Näistä asioista sain hyvän mielen vuonna 2019

Kerroin jo pari viikkoa sitten, mistä pahoitin mieleni viime vuonna. Sain loistavan kommentin, jossa kummasteltiin sitä, miksi esiin nousee aina mielensäpahoittaminen, kun yhtä tärkeää on mielensähyvittäminen. Tässä tulevatkin aiheet, joista sain hyvän mielen vuonna 2019!
thought-2123970_1920Kuva: Pixabay

Monimuotoista elämää näyttävät some-kanavat

Luin juuri Helsingin Sanomien jutun (2.1.2020) Kaksi äitiä ja kaksoset  -Youtube-kanavapariskunnasta Ellasta ja Susannasta, joiden videoblogia seuraan säännöllisesti. Ihanan aurinkoinen artikkeli tavallisesta perheestä muistutti minua siitä, mikä Youtubessa tai missä tahansa muussa some-kanavassa on niin mahtavaa: elämän monimuotoisuus. En viittaa tällä vain sateenkaariperheisiin, vaan ihan kaikenlaiseen arkeen ja tapaan olla ihminen. Siksi seuraan paljon sisältöjä, jotka eivät millään tavalla linkity omaan elämääni, kuten perheellisiä, aivan eri-ikäisiä ja tyystin toisenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä.

Minusta olisi tervettä, että kaikki kuluttaisivat tosissaan tai edes hetken mielenkiinnosta sellaisia media- ja some-sisältöjä, jotka eivät ole omaa elämää lähellä. Veikkaan, että silloin myös negatiivinen kommentointi vähenisi. Toinen arvaukseni on, että me olemme viimeinen sukupolvi, joka ongelman parissa joutuu painimaan. Vai mahtaakohan ahdasmielisyys poistua koskaan?

Instagram-tarinat

Haluan nostaa toisena vuoden kevyenä ilontuojana esiin Instagramin tarinat, joiden suosio näyttää empiiristen havaintojeni perusteella kasvaneen. Ainakin minun lähipiirissäni monet ovat uskaltautuneet niitä tekemään, ja se on mahtavaa! Vaikka Instagramin tarinasisältöjä eli minivideoita voi silotella siinä missä mitä tahansa muuta sisältöä, ovat ne myös oiva tilaisuus näyttää elämää sellaisena kuin se on. En menisi syyttämään somea ihan kaikista paineista, mitä ihminen voi itselleen haalia, mutta rosoisen elämän näkeminen taitaa kuitenkin olla ihan tervettä ja ulkoisia paineita laskevaa peruskiiltokuvien keskellä. Ainakin sotkuista kotia on helpompi näyttää minivideolla kuin ikuistaa kauniisiin kuviin.

Jääkiekon MM-kulta

Menin julistamaan aika mahtipontisesti, että minua ei torilla nähdä. Ei totisesti nähty, mutta monet muut siellä tavattiin toukokuussa. En vieläkään oikein sulata urheilua kovin yksioikoisena toimintana, vaan yritän edelleen pohtia, mikä sen rooli leipää ja sirkushuveja -yhteiskunnassa on. Olin silti onnellinen pelaajien puolesta MM-kultapelin jälkeen, ja kai voitto teki jollakin tavalla hyvää kansakunnalle. Ehkä huomiseen on taas vähän helpompi uskoa. Kunnes on taas uusi toukokuu. Nimittäin seuraaviin vuosiin on turha odottaa voittoa, sillä sehän ei tule kello kaulassa.

Kauppojen kehittyminen

Voi sitä aikaa, kun R-Kioski oli illan ainoa toivo, viimeinen soturi! Hetki sitten lähi-Ärrämme sulki ovensa viimeistä kertaa, eikä ihme, sillä tienoo on täynnä pieniä marketteja, jotka pitävät liukuovet auki yhteentoista saakka. Jonkun mielestä varmasti perinteet ovat pilalla, kun pikkukioskit käyvät elinkamppailua jättejä vastaan, mutta minun mielestäni nykyaikana on pystyttävä tarjoamaan palvelua mahdollisimman monipuolisesti laajoilla aukioloajoilla. Onkin ollut ilo huomata, että viime aikoina palvelua on saanut entistä kattavammin myös pyhäpäivinä, sillä kaikkien arki ei kalenterin punaisia pallukoita katso.

Aukioloaikojen laajentumisen lisäksi olen iloinnut kaikkien kauppojen valikoimien laajentumisesta, sillä kyllä lähikaupasta pitää voida ostaa muutakin kuin makkaraa ja maitoa. Samaan aikaan toivon kuitenkin, että erikoisliikkeet säilyvät, mutta veikkaan, että kaikkea ei voi saada – täyden palvelun lähikauppoja, edullisia marketteja ja suloisia pikkuliikkeitä.

Tasa-arvoinen eduskunta

Oikeastaan on vähän typerää edes ottaa eduskunnan sukupuolijakaumaa esiin, sillä lähtökotaisesti sukupuolella ei pitäisi olla merkitystä. Vuonna 2019 aloittaneesta eduskunnasta 47 prosenttia on kuitenkin naisia, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka toivon, ettei sukupuoli liittyisi mitenkään päätöksentekoon missään suhteessa, kertoo naisedustajien määrän kasvaminen mielestäni yhteiskunnan tasa-arvoistumisesta ja yhtäläisten mahdollisuuksien tunnustamisesta, sillä voimme vain muistella ja arvailla, millainen oli se Suomi, jonka eduskunnasta naisia oli 5,5 prosenttia.

Ilmastonmuutostietoisuuden kasvu

Vuoden 2019 koostetta on mahdotonta tehdä ilman, että nostaa esiin ilmastonmuutoksen. Uskon, että aiheesta on sanottu jo niin paljon, etten tiedonjyvästeni kanssa halua alkaa huikennella, mutta on pakko todeta, että vaikka asiat muuttuvat hitaasti, on ollut ilo huomata, miten ilmastonmuutostietoisuuden kasvu on vaikuttanut moniin jo arkitasolla. Kierrättäminen ja ekologinen liikkuminen kasvattavat toivottavasti suosiotaan entisestään, mutta jo se, että ottaa asioista selvää, kiinnostuu ja haluaa ymmärtää, on askel parempaan. Suuret päätökset tehdään niin kaukaisella tasolla, että siinä ei yhdellä biopussilla ole hirveästi sanottavaa, mutta silti on aina parempi tehdä ekologinen valinta kuin jättää tekemättä.

Saatamme tässäkin asiassa olla viimeinen sukupolvi, joka joutuu edes opiskelemaan ekologista elämää. Ei mene kauaa, kun se on jo lapsuudesta tuttua arkea joillekin. Ennen kaikkea siksi, ettei ole muuta vaihtoehtoa.

Tätä juttua kirjoittaessani huomasin hyvin, kuinka vaikeaa mielensähyvittämisestä on kirjoittaa. Oli nimittäin melkoinen työ keksiä asioita, jotka aidosti ilahduttivat!

Mikä sinua ilahdutti viime vuonna? Jos ilonaiheeni herättivät ajatuksia, kommentoi juttua alla.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Mistä voisin luopua ihan oikeasti?

Kirjoitin Instagramissa (@annakatariinam) alkavan vuosikymmenen tavoitteistani, ja yksi niistä on elää kokonaisvaltaisesti nykyistä ekologisempaa elämää. Ensimmäinen askel on karsia turhat tavarat pois nurkista ja yrittää opetella hankkimaan asioita käytettynä, sillä on pakko myöntää, että olen aivan surkea niissä. Haluton ja laiska hienohelma.
DSC_0105Kun puhun turhan tavaran karsimisesta, tarkoitan ihan oikeasti tarpeetonta rompetta, jota vuosien varrella kertyy nurkkiin ihan huomaamatta. Minimalistiksi minusta ei ole enkä sellaiseksi halua edes tulla, vaikka olisi toki ajatuksen tasolla hienoa vapautua materiasta kokonaan, mutta minulle ei sovi minkäänlainen ehdottomuus.

Mistään hetkellisestä uuden vuoden huumasta ei ole kyse, sillä olen pohtinut jo aiemmin säästämisnäkökulmasta sitä, mistä olen halunnut luopua. Kirjoittamani juttu tosin käsitteli asioita teorian tasolla, eikä minulla ollut minkäänlaisia käytännön aikeita muuttaa tottumuksiani, sillä kaikki tekstissä mainitut asiat olivat oikeastaan jo valmiita luontaisia valintojani.

Uusi turhasta luopumisvimmani ei liity pelkästään konkreettiseen materiaan, vaan myös elintapoihin ja kulutustottumuksiin. Kun tarkastelee omia toimiaan kriittisesti, tuntuu ainakin näennäisesti siltä, että puhdistuisi. Ainakin toivon, että huomioni kiinnittyy tulevaisuudessa asioihin, joiden äärellä olen läsnä, sen sijaan, että onni tulisi materiasta. Kaipaan sitä, että kaikki elämän pienimmätkin yksityskohdat tuntuisivat jälleen ihmeellisiltä.

Mistä käytännössä aion luopua?

  • Olen lapsesta saakka ollut tavarahamsteri. Olipa kyseessä sitten paperinpala tai vanha vaate, laitan sen talteen siltä varalta, että vielä tarvitsen sitä.
  • Käyn läpi kaikki vaatteeni, ja luovun niistä, joita en todellakaan ole pitänyt vuosiin.
  • Karsin koruni, joita on hirvittävät määrät, vaikka todellisuudessa minulla on vain tietyt suosikit.
  • Lajittelen kaikki säilömäni paperit. Olen säästänyt esimerkiksi kaikki laskut, joita olen koskaan saanut. Niiden seassa on tietysti tärkeitä papereita, joten suoraan grilliin kasaa ei voi laittaa.
  • Lopuksi lajittelen sekalaiset kaapissa lojuvat esineet, ja toivon, että ne löytävät hyvän kodin.
  • Alan kehittää edullisia, useita päiviä kestäviä arkiruokareseptejä, jotka palvelevat vatsaa, vararengasta ja lompakkoa.
  • Yritän olla ostamatta vaatteita uutena. Jos en edelleenkään opi kirpputorikuluttajaksi, olen sitten ostamatta. Alusvaatteet ja sukat ovat poikkeus, ja tietysti joskus saa hemmotella itseään. Hemmottelunkaan ei tosin tarvitsisi aina liittyä uuden haalimiseen.
  • Rakastan kulttuuria, mikä tarkoittaa usein rahanmenoa. Toivon löytäväni vielä enemmän maksuttomia tai edullisia kulttuurinautintoja, joita toivottavasti saan jaettua myös blogissa.

On mahdollista, ettei elämäni muutu yhtään paremmaksi, mutta ehkä tietyistä asioista luopuminen edes ajatuksen tasolla muuttaa suhtautumista elämään positiivisesti. En myöskään halua unohtaa sitä, että on etuoikeus hamstrata kaikkea mahdollista, luopua jostakin ja jauhaa siitä, sillä kaikilla ei ole, mistä luopua. Siksi tuntuu typerältä tunnelmoida sitä, kuinka luopuminen avartaa elämän ja arjen, sillä niinhän se ei oikeasti mene.

Ehkä tarmo siistiä kaapit ja käyttötavarat liittyykin siihen, että löytäisi rohkeutta siivota elämänsä henkisesti. Jotkut meistä vain tarvitsevat siihen käytännönläheisen suhtautumisen luullen, että yksi siisti kaappi siivoaa myös mielen. Nähtäväksi jää, käykö niin oikeasti.

Mistä sinä voisit luopua ihan oikeasti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

10 syytä, miksi 2020 on minun vuoteni

Olen varmasti kaikkina muina vuosina valehdellut kertoessani odottavani tulevaa vuotta tai hehkuttaessani sitä, kuinka jotakin suurta on tapahtumassa. No, ei taatusti ole ollut, olen vain toivonut sitä niin kovin. Ensi vuonna otan ohjat vihdoin omiin käsiini ja yritän opetella ihan kantapään kautta, että asiat muuttuvat vain, jos itse uskaltaa muuttua tai muuttaa niitä.
DSC_0411111. Teen suuren elämänmuutoksen. En muuta maalle tai yhtään mihinkään, mutta päästän irti energiaa vievistä asioista, sillä nyt se on taloudellisesti mahdollista.

2. Aloitan julkisen työnhakukampanjan. Se jännittää siksi, että pelkään nolaavani itseni.

3. Hankkiudun vararenkaastani eroon. Haluan takaisin muutama vuosi sitten koetun hyvän ja kevyen olon, jolloin tunsin aidosti rakastavani kehoani.

4. Karsin ja myyn kaikki turhat tavarani. Minimalistia minusta ei tule, mutta kaappini ovat täynnä jopa kuusi vuotta vanhoja papereita, että on jo aikakin siivota. Samalla kierrätän ja myyn vaatteet, joita en ole käyttänyt viimeiseen viiteen vuoteen.

5. Kirjoitan sen pirun proosateoksen loppuun. Tarina ei saa enää jäädä elämän alle.

6. Luen kaikki kirjakaappini lukemattomat teokset. Elämä asuu paperisilla sivuilla, kunhan muistaa, että sitä on myös niiden ulkopuolella.

7. Jos minulla on energiaa, perustan myös ruokablogin ja harjoittelen ruokakuvaamista.

8. Nautin sydämeni kyllyydestä monista suurista juhlista, joita on tiedossa jo tällä hetkellä ainakin neljä.

9. Aion olla parempi ystävä ja puoliso. Enemmän läsnä ja vähemmän puhelimella. Se lähtee siitä, että olen myös itselleni parempi.

10. Käytän rahaa järkevästi, nautin pienestä ja arvostan ilmaista. Aloitan toivottavasti sijoittamisen, sillä näillä näkymin äkkirikastumista ei ole tiedossa muullakaan keinolla.

Ihan aidosti onnellista uutta vuotta!

Mitä odotat tulevalta vuodelta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Näistä aiheista pahoitin mieleni vuonna 2019

Ideointi ei ole vaikeaa, mutta ihan jokaisesta mielensäpahoittamistilanteesta ei saa kokonaista juttua aikaiseksi. Vuoden aikana ehtiikin kertyä melkoinen määrä aiheita, jotka ärsyttävät, mutta eivät sentään eheän tekstin verran. Lue, ärsyynnyitkö vuonna 2019 samoista aiheista kuin minä!
ennenaamukahviaeivoi_annaPääministerin myyjätaustalle irvaileminen. On huolestuttavaa, jos sitä, että pääministeri Sanna Marin on ollut töissä Sokoksella, pidetään yleisesti erikoisena. Minusta kassatyötä kummallisempaa olisi se, ettei olisi tehnyt politiikan ulkopuolisia töitä lainkaan. En myöskään pidä siitä, että keskusteluissa puhutaan asiakaspalvelutyöstä hanttihommana, sillä monimuotoisten työtehtävien halveksunta yhteiskunnassa ei ole tervettä, vaan tietynlaisen hierarkian ja luokkien rakentamista.

Ehdottomuus keskusteluissa. Minusta on turha ottaa osaa keskusteluun, jos ei voi perustella kantaansa muuten kuin jankuttamalla. Aina on nimittäin mahdollista olla myös hiljaa. Se, ettei ole valmis perustelemaan mielipiteitään, ei ole jonkin asian takana seisomista, vaan argumenttien heikkoutta.

Seksistiset nettikommentit. On hyvin huolestuttavaa, että nettijutut keräävät julkiseen kommenttikenttäänsä luonnossa maksamiseen ja ulkonäön arvostelemiseen liittyviä kommentteja – ja nämäkin mainitut aiheet ovat vain murto-osa alentavien kommenttien pääsanomista. Kaikista järjettomimpänä ja samaan aikaan surkuhupaisana pidän sitä, että useat tekevät sen omilla kasvoillaan. Se ei ole suoraselkäistä, vaan kertoo siitä, ettei kaikki taida olla ihan kunnossa.

Iskelmän Aamuklubin Sukupuolten taistelu -radiovisailu. Olen kuullut monesti olevani tylsä paasaaja ja ’inhottava femakko’ puhuessani sukupuoliin liittyvistä rakenteista ja vallankäytöstä. Siksi, etten jaksa tapella aiheesta, olen jättänyt sen sivuun blogista. Nyt, kun työpaikalla on soinut Iskelmä aamusta alkaen, en enää voi olla hiljaa, sillä olen järkyttynyt syvästi kanavan aamushow’hun kuuluvasta Sukupuolten taistelu -tietokilpailusta.

Aina on mahdollista painaa asioita villasella, mutta joskus niihin on myös puututtava. Vaikka joku olisi niin sanottu hauska vitsi, on sen toistaminen myös aina jonkin rakenteen ylläpitämistä. Iskelmä kuvailee Sukupuolten taistelua kisaksi, jossa ”miehet ovat miehiä ja naiset naisia”. Arkiaamuisin käytävässä kilpailussa esitetään aina kolme kysymystä, jotka ”liittyvät vastakkaista sukupuolta koskeviin aihealueisiin”.

Sukupuolten taistelu ei ole hauska kilpailu, vaan visa, joka valitettavasti viittaa siihen, ettei kanavalla tunneta sukupuolten monimuotoisuutta tai sukupuoleen perustuvan vallan toisintavia rakenteita.

Some-tykkäämisten ja -kommenttien vaikutus. En haluaisi myöntää tätä, mutta joudun toteamaan, että tykkäämiset, kommentit ja lukijamäärät vaikuttavat minuun. Kun lukijoita lähtee tai kommenttikenttä pysyy kuolleena, en voi välttyä miettimästä syytä. Se kuuluu kai ihmisyyteen ja siihen, että loppujen lopuksi kaikki haluavat hyväksyntää, vaikka kuinka seisoisi kirjoitustensa takana

Yhteisiin asioihin osallistumattomuus ja se, ettei ole valmis antamaan omistaan. Meiltä on varastettu pesutuvasta ohjelman pyörimisen aikana jo muutaman kerran pesuainepurkki. Se on aika erikoista talossa, jossa oletettavasti jokaisella pitäisi olla mahdollisuus hankkia oma pesuainepaketti. En toki muiden taloudesta tiedä, mutta oletan näin. Kaiken huippu on ollut se, että kerran pesuainetta ei varastettu, vaan sen loput lantrattiin, jolloin jäljelle jäi tehotonta litkua.

Meitä muutaman putelin vohkiminen ei kaada, mutta se tekee surulliseksi. Se kertoo yhteisöstä, jossa kaikki kyllä kelpaa, mutta mitään ei voi antaa. Me olemme luovuttaneet yhteiskäyttöön tuotteita, kuten tuoneet yleisten tilojen vessaan paperia, ja selvittäneet jumiin jääneen pesukoneen vyyhtiä. Vaikka jotakin ei omistaisi, ei tarkoita sitä, ettei siitä voisi pitää huolta. Kaikelle ei myöskään tarvitse aina saada vastinetta.

Palkan saaminen teksteistä, jotka ovat kieliopiltaan ala-arvoisia. Aivan varmasti minunkin jutuissani on virheitä, ja toisinaan rikon kieliopin rakenteita tarkoituksella. Kirjoitusvirheet, kuten lyöntivirheet tai pilkuttamattomuus, eivät kuitenkaan ole teho- tai ilmaisukeino, vaan ne kertovat ainoastaan siitä, että lisäoppi on tarpeen. Jos kirjoittaa ammatikseen rahapalkkaa vastaan missä tahansa työssä mitä tahansa tekstejä, on mielestäni pystyttävä virheettömään kieleen, jossa perusrakenteiden lisäksi on saavutettu edistynyt taso.

Raha ratkaisee aina lopulta kaiken, mutta silti sitä ei olla valmiita antamaan. Yllätys! En elä kuplassa, jossa rahalla ei olisi roolia tai jossa kuvittelisin, että vaihdantatalous riittää pitämään pyörät pyörimässä. Raha ratkaisee kaiken, eikä sitä pääse kukaan pakoon. Omassa elämässä se tuntuu pahalta silloin, kun syntyy ristiriita, jossa työntekijälle ei olla valmiita maksamaan tietyntasoista palkkaa tai lainkaan sitä, mutta työtehtävän vaatimustaso on viritetty äärimmilleen. Tämä ei ole kauhukuva, vaan arkipäivää työnhakupalstoilla.

Suostumalla riistotyöhön tekee hallaa yleiselle palkkatasolle, mutta samaan aikaan on tiedostettava, ettei ongelmaa voi kuitata yhdellä virkkeellä. Aina työstä ei nimittäin ole mahdollista kieltäytyä.

Mistä sinä pahoitit mielesi kuluneena vuonna? Kerro halutessasi myös oma mielipiteesi esiin nostamistani aiheista.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Saako metsästä voimaa ilman puiden halaamista?

Tein tänä vuonna päätöksen olla löpisemättä blogissa joulusta, sillä kaikkihan me tiedämme, millaista sen vietto on: aina yksilöllistä, usein kaavoihin kangistunutta ja yleensä myös sydäntä lämmittävää. Minun jouluni oli erityisen ihana. Paras joulu aikoihin, mutta kyllä yhden juhlapyhien huippuhetkistä tarjosi joulupäivän aamun lenkki lumen hunnuttamassa lähimetsässä.
ilkko_metsä3ilkko_metsä2ilkko_metsä1Nukkaantunut sukkani oli imenyt jo hyvän tovin itseensä vedeksi muuttunutta lunta, kun vihdoin löysin lapsuudestani tutun polun lähimetsästä. Jokainen askeleeni söi vastasatanutta lunta ja paljasti vain hetken piilossa olleen sammaleen, mädät lehdet ja vanhat kivet.

Kävelin, kompuroin ja liu’uin kohti metsän takana odottavaa rantaa. Syvällä metsässä avautuva maisema oli kuin muutamalla värillä maalattu teos. Vähän ruskeaa ja vihreää ja niiden päälle töpöteltyä paksua valkoista maalia, jolla aina viimeistelin taidekerhon harjoitustyöt.

Pilasin täydellisen harmonian kuvaamalla retkeltäni Instagramiin tarinavideoita (@annakatariinam) ja ottamalla blogiin kuvia, mutta joku raja on minunkin retki-innollani oltava. Siis sen lisäksi, että rauhallisin mielin voin olla vain silloin, kun tiedän tarkalleen, missä lähin autotie sijaitsee. Ihan vain siltä varalta, jos jotakin sattuu. Rikostutkijan ja stressaajan perusluonne ei nimittäin jää metsänreunaan.

Joku varmaan pitää minua höpsähtäneenä, mutta koin saavani uskomattoman paljon voimaa metsästä. Yleensähän metsästä saatava voima liitetään ivallisesti puiden halaamiseen, vaikka kai salaisuus oikeasti on siinä, että ulkoilu on yksinkertaisesti järkevää.

Raikas ilma tunkeutui hengitysteihini niin, että nenän sisällä kipristeli. Aivan kuin koko keho olisi puhdistautunut. Niin todella taisi käydä, sillä aattoillan lopuksi nautittujen punaviinilasillisten jälkeensä jättämä jyhmintäkin oli poissa retken päätteeksi. Ennen kaikkea lepäsi kuitenkin mieli, sillä kaupungin keskustassa harvoin pääsee nauttimaan metsän poikkeuksellisesta hiljaisuudesta. Rakastan asua ytimen imussa, mutta hiljaisessa metsässä saa huomata, millaisen melusaasteen ympäröimänä elää päivästä toiseen.

Rantaan asti en retkelläni koskaan lopulta uskaltanut, sillä tapoihini ei kuulu huikenteleminen. Olisihan se nyt ollut kumma, jos minusta yhtäkkiä olisi saanut lähi(ö)metsäretkeilijän. Kaikki aikanaan.

Seuraavaksi opettelen pukeutumaan niin, etteivät sukat kastu jo vanhempieni kotipihassa.

Saatko voimaa luonnosta? Mihin se mielestäsi perustuu?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Joulutietokilpailu 2019 – nappaa talteen ja käytä vapaasti

Rakastan tietovisoja, ja sen tietävät kaikki minut tuntevat. Pidän niitä nimittäin kyllästymiseen asti kaikissa illanvietoissa. Tänä vuonna en järjestä tietokilpailua lähipiirilleni, mutta sen sijaan tarjoan Ennen aamukahvia ei voi -lukijoille vapaasti käytettävän visan. Tätä saa hyödyntää miten haluaa, kunhan mainitsee lähteen!
Jouluvisa2019

1. Mistä päin ensimmäiset tiedot joulukuusesta on saatu?
a) Strasbourgin hiippakunnasta
b) Urgellin hiippakunnasta
c) Liègen hiippakunnasta

2. Milloin joulukuusi saapui Pohjoismaihin?
a) 1600-luvulla
b) 1700-luvulla
c) 1800-luvulla

3. Kenen kuninkaan aikana kalenterista poistettiin ylimääräisiä joulun ajan pyhäpäiviä?
a) Aadolf Fredrikin
b) Kustaa III:n
c) Kustaa IV Aadolfin

4. Minkä vuoksi joulusaunassa oli tarkoituksena heittää mahdollisimman kovat löylyt?
a) vuoden tekojen anteeksi saamiseksi
b) paholaisen karkottamiseksi
c) viljaonnen takaamiseksi

5. Mitä joulupukki teki ennen kuin hahmon ideaksi vakiintui lahjojen antaminen?
a) vaati viinaryyppyä
b) vaati saunottamista
c) vaati kynttilöitä

6. Mistä adventtikynttilöiden polttamisen perinne on tullut Suomeen?
a) Itävallasta
b) Alankomaista
c) Saksasta

7. Mikä on vanhin suomalaiseen jouluun kuuluva ruoka?
a) lipeäkala
b) perunalaatikko
c) rosolli

8. Mistä riisipuuron manteli sai inspiraationsa?
a) pavusta ohrapuurossa
b) herneestä kaurapuurossa
c) taatelista ohrapuurossa

9. Milloin piparkakkuja alettiin valmistaa kotikeittiöissä Suomessa?
a) 1700-luvulla
b) 1800-luvulla
c) 1900-luvulla

10. Mitä rosolliin alun perin kuului?
a) sekalaisia juureksia ja lipeäkalaa
b) perunoita, sipulia ja suolasilakoita
c) perunoita, sipulia ja omenaa

11. Mitä viikingit uskoivat jouluviinaryypyn saavan aikaan?
a) siunaavan sadon
b) nostavan hedelmällisyyttä
c) tuovan sotaonnea tulevalle vuodelle

12. Milloin joulu yritettiin kieltää brittiläisessä imperiumissa?
a) 1520–1545
b) 1603–1608
c) 1653–1658

13. Milloin joulukortteja valmistettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa sarjatuotantona?
a) jo ennen 1700-lukua
b) 1820-luvulla
c) 1840-luvulla

14. Miksi mistelin alla alettiin suudella?
a) se oli hedelmällisyyden symboli, johon kansa uskoi
b) kirkko halusi kontrolloida siveellisyyttä
c) tieto kasvin terveysvaikutuksista levisi kansan keskuuteen

15. Ketkä veivät pukkiperinteen Yhdysvaltoihin?
a) englantilaiset siirtolaiset
b) pohjoismaalaiset siirtolaiset
c) hollantilaiset siirtolaiset

16. Mihin väriin pukki pukeutui ennen punaisen asun yleistymistä?
a) tummansiniseen
b) vihreään
c) tummanruskeaan

17. Mitkä kaksi hahmoa yhdistyvät suomalaisessa joulupukissa?
a) Nuuttipukki ja Yhdysvalloissa syntynyt Coca-Cola-pukki
b) Pyhä Nikolaus ja Nuuttipukki
c) Pyhä Nikolaus ja Krampus

18. Mitä tekee tarun mukaan itävaltalainen Alpeilla asuva Krampus-hahmo, joka tulee esiin joulukuussa?
a) liehittelee vaimoja
b) juottaa miehiä
c) rankaisee lapsia

19. Mitkä pelastivat tarinan mukaan ukrainalaisen naisen joulun?
a) hämähäkit
b) tontut
c) naakat

20. Kristillisen perinteen mukaan joulu päättyy loppiaiseen. Milloin joulun ennen loppiaisen vakiintumista katsottiin päättyvän?
a) 2.1.
b) 13.1.
c) 26.1.

Kerro ihmeessä, jos hyödynsit tietovisaa!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Miten vapautua materiasta, jalo pakettihirmu?

Joulunaluskausi on otollista aikaa tavarauhriutua ja kylpeä jalomielisyydessä. Minuun se iski sunnuntaina, kun selasin väkisin nettikauppaa käyttääkseni saadun lahjakortin. Enhän minä tarvitse mitään! Enkä halua mitään! Mutta kun on pakko.
tavaraähkyElin lapsuuteni todella yltäkylläisissä jouluolosuhteissa. Jopa niin yliampuvissa, että jälkikäteen olen miettinyt, ettei pakettien määrässä ollut mitään järkeä. Liekö syynä ollut ainoan lapsen siunaus vai vanhempieni usko siihen, ettei lapselta tulisi puuttua mitään koskaan – jouluaatosta puhumattakaan.

Tiedän erittäin hyvin, että on etuoikeutettua taivastella lahjaähkyä, sillä yleensä kerrotut tarinat ovat aivan päinvastaisia, eikä onnellisen lapsuuden onnellisissa jouluissa pitäisi olla mitään dramaattista. Eikä ihan oikeasti tietysti olekaan, mutta vaikka minusta ei aivan kieroon kasvanut tullut, on lahjafilosofian oikaisemisessa ollut tekemistä.

Ensinnäkin piti oppia, ettei määrä korvaa laatua. Toiseksi piti lopettaa yleisesti tavaran haaliminen. Otin ohjenuorakseni Joulumaa-kappaleen, jossa väännetään rautalangasta se, että joulu on mielentila. Ihmismielen rauhan valtakunta. Kuinka nöyrää!

Jouluaatto perustuu pitkälti odottamiselle, tavaran odottamiselle. Lapsena odotinkin lähinnä lahjoja. Joulupukin tuloa, paperin rapinaa. Nykyään odotan lähinnä joulutorttuja, kuusen koristelemista ja aattoiltaa, kun vihdoin istahdan pöydän ääreen eikä edessä ole muuta pysäkkiä kuin sänky. Jos joku minua haluaa lahjalla muistaa, olen siitä kiitollinen. En minäkään pyhästä hengestä ja pettuleivästä elä, vaan yhtä lailla nautin hyväntuoksuisista saippuoista ja kauniista esineistä.

Mutta ilmankin pärjäisin. Täytyy tosin myöntää, että tavarattomuudesta on helppo nauttia silloin, kun se on vapaaehtoista, ja siksi esimerkiksi keskustelu lasten lahjapuukeräysten toiveista on turhaa. Ihmisillä on unelmia varallisuustasosta riippumatta.

Materiasta vapautuminen näkyy arjessani – tai pitäisikö sanoa juhlassa – siten, että emme osta mieheni kanssa toisillemme joululahjoja. Päätös tuli voimaan heti ensimmäisen joulun jälkeen ihan vahingossa. Toivoin Haglöfsin reppua lahjaksi, ja mieheni halusi arvokkaan, vanhan vinyylin, joka maksoi sattumalta saman verran kuin toivomani reppu. Minä sain repun, ja lopulta annoin rahan vinyyliin, sillä hänen täytyi tilata se itse. Totesimme yhteisesti, ettei touhussa ole järkeä, ja päätimme keskittyä arjen pieniin piristyksiin.

Vaikka pesäkolossamme lahjoja ei vaihdeta, huomioin silti läheisiäni paketein. Tänä jouluna olen päättänyt olla ostamatta mitään turhaa ja antaa vain ajatuksella ja tarpeeseen annettuja lahjoja, vaikka yhtä lailla herkuilla on paikkansa lahjakimarassa.

Tuntuu jalolta sanoa, että tältä joululta toivon itse ihan oikeasti vain vapaata, loputtomia yöunia ja terveyttä lahjaksi tulevalle vuodelle. Muistan tietysti, miten hyvältä tuntui saada lahjaksi Barbie-talo ja Viktor & Rolfin hajuvesikokoelma, mutta mikään materia ei mene sen rauhan yli, jonka vuoksi toivoo elävänsä koko vuoden.

Vuoden jokaisena päivänä.

(Sillä lahjakortilla ostin lopulta seitsemän paria sukkia ja nilkkurit, sillä minulla ei ole yhtäkään reiätöntä sukka- tai kenkäparia.)

Minkälainen joululahja- ja tavarafilosofiasi on?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vuosikymmeneni ajokortista asumiseen ja ystävistä yliopistoon

On huojentavaa huomata odottavansa vuoden vaihtumista enemmän kuin koskaan aiemmin. Hyppäämällä uudelle vuosikymmenelle jätän taakseni pitkän kujanjuoksun, ja vuodesta 2020 eteenpäin aion tehdä ainoastaan sellaisia valintoja, jotka tekevät minut aidosti onnelliseksi.

Kurkistetaan sitä ennen kuitenkin kuluneeseen vuosikymmeneeni, josta kokosin yhteen pieniä paloja kevyistä yksityiskohdista suuriin muutoksiin.

Liikkuminen

Sain ajokortin. En koskaan ajatellut hankkivani ajokorttia, vaikka isäni oli tarjoutunut sen maksamaan ja piti sitä hyödyllisenä lipukkeena. On hyvä, että suoritin kortin lopulta ja onneksi vielä melko aikaisin, sillä taisin ilmoittautua autokouluun 18-vuotissyntymäpäivänäni. Kortti tuli lopulta vuonna 2011, sillä opinnot olivat niin epäinnostavia, että nukahdin jopa tunnilla. Se on saavutus, sillä en ole ikinä nukahtanut oppitunnilla tätä lukuun ottamatta.

Autolla ajan edelleen harvoin ja pääasiassa kesäisin. En siksi, että kapinoisin vuodenaikoja vastaan, vaan siksi, että ainoa paikka maailmassa, johon en jaksa raahautua bussilla, on mökki naapurikunnassa. Ihminen pärjää oikein mainiosti joukkoliikenteellä, jos vain järjestää elämänsä sen mukaisesti.

Opiskelu ja työelämä

Valmistuin kahdesta opinahjosta. Pääsin ylioppilaaksi vuonna 2011, ja yliopistosta sain käteeni maisterin paperit vuonna 2017. Välivuoden ennen korkeakouluopintoja vietin yliopiston radiossa työskennellen. Se oli mahtavaa aikaa, enkä yhtenäkään aamuna ajatellut, etten jaksaisi mennä töihin, mikä antoi kenties vähän liian ruusuisen kuvan työelämästä, mutta tarjosi myös tavoitteen. Työ voi olla sellainen, että sinne haluaa mennä joka päivä.

Aloitin palkkatyöt vuonna 2012. Viimeinen oikea lomani ilman lisätöitä tai opiskeluja on ollut kesällä 2011. Siinäpä tavoite seuraavalle vuosikymmenelle! Suorittajana tarvitsen aikaa palautua, ja siksi on ollut yllätys, ettei ihminen jaksakaan ilman lomaa. En minäkään. Tulevina vuosina lomailen niin paljon kuin pystyn, sillä elämä on muutakin kuin työn tekemistä varten. Se on suukkoja, iltoja rannalla, hitaita aamuja ja yöunia, joiden tunteja ei tarvitse laskea.

Ystävät

Tutustuin sekä opinnoissa että työssä ihaniin ihmisiin, joista on tullut minulle rakkaita ystäviä. Aina, kun olen aloittanut uudessa paikassa joko työt tai opinnot, olen ollut vakaasti sitä mieltä, etten tutustu kehenkään. Niin vain ystäviä on tullut. Torstaina juhlimme työyhteisön kanssa ja lauantaina näin sekä vanhaa työporukkaani että lukioaikaisia, rakkaita ystäviäni.

Asuminen

Muutin ensimmäiseen omaan kotiini ja myöhemmin toisen kanssa jaettuun. Kalevan-yksiöni oli aivan ihana pikkuluukku, joskin myös erittäin epäkäytännöllinen. Asunnossa ei ollut uunia, suihkuverho liimautui takapuoleen hiuksia pestessä ja ovet paiskautuivat yhteen eteisessä niin, että maali rapisi niistä irti.

Ruokavalio

Minusta tuli kasvissyöjä ja sittemmin vegaani. Ruokavaliomuutos tuntui lopulta hyvin luonnolliselta, sillä olen aina ollut todella nirso etenkin lihan suhteen. Kasvissyönti ja veganismi avasivat ovet ravinteikkaaseen ja monipuoliseen ruokaan, jonka syöminen on aina suuri ilo.

Ruokavaliossakaan en luota ehdottomuuteen, vaan aiemmasta einesräyhäämisestä poiketen olen nykyään oikein joustava ja avarakatseinen ruokailija.

Matkustaminen

Kävin Aasiassa ensimmäisen kerran. Lopulta kävin vuosikymmenen aikana kaksi kertaa Kiinassa ja kerran Vietnamissa. Rehellisesti sanottuna en ollut koskaan edes ajatellut, että voisin matkustaa Aasiaan, joten ensimmäinen Kiinan-matka avarsi silmiäni ennen kaikkea etuoikeutetusta asemasta ja siitä, kuinka upea maailma on tuolla jossain. Ollut niin kauan, ettemme pysty edes käsittämään sitä.

Bloggaaminen

Aloitin blogin. Itse asiassa useita, mutta vain yksi selviytyi: Mediakka, joka muuttui tänä vuonna Ennen aamukahvia ei voi -blogiksi. Muutos on tehnyt hyvää, sillä lukijamäärät ovat kasvaneet. Aamukahvi ei ole blogimaailmassa mikään uniikki nimikeksintö, mutta kuvaa tätä alustaa tarpeeksi hyvin.

Vuosikymmen pähkinänkuoressa

Kuluneet 10 vuotta ovat olleet valtavan työntäyteiset ja varmasti elämäni suorituskeskeisimmät vuodet, mikä on saanut ymmärtämään, ettei elämää ihan näinkään voi elää. Ei ole hyvä, jos ei ole aikaa kehittyä ihmisenä, kun arki rullaa niin kovaa vauhtia, ettei siitä saa edes kiinni.

Seuraavan vuosikymmenen omistan itselleni. Kaikelle sille, mitä tavoittelen itseäni ajatellen. Millaiseksi haluan tulla? Minkälaisessa kehossa minun on hyvä olla? Missä työssä viihdyn parhaiten? Mikä ihan oikeasti tekee minut onnelliseksi?

Uuden, alkavan vuosikymmenen suunnitelmistani kuulette vielä joulukuun aikana.

Kuulostaako tutulta? Kerro jotain vuosikymmenestäsi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

10 asiaa, joita arvostan Suomessa

Kun oma arki on tasaista, ei kovin usein tule edes miettineeksi niitä pieniä asioita, jotka tekevät Suomesta Suomen. Meillä on huippuluokan koulutusjärjestelmä ja valtavasti osaamista sairaanhoidossa, mutta yhtä tärkeitä ovat arkiset asiat, joihin suomalaisina olemme etuoikeutettuja.
DSC_00551. Flunssa on riepottellut minua pitkin viikkoa, ja olen ollut palkallisella sairauslomalla, johon olin oikeutettu ilman lääkärikäyntiä, luottamuksesta. Minulla olisi myös ollut mahdollisuus ilmaiseen työterveysvastaanottoon.

2. Tänään olen nukkunut koko päivän, sillä olen palkallisella arkipyhävapaalla.

3. Olen syönyt ravitsevaa ja puhdasta ruokaa, koska minulla on mahdollisuus hankkia sitä monesta eri lähikaupasta. Voin myös valita luomua tai lähituotettua.

4. Kävelin eilen myöhään illalla kotiin sateessa. Taapersin pitkin suvannon rantaa ja oikaisin puiston läpi tapojeni vastaisesti. Arvostan sitä, että Suomessa on mahdollista kävellä yksin naisena pimeällä kotiin ilman, että on akuutisti pelättävä vaaraa, vaikka samaan aikaan olen huolissani turvallisuustilanteesta, enkä kannusta ketään uhkarohkeuteen, vaan kulkemaan aina valaistuja reittejä, joilla kulkee myös paljon muita.

5. Saan työskennellä tasa-arvoisessa ympäristössä ja olla tekemisissä freelancerina yhteistyökumppaneiden kanssa, joita yhdistää halu tehdä töitä paremman yhteiskunnan puolesta.

6. Arvostan sitä, että saan sellaista palkkaa työstäni, että voin maksaa sillä kaikki menoni ja vielä hemmotella itseäni. Jos työelämältä menisi pohja, olisin oikeutettu työttömyysturvaan. Toivoisin, että kaikki liittyisivät työttömyyskassoihin ja ammattiyhdistyksiin.

7. Olen onnellinen siitä, että kotini ikkunoissa on tuplalasit, ja vuokralaisena minulla on maksutta oikeus saada korjauksia asuntooni. Arvostan myös yhteistä pesutupaa, ja toivon, että ne yleistyisivät taloyhtiöissä uudelleen.

8. Koska ulkona liikkuminen yleisesti ottaen on turvallista, on myös mahtavaa, että voin ulkoilla puhtaassa luonnossa yksin milloin tahansa ilman, että tarvitsee pelätä mitään – ihmisiä, eläimiä tai luonnonvoimia. Ulkoilu on maksutonta, eikä erillinen liikuntakeskusjäsenyys ole välttämätön.

9. On etuoikeutettua matkustaa turvallisesti – siis sen lisäksi, että  se ylipäätään on taloudellisesti mahdollista. Voin käydä maailman mittakaavassa yllättävän uniikilla risteilyllä, mutta voin myös hypätä turvallisen, kotimaisen lentoyhtiön siiville lentäessäni toiseen maanosaan. Siitä, onko se järkevää, voi olla monta mieltä. Olinpa missä tahansa, on minulla turvanani diplomaattinen edustusto.

10. Arvostan puhdasta vettä. Se ei ole vain abstrakti käsite, vaan arjen käytännön asia. Voin milloin tahansa juoda hanasta vettä niin kauan, että jano tyrehtyy. Voin kylpeä ja olla varma, että huikealla paineella tuleva kuuma vesi ei lopu. Siihen nähden vesimaksut, joita meiltä ei muuten edes erikseen veloiteta, ovat mitättömiä.

Suomi on turvaa ja taloudellista vakautta, vaikka samaan aikaan on muistettava, ettei elämä kohtele kaikkia samalla tavalla. Siksi Suomen on oltava myös välittämistä ja sellaisten ratkaisujen tekemistä, että tätä omituisen muotoista maatilkkua voi kutsua myös seuraavat vuosisadat hyvinvointivaltioksi.

Onnea, Suomi 102 vuotta!

Mitä sinä arvostat Suomessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Isovanhemmaton

On kulunut 11 kuukautta mummini poismenosta, eli olen ollut lähes vuoden isovanhemmaton. Suru iski jälkikäteen ja osoitti lähtöjärjestyksen, joka kaikesta huolimatta on aina arvaamaton.
IMG_5909Minä ja mummi 10 vuotta sitten.

Heinäkuun illat olivat ehtineet muuttua jo pimeiksi, kun oikaisin jalkani parvekkeen kaidetta vasten. Katselin halpoja muovitossujani ja tähtitaivasta. Sitten kuin taikaiskusta havahduin siihen, ettei minulla ole enää isovanhempia. Ei yhtäkään, ei ollut ollut enää kuukausiin. Sillä hetkellä ajattelin poisnukkuneita ihmisiä tähtinä, vaikka enhän minä yhtäkään nähnyt, sillä silmälasini olivat jääneet työhuoneeseen.

Menetyksen tunne oli yhtäkkisen musertava, vaikka olin suhtautunut mummini joulukuiseen lähtöön tyynesti. Niinhän sen pitikin mennä. 88 vuotta, 8 kuukautta ja 25 päivää elämää on enemmän kuin moni uskaltaa edes toivoa.

Olin luonut itselleni kuoren, jossa luonnolliset poistumat ovat vain osa elämän kiertokulkua, eivätkä ne suista minua raiteiltaan. En myöskään yleisesti ollut ajatellut isovanhempia erityisen läheisenä yksikkönä ihmisen elämässä, ja itse asiassa vasta tätieni isovanhemmaksi tuleminen on näyttänyt minulle, kuinka läheistä isovanhemmuus parhaimmillaan voi olla.

***

Äitini vanhemmat kuolivat kauan ennen syntymääni. Isäni isä menehtyi yli 10 vuotta sitten lähes 80 vuoden iässä, ja kuten kerrottu, mummini veti viimeisen henkäyksensä viime vuonna. Isäni vanhemmat, jotka siis sain tuntea, asuivat kuitenkin kaukana, eivätkä tapaamiset siksi voineet koskaan olla säännöllisiä. Puhuimme puhelimessa väkisin, vaikken nautinut siitä koskaan. Minun tapani ilmaista itseäni oli kirjoittaminen, ja olen onnellinen, että aloitimme mummini kanssa säännöllisen kirjeenvaihdon vaarin kuoleman aikoihin.

Kun mummi lähetti lokakuussa 2018 kirjeen minulle, tiesin, että se on hänen viimeisensä. Käsiala oli uupunutta, hienostunut kauno vaihtunut harakanvarpaisiin ja kirje jäänyt kesken. En vastannut, sillä en osannut. Kun näin mummin viimeisen kerran saman kuun aikana, tiesin halatessani, etten näe häntä enää.

Varasin innoissani kuitenkin heti uuden hotelliloman hänen kotikaupunkiinsa, vaikka levoton olo vaivasi alati. Lopulta kävi niin kuin olin aistinut, ja matkalla hiivimme mummin tyhjään asuntoon, kuvasimme huonekalut myyntiä varten ja suljimme oven hiljaa perässämme. Mummi oli mennyt.

***

Jouluaattona satoi isoja lumihiutaleita. Mummi oli soittanut päivällä tiukkasävyisen puhelun isälleni riisipuuron keittämisestä.

Istuimme huoltoaseman parkkipaikalla autossa odottamassa muita kyytiläisiä. Isäni päässä vilkkui vanha paristokäyttöinen tonttulakki, jonka tiuku vaihtaa väriä vielä 20 vuodenkin käytön jälkeen.

”Tiedätkö mitä?” isä kysyi.

”Mä luulen, että mummi lähtee niin kuin äitinsä. Herää aamulla like nothing ja sitten yhtäkkiä päivällä sydän pysähtyy”, hän sanoi.

Ja silti kukaan ei voinut tietää, että keskustelun hetkellä elämää oli jäljellä neljä päivää.

Mummini poismeno vahvahdutti minua ennen kaikkea siksi, että jokainen kuolemantapaus osoittaa, ettemme ole täällä ikuisesti. Lähtöjärjestystä voi yrittää laskea, mutta oikeasti millään laskutoimituksella ei ole merkitystä. On vain aavistuksia, oletuksia ja onnettomia sattumia.

Joulun välipäivät, isoja lumihiutaleita ja yksi aamupäivä, joka luopui seuraajastaan.

Mummini tarinan voi lukea hänen muistojutustaan.

Mitä ajattelet isovanhemmista tai isovanhemmuudesta? Minkälainen suhde sinulla on isovanhempiisi tai lapsenlapsiisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa