelma on yksin minun, kun edes mietin alkoholinkäytön näkymistä somessa. Itse asiassa mietin sitä vain itseni kannalta, en siten, että arvailisin sitä, kuinka usein muut juovat.

Alkoholin näkyminen somessa on mielestäni normaalia, mutta myös turhan ylikorostettua. Selitys on toki looginen, sillä yleensä someen jaetaan palasia elämän piristävistä hetkistä ja iloisista juhlista, ja vaikka jokainen tietää, että todellinen elämän ilo löytyy aivan muualta kuin alkoholista, on se usein osa visuaalista esitystä. Sitä vain sattuu olemaan yleensä tarjolla juhlissa tai illanvietoissa. Ei toki kaikilla, mutta monella. Siksi alkoholin näkymisestä niin sanotun ongelman tekeminen on turhaa, mutta samaan aikaan tervettä ja aiheellista. Minkälaisen viestin alkoholikuva välittää jakajastaan?

Pidän alkoholin näkymistä somessa yleisesti terveenä, koska yleensä jonkin asian totaalinen piilottaminen kertoo nimenomaan ongelmasta. En siis missään nimessä väitä, että jos alkoholin näkymistä omassa somessaan piilottelee, kärsii jonkinlaisesta ongelmasta. Itse pidän alkoholikuvien julkaisua käytön normalisointina ja turhien mörköjen poistamisena, mutta on tapauskohtaista, tuleeko viestineeksi myös ongelmakäytön normalisoinnista.

Alkoholi ei koskaan ole terveystuote, joten olisi varmasti parempi, ettei sitä käyttäisi lainkaan eikä se silloin näkyisi somessakaan. Koska tilanne on se, että monet sitä nauttivat, näkyy se somessa ja siksi suhdetta siihen sekä henkilökohtaisesti että julkisesti on hyvä pohtia. Kannattaa myös miettiä, mitä tulee viestineeksi, jos elämä on jatkuvaa kilistelyä ja kekkeröintiä, vaikkei se edes olisi totta.

Miten sitten itse ratkaisen alkoholin ja some-näkyvyyden suhteen? En pahemmin mieti, mitä muut ajattelevat minusta, mutten myöskään halua antaa vääriä viestejä. Minulla on puhelimessani tallessa paljon kuvia juhlista ja kuohuviinin kilistämisestä, sillä itse asiassa minusta kuohuviinilasit ovat visuaalisesti kauniita. Mietin kuitenkin – joskus myös turhan paljon – sitä, milloin kuvan julkaisen. En halua tehdä sitä esimerkiksi tiistaina, ettei joku, yleensä työnantaja tai yhteistyökumppani, luule minun dokailevan keskellä viikkoa. Totuus todennäköisesti on kuitenkin se, että kukaan ei edes kiinnitä kuviin huomiota, mutta henkilökohtaisesti minulla on parempi olo, kun mietin omaa some-läsnäoloani ja -imagoani.

Painajaiseni olisi herätä aamulla ja nähdä kammottavia humalanhuuruisia tarinoita ja kuvia omalla tililläni. Nyt en puhu mistään juhlakuvista, vaan meluisista ja mongertavista päivityksistä, joiden katsojamäärät saisivat minut pyörtymään. Kaduttavat päivitykset eivät ole mikään ikäsidonnainen juttu, vaan sellaisia näkee ihan kaikenlaisilta eri elämäntilanteissa olevilta ihmisiltä.

Vaikken halua olla kammottavassa tuiskeessa, olen tullut siihen tulokseen, että kun korkki napsahtaa, sujahtaa puhelin laukunpohjalle tai ainakin some-sovellukset pysyvät kiinni. Se on ensimmäinen ja erityisen kannattava askel some-alkoholietiketissä.

Mitä mieltä olet alkoholinkäytön näkymisestä somessa? Onko alkoholikuvien julkaisu käytön normalisointia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Henkilökohtaiset sarjasuositukseni

Olisi mahtavaa olla sarjaguru ja rakastaa kaikenlaisia ohjelmia, mutta minulla on aika suppea maku, ja tämä juttu onkin ylistys sille. Sarjat sopivat erityisen hyvin suolenpätkiä kammoaville ihmissuhdedraaman rakastajille. Nappaa talteen siis vinkit parhaimmista rikossarjoista, Nordic Noirista ja pohjoismaisesta komediasta!
BT_EPS4_Janina_in_water_Olivia_Ainali-1Kuva: Fisher King. Janina Sorjonen (Olivia Ainali) on rikostutkija Kari Sorjosen (Ville Virtanen) tytär.

Kausiuutuuksia

Solsidan (2010–)

Ruotsalaiskomedia irvailee omistavalle luokalle nerokkain sanakääntein aatetta tuputtamatta ja viihdettä tarjoamalla. Solsidan ei ole poliittinen sarja, vaan pyrkii ennen kaikkea viihteen keinoin vaikuttamaan siihen, että näkyväksi tulisi se, mikä yhteiskunnassa on pielessä. Katsojan vastuulla on päättää, katsooko pelkkää teatteria vai sanomaa sen taustalla.

Sarjan kuudes kausi julkaistiin syksyllä 2019. Viidennen ja kuudennen kauden välissä kannattaa katsoa sarjasta tehty elokuva Solsidan (2017), jotta tarinasta saa kaiken irti.

Saatavilla C Moressa ja Yle Areenassa.

The Affair (2014–2019)

Viidestä kaudesta koostuva The Affair kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun salasuhde romuttaa pitkän avioliiton. Mikään ei kuitenkaan ole mustavalkoista, ja jokaisella osapuolella on aina oma näkemyksensä tarinasta, minkä sarja osoittaa konkreettisen kauniisti kertomalla niistä aina molempien osapuolten version. The Affair tuo esiin myös sen, että anteeksi antaminen ja saaminen on mahdollista.

Vuonna 2019 julkaistu viides kausi jää sarjan viimeiseksi, mutta vie onneksi tarinan päätökseensä. Lopullisesti. Jos muuten on kuullut huhuja viidennen kauden scifi-elementeistä, ei kannata säikähtää. Kyse on tulevaisuudesta, ei ufohyökkäyksestä.

Saatavilla HBO Nordicissa.

Sorjonen (Bordertown) (2016–2019)

Lappeenrantaan sijoittuva sarja seuraa rikostutkija Kari Sorjosen (Ville Virtanen) työtä rajakaupungissa. Sarja on surullinen ja ahdistava, mutta myös koskettava. Jokainen kausi keskittyy useisiin toisistaan erillisiin rikoksiin, mutta punaisena lankana kulkee vaihtelevalla näkyvyydellä Lasse Maasalon (Sampo Sarkola) tapaus, Lappeenrannan hämäräbisnekset sekä yhteys Venäjään.

Parhaiten sarjasta saa irti siten, että katsoo kaudet putkeen, sillä kolmen vuoden tauon jälkeen kolmatta kautta katsoessa on jo vaikea muistaa, mitä ihmettä Lasse Maasalolle tapahtui vuonna 2016.

Saatavilla Yle Areenasta. Kolmas kausi julkaistiin syksyllä 2019.

Syke (2014–)

Toisin kuin mainostin, Sykkeeseen kuuluvat suolenpätkät, mutta sarja on onneksi toteutettu hyvällä maulla, eikä saa vauhkoksi kaltaistani terveyssekoilijaakaan. Pidän Sykkeessä sen realistisuudesta ja siitä, kuinka se tekee kunniaa hoitotyölle.

Kaudet 1–4 saatavilla Yle Areenassa ja viidennestä kaudesta eteenpäin Ruudussa. Seitsemäs kausi julkaistaan Ruudussa tammikuussa 2020.

C Moren vahvat

Kadonnut (The Missing) (2014–)

Brittiläisestä Kadonnut-sarjasta on juuri julkaistu kolmas kausi. Tapaus vaihtuu joka kaudella, mutta ranskalaistaustainen etsivä Julien Baptiste (Tchéky Karyo) pysyy keskiössä. Kolmas kausi on kahta aiempaa raaempi, ja nähtäväksi jää, viehätynkö enää sarjasta, mutta sen voin sanoa varmuudella, että kaksi ensimmäistä kautta ovat mahtavia: koskettavia ja yllättäviä.

Saatavilla C Moressa.

Dicte (2013–2016)

Olen ylistänyt Dicteä ennenkin. Kolmikautinen Dicte johdattaa katsojan tanskalaiseen rikostoimitukseen ja inhimillisten rikosmysteerien pariin. Kevyt ja koukuttava sarja Nordic Noirin ystäville!

Saatavilla C Moressa.

Rikostutkija Bergman (STHLM Rekviem) (2018–)

Kristina Ohlssonin (s. 1979) kirjoista tehty sarja kertoo sulkeutuneen kriminologin Fredrika Bergmanin (Liv Mjönes) työstä Tukholmassa. Mikään hyvän mielen sarja ei ole kyseessä, mutta rikokset ovat kuitenkin koukuttavia ja jopa monimutkaisia. Surullisen sarjan ensimmäinen kausi päättyy yllätysratkaisuun, johon harvemmin törmää rikossarjoissa.

Saatavilla C Moressa.

Yle Areenasta toistaiseksi poistuneet

Mrs. Wilson (2018)

Mini-tv-sarja Mrs. Wilson kertoo The Affairista tutun Ruth Wilsonin isovanhemmista Alison ja Alexander Wilsonista, joiden historiaa käsittelevän sarjan tuottamiseen Wilson itse on pääosan esittämisen lisäksi osallistunut. Kun Alexander kuolee vuonna 1963, kaatuvat kulissit ja Alison joutuu tahtomattaan kohtaamaan sen, ettei hän olekaan ainoa Mrs. Wilson. Lukemalla Ruth Wilsonin haastatteluja voi selvittää, mitä suvulle kuuluu nykyään.

Aiemmin ollut katsottavissa Yle Areenassa.

Maria Lang -elokuvasarja (2013)

Salapoliisikirjailija Maria Langin (1914–1991) romaaneihin perustuva tv-elokuvasarja vie katsojan 1950-luvun rikosten pariin, joita ratkovat Puck Ekstedt (myöh. Bure) (Tuva Novotny), Ejnar Bure (Linus Wahgren) ja Christer Wijk (Ola Rapace). Rikokset ovat aikaansa nähden yllättäviä, mutta eivät sentään ennalta arvaamattomia. Parasta sarjassa on kuitenkin 1950-luvun ajankuva, jota on ilo katsella, sillä sitä näkee edelleen harvoin televisiossa.

Aiemmin ollut katsottavissa Yle Areenassa.

Mitä sarjoja suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Näistä aiheista pahoitin mieleni vuonna 2019

Ideointi ei ole vaikeaa, mutta ihan jokaisesta mielensäpahoittamistilanteesta ei saa kokonaista juttua aikaiseksi. Vuoden aikana ehtiikin kertyä melkoinen määrä aiheita, jotka ärsyttävät, mutta eivät sentään eheän tekstin verran. Lue, ärsyynnyitkö vuonna 2019 samoista aiheista kuin minä!
ennenaamukahviaeivoi_annaPääministerin myyjätaustalle irvaileminen. On huolestuttavaa, jos sitä, että pääministeri Sanna Marin on ollut töissä Sokoksella, pidetään yleisesti erikoisena. Minusta kassatyötä kummallisempaa olisi se, ettei olisi tehnyt politiikan ulkopuolisia töitä lainkaan. En myöskään pidä siitä, että keskusteluissa puhutaan asiakaspalvelutyöstä hanttihommana, sillä monimuotoisten työtehtävien halveksunta yhteiskunnassa ei ole tervettä, vaan tietynlaisen hierarkian ja luokkien rakentamista.

Ehdottomuus keskusteluissa. Minusta on turha ottaa osaa keskusteluun, jos ei voi perustella kantaansa muuten kuin jankuttamalla. Aina on nimittäin mahdollista olla myös hiljaa. Se, ettei ole valmis perustelemaan mielipiteitään, ei ole jonkin asian takana seisomista, vaan argumenttien heikkoutta.

Seksistiset nettikommentit. On hyvin huolestuttavaa, että nettijutut keräävät julkiseen kommenttikenttäänsä luonnossa maksamiseen ja ulkonäön arvostelemiseen liittyviä kommentteja – ja nämäkin mainitut aiheet ovat vain murto-osa alentavien kommenttien pääsanomista. Kaikista järjettomimpänä ja samaan aikaan surkuhupaisana pidän sitä, että useat tekevät sen omilla kasvoillaan. Se ei ole suoraselkäistä, vaan kertoo siitä, ettei kaikki taida olla ihan kunnossa.

Iskelmän Aamuklubin Sukupuolten taistelu -radiovisailu. Olen kuullut monesti olevani tylsä paasaaja ja ’inhottava femakko’ puhuessani sukupuoliin liittyvistä rakenteista ja vallankäytöstä. Siksi, etten jaksa tapella aiheesta, olen jättänyt sen sivuun blogista. Nyt, kun työpaikalla on soinut Iskelmä aamusta alkaen, en enää voi olla hiljaa, sillä olen järkyttynyt syvästi kanavan aamushow’hun kuuluvasta Sukupuolten taistelu -tietokilpailusta.

Aina on mahdollista painaa asioita villasella, mutta joskus niihin on myös puututtava. Vaikka joku olisi niin sanottu hauska vitsi, on sen toistaminen myös aina jonkin rakenteen ylläpitämistä. Iskelmä kuvailee Sukupuolten taistelua kisaksi, jossa ”miehet ovat miehiä ja naiset naisia”. Arkiaamuisin käytävässä kilpailussa esitetään aina kolme kysymystä, jotka ”liittyvät vastakkaista sukupuolta koskeviin aihealueisiin”.

Sukupuolten taistelu ei ole hauska kilpailu, vaan visa, joka valitettavasti viittaa siihen, ettei kanavalla tunneta sukupuolten monimuotoisuutta tai sukupuoleen perustuvan vallan toisintavia rakenteita.

Some-tykkäämisten ja -kommenttien vaikutus. En haluaisi myöntää tätä, mutta joudun toteamaan, että tykkäämiset, kommentit ja lukijamäärät vaikuttavat minuun. Kun lukijoita lähtee tai kommenttikenttä pysyy kuolleena, en voi välttyä miettimästä syytä. Se kuuluu kai ihmisyyteen ja siihen, että loppujen lopuksi kaikki haluavat hyväksyntää, vaikka kuinka seisoisi kirjoitustensa takana

Yhteisiin asioihin osallistumattomuus ja se, ettei ole valmis antamaan omistaan. Meiltä on varastettu pesutuvasta ohjelman pyörimisen aikana jo muutaman kerran pesuainepurkki. Se on aika erikoista talossa, jossa oletettavasti jokaisella pitäisi olla mahdollisuus hankkia oma pesuainepaketti. En toki muiden taloudesta tiedä, mutta oletan näin. Kaiken huippu on ollut se, että kerran pesuainetta ei varastettu, vaan sen loput lantrattiin, jolloin jäljelle jäi tehotonta litkua.

Meitä muutaman putelin vohkiminen ei kaada, mutta se tekee surulliseksi. Se kertoo yhteisöstä, jossa kaikki kyllä kelpaa, mutta mitään ei voi antaa. Me olemme luovuttaneet yhteiskäyttöön tuotteita, kuten tuoneet yleisten tilojen vessaan paperia, ja selvittäneet jumiin jääneen pesukoneen vyyhtiä. Vaikka jotakin ei omistaisi, ei tarkoita sitä, ettei siitä voisi pitää huolta. Kaikelle ei myöskään tarvitse aina saada vastinetta.

Palkan saaminen teksteistä, jotka ovat kieliopiltaan ala-arvoisia. Aivan varmasti minunkin jutuissani on virheitä, ja toisinaan rikon kieliopin rakenteita tarkoituksella. Kirjoitusvirheet, kuten lyöntivirheet tai pilkuttamattomuus, eivät kuitenkaan ole teho- tai ilmaisukeino, vaan ne kertovat ainoastaan siitä, että lisäoppi on tarpeen. Jos kirjoittaa ammatikseen rahapalkkaa vastaan missä tahansa työssä mitä tahansa tekstejä, on mielestäni pystyttävä virheettömään kieleen, jossa perusrakenteiden lisäksi on saavutettu edistynyt taso.

Raha ratkaisee aina lopulta kaiken, mutta silti sitä ei olla valmiita antamaan. Yllätys! En elä kuplassa, jossa rahalla ei olisi roolia tai jossa kuvittelisin, että vaihdantatalous riittää pitämään pyörät pyörimässä. Raha ratkaisee kaiken, eikä sitä pääse kukaan pakoon. Omassa elämässä se tuntuu pahalta silloin, kun syntyy ristiriita, jossa työntekijälle ei olla valmiita maksamaan tietyntasoista palkkaa tai lainkaan sitä, mutta työtehtävän vaatimustaso on viritetty äärimmilleen. Tämä ei ole kauhukuva, vaan arkipäivää työnhakupalstoilla.

Suostumalla riistotyöhön tekee hallaa yleiselle palkkatasolle, mutta samaan aikaan on tiedostettava, ettei ongelmaa voi kuitata yhdellä virkkeellä. Aina työstä ei nimittäin ole mahdollista kieltäytyä.

Mistä sinä pahoitit mielesi kuluneena vuonna? Kerro halutessasi myös oma mielipiteesi esiin nostamistani aiheista.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Saako metsästä voimaa ilman puiden halaamista?

Tein tänä vuonna päätöksen olla löpisemättä blogissa joulusta, sillä kaikkihan me tiedämme, millaista sen vietto on: aina yksilöllistä, usein kaavoihin kangistunutta ja yleensä myös sydäntä lämmittävää. Minun jouluni oli erityisen ihana. Paras joulu aikoihin, mutta kyllä yhden juhlapyhien huippuhetkistä tarjosi joulupäivän aamun lenkki lumen hunnuttamassa lähimetsässä.
ilkko_metsä3ilkko_metsä2ilkko_metsä1Nukkaantunut sukkani oli imenyt jo hyvän tovin itseensä vedeksi muuttunutta lunta, kun vihdoin löysin lapsuudestani tutun polun lähimetsästä. Jokainen askeleeni söi vastasatanutta lunta ja paljasti vain hetken piilossa olleen sammaleen, mädät lehdet ja vanhat kivet.

Kävelin, kompuroin ja liu’uin kohti metsän takana odottavaa rantaa. Syvällä metsässä avautuva maisema oli kuin muutamalla värillä maalattu teos. Vähän ruskeaa ja vihreää ja niiden päälle töpöteltyä paksua valkoista maalia, jolla aina viimeistelin taidekerhon harjoitustyöt.

Pilasin täydellisen harmonian kuvaamalla retkeltäni Instagramiin tarinavideoita (@annakatariinam) ja ottamalla blogiin kuvia, mutta joku raja on minunkin retki-innollani oltava. Siis sen lisäksi, että rauhallisin mielin voin olla vain silloin, kun tiedän tarkalleen, missä lähin autotie sijaitsee. Ihan vain siltä varalta, jos jotakin sattuu. Rikostutkijan ja stressaajan perusluonne ei nimittäin jää metsänreunaan.

Joku varmaan pitää minua höpsähtäneenä, mutta koin saavani uskomattoman paljon voimaa metsästä. Yleensähän metsästä saatava voima liitetään ivallisesti puiden halaamiseen, vaikka kai salaisuus oikeasti on siinä, että ulkoilu on yksinkertaisesti järkevää.

Raikas ilma tunkeutui hengitysteihini niin, että nenän sisällä kipristeli. Aivan kuin koko keho olisi puhdistautunut. Niin todella taisi käydä, sillä aattoillan lopuksi nautittujen punaviinilasillisten jälkeensä jättämä jyhmintäkin oli poissa retken päätteeksi. Ennen kaikkea lepäsi kuitenkin mieli, sillä kaupungin keskustassa harvoin pääsee nauttimaan metsän poikkeuksellisesta hiljaisuudesta. Rakastan asua ytimen imussa, mutta hiljaisessa metsässä saa huomata, millaisen melusaasteen ympäröimänä elää päivästä toiseen.

Rantaan asti en retkelläni koskaan lopulta uskaltanut, sillä tapoihini ei kuulu huikenteleminen. Olisihan se nyt ollut kumma, jos minusta yhtäkkiä olisi saanut lähi(ö)metsäretkeilijän. Kaikki aikanaan.

Seuraavaksi opettelen pukeutumaan niin, etteivät sukat kastu jo vanhempieni kotipihassa.

Saatko voimaa luonnosta? Mihin se mielestäsi perustuu?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Joulutietokilpailu 2019 – nappaa talteen ja käytä vapaasti

Rakastan tietovisoja, ja sen tietävät kaikki minut tuntevat. Pidän niitä nimittäin kyllästymiseen asti kaikissa illanvietoissa. Tänä vuonna en järjestä tietokilpailua lähipiirilleni, mutta sen sijaan tarjoan Ennen aamukahvia ei voi -lukijoille vapaasti käytettävän visan. Tätä saa hyödyntää miten haluaa, kunhan mainitsee lähteen!
Jouluvisa2019

1. Mistä päin ensimmäiset tiedot joulukuusesta on saatu?
a) Strasbourgin hiippakunnasta
b) Urgellin hiippakunnasta
c) Liègen hiippakunnasta

2. Milloin joulukuusi saapui Pohjoismaihin?
a) 1600-luvulla
b) 1700-luvulla
c) 1800-luvulla

3. Kenen kuninkaan aikana kalenterista poistettiin ylimääräisiä joulun ajan pyhäpäiviä?
a) Aadolf Fredrikin
b) Kustaa III:n
c) Kustaa IV Aadolfin

4. Minkä vuoksi joulusaunassa oli tarkoituksena heittää mahdollisimman kovat löylyt?
a) vuoden tekojen anteeksi saamiseksi
b) paholaisen karkottamiseksi
c) viljaonnen takaamiseksi

5. Mitä joulupukki teki ennen kuin hahmon ideaksi vakiintui lahjojen antaminen?
a) vaati viinaryyppyä
b) vaati saunottamista
c) vaati kynttilöitä

6. Mistä adventtikynttilöiden polttamisen perinne on tullut Suomeen?
a) Itävallasta
b) Alankomaista
c) Saksasta

7. Mikä on vanhin suomalaiseen jouluun kuuluva ruoka?
a) lipeäkala
b) perunalaatikko
c) rosolli

8. Mistä riisipuuron manteli sai inspiraationsa?
a) pavusta ohrapuurossa
b) herneestä kaurapuurossa
c) taatelista ohrapuurossa

9. Milloin piparkakkuja alettiin valmistaa kotikeittiöissä Suomessa?
a) 1700-luvulla
b) 1800-luvulla
c) 1900-luvulla

10. Mitä rosolliin alun perin kuului?
a) sekalaisia juureksia ja lipeäkalaa
b) perunoita, sipulia ja suolasilakoita
c) perunoita, sipulia ja omenaa

11. Mitä viikingit uskoivat jouluviinaryypyn saavan aikaan?
a) siunaavan sadon
b) nostavan hedelmällisyyttä
c) tuovan sotaonnea tulevalle vuodelle

12. Milloin joulu yritettiin kieltää brittiläisessä imperiumissa?
a) 1520–1545
b) 1603–1608
c) 1653–1658

13. Milloin joulukortteja valmistettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa sarjatuotantona?
a) jo ennen 1700-lukua
b) 1820-luvulla
c) 1840-luvulla

14. Miksi mistelin alla alettiin suudella?
a) se oli hedelmällisyyden symboli, johon kansa uskoi
b) kirkko halusi kontrolloida siveellisyyttä
c) tieto kasvin terveysvaikutuksista levisi kansan keskuuteen

15. Ketkä veivät pukkiperinteen Yhdysvaltoihin?
a) englantilaiset siirtolaiset
b) pohjoismaalaiset siirtolaiset
c) hollantilaiset siirtolaiset

16. Mihin väriin pukki pukeutui ennen punaisen asun yleistymistä?
a) tummansiniseen
b) vihreään
c) tummanruskeaan

17. Mitkä kaksi hahmoa yhdistyvät suomalaisessa joulupukissa?
a) Nuuttipukki ja Yhdysvalloissa syntynyt Coca-Cola-pukki
b) Pyhä Nikolaus ja Nuuttipukki
c) Pyhä Nikolaus ja Krampus

18. Mitä tekee tarun mukaan itävaltalainen Alpeilla asuva Krampus-hahmo, joka tulee esiin joulukuussa?
a) liehittelee vaimoja
b) juottaa miehiä
c) rankaisee lapsia

19. Mitkä pelastivat tarinan mukaan ukrainalaisen naisen joulun?
a) hämähäkit
b) tontut
c) naakat

20. Kristillisen perinteen mukaan joulu päättyy loppiaiseen. Milloin joulun ennen loppiaisen vakiintumista katsottiin päättyvän?
a) 2.1.
b) 13.1.
c) 26.1.

Kerro ihmeessä, jos hyödynsit tietovisaa!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tampereen Herra -kaupunkipeli ei päästä peritamperelaistakaan helpolla

Vastajulkaistu kaupunkitietokilpailupeli Tampereen Herra johdattaa pelaajan Pohjoismaiden suurimman sisämaakaupungin kaduille ja historiaan, jota hallitsevat kysymysten mukaan urheilijat ja kivijalkakaupat.
tampereenherra3tampereenherra2Tampereenherra1Kaupunkipelin pääaajatuksena on kerätä kortteja oikeista vastauksista, joita saa sekä tietokilpailukysymyksistä että sananselityksestä. Alias-tyylinen sananselitys luo peliin mukavan rytmin ja tuo seesteistä tietovisaa enemmän riemua. Voittaja on se, jolla on eniten kortteja, joten peliin on sovittava joko suoritusaikaraja tai pistemäärä, johon peli katkeaa.

Tampereen Herraa voi pelata kaksin tai useamman yksilösuorittajan voimin, mutta parhaiten peli onnistuu silloin, kun pelaajina on kahden hengen joukkueita nimenomaan sananselityksen vuoksi. Pelistä riittää iloa pitkään, sillä kysymyksiä on 450 ja selitettäviä sanoja 300. Trivial Pursuitin yli 2000 kysymyksen tasolle se ei yllä, mutta päihittää selvästi monet pienemmät tietovisapelit.

Tampereen Herran pelilauta muistuttaa tavallista tietokilpailupelilautaa, jossa pysähdysympyrän väri määrittää kysyttävän kysymyksen ja jossa kierretään lautaa perinteisesti myötäpäivään. Laudan Tammerkoskea esittävä taustakuva on harmillisen huono resoluutioltaan, mikä ei tietenkään vaikuta pelikokemukseen, mutta antaa halvan vaikutelman. Jos ajatus on irrottaa pelilaudan kuviot taustasta, voisi sen tehdä sumennuksella.

Pelilaudan pysähdyspaikoissa on aina jonkin Tampereella toimivan yrityksen logo, ja samat yritykset vilahtelevat kysymyksissä. Suurin osa kysymyksistä on asiallisia nippelitietokysymyksiä muun muassa siitä, missä jonkin yrityksen ensimmäinen myymälä sijaitsi. Valitettavasti mukana on myös selkeitä mainoskysymyksiä, joissa vastaus on masentavan helppo, kuten esimerkiksi, että tietystä liikkeestä saa ”sikahalpoja” tuotteita. Kun tavoite on mainostaa, toivoisi siihen läpinäkyvyyttä, joka ei nyt käy ilmi ohjeista tai pelin taustasta. Lisäksi mainostamisen voisi jättää logo- ja nippelitietotasolle.

Tampereen Herra sopii erityisen hyvin pelattavaksi porukalle, josta suurin osa on Tampereella pitkään asuneita ulkopaikkakuntalaisia, mutta ei peli paljasjalkaistakaan asukasta päästä helpolla. Kovin tietämys punnitaan pikkutarkoissa kadunnimissä ja lähihistoriallisissa henkilöissä. Mitä paremmin tuntee uranssa lopettaneet urheilijat, sitä varmemmin menestyy.

Pelaajan pohdittavaksi jää, kuinka arvokasta tietoa yksittäiset kadut tai vanhat jääkiekkoilijat kaupungille ovat. Kysymys lieneekin siitä, ajatteleeko ihmisten, rakennusten vai yksittäisten tapahtumien kirjoittavan merkittävimmän historian.

Tampereen Herra -kaupunkipelin on kehittänyt pohjanmaalainen Jussituotteet Art-Tifani Oy, joka on jo aiemmin julkaissut pelin Seinäjoesta. Tampereen jälkeen julkaisuvuorossa on Jyväskylä.

Ostin pelin Tampereen Sokokselta joulukuussa hintaan 31,95 €.

Lue myös toisesta Tampere-aiheisesta visailusta Nähdään Koskenrannassa -pelistä.

Oletko kokeillut kaupunkitietokilpailupelejä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa