Ukon salainen tahna syntyy oliiveista ja aurinkokuivatusta tomaatista

Kaupanhyllyt ovat täynnä kaiken maailman säilöttyjä tahnoja, joiden kilohinta nousee usein melko korkeaksi sen lisäksi, että lisäainekimara voi olla kova. Meidän taloudessamme leipien kaveriksi surautetaan itse tehty tahna Lidlin säilykehyllyn antimista, kun arjessa on tilaa herkuttelulle.
aurinkokuivattu_tomaatti_oliivi_tahna

Aurinkokuivattu tomaatti -oliivitahna

2 prk Baresan aurinkokuivattuja tomaatteja liemineen | 1 prk Baresan vihreitä oliiveja huudeltuina | 0,5 dl kuivattua oreganoa | puska tuoretta basilikaa |
3 rkl valkosipulijauhetta

1. Huuhtele oliivit ja kaada ne isoon kulhoon.
2. Kaada mukaan aurinkokuivatut tomaatit liemineen.
3. Lisää mukaan mausteet ja tuore basilika.
4. Soseuta rouheaksi massaksi sauvasekoittimella tai siirrä blenderiin.

Tarjoile tahnaa tapenade-tyyliin dippinä tapaspöydässä tai levitä veitsellä leivälle. Tahna sopii hyvin myös pitsan jämäreunojen kyytipojaksi.

Käytätkö tahnoja lisukkeina?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Ravintola- ja matkailuyrittäjä, ota talteen ilmaiset some-vinkit!

Eilen se tapahtui taas. Roikuimme erään ravintolan ovenrivassa vain todetaksemme sen olevan kiinni toisin kuin kotisivut ja Facebook antoivat ymmärtää. Tuli surkea olo. Näinkö paljon yritys jaksaa nähdä vaivaa toimintansa ja potentiaalisten asiakkaidensa eteen? Samalla, kun tyynnyttelin ärsytystäni, päätin vihdoin jakaa ihan ilmaiseksi helpot tärpit, joilla kokematonkin markkinoija saa yritystoimintansa kuntoon somessa.
ahlman_tila_ennenaamukahviaeivoiTampereella sijaitseva, vanhan maamies- ja emäntäkoulun paikalla toimiva Ahlmanin aikuis- ja ammattiopisto mahdollistaa matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkinnon suorittamisen.

Huolehdi aina, että aukioloajat ovat ajan tasalla sekä somessa että kotisivuilla.

Brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tarjota asiakkaalle oleellinen tieto yrityksestä, ja olipa kyseessä mikä yritys tahansa, on suotavaa pitää huoli siitä, että aukioloajat ovat todenmukaiset niin somessa, kotisivuilla kuin ovella. Myös poikkeusaukioloajat, kuten pyhät, on hyvä nostaa esiin. Jos asiakas joutuu kääntymään pois suljetulta ovelta, on olo aika petetty.

Pidä pystyssä edes jonkinlaista kotisivua.

Jotkut sanovat, että sosiaalisen median kanavat ovat vähentäneet kotisivujen merkitystä, mikä pitää varmasti paikkaansa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että virallista nettisivua ei tarvitsisi olla. Kotisivu kaikkine yhteys- ja perustietoineen antaa luotettavan kuvan toiminnasta ja ylipäätään tunteen siitä, että yritys on oikeasti olemassa.

Jos yritys tarjoaa ruokaa, kannattaa julkaista ajan tasalla oleva menu ja merkitä allergeenit aina selvästi.

Vaikka suurin osa asiakkaista on todennäköisesti kaikkiruokaisia, on hyvä huomioida niin erityisruokavaliot kuin allergiat. Kaikkien aikaa säästää se, että menun kattavat tiedot on saatavilla somessa ja kotisivuilla, sillä näin vältytään myös pettymyksiltä ja nurinalta paikan päällä. Allergiat on syytä ottaa erittäin vakavasti, koska monesti kyse voi olla elämästä ja kuolemasta. Tämän toistaminen tuntuu typerältä, mutta olen nähnyt ja kokenut niin monta valitettavaa tilannetta, joista on paistanut sekä yrityksen tietämättömyys että välinpitämättömyys.

Ole läsnä ainakin Facebookissa ja Instagramissa. Pidä säännöllinen päivitystahti yllä.

Kaikissa sosiaalisen median kanavissa ei tarvitse olla, mutta niissä, joissa on, on oltava kunnolla ja julkaistava säännöllisesti. Yleisesti ottaen lähes jokaisella yrityksellä on Facebook ja Instagram. Näistä jälkimmäinen painottunee enemmän ajankohtaisen tiedon jakamiseen, kun taas Instagramissa pääpaino on visuaalisuudella, joka on omiaan brändin rakentamisessa. Kauniit kuvat eivät vaadi kuin toimivan älypuhelimen, hyvän rajauksen ja ilmaisen muokkausohjelman. Minä käytän Snapseediä kuvien muokkaamiseen, ja videot editoin InShotilla. Myös visuaalisen materiaalin suunnittelupalvelu Canva on kätevä!

Jos tuntuu siltä, että some-markkinointi vie turhan paljon aikaa, kannattaa luoda selkeä suunnitelma ja ajastaa sisällöt.

Vaikka olen sitä mieltä, että brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tiedottaminen ja ajan hermolla oleminen, helpottaa työnsarkaa se, että ajastaa sisällöt etukäteen. Yrittäjä usein varmasti tietää tulevien viikkojensa aikataulut, menut ja tapahtumat, joten niihin liittyvän julkaisut voi huoletta ajastaa kanaviin haluttuihin aikoihin. Näin ei ole enää tekosyitä siihen, ettei aikaa olisi joka päivä!

Seuraa, mitä yrityksestä puhutaan somessa ja jaa seuraajien sisältöä.

Se, että reagoi muiden julkaisuihin edes tykkäämällä, osoittaa, että yritys on ajan hermolla ja tietoinen omasta toiminnastaan myös somessa. Sisällön jakaminen eteenpäin on kiitos seuraajalle.

Koska somessa ei aina kalkata pelkkä hyvä kello, on sosiaalisen median läsnäolo joskus myös tulipalojen sammuttamista, ja silloin kannattaa olla ensimmäisenä palomiehenä paikalla. Muuten kohut paisuvat liian suuriksi, ja sitten onkin jo aika soittaa kriisiviestinnän asiantuntijalle.

Jos sosiaalinen media tuntuu liian suurelta palalta purtavaksi, kannattaa hommat ulkoistaa rohkeasti tai opiskella suosiolla lisää.

Ulkoistaminen maksaa aina, mutta tuo usein myös lisämyyntiä ja siten enemmän rahaa. Jos siihen ei ole valmis, kannattaa käyttää edes omaa aikaansa some-markkinoinnin opetteluun.

Ahlmanin matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkintoon (20 osp) voi hakea tällä hetkellä 16.10.2020 saakka, ja opiskelu alkaa 9.11.2020. Osatutkinto sopii erityisen hyvin vasta-alkajalle, mutta edistyneempikin someilija hyötyy koulutuksesta. Vaikka näkökulmana on matkailu, koulutus hyödyttää minusta ihan kaikkien alojen yrittäjiä.

Suoritin itse koulutuksen vuoden 2019 lopussa työn ohessa. Käytännönläheinen toteutustapa antoi hyviä näkökulmia yliopiston teoreettisen lähestymistavan vastapainoksi, ja sain hyödyllisiä työkaluja oikeisiin tehtäviin ja aitoa some-kokemusta.

Osatutkinto on ilmainen, jos sen sitoutuu suorittamaan.

Jos olet yrittäjä, miten hoidat someasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Haukat ja haaskalinnut liitävät Tori-taivaalla

Ne pesivät virtuaalialustoilla, iskevät haukkana paikalle saaliin havaitessaan ja katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Jäljelle jää vain irtohöyheniä ja hölmistynyt ilme. Torin haaskalinnut ovat aina paikalla, kun ilmainen tavara odottaa ottajaansa. Parhaimmillaan antaminen on helppoa kierrättämistä, mutta monesti ottajan taustalta paljastuu turhan tavaran haalimista ja oman edun tavoittelua.
tori.fi_antaminen_ennenaamukahviaeivoiMuuton ja läheistemme kuolemien vuoksi olemme kahden viime vuoden aikana myyneet ja antaneet rutkasti tavaraa Torissa. Antamiseen on päädytty, jos tuote ei ole mennyt kaupaksi sopuhintaan. Emme tavoittele Torissa voittoa, vaan sitä, että käytetyt romppeet löytäisivät uuden kodin tavalla tai toisella.

Koko Suomessa yhdellä sivustolla toimiva, vuonna 2009 perustettu Tori.fi on valikoitunut kauppapaikaksemme sen helppouden vuoksi. Jos on valmis postittamaan, ostajia ei tarvitse rajata maakuntiin, vaikka samaan aikaan aluekohtainen etsintä on totta kai mahdollista.

Laupias samarialainen nettikirppiksellä

Moni pelkää netin kauppapaikoilla huijareita ihan syystä, mutta omalla valppaudella pääsee pitkälle. Emme oikeastaan itse osta Torista tavaraa, sillä harvoin tarvitsemme mitään, mutta myymisestä taloudellamme on pitkä kokemus. Jo sillä, että rajaa postitusvaihtoehdon pois, karsii suurimman osan huijareista niin osto- kuin myyntinäkökulmasta.

Kokemuksemme ovat tähän saakka olleet positiivisia, mutten voi väittää, etteikö nettikirppistelyssä olisi vannettani kiristäviä ilmiöitä.

Eniten minua raivostuttaa antaminen. Ei siksi, että vika olisi antamisessa, vaan nimenomaan ottajissa. Tämän ääneen sanominen ei varmasti ole korrektia, mutta voi herättää toivottua keskustelua.

Periaatteemme nettikaupustelussa on se, että haluamme tavarasta eroon, saimmepa siitä rahaa tai emme. Jos siis kauppoja ei synny kohtuullisessa ajassa, emme säilytä roinaa nurkissamme, vaan annamme sen eteenpäin. Ja silloin viimeistään alkaa tapahtua! Tori.fi:n henkilökohtainen viestipalvelu räjähtää ottajakandidaattien kilpaillessa tuotteesta, vaikka kymmenen euron pyyntihinnalla tai vienolla kahvipakettitoiveella ketään ei ole kiinnostanut.

Antamisen taustalla on aina ajatus sekä kierrättämisestä että hyvän tekemisestä. Olisi kaikkein hienointa, jos tavara päätyisi oikeasti sitä tarvitsevalle sekä tarpeellisuus- että talousnäkökulmasta. Käytetyn tavaran antajan tehtävä ei kuitenkaan ole arvioida kenenkään elämäntilannetta, eikä se kovin kohteliasta olisikaan, mutta kyllä silti mielessä on aina kaunis ajatus siitä, että kerrankin jonkinarvoinen tuote päätyisi sitä tarvitsevalle eikä raha menisi aina rahan luokse.

Tuhkat pesästä

Yleensä ovella on ilmaisen tavaran ottaja jo alle puolen tunnin päästä siitä, kun ilmoitus on julkaistu. On mahtavaa, että käytetty vaihtaa omistajaa pika-aikataululla, mutta samalla olo on aika piesty; sama tavara on ollut kaupan puoli-ilmaiseksi ihan periaatteesta, mutta se kelpaa vasta, kun ilmaiseksi saa.  Olemme antaneet maksutta myös suhteellisen arvokkaita tavaroita, joista ei kuitenkaan saisi mitään käytetyn tavaran markkinoilla tai niiden myyminen jopa pieniä hiluja vastaan veisi aikaa.

Ilmaisista kauppa-artikkeleista kyselevät usein samat ihmiset, vaikka Tori-rallia ajaisi vuodenkin. Tulee väistämättä mieleen, ettei silloin kyseessä ole välttämättä edes aito tarve, vaan elämäntapahamstraus. Haluammeko tukea sellaista? Onko meillä sosiaalinen oikeus valita tuotteen saaja?

Kaikki, minkä irti vain saa, lähtee – sen voi luvata. Usein ilmaisen tavaran hakija kyselee samalla myös muista kodin tuotteista aivan kuin voisi ottaa mitä tahansa. Mites tuo jakkara, saanko sen? Onko teillä antaa jääkaappia? Ilmeisesti aina kannattaa yrittää, mutta kyselyistä tulee jälleen kerran hyväksikäytetty olo. Siitäkin huolimatta, että antaminen on aina tietysti oma valintamme.

En tiedä, onko liikaa vaadittu, mutta mielestäni ilmaiseksi saamiseen kuuluu aina nöyryys. Ei pokkurointi, mutta puhdas kiitollisuus, vaikka tavara kuinka olisi tarpeeton sen antajalle.

Yksipuolinen SPR

Tori-show’ssa ei ole kyse vain siitä, että antamalla toiselle omistaan pitäisi saada elää kiitoksella. Kyse on elämästä ylipäätään. On inhottavaa antaa yhtään mitään ihmiselle, joka ei koskaan olisi valmis antamaan omistaan, vaan ottamaan kaiken mahdollisen hyödyn itselleen.

Vaikka on kaunis ajatus antaa omistaan toiselle, ei kenenkään kuitenkaan kannata muuttua yksipuoliseksi hyväntekeväisyysjärjestöksi. Torissa tavara vaihtaa omistajaa yleensä ilman vastapalveluksia, mutta valitettavan usein tuntuu siltä, että nettikirppistelykäytös kulkee käsi kädessä ihmisen henkilökohtaisen elämän kanssa. Ihmisestä huomaa kyllä niin vilpittömyyden kuin härskiyden.

Olipa tavaran vastaanottajan tausta millainen tahansa, olisi loppujen lopuksi toivottavaa, että maailmassa olisi sen verran hyväsydämisyyttä, että jokainen jotakin ilmaiseksi saadessaan voisi omat rahkeensa huomioiden suoda hymyn, antaa pienen kolikon tai edullisen kahvipaketin ihan vain kiitollisuudesta ja kohteliaisuudesta.

Sillä pääsee muutenkin elämässä aika pitkälle.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on Tori.fi:stä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tasaisen tappavaa valitusta

Olen miettinyt, miltä tuntuisi olla tuorepastataikinaa, mutta tuntea kuin ihminen. Sellainen olo minulla nimittäin on ollut. Että olisin massaa suuressa koneessa, joka armollisesti kuitenkin päästää seoksen pinteestä repien sen nauhoiksi uudelleen ja uudelleen. Miten päivät voivatkaan toistua niin samanlaisina ja kesä valua läpi sormien? En tiedä, kuuluuko minulle hyvää, mutta ainakin ihan tavallista.
silmälasit_ennenaamukahviaeivoiKellon viisarit alkoivat käyttäytyä kummallisesti helmikuussa. Ensiksi oli suuret kesälomasuunnitelmat ja muuttohuuma, sitten koronahiljaisuus ja pysähtynyt aika. Vaikka päivät tuntuivat muuttuneen kuukausiksi, oli kuitenkin yhtäkkiä kesä. Ja se meni ohi pyyhkäisten – jäljelle jäivät vain perävalot horisonttiin.

Kuten aina ennenkin, lupasin itselleni olla tekemättä liikaa töitä kesällä, mutta toisin kävi. Niin kuin aina. Se on ollut syy myös blogin hiljaiseloon. Uskon kuitenkin siihen, että on parempi olla hiljaa, jos ei ole mitään sanottavaa. En tiedä, onko minulla sitä nytkään, mutta viikko ilman blogipoloista tuntuu jo kurjalta.

Ohikiitävien päivien ja verkkaisen some-elämän taustalla olen kuitenkin ehtinyt nauttia kesästä. Ennen kuin levät rynnistivät Näsijärven reunoille, ehdin uida Onkiniemessä monesti. Valtavassa järvessä uiminen oli pysäyttävä kokemus, sillä olen tottunut pienestä pitäen vain pikkuruisiin mutapohjajärviin, joissa lilluminen on tuntunut linnunmaidossa kellumiselta. Näsijärvi sen sijaan nielaisi minut mahtipontisiin aaltoihinsa, ja silloin ymmärsin, miksi vedet vievät niin monet ihmiset ikuisiksi ajoiksi. Suurten vesialueiden voima on uskomaton!

Olen ehtinyt tutustua aiempia kesiä tarkemmin myös Tampereen ravintolatarjontaan, ja aterioinut niin monessa hyvässä kojussa, että parasta on vaikea valita. Vastapainoksi olen muistanut lenkkeillä ja rauhoittua musiikin äärellä samalla, kun keho on saanut palautua kulinaristisista elämyksistä.

Tänä iltana olen todella väsynyt. Eikä edes hävetä sanoa sitä ääneen, vaikka on kuulemma vain lapsiperheiden ja ruuhkavuosia elävien etuoikeus olla väsyneitä. Vaan eipä elämä ole aina herkkua, olipa perheellinen tai. Ja kuka sitä paitsi edes saa perheen määrittää! En myöskään sano, että tarpeeton töiden paahtaminen olisi ihannoitavaa, mutta kyllä se väsyttää aivan yhtä paljon kuin hoivahommat.

Joka tapauksessa heinäkuisesta syvänteestä on suunta vain ylöspäin, ja pian on luvassa ainakin yksi sarja-arvostelu, elämäntaito-opasmarinaa, matkailuyrittäjyysasiaa ja mahdollisesti myös retkikohdevinkkaus.

Hääaiheisen arvonnan voitti nimimerkki Jenni! Olen pikimmiten voittajaan yhteydessä.

Kiinnostavatko tavalliset kuulumiset vielä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Sopiva polttaribudjetti? Voiko kaasoudesta kieltäytyä? + arvonta

Kirjoitan tänä kesänä muutamia juttuja häistä, sillä toimin jälleen kaasona, tällä kertaa toiselle ystävälleni. Häihin on enää alle kuukausi, joten valmisteluvauhti kiihtyy päivä päivältä, ja haluankin jakaa parhaat, itse opitut vinkkini muille samaan hommaan ryhtyville ja tietysti tuleville morsiamille. Jättämällä kaasolle kysymyksen kommenttikenttään osallistut hää- ja polttariaiheisen yllätyspalkinnon arvontaan.
kysy_kaasolta_arvonta_ennenaamukahviaeivoi_6Kuva: Eeva Kyyrö

En yhtään ihmettele, että tapahtumatuotannon kokemusta arvostetaan työpaikoilla. Olen kerran ollut jopa saamatta yhden paikan sen vuoksi, mutta ainakin nykyään voin rehellisesti sanoa, että olen suunnitellut niin monet juhlat, että selviän tapahtumajärjestelyistä hikoilematta.

En tiedä, tuovatko häät sinänsä työhön pätevöittävää kokemusta, mutta vapaa-ajalla juhlajärjestelyt kasvattavat ja opettavat jopa ihmisten välisestä viestinnästä paljon.

Kaason tärpit kollegoille

  • Kuuntele ja opi arvioimaan, mitä morsian haluaa. Tärkeintä on muistaa, etteivät omat mieltymykset ole morsiamen mielipiteitä. Se, mikä itsestä näyttää hyvältä, ei todella ole universaali totuus. Mitä kauemmin on kaasona, sitä tarkemmin oppii arvioimaan morsiamen toiveita, mikä kuulostaa hullulta, sillä usein morsian on kaason paras ystävä. Ystävyys ei kuitenkaan ole tae saman maun jakamisesta tai siitä, että aiheesta olisi keskusteltu ihan oikeasti aiemmin.

  • Aseta työkuormalle rajat. Suosittelen aina elämässä miettimään omaa jaksamista, joten on aivan turha kuormittaa arkea ylimääräisellä työllä. Lähtökohta kaasoudelle on kuitenkin ilo ja innostus tehdä asioita yhdessä ystävän kanssa. Jos yhteistyö sujuu, myös työmäärä pysyy maltillisena ilman, että siitä tarvitsee keskustella. Koska oletukset voivat kuitenkin poiketa toisistaan, kannattaa asiat puhua halki. Mikään ei tuo yhtä paljon selvyyttä kuin se, että kaikki osapuolet kertovat, mitä toivovat, mihin ovat valmiita ja mitä jaksavat.

  • Suunnittele budjetti huolella. Budjettiriihi koskee erityisesti polttareita. Voin vannoa, että juhlissa tulee aina yllätyskuluja, olivatpa ne polttarit tai eivät. Polttarimaksu kannattaa siis mitoittaa realistisesti, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, ettei ketään kannata kupata turhaan. Kuinka paljon olisi itse valmis maksamaan polttareista? Kuinka paljon ruokaa ja juomaa oikeasti tarvitaan? Mitkä asiat on järkevintä hankkia yhteiskassasta ja mitkä omasta pussista? Polttareiden ei tarvitse olla jetset-elämys, jossa suihkukoneet surisevat ja sviitin ovet aukeavat.


Kaason vinkit morsiamille

  • Päätä kaasot ajoissa. Etenkin näinä aikoina on tärkeää varata kaasot hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka ajattelen kaasouden ystävyyden osoituksena ja kunniatehtävänä, ovat ystäväporukat usein niin monimuotoisia, että aikataulullisista syistä on suotavaa edes vihjoa asiasta etukäteen ja kertoa myös lähimmille hääpäiväsuunnitelmista.

  • Älä tee kaasoista orjia. Kyse on kuitenkin ilmaisesta työstä, jota tehdään ystävyydestä, ei palkan eteen. Vaikka ystävänpalveluksia ei mitata rahassa, on kohteliasta ajatella, että ilmaisella työllä on rajat.

  • Hääpäivä on taatusti ihana, joten sitä ei kannata käyttää stressaamiseen. Juhlat tai elämä ylipäätään ei ole kiinni yksityiskohdista. Ne ovat ihania omissa kuvitelmissa, mutta todellinen tunnelma rakentuu muusta. Turha stressaaminen on siis todellakin tarpeetonta, ja jos tahtominen alttarilla tai notaarin edessä jännittää, kannattaa ennen kaikkea selvittää, että puoliso on edelleen oletetun vastauksen kanssa samoilla linjoilla. Usein on, saippuaoopperoissa ei.


Kysy kaasolta

Olen ollut kaasona viiden vuoden sisään kaksi kertaa. Ajallisesti se ei ole mikään meriitti, mutta olen ainakin kokenut kahdet hyvin erityyliset häävalmistelut aivan erilaisilla budjeteilla uniikeissa miljöissä.

Mietityttävätkö esimerkiksi nämä asiat?

  • Mikä on sopiva polttaribudjetti?
  • Kuinka paljon aikaa hääsuunnitteluun kuluu?
  • Mitä kaaso tekee hääpäivänä?
  • Mitä juhlapäivänä pitäisi pukea päälle? Kuka sen päättää?
  • Kuka maksaa puvun ja ehostuksen?
  • Mitä kaaso tekisi toisin uudella kierroksella?
  • Pitääkö pestistä saada palkkio tai palkinto?
  • Voiko kaasoudesta kieltäytyä?
  • Millä perusteella kaaso kannattaa valita?

Kysymyksiä voi jättää 28.7.2020 klo 12.00 saakka. Palkinto arvotaan samana tiistaina, ja kysymykset julkaistaan ilman nimimerkkiä seuraavassa hääjutussa elokuun alussa.

Vastaan arvonnasta itse eikä mikään muu taho tai yritys ole siinä mukana. Olen voittajaan yhteydessä sähköpostitse, joten osoite kannattaa jättää sille varattuun kenttään kommenttia kirjoittaessa. Osoitetta ei julkaista.

Nappaa talteen polttaripuuhavinkit!

Kaaso ja salailun ABC

Millainen on kaaso, joka ei koskaan mene naimisiin?

Kysy siis kaasolta mitä tahansa!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Reuharinniemen lapinrauniot kutsuvat kaupunkiretkelle esi-isiä ymmärtämään

Tampereen Lentävänniemen eteläkärjessä sijaitseva Reuharinniemi kätkee sisäänsä rautakauden lapinrauniot muinaisen kalmiston kera. Nykyihmiselle ne näyttävät kiviröykkiöiltä, mutta paikan päälle saapuessa on helppo ymmärtää, miksi esiväki päätti haudata rakkaimpansa nimenomaan silloin vielä nimettömään Reuharinniemeen.
Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_8Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_11Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_7Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_5Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_2Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_6Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_9Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_3Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_10Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_4Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_1

Historiaa suoraan bussipysäkiltä

Nysse-verkoston linjan 14 bussi vie suoraan Reuharinniemeen, jossa kyydistä kannattaa poistua vasta päätepysäkillä. Pysäkiltä alkaa lenkkipolku, jonka varrelta erkaantuu itsestään liikaa meteliä pitämättä leveä polku suoraan niemeen. En tiedä, miksi polkua ei ole merkitty, mutta kenties idea on pitää massat loitolla ja paikat siistinä. Luonnossa liikkujilla, kun jostakin syystä näyttää olevan myös suuri tuhoamistarve. Reuharinniemen lapinrauniot ovat Museoviraston muinaismuistolakiin perustuva suojelukohde, joten alueella liikkuessa on syytä kunnioittaa sen lisäksi luontoa ylipäätään.

Toisin kuin moni luulee, lapinraunioilla ei ole mitään tekemistä lappilaisten tai Lapin kanssa. Lapinraunioksi kutsutaan esihistoriallisia, yleensä järvenrannan lähellä sijaitsevia kivirakennelmia, joista osa on myös röykkiöhautoja. Pirkanmaan maakuntamuseon mukaan Reuharinniemessä on ollut kivikauden lopulla tai pronssikauden alussa myös pyyntileirityylinen asuinpaikka, joten Näsijärven retkikohteen juuret vievät niin syvälle historiaan, että sitä on vaikea käsittää paikalla liikkuessa.

Aika, joka muutti meidät

Esihistoria ei henkilökohtaisesti kiehdo minua, sillä olen kokenut suurimat historiainnostukseni vasta teollistumisesta lähtien. Olen kuitenkin kiinnostunut siitä, miten aika – erityisesti 1800–1900-lukujen tapahtumat – ovat muovanneet yhteis- ja ihmiskuntaa, vaikka yhtä lailla siinä on osansa myös esihistorialla. Niin uskomatonta kuin se onkin, ovat myös röykkiökivet osa tarinaamme. Esi-isämme eivät nähneet Pispalanharjun asutusta Reuharinniemen kärjestä, ja tuskin osasivat edes arvata vastarannan täyttyvän aikanaan tehtaista, puisista mökeistä ja kivikerrostaloista, mikä onkin kaikkein kiehtovinta. Se, miten aika muuttuu ja muokkaa meitä tahtomattamme ja tietämättämme. Vaikka maisema tuntuisi ikiaikaiselta ja pysähtyneeltä, ei se koskaan ole valmis, kuten emme mekään.

Reuharinniemi ei ole esteetön kohde, sillä sinne johtaa paksujen puunjuurten vuoksi vaikeakulkuinen polku, joka muuttuu välillä pitkospuiksi ja kallionousuksi. Kovin kummoisia erätaitoja liikkuminen ei kuitenkaan vaadi, vaan peruspäiväasulla ja hyvillä töppösillä pääsee perille asti. Niemi työntyy Näsijärveen, joten paikalla on mahdollista nauttia sekä auringonlaskusta että -noususta.

Kun auringonsäteet kulkevat kellon lailla Reuharinniemen yli valaisten kivien reunat kultaisiksi, on tyynen järven äärellä helppo ymmärtää, miksi paikka on valittu viimeiseksi leposijaksi. On niin valittu olo – suuremmin tarkoitettu, jos ajattelee esi-isien silmin.

Adoptoi ja rakasta omaksi

Lapinrauniot voi adoptoida vapaaehtoisuuteen perustuvan Adoptoi monumentti -järjestelyn avulla. Tavoite on ”hoitaa ja vaalia vanhoja rakennuksia ja muinaisjäännöksiä”. En epäile yhtään Pirkanmaan maakuntamuseon kehittämää ideaa, mutta kaikista kauneinta tietysti olisi, jos kaikki sitoutuisivat tavoitteisiin jo suoraan ilman adoptointia.

Tulevaisuuden lisäksi historia on meidän.

Mitä kaupunkiretkikohdetta suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Satasia palaa – arkiviikon rehelliset kulut ja ajatuksia varallisuudesta

*Sisältää mainoslinkkejä

Teen töitä enemmän kuin koskaan, mutten omista mitään. Mitä enemmän raadan ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin mietin tulevaa ja sen turvaamista. En tiedä, kumpi on enemmän muotia – omistaminen vai elämän turvaaminen –  mutta sijoittaminen tuntuu olevan arkipäivää monelle. Minä vasta opettelen sitä *Nordnetissä samalla, kun yritän pitää arjen kulut pieninä.

raha_ennenaamukahviaeivoi1

Idea tähän juttuun syntyi viime viikon viimeisinä päivinä, joten en ehtinyt edes alitajuisesti muuttaa ostokäyttäytymistäni. Aiemmin blogissani on seurattu talousasioita 10 euron päiväbudjettihaasteessa, toisen arkiviikon kulutuskuvauksessa ja tuhlailuviikolla.

Viikon tuomio

Käytin rahaa maanantaiaamusta perjantai-iltaan yhteensä 143,51 euroa.

Summa koostuu ruokaostoksista ja ulkona syömisestä. En shoppaillut tai ostanut muutenkaan tavaroita. Koska summa kattaa vain arkiviikon, on viikon tuomio huomattavasti rankempi, sillä jo pelkästään lauantaina kulutin rahaa noin sata euroa. Summa tosin sisälsi muun muassa laadukkaan sateenvarjon ja seuraavan arkiviikon ruokatarpeet.

Tavoitteeni on käyttää viikossa rahaa noin 150 euroa, mutta harvoin pysyn siinä, sillä etenkin viikonloput nostavat summaa rajusti. Kärjistäen on päiviä, jolloin en käytä rahaa lainkaan, mutta vastapainoksi on päiviä, jolloin rahaa kuuluu 30–100 euroa. Mitä, jos sen kaiken laittaisikin *säästöön?

Teen suurimman osan ruokaostoksistani Lidlissä, joten otin muutama viikko sitten käyttööni Lidl Plus -sovelluksen. Sovellus taltioi digitaaliset kuitit, mikä helpottaa arkikulujen seuraamista. Toisinaan poikkean myös Stockmannilla, mutta sinne kulutetut summat ovat mitättömiä, sillä ostan lähinnä jogurttia ja hummusta Food Market Herkusta.

Keskusta-asuminen ei ole kasvattanut menojani, vaan päinvastoin! Sen lisäksi, että vuokramme on edullisempi kuin aiemmin, käyn vähemmän kaupoilla asuessani ytimessä. Pakenen yleensä keskustan hälyä suoraan töistä kotiin, kun taas keskustan länsilaitamilla asuessani vaelsin käytännössä kahden ostoskeskuksen ja muutaman marketin ohi, minkä vuoksi ostin usein paljon turhaa tavaraa ja liikaa ruokaa. On helpompi vastustaa houkutuksia, kun niistä tulee arkipäivää.

Rahankäyttöfilosofia

Kulutuskäyttäytymiseni lähtökohtia ovat hyvä olo ja turvallisuus. Talous ei saa mennä miinukselle, ja kaikesta kulutuksesta täytyy tulla hyvä olo. Toki kaikki laskut eivät aiheuta aina ilonpyrskähdyksiä, mutta niidenkin hoitamisesta saa hyvän olon. En murehdi jokaista euroa, vaan saatan tehdä myös turhia valintoja, mutta niidenkin täytyy olla sen verran harkittuja, ettei morkkis kolkuttele heti ovea.

Vaikken ole rikas, olen kuitenkin sen verran onnekas, että voin pohtia yllä mainittuja asioita. Teen päivätöitä ja sen lisäksi minua työllistävät freelancer-projektit, jotka tuovat suhteessa palkkatyöhön moninkertaisesti tuloja, vaikken lisätöitä teekään niin paljon, että voisin – valitettavasti – irtautua päivätyöstä. Suurin syy on se, etten kestä epävarmuutta enkä sitä, että palkkapäivä on kirjaimellisesti ’joskus ja jouluna’.

Turvallisuuteen elämässäni kuuluu myös kenties nurinkurisesti se, että olen tuntenut suurta helpotusta siitä, etten omista mitään enkä ole syytänyt rahojani ’johonkin’, vaikka tottahan ymmärrän, että esimerkiksi asunnon omistaminen on usein säästämistä ja muun muassa rahastot passiivista tuloa. Kallein omistamani asia on järjestelmäkamerani, mutta sehän ei tulevaisuudessa anna minulle mitään, paitsi että välillisesti tietysti ansaitsen rahaa sen avulla.

_MG_12355Kuva: Eeva Kyyrö

Massi on muotia

Rahasta puhuminen on mielestäni yleistynyt somessa. Itse asiassa varallisuus ja sijoittaminen näyttävät jopa arkipäiväistyneen. Rahastot ja voitot vilahtelevat some-postauksissa ja vaikuttavat maailman yksikertaisimmilta asioilta. Vaikka monet puhuvat myös riskeistä, näyttäytyy varallisuuden kartuttamisen narratiivi jokaiselle avoimena mahdollisuuksien aarreaittana.

Empiiristen havaintojeni perusteella somessa rahakeskustelua ovat popularisoineet lifestyle-vaikuttajista etenkin Julia Thurén, jonka Kaikki rahastaNäin säästin kymppitonnin vuodessa -teos (Gummerus 2018) loi ympärilleen suuren fanijoukon, rahakurssin yhdessä Merja Mähkän kanssa ja Ylen podcastin Melkein kaikki rahasta. Somen monimuotoisissa kanavissa sijoittamisesta puhuvat myös Mimmit sijoittaa. Ja tässä oli vasta kaksi esimerkkiä!

Pidän sosiaalisen median tietoista tai huomaamatonta talouskasvatusta kaiken kaikkiaan hyvänä asiana, sillä ainakaan minun aikanani koulussa sitä ei oikeastaan opetettu. Omat evääni olen saanut lapsuudenkodistani.

Asia, joka kuitenkin somen rahapuheessa kiristää vannettani, on retoriikka, jossa toistuu ajatus siitä, että kaikki on mahdollista kaikille. ”Pienenkin määrän voi sijoittaa!” ”Kaikki ovat aloittaneet nollasta.” ”Jokainen säästetty euro on kotiin päin.”

Mutta kun kaikki ei ole mahdollista kaikille. On totta, että pienestä voi aloittaa, mutta aina kaikkein pienintäkään ei ole mahdollista antaa. En kuitenkaan ajattele, että rahapuhetta pitäisi siksi piilotella, mutta aiheen ympärillä käytävän keskustelun ei pitäisi unohtaa sitä, että monelle raha tarkoittaa vain selviytymistä kuukaudesta toiseen, ei osinkoilottelua.

Ammatti ja raha

Pohtiessani raha-asioita kohtaan väistämättä sen tosiasian, että omalla alallani en tule koskaan saavuttamaan päivätyössä niin paljon rahaa, että voisin kutsua itseäni varakkaaksi. Olen omassa elämässäni hyvin toimeentuleva jo nyt, mutta siitä saan kiittää lähinnä hyvää arkisuunnittelua, pieniä kuluja ja velattomuutta.

Mitä sellaista voisin ryhtyä tekemään, että voisin nostaa kovaa palkkaa? Talousala? Ei, liian tylsää, matematiikkakeskeistä ja johtajuusorientoitunutta. Lääkäri? Jo korvavaikku aiheuttaa oksennusrefleksin. Lentäjä? No, en näe moottoritien kylttejäkään, joten Finnairin puikkoihin ei ole asiaa. Oikeustiede? Annan periksi niin helposti, että kaikenlaiset roistot liikkuisivat vapaalla, jos minä istuisin raastuvassa työkseni.

Pitkän harkinnan jälkeen olenkin tullut ammatillisesti siihen lopputulokseen, että oikeastaan ainoa asia, jota himoitsen muilta aloilta, ovat opettajien kesälomat. Eikä ihme, sillä äidinkielenopettaja on vieraista ammateista ainoa, jossa voisin kuvitella työskenteleväni. Vaan eipä se autuaaksi tai varakkaaksi tee.

Varallisuuden kartuttamisen mahdollisuudet

Mielestäni varallisuuskeskustelua leimaa ajatus siitä, että jos perustyö ei tuo rahaa, sitä pitää luoda vaikka väkisin. Onhan se totta, että elämä on mukavampaa, kun on pätäkkää. Ihan vain siksi, että se yleensä tuo turvallisuutta ja vakautta, etenkin jos rahaa on juuri sopivassa määrin, ja se mikä on sopivaa kenellekin, on täysi mysteeri ja jokaisen itse ratkaistava asia. Haluaisinkin sanoa, että varallisuuden kasvattamista ihannoidaan turvallisen elämän vuoksi, mutta totuus voi olla myös toinen. Raha on muotia ja mahdollisuuksia, ei aina vain turvaa.

Kuten kerroin, teen päivätyön lisäksi freelancerina monipuolisesti kirjoitustöitä. Tähän mennessä ylimääräinen raha on kulunut matkusteluun, yleiseen huvitteluun, tavalliseen elämiseen ja huomaamattomaan arjen luksukseen tai sitten olen makuuttanut niitä aikani sivutilillä. Käytännössä raha on siis valunut johonkin tai vaihtoehtoisesti nukkunut bittiavaruudessa. Ei kuulosta kovin järkevältä, eihän?

Olen kieltämättä ajatellut, että niin kauan kuin en ole kokopäiväisesti unelmatyössäni, on minun turha ajatella rahasta sen syvemmin. Mutta minähän olen kohta 30-vuotias, ja pätkätyöelämä on todellisuutta monelle vielä moninkerroin vanhempanakin.

Sekin täytyy myöntää, että sijoittaminen ei koskaan aiemmin ole tuntunut asialta, johon minulla voisi olla kosketuspintaa. En totisesti ole niitä pörssinaisia, jotka kertovat naistenlehtien palstoilla unelmasalkuistaan, sillä minulle riittää turvallinen rahasto, ja ehkä joskus saavutan todellisen turvan – ja varauden – sen avulla. Roposeni lepäävät siis tästä eteenpäin *Nordnet Ab:ssa, joka on Pohjoismaissa maissa toimiva ruotsalainen nettipankki ja osake- ja rahastovälittäjä. En ole rahastonero, mutta jostakin on aloitettava.

Vaikka tuntematon pelottaa, totta on kuitenkin se, että henkinen pääoma harvemmin sellaisenaan elättää ihmisen, ellei sitä realisoi. Ja vaikka elämässä tärkeimpiä ovat sydämen asiat, ei niitä voi käyttää valuuttana. Siksi pieni siivu rinnasta kannattaa säästää talousasioille.

*Avaa maksuton asiakkuus Nordnetiin

Mitä sinä ajattelet rahasta ja varallisuudesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Helpot ja mureat mustapapupihvit

Julkaisen Instagramissa (@annakatariinam) nykyään lähes kaikki ruokajuttuni. Saan eniten yksityisviestejä nimenomaan kokkauksistani, ja suosituin kysymys liittyy yleensä hampurilaispihveihin. Lähes aina kyseessä on Lidlin huikeat Next level -pihvit, mutta silloin, kun teen pihvit itse, on keittiössämme kokattu mustapapupihvejä. Näin kiinteitä ja hyvällä tavalla kuivia pihvejä saa muuten hakea!
mustapapupihvit_helppo_resepti_ennenaamukahviaeivoi

Mustapapupihvit

8–9 kpl

2 prk Pirkka-mustapavut suolaliemessä 380g /230 g (valutettuina papuja tulee siis noin 460 g) | yksi vihreä paprika | 1 dl kaurahiutaleita | 2 rkl perunajauhoa | yksi keskikokoinen punasipuli | tilkka vettä | ripaus suolaa | mustapippuria, valkosipulijauhetta ja paprikajauhetta oman maun mukaan

1. Kuutioi paprika ja punasipuli pieneksi silpuksi ja paista sekoitus pannulla. Nosta sivuun jäähtymään.
2. Soseuta mustapavut karkeasti kulhossa joko sauvasekoittimella tai blenderissä. Sattumia voi jättää mukaan, mutta massan tulisi olla ainakin osin tasaista. Jos soseuttaminen takkuaa, papumassan joukkoon voi kaataa tilkan vettä.
3. Kaada mukaan sipuli-paprikapaistos ja mausteet. Sekoita tasaiseksi lusikalla.
4. Kaada massan sekaan kaurahiutaleet ja sekoita tasaiseksi.
5. Lisää lopuksi joukkoon perunajauho, ja annostele sitä tarvittaessa lisää, kunnes massa tuntuu kuivalta ja helposti muotoiltavalta.
6. Taputtele kylmällä vedellä kostutetuin käsin pellille 8–9 pihviä sen mukaan, miten massaa riittää. Litistä pihvit lastalla mataliksi.
7. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kun pihvit ovat tummuneet päältä. Uunin tehon mukaan pihvit kannattaa kääntää paistoajan jälkipuoliskolla kerran ympäri, jotta kosteus varmasti häviää.

Mitkä ovat sinun suosikkikasvispihvejäsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kesämuistoja lapsuudesta

Vaikka vallitseva vuodenaika tuntuu tällä hetkellä kaikkea muuta kuin suvelta, olen viime päivinä palannut muistelemaan lapsuuteni kesiä. Säät olivat todennäköisesti aivan yhtä surkeita kuin nyt, mutta silti mielessäni pyörivät muistot on koristeltu auringolla, lämmöllä ja naurulla.
lapsuuteni_kesät_ennenaamukahviaeivoi

Peikkometsä

Yksi varhaisimmista muistoistani liittyy peikkometsään. Muistan välähdyksiä siitä, miten istuimme isäni ja serkkuni kanssa pienessä kumiveneessä. Isä kuljetti meitä ympäri järveä ja souti lopulta vastarannalle peikkometsään. Veimme Kinder-munista saatuja rihkamasormuksia peikoille, etteivät ne tulisi mökille kiusaksi. Todennäköisesti isä halusi päästä vain krääsästä eroon, mutta me eläydyimme niin täysillä, että serkkuni huutaa yhdellä kotivideolla: ”Anna, näitkö? Mä näin peikon hännänpään.” Voisipa edelleen uskoa kaiken, mitä näkee ja kuulee. Joskus puristaa rintaa olla aikuinen.

Kesäaamut

Kun sitten kasvoin sen verran vanhaksi, että selviydyin kesäisistä arkipäivistä yksin vanhempien ollessa töissä tapanani oli istuskella etupihan portailla odottamassa postia. Parasta oli, jos postimies toi Suosikin, Koululaisen tai jommankumman kesäspesiaalinumeron. Pukeuduin usein vasta, kun vanhemmat tulivat töistä, ja siihen asti vietin päivän aina vihreässä hevospaitulissa. Tuntui, että aurinko paistoi aina. Ja jos ei paistanut, saattoi huoletta istua sohvalla katselemassa Summeria, jonka uimastadionmiljöö piirtyy vieläkin tarkasti mieleeni.

Kuivumaan jätetty makkara

Kun olin noin 10-vuotias, ripustimme serkkujeni kanssa yhtenä mökki-iltana grillimakkaran kärjen roikkumaan saunan seinään hakatusta naulasta. Makkara nahistui kesän aikana, mutta sen raato keikkui naulan päässä vielä muutaman vuoden päästäkin. Voi vain kuvitella, mistä makkara on tehty, jos sen nahka killuu vuosia kuumassa saunassa.

Kokkola

Isäni vanhemmat asuivat Kokkolassa kuolemaansa saakka. Vietimme kesiä merenrantakaupungissa, mutta mitä vanhemmaksi tulin, sitä harvemmin kävin. Jälkikäteen se harmittaa.

Lapsuudessani Kokkolan kesät olivat tietysti aurinkoisia, uimarannalla oli hiekkaa kilometreittäin ja rantojen pensaat olivat täynnä oksettavia itsensäpaljastelijoita, jotka heiluttelivat heppejään lapsille estoitta. Isäni lähti yleensä juoksemaan heidän peräänsä, mutta ne sankarit olivat niin taitavia ja kokeneita, ettei kovakuntoinen isänikään mahtanut heille mitään.

Näin aikuisena kaipaan pysähtyneisyyttä ja merenrantaa, johon en loppujen lopuksi päässyt koskaan tutustumaan kunnolla – varmaan niiden paljastelijoiden takia. Asiaan tulee korjaus ensi vuonna, sillä tein ennakkovarauksen Tankarin majakkasaarelle 30 kilometrin päähän Kokkolan rannikosta. Tarkoitus on yöpyä vanhan luotsiaseman tornihuoneeessa, josta avautuu näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Aaveita näen varmasti, mutta eivätköhän peikot ymmärrä pysyä poissa. Niin monta rihkamasormusta heille annoin.

Mitkä teemat sinun lapsuutesi kesämuistoissa toistuvat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kun some-paineet saavuttivat minutkin

Olen blogannut noin viisi vuotta, tavoitteellisesti niistä kolme. Viime aikoina moni asia orastavalla some-urallani on tuntunut mitättömältä, ja olen todella pohtinut, mitä ihmettä tavoittelen ja mihin uskon työni johtavan. Kaiken lisäksi elämä tuntuu johdattaneen takaisin journalismin pariin, vaikka aiemmin pyristelin vastaan ja aloin kumartaa toiseen suuntaan – kaupallisuuteen.
anna_maksimoff_ennenaamukahviaeivoiKuva: Eeva Kyyrö

Ajattelen sosiaalisen median olevan tunneli, jossa rämmin. Sen päässä on kyllä valoa, mutten tiedä, koska se tulee vastaan. En kuitenkaan voi kääntyä tai lopettaa, sillä jossakin sisimmässäni tiedän tieni olevan oikea. Vaikka some on minulle ensisijaisesti keino työllistyä omalle alalleni kokopäiväisesti, on blogista tullut niin rakas harrastus, etten osaisi lopettaa enää ollenkaan. Toki välillä mietin, mitä kaikkea tekisin blogilta vapautuvalla ajalla, mutta vastaus olisi jotakin töihin ja kirjoittamiseen liittyvää kuitenkin.

Viime aikoina some on kuitenkin saanut minut tuntemaan riittämättömyyttä. Ei yksityishenkilönä, vaan nimenomaan ammatillisesti. Yksityishenkilönä arkeni on näet varmaankin ihan mielenkiintoista. Elän huoletonta, kohtuullisen vakavaraista ja vapaata arkea, jossa on aikaa levolle, shoppailulle, herkuttelulle ja pakosta raa’alle työnteolle.

Riittämättömyydessä kyse ei ole siitä, että itsetuntoni olisi huono. Tiedän tarkalleen, kuka olen, mitä teen ja miksi teen.

Kamelinselkäni some-kilpajuoksussa katkaisi kuitenkin Instagram, jota teen sisältöjä lähinnä itseni ja ilmeisesti myös tuttujeni iloksi nimimerkillä @annakatariinam. Katselin hurjasti näyttökertoja kerääviä kuvia ja niiden täydellisiä asetelmia, mutta suupieleni vääntyivät mutruun nähdessäni oman kuvani. Seison siinä kuhmalahtelaisella pellolla kukkatakissa. ”Voi helkutti oikeasti, miksi kukaan haluaisi nähdä minua pellolla, työpistettäni keittiössämme tai suosikkikirjaani”, ajattelin katsoessani kuvavirtaani. Yhtäkkiä kaikki tuntui merkityksettömältä, heijastukselta ja valheelta. Siitähän Instagramissa on pitkälti kyse, kuten myös blogissa. Tarkoitus ei ole valehdella, mutta totuus on helppo kehystää. Ja ehkä juuri siksi olen journalisti. Vaikka kaikkea voi maalata toisenväriseksi, en koskaan halua peittää totuutta.

Tarpeettomin, joskin hedelmällinen, näkökulma some-painekeskustelussa on mielestäni se, ketä pitäisi syyttää, sillä ainahan on niin mukavaa etsiä syyllinen, olipa kyseessä mikä tapahtuma tahansa. Turhan monesti syynin alle joutuu se julkaisija, jonka koetaan luovan paineita. Tässä on varmasti koulukuntaeroja, mutta itse ajattelen niin, että jokaisen on kannettava vastuu itsestä niin sosiaalisessa mediassa kuin mediassa. Lähde- ja mediakritiikkiä on opeteltava eikä kaikesta näkemästään voi sysätä vastuuta ulkopuolelle, vaikka ideaalitilanteessa media-alustat olisivat puhtaita kaikesta synkkyydestä, mustavalkoisuudesta ja turhamaisuudesta. Niin ei kuitenkaan tule koskaan olemaan.

Minä en voi syyttää tarpeettomista paineista kuin itseäni. Elämääni on aina leimannut huijarisyndrooma. Ei epäusko tai uskonpuute.

Elämääni on aina leimannut huijarisyndrooma, ajatus siitä, että mitä tahansa teen, ei se kuitenkaan ole tarpeeksi suurta.

Heinäkuussa käyn kirjapainossa sopimassa tuoreimman yritysjuhlakirjani painattamisesta. Kuinka hienolta se kuulostaakaan! Että jälleen kerran minun räpellykseni painetaan isossa talossa. Mutta kukapa sitä lukee, ajattelen kuitenkin.

Olen myös saanut keikkatarjouksia, mikä tuntuu kunnialta kilpaillulla alalla, mutta silti tyhjyys vaivaa. Miksi en ole vieläkään saanut kokopäiväistä työtä?

Vastauksia alan etsiä Tiina Ekmanin teoksesta Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen hyvä) (Minerva 2017). Aiheesta puhuminen ei nimittäin ole heikkoutta, vaan niitä kysymyksiä, joita lähes kaikki pohtivat jossakin vaiheessa elämäänsä, etenkin uskoakseni luovalla alalla.

Some on parhaimmillaan mahtava mahdollisuuksien alusta, mutta käyttipä sitä miten tahansa, on aina muistettava, että digitaalinen alusta on aina vain heijastus todellisuudesta. Epätotta ja yhtä monesti tarpeeksi totta, mutta totuudelle painoarvoa ei voi luvata kukaan. Ja siksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa omaan tekemiseen.

Koetko sosiaalisessa mediassa paineita? Mikä ne aiheuttaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa