Sopiva polttaribudjetti? Voiko kaasoudesta kieltäytyä? + arvonta

Kirjoitan tänä kesänä muutamia juttuja häistä, sillä toimin jälleen kaasona, tällä kertaa toiselle ystävälleni. Häihin on enää alle kuukausi, joten valmisteluvauhti kiihtyy päivä päivältä, ja haluankin jakaa parhaat, itse opitut vinkkini muille samaan hommaan ryhtyville ja tietysti tuleville morsiamille. Jättämällä kaasolle kysymyksen kommenttikenttään osallistut hää- ja polttariaiheisen yllätyspalkinnon arvontaan.
kysy_kaasolta_arvonta_ennenaamukahviaeivoi_6Kuva: Eeva Kyyrö

En yhtään ihmettele, että tapahtumatuotannon kokemusta arvostetaan työpaikoilla. Olen kerran ollut jopa saamatta yhden paikan sen vuoksi, mutta ainakin nykyään voin rehellisesti sanoa, että olen suunnitellut niin monet juhlat, että selviän tapahtumajärjestelyistä hikoilematta.

En tiedä, tuovatko häät sinänsä työhön pätevöittävää kokemusta, mutta vapaa-ajalla juhlajärjestelyt kasvattavat ja opettavat jopa ihmisten välisestä viestinnästä paljon.

Kaason tärpit kollegoille

  • Kuuntele ja opi arvioimaan, mitä morsian haluaa. Tärkeintä on muistaa, etteivät omat mieltymykset ole morsiamen mielipiteitä. Se, mikä itsestä näyttää hyvältä, ei todella ole universaali totuus. Mitä kauemmin on kaasona, sitä tarkemmin oppii arvioimaan morsiamen toiveita, mikä kuulostaa hullulta, sillä usein morsian on kaason paras ystävä. Ystävyys ei kuitenkaan ole tae saman maun jakamisesta tai siitä, että aiheesta olisi keskusteltu ihan oikeasti aiemmin.

  • Aseta työkuormalle rajat. Suosittelen aina elämässä miettimään omaa jaksamista, joten on aivan turha kuormittaa arkea ylimääräisellä työllä. Lähtökohta kaasoudelle on kuitenkin ilo ja innostus tehdä asioita yhdessä ystävän kanssa. Jos yhteistyö sujuu, myös työmäärä pysyy maltillisena ilman, että siitä tarvitsee keskustella. Koska oletukset voivat kuitenkin poiketa toisistaan, kannattaa asiat puhua halki. Mikään ei tuo yhtä paljon selvyyttä kuin se, että kaikki osapuolet kertovat, mitä toivovat, mihin ovat valmiita ja mitä jaksavat.

  • Suunnittele budjetti huolella. Budjettiriihi koskee erityisesti polttareita. Voin vannoa, että juhlissa tulee aina yllätyskuluja, olivatpa ne polttarit tai eivät. Polttarimaksu kannattaa siis mitoittaa realistisesti, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, ettei ketään kannata kupata turhaan. Kuinka paljon olisi itse valmis maksamaan polttareista? Kuinka paljon ruokaa ja juomaa oikeasti tarvitaan? Mitkä asiat on järkevintä hankkia yhteiskassasta ja mitkä omasta pussista? Polttareiden ei tarvitse olla jetset-elämys, jossa suihkukoneet surisevat ja sviitin ovet aukeavat.


Kaason vinkit morsiamille

  • Päätä kaasot ajoissa. Etenkin näinä aikoina on tärkeää varata kaasot hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka ajattelen kaasouden ystävyyden osoituksena ja kunniatehtävänä, ovat ystäväporukat usein niin monimuotoisia, että aikataulullisista syistä on suotavaa edes vihjoa asiasta etukäteen ja kertoa myös lähimmille hääpäiväsuunnitelmista.

  • Älä tee kaasoista orjia. Kyse on kuitenkin ilmaisesta työstä, jota tehdään ystävyydestä, ei palkan eteen. Vaikka ystävänpalveluksia ei mitata rahassa, on kohteliasta ajatella, että ilmaisella työllä on rajat.

  • Hääpäivä on taatusti ihana, joten sitä ei kannata käyttää stressaamiseen. Juhlat tai elämä ylipäätään ei ole kiinni yksityiskohdista. Ne ovat ihania omissa kuvitelmissa, mutta todellinen tunnelma rakentuu muusta. Turha stressaaminen on siis todellakin tarpeetonta, ja jos tahtominen alttarilla tai notaarin edessä jännittää, kannattaa ennen kaikkea selvittää, että puoliso on edelleen oletetun vastauksen kanssa samoilla linjoilla. Usein on, saippuaoopperoissa ei.


Kysy kaasolta

Olen ollut kaasona viiden vuoden sisään kaksi kertaa. Ajallisesti se ei ole mikään meriitti, mutta olen ainakin kokenut kahdet hyvin erityyliset häävalmistelut aivan erilaisilla budjeteilla uniikeissa miljöissä.

Mietityttävätkö esimerkiksi nämä asiat?

  • Mikä on sopiva polttaribudjetti?
  • Kuinka paljon aikaa hääsuunnitteluun kuluu?
  • Mitä kaaso tekee hääpäivänä?
  • Mitä juhlapäivänä pitäisi pukea päälle? Kuka sen päättää?
  • Kuka maksaa puvun ja ehostuksen?
  • Mitä kaaso tekisi toisin uudella kierroksella?
  • Pitääkö pestistä saada palkkio tai palkinto?
  • Voiko kaasoudesta kieltäytyä?
  • Millä perusteella kaaso kannattaa valita?

Kysymyksiä voi jättää 28.7.2020 klo 12.00 saakka. Palkinto arvotaan samana tiistaina, ja kysymykset julkaistaan ilman nimimerkkiä seuraavassa hääjutussa elokuun alussa.

Vastaan arvonnasta itse eikä mikään muu taho tai yritys ole siinä mukana. Olen voittajaan yhteydessä sähköpostitse, joten osoite kannattaa jättää sille varattuun kenttään kommenttia kirjoittaessa. Osoitetta ei julkaista.

Nappaa talteen polttaripuuhavinkit!

Kaaso ja salailun ABC

Millainen on kaaso, joka ei koskaan mene naimisiin?

Kysy siis kaasolta mitä tahansa!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Satasia palaa – arkiviikon rehelliset kulut ja ajatuksia varallisuudesta

*Sisältää mainoslinkkejä

Teen töitä enemmän kuin koskaan, mutten omista mitään. Mitä enemmän raadan ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin mietin tulevaa ja sen turvaamista. En tiedä, kumpi on enemmän muotia – omistaminen vai elämän turvaaminen –  mutta sijoittaminen tuntuu olevan arkipäivää monelle. Minä vasta opettelen sitä *Nordnetissä samalla, kun yritän pitää arjen kulut pieninä.

raha_ennenaamukahviaeivoi1

Idea tähän juttuun syntyi viime viikon viimeisinä päivinä, joten en ehtinyt edes alitajuisesti muuttaa ostokäyttäytymistäni. Aiemmin blogissani on seurattu talousasioita 10 euron päiväbudjettihaasteessa, toisen arkiviikon kulutuskuvauksessa ja tuhlailuviikolla.

Viikon tuomio

Käytin rahaa maanantaiaamusta perjantai-iltaan yhteensä 143,51 euroa.

Summa koostuu ruokaostoksista ja ulkona syömisestä. En shoppaillut tai ostanut muutenkaan tavaroita. Koska summa kattaa vain arkiviikon, on viikon tuomio huomattavasti rankempi, sillä jo pelkästään lauantaina kulutin rahaa noin sata euroa. Summa tosin sisälsi muun muassa laadukkaan sateenvarjon ja seuraavan arkiviikon ruokatarpeet.

Tavoitteeni on käyttää viikossa rahaa noin 150 euroa, mutta harvoin pysyn siinä, sillä etenkin viikonloput nostavat summaa rajusti. Kärjistäen on päiviä, jolloin en käytä rahaa lainkaan, mutta vastapainoksi on päiviä, jolloin rahaa kuuluu 30–100 euroa. Mitä, jos sen kaiken laittaisikin *säästöön?

Teen suurimman osan ruokaostoksistani Lidlissä, joten otin muutama viikko sitten käyttööni Lidl Plus -sovelluksen. Sovellus taltioi digitaaliset kuitit, mikä helpottaa arkikulujen seuraamista. Toisinaan poikkean myös Stockmannilla, mutta sinne kulutetut summat ovat mitättömiä, sillä ostan lähinnä jogurttia ja hummusta Food Market Herkusta.

Keskusta-asuminen ei ole kasvattanut menojani, vaan päinvastoin! Sen lisäksi, että vuokramme on edullisempi kuin aiemmin, käyn vähemmän kaupoilla asuessani ytimessä. Pakenen yleensä keskustan hälyä suoraan töistä kotiin, kun taas keskustan länsilaitamilla asuessani vaelsin käytännössä kahden ostoskeskuksen ja muutaman marketin ohi, minkä vuoksi ostin usein paljon turhaa tavaraa ja liikaa ruokaa. On helpompi vastustaa houkutuksia, kun niistä tulee arkipäivää.

Rahankäyttöfilosofia

Kulutuskäyttäytymiseni lähtökohtia ovat hyvä olo ja turvallisuus. Talous ei saa mennä miinukselle, ja kaikesta kulutuksesta täytyy tulla hyvä olo. Toki kaikki laskut eivät aiheuta aina ilonpyrskähdyksiä, mutta niidenkin hoitamisesta saa hyvän olon. En murehdi jokaista euroa, vaan saatan tehdä myös turhia valintoja, mutta niidenkin täytyy olla sen verran harkittuja, ettei morkkis kolkuttele heti ovea.

Vaikken ole rikas, olen kuitenkin sen verran onnekas, että voin pohtia yllä mainittuja asioita. Teen päivätöitä ja sen lisäksi minua työllistävät freelancer-projektit, jotka tuovat suhteessa palkkatyöhön moninkertaisesti tuloja, vaikken lisätöitä teekään niin paljon, että voisin – valitettavasti – irtautua päivätyöstä. Suurin syy on se, etten kestä epävarmuutta enkä sitä, että palkkapäivä on kirjaimellisesti ’joskus ja jouluna’.

Turvallisuuteen elämässäni kuuluu myös kenties nurinkurisesti se, että olen tuntenut suurta helpotusta siitä, etten omista mitään enkä ole syytänyt rahojani ’johonkin’, vaikka tottahan ymmärrän, että esimerkiksi asunnon omistaminen on usein säästämistä ja muun muassa rahastot passiivista tuloa. Kallein omistamani asia on järjestelmäkamerani, mutta sehän ei tulevaisuudessa anna minulle mitään, paitsi että välillisesti tietysti ansaitsen rahaa sen avulla.

_MG_12355Kuva: Eeva Kyyrö

Massi on muotia

Rahasta puhuminen on mielestäni yleistynyt somessa. Itse asiassa varallisuus ja sijoittaminen näyttävät jopa arkipäiväistyneen. Rahastot ja voitot vilahtelevat some-postauksissa ja vaikuttavat maailman yksikertaisimmilta asioilta. Vaikka monet puhuvat myös riskeistä, näyttäytyy varallisuuden kartuttamisen narratiivi jokaiselle avoimena mahdollisuuksien aarreaittana.

Empiiristen havaintojeni perusteella somessa rahakeskustelua ovat popularisoineet lifestyle-vaikuttajista etenkin Julia Thurén, jonka Kaikki rahastaNäin säästin kymppitonnin vuodessa -teos (Gummerus 2018) loi ympärilleen suuren fanijoukon, rahakurssin yhdessä Merja Mähkän kanssa ja Ylen podcastin Melkein kaikki rahasta. Somen monimuotoisissa kanavissa sijoittamisesta puhuvat myös Mimmit sijoittaa. Ja tässä oli vasta kaksi esimerkkiä!

Pidän sosiaalisen median tietoista tai huomaamatonta talouskasvatusta kaiken kaikkiaan hyvänä asiana, sillä ainakaan minun aikanani koulussa sitä ei oikeastaan opetettu. Omat evääni olen saanut lapsuudenkodistani.

Asia, joka kuitenkin somen rahapuheessa kiristää vannettani, on retoriikka, jossa toistuu ajatus siitä, että kaikki on mahdollista kaikille. ”Pienenkin määrän voi sijoittaa!” ”Kaikki ovat aloittaneet nollasta.” ”Jokainen säästetty euro on kotiin päin.”

Mutta kun kaikki ei ole mahdollista kaikille. On totta, että pienestä voi aloittaa, mutta aina kaikkein pienintäkään ei ole mahdollista antaa. En kuitenkaan ajattele, että rahapuhetta pitäisi siksi piilotella, mutta aiheen ympärillä käytävän keskustelun ei pitäisi unohtaa sitä, että monelle raha tarkoittaa vain selviytymistä kuukaudesta toiseen, ei osinkoilottelua.

Ammatti ja raha

Pohtiessani raha-asioita kohtaan väistämättä sen tosiasian, että omalla alallani en tule koskaan saavuttamaan päivätyössä niin paljon rahaa, että voisin kutsua itseäni varakkaaksi. Olen omassa elämässäni hyvin toimeentuleva jo nyt, mutta siitä saan kiittää lähinnä hyvää arkisuunnittelua, pieniä kuluja ja velattomuutta.

Mitä sellaista voisin ryhtyä tekemään, että voisin nostaa kovaa palkkaa? Talousala? Ei, liian tylsää, matematiikkakeskeistä ja johtajuusorientoitunutta. Lääkäri? Jo korvavaikku aiheuttaa oksennusrefleksin. Lentäjä? No, en näe moottoritien kylttejäkään, joten Finnairin puikkoihin ei ole asiaa. Oikeustiede? Annan periksi niin helposti, että kaikenlaiset roistot liikkuisivat vapaalla, jos minä istuisin raastuvassa työkseni.

Pitkän harkinnan jälkeen olenkin tullut ammatillisesti siihen lopputulokseen, että oikeastaan ainoa asia, jota himoitsen muilta aloilta, ovat opettajien kesälomat. Eikä ihme, sillä äidinkielenopettaja on vieraista ammateista ainoa, jossa voisin kuvitella työskenteleväni. Vaan eipä se autuaaksi tai varakkaaksi tee.

Varallisuuden kartuttamisen mahdollisuudet

Mielestäni varallisuuskeskustelua leimaa ajatus siitä, että jos perustyö ei tuo rahaa, sitä pitää luoda vaikka väkisin. Onhan se totta, että elämä on mukavampaa, kun on pätäkkää. Ihan vain siksi, että se yleensä tuo turvallisuutta ja vakautta, etenkin jos rahaa on juuri sopivassa määrin, ja se mikä on sopivaa kenellekin, on täysi mysteeri ja jokaisen itse ratkaistava asia. Haluaisinkin sanoa, että varallisuuden kasvattamista ihannoidaan turvallisen elämän vuoksi, mutta totuus voi olla myös toinen. Raha on muotia ja mahdollisuuksia, ei aina vain turvaa.

Kuten kerroin, teen päivätyön lisäksi freelancerina monipuolisesti kirjoitustöitä. Tähän mennessä ylimääräinen raha on kulunut matkusteluun, yleiseen huvitteluun, tavalliseen elämiseen ja huomaamattomaan arjen luksukseen tai sitten olen makuuttanut niitä aikani sivutilillä. Käytännössä raha on siis valunut johonkin tai vaihtoehtoisesti nukkunut bittiavaruudessa. Ei kuulosta kovin järkevältä, eihän?

Olen kieltämättä ajatellut, että niin kauan kuin en ole kokopäiväisesti unelmatyössäni, on minun turha ajatella rahasta sen syvemmin. Mutta minähän olen kohta 30-vuotias, ja pätkätyöelämä on todellisuutta monelle vielä moninkerroin vanhempanakin.

Sekin täytyy myöntää, että sijoittaminen ei koskaan aiemmin ole tuntunut asialta, johon minulla voisi olla kosketuspintaa. En totisesti ole niitä pörssinaisia, jotka kertovat naistenlehtien palstoilla unelmasalkuistaan, sillä minulle riittää turvallinen rahasto, ja ehkä joskus saavutan todellisen turvan – ja varauden – sen avulla. Roposeni lepäävät siis tästä eteenpäin *Nordnet Ab:ssa, joka on Pohjoismaissa maissa toimiva ruotsalainen nettipankki ja osake- ja rahastovälittäjä. En ole rahastonero, mutta jostakin on aloitettava.

Vaikka tuntematon pelottaa, totta on kuitenkin se, että henkinen pääoma harvemmin sellaisenaan elättää ihmisen, ellei sitä realisoi. Ja vaikka elämässä tärkeimpiä ovat sydämen asiat, ei niitä voi käyttää valuuttana. Siksi pieni siivu rinnasta kannattaa säästää talousasioille.

*Avaa maksuton asiakkuus Nordnetiin

Mitä sinä ajattelet rahasta ja varallisuudesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kesämuistoja lapsuudesta

Vaikka vallitseva vuodenaika tuntuu tällä hetkellä kaikkea muuta kuin suvelta, olen viime päivinä palannut muistelemaan lapsuuteni kesiä. Säät olivat todennäköisesti aivan yhtä surkeita kuin nyt, mutta silti mielessäni pyörivät muistot on koristeltu auringolla, lämmöllä ja naurulla.
lapsuuteni_kesät_ennenaamukahviaeivoi

Peikkometsä

Yksi varhaisimmista muistoistani liittyy peikkometsään. Muistan välähdyksiä siitä, miten istuimme isäni ja serkkuni kanssa pienessä kumiveneessä. Isä kuljetti meitä ympäri järveä ja souti lopulta vastarannalle peikkometsään. Veimme Kinder-munista saatuja rihkamasormuksia peikoille, etteivät ne tulisi mökille kiusaksi. Todennäköisesti isä halusi päästä vain krääsästä eroon, mutta me eläydyimme niin täysillä, että serkkuni huutaa yhdellä kotivideolla: ”Anna, näitkö? Mä näin peikon hännänpään.” Voisipa edelleen uskoa kaiken, mitä näkee ja kuulee. Joskus puristaa rintaa olla aikuinen.

Kesäaamut

Kun sitten kasvoin sen verran vanhaksi, että selviydyin kesäisistä arkipäivistä yksin vanhempien ollessa töissä tapanani oli istuskella etupihan portailla odottamassa postia. Parasta oli, jos postimies toi Suosikin, Koululaisen tai jommankumman kesäspesiaalinumeron. Pukeuduin usein vasta, kun vanhemmat tulivat töistä, ja siihen asti vietin päivän aina vihreässä hevospaitulissa. Tuntui, että aurinko paistoi aina. Ja jos ei paistanut, saattoi huoletta istua sohvalla katselemassa Summeria, jonka uimastadionmiljöö piirtyy vieläkin tarkasti mieleeni.

Kuivumaan jätetty makkara

Kun olin noin 10-vuotias, ripustimme serkkujeni kanssa yhtenä mökki-iltana grillimakkaran kärjen roikkumaan saunan seinään hakatusta naulasta. Makkara nahistui kesän aikana, mutta sen raato keikkui naulan päässä vielä muutaman vuoden päästäkin. Voi vain kuvitella, mistä makkara on tehty, jos sen nahka killuu vuosia kuumassa saunassa.

Kokkola

Isäni vanhemmat asuivat Kokkolassa kuolemaansa saakka. Vietimme kesiä merenrantakaupungissa, mutta mitä vanhemmaksi tulin, sitä harvemmin kävin. Jälkikäteen se harmittaa.

Lapsuudessani Kokkolan kesät olivat tietysti aurinkoisia, uimarannalla oli hiekkaa kilometreittäin ja rantojen pensaat olivat täynnä oksettavia itsensäpaljastelijoita, jotka heiluttelivat heppejään lapsille estoitta. Isäni lähti yleensä juoksemaan heidän peräänsä, mutta ne sankarit olivat niin taitavia ja kokeneita, ettei kovakuntoinen isänikään mahtanut heille mitään.

Näin aikuisena kaipaan pysähtyneisyyttä ja merenrantaa, johon en loppujen lopuksi päässyt koskaan tutustumaan kunnolla – varmaan niiden paljastelijoiden takia. Asiaan tulee korjaus ensi vuonna, sillä tein ennakkovarauksen Tankarin majakkasaarelle 30 kilometrin päähän Kokkolan rannikosta. Tarkoitus on yöpyä vanhan luotsiaseman tornihuoneeessa, josta avautuu näkymät jokaiseen ilmansuuntaan. Aaveita näen varmasti, mutta eivätköhän peikot ymmärrä pysyä poissa. Niin monta rihkamasormusta heille annoin.

Mitkä teemat sinun lapsuutesi kesämuistoissa toistuvat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Juhlajärjestäjän muistilista

Tämä kesä on poikkeustilasta huolimatta täynnä ihania juhlia, joista kaikkiin en ehdi edes osallistua. Eniten aikaa ovat vieneet – hyvällä tavalla – vanhempieni syntymäpäiväjuhlat ja ystäväni polttarit, ja vielä myöhemmin kesällä luvassa on yhdet häät. Juhlat tuovat kaivattua valoa arkeen, vaikka ne vaativat aina veronsa. Onneksi samat periaatteet pätevät joka kemuihin!juhlajärjestäjän_muistilista_ennenaamukahviaeivoi

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa.

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa. Pahimmat mokat voinee tehdä polttarisuunnittelussa, sillä etenkin menneinä vuosina juhlia ovat leimanneet mauttomat pukuleikit ja juhlakalun nolaaminen. Mikäs siinä, jos sankari sellaisesta nauttii ja on viimeisen päälle heittäytyjä. Olipa kyseessä millaiset kemut tahansa, kannattaa sankarin toivetta kunnioittaa vierasmäärän, juhlapaikan, ohjelmanumeroiden ja tarjottavien suhteen.

Aseta selkeä ilmoittautumispäivämääräraja.

Selkeä ilmoittautumispäivämäärä auttaa sekä tarjottavien suunnittelussa että istumajärjestyksen pohtimisessa. Ilmoittautumisajasta kiinni pitäminen on järjestäjän kunnioittamista. Pakko kuitenkin myöntää, etten itse ole asettanut järjestämiini juhliin ilmoittautumisaikarajaa, sillä en halua sitouttaa ihmisiä juhliin väkisin. Yllätysperumisia tulee aina, vaikka olisi asettanut minkälaiset ilmoittautumisrajat. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen harmillisia tarjottavien suunnittelemisen kannalta ja edistävät siten hävikkiä.

Älä ali- tai yliarvioi tarjottavien määrää.

Ylimitoitan aina tarjottavat – ja niin tälläkin kerralla. Tarjottavien oikea määrä sekä säästää lompakkoa että vähentää hävikkiä. En kuitenkaan halua joutua tilanteeseen, jossa ruoka tai juoma loppuu kesken, vaikka samaan aikaan juhlia ei voi järjestää siten, että kaikkea pitää olla kaikille niin paljon kuin mahdollista. Tosiasia, kun kuitenkin on se, ettei jokainen vieras syö kaikkea, ja aikuiset ihmiset pärjäävät kyllä, vaikka jäisivät tietystä piirakasta paitsi. Marttojen sivuilla on ohje, jonka mukaan teinit syövät eniten suosikkejaan ja miehet suurempia annosmääriä, mutta minusta tämä on loppujen lopuksi täysin yksilöllistä.

Ota huomioon erityisruokavaliot.

Pidän moukkamaisena sitä, jos erityisruokavalioita ei huomioi juhlissa. Olen ollut itse niin monesti kekkereissä, jossa ainoa tarjottava minulle on ollut peruna tai kuskus vihersalaatin kera. Ymmärrän tosin sen, että aina ihan kaikkia toiveita ei ole mahdollista huomioida, mutta esimerkiksi maidoton, munaton, pähkinätön ja gluteeniton leivonta on nykyään erittäin helppoa ja edullista, joten suurta päänvaivaa pienen huomioinnin ei pitäisi aiheuttaa. Myös kasviproteiinien saatavuus on huipussaan. Erityisruokavalioiden huomiointi on yksinkertaisesti helposti toteutettava, kohtelias ele, joka nostaa monen vieraan viihtyvyyttä.

Porrasta vieraiden saapuminen.

Porrastamisessa on puolensa. Yhteinen alkumalja tai ruokailun aloittaminen voi jäädä toteuttamatta, mutta toisaalta etenkin poikkeusaikoina porrastaminen voi olla järkevä, turvallisuutta lisäävä valinta.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero. Ai, että vihaan väkinäisiä leikkejä ja pakollista osallistumista! Mutta kyllä vain niin on, että monesti ohjelmanumero piristää juhlia ja luo niihin ryhtiä. Vanhempieni 60-vuotisjuhlissa esiintyi taitava serkkuni itämaisella tanssikoreografiallaan. Suunnittelemastani polttariohjelmasta voi lukea tuoreesta vinkkipostauksesta. Tietokilpailuintoilijana pidän myös visaa erittäin varmana ohjelmanumerovalintana.

Vältä konfliktit ja poliittiset väännöt.

Minkäänlainen kränä ei kuulu juhliin. Vaikka kuinka kiristäisi vannetta, pitäisi jokaisen pystyä työntämään se syrjään juhlien ajaksi. En siis mitenkään voi ymmärtää ja hyväksyä sitä, jos juhlissa alkaa tapella. Se ei yksinkertaisesti kuulu iloisiin kekkereihin. Aiheita ei tarvitse vältellä, mutta leikki kannattaa jättää hyvissä ajoin kesken.

Mitkä ovat sinun juhlaperiaatteesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Ajatuksia kuolemattomuudesta

Vanhempani täyttävät pyöreitä kuluvan kuun lopussa. Kuusikymmentä on uusi neljäkymmentä ainakin kirjallisuudessa, mutta oikeassa elämässä fysiikkaa ei voi huijata. Miten onkin niin helppo luulla läheisten olevan kuolemattomia?
kuolemattomuus_ennenaamukahviaeivoiKatson kuvia mummista ja vaarista. Ne istuvat vanhalla hetekalla punaisen talon porstuassa. Neuvostoliiton romahtaminen kohahduttaa edelleen, lama on puskenut päälle ja vuoden 1992 kesä on kuumimmillaan. Olen heidän sylissään muutaman kuukauden ikäisenä. Mummi on 62-vuotias ja vaari piirua vaille 65 vuotta vanha. He näyttävät ikälopuilta suurine silmälaseineen ja kiharine hiuksineen, mummilla on maantienvärinen permanentti ja vaarilla harmaaksi taittuneet, syntymässä saadut pikimustat kiharat.

Nyt minun vanhempani ovat lähes samanikäisiä. Toisella on oljenkeltainen polkkatukka ja toisella äidiltään peritty maantienvärinen siili, joka eilen ajeltiin muotoonsa keskellä työtilaani. Minun vanhempani ovat kuusikymppisiä, vaikkeivät hengi historiaa uudella ikävuosikymmenellään, kuten heidän vanhempansa aikanaan.

Mutta vanheneminen ei lopu, vaikka aika muuttuu ja maailma kehittyy. Elämä on yhtä rajallinen kuin ennenkin.

Uskon, että käsitys iästä ja ikääntymisestä on muuttunut oleellisesti 2000-luvulla.

En näe vanhempiani vanhuksina, kun taas omat isovanhempani näyttävät valokuvissa samanikäisinä muinaismuistoilta. Sellaisina muistan heidät aina. No, tuli tosin kolari, ohitusleikkaus, lonkkavikoja ja syöpä. Ne valtavat 70-luvun silmälasit, suorat housut ja emännän vaatteet.

On niin paljon helpompaa käsitellä isovanhempien katoavaisuutta kuin omien vanhempien. Vaikka mikään ei ole lauantaina toisin kuin alkuviikosta, muistuttaa vuosikymmenen vaihtuminen aina elämän rajallisuudesta. Niin on minunkin kohdallani. En ole enää teini, jota tietyt sairaudet eivät voi koskettaa. Olen ihminen, joka on yhtä lailla fysiikan armoilla kuin kuka tahansa aikuinen. Ehkä siis uskomme kuolemattomuuteen elääksemme elämää niin, että se tuntuisi loputtomalta. Muita vaihtoehtoja, kun harvoin meille annetaan. Onneksi.

Kukapa olisi arvannut, että nyt jo kellastuneiden lama-ajan vauvakuvien ottohetkestä toisella isovanhemmistani oli aikaa 15 vuotta ja toisella liki 30. Se elämässä onkin raastavinta, mutta myös hienointa. Elämästä ei totisesti selviä hengissä, mutten tiedä, miten tästä pitäisi selvitä.

Olisko parempi toivoa parasta ja uskoa kuolemattomuuteen vai totuttaa itsensä realiteetteihin ennen kuin niitä edes oikeasti tarvitsisi miettiä? Siitäkin huolimatta, ettemme koskaan saa tietää etukäteen, milloin on oikea aika pohtia niitä.

Vaikka elämän arvaamattomuutta ei voi ohittaa, otan ehkä silti ohjenuorakseni vanhainkodissa työskentelevän ystäväni heiton: ”Siis 70-vuotias on todella nuori, 80-vuotias perus, 90-vuotias jo aika vanha. Sitten, kun on 100-vuotias, on vanha, ja monesti niilläkin on kivaa.”

Miksi siis surra yksiä pyöreitä, kun on pakko uskoa, että vielä monen vuosikymmenen jälkeen elämä voi tuntua täydeltä ja että sitä todella on niin paljon jäljellä?

Mitä sinä ajattelet kuolemattomuudesta tai ikääntymisestä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Sukututkijan teesit ja kaksi kirjavinkkiä

*Sisältää mainoslinkkejä

Sukututkimus on ihana sekoitus historiaa, perimätietoa ja biologiaa. Minä lähdin mukaan sukututkimuksen maailmaan äitini vuoksi jäljittämään isätöntä sukuamme. Matka on edennyt jo satojen vuosien taakse, mutta isät ovat pysyneet salassa. Heidän henkilöllisyyksistä viitteitä olemme saaneet vain DNA-testeistä. Tutkiessamme sukuja noudatamme äitini kanssa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä, ja apuna matkallamme ovat *alan kirjat, jotka olen hankkinut Adlibriksesta.

sukututkimus_ennenaamukahviaeivoiKuva on otettu mummini Maarianhaminan-matkalla arviolta 1950-luvulla. Alkuperäinen valokuva on väritetty MyHeritagen InColor-toiminnolla. Mies oikealla kuvassa on isäni puolelta Armas-vaari, ja nainen vasemmalla on Sirkka-mummini. Kuvassa heidän kanssaan poseeraa ystäväpariskunta lapsosensa kera.

 

Tee selväksi, miksi teet sukututkimusta.

Jos ei ole valmis kestämään yllätyksiä tai vaihtoehtoisesti sitä, ettei mitään ehkä saakaan selville, ei kannata edes aloittaa. Uskon itse, että sukututkimus auttaa rakentamaan ja arvioimaan omaa identiteettiä, ja esimerkiksi juurettomuuden kokemuksiin sukututkimus on oiva lääke. Vaikka olisi orpo ja tuntuisi siltä, että on maailmassa yksin, ei meistä kukaan ole syntynyt tänne taivaasta pudonneesta sotkan munasta. Vaikka ihminen voi olla oikein onnellinen ilman verisukulaisia, totta on se, että meillä kaikilla on takanamme suku, pieni historia.

Älä häpeä mitään.

Se, mitä joku muu on joskus tehnyt, ei ole kenenkään muun kuin asianosaisen omaa syytä. Oman käsitykseni mukaan häpeä liittyy stereotyyppisesti vanhempiin sukupolviin, mutta toisaalta kokemus häpeästä ei katso ikää tai elettyä aikaa. Sukututkimuskentällä häpeää voi aiheuttaa niin kirkonkirjoihin merkityt rikokset, mielenterveysongelmat, etninen alkuperä, parisuhdestatus tai perhehistoria. Mitään näistä ei tarvitse hävetä, vaan päin vastoin ne kannattaa ottaa ilolla vastaan osaksi omaa historiaa. Niin voi ymmärtää paremmin sukutaustaansa.

Älä luota kirkonkirjoihin.

Juttelin mummini hautajaisissa minulle kaukaisen sukulaisen kanssa sukututkimuksesta. Hän piti DNA-testejä humpuukina, sillä ”kyllähän kirkonkirjoihin on painettu kaikki”. Sukututkimusta tehdessä on hyvä ottaa huomioon merkintävirheet ja suoranainen valehtelu. Mahtoivatko papit muuten ottaa vastaan rahaa, jotta epätoivotut totuudet saatiin piilotettua? Jos näin oli, oli se varmasti vain harvojen etuoikeus – tai synti.

Suhtaudu kriittisesti nettilähteisiin ja valmiiksi tehtyihin sukupuihin.

Geneettinen sukututkimus ei valehtele, mutta sen sijaan netissä itse koottavat sukupuut voivat sisältää runsaasti virheitä, sillä ne eivät aina perustu DNA-testeihin, vaan nimenomaan nettilähteisiin ja kirkonkirjoihin, joiden perusteella ihmiset luovat sukulaisistaan profiileja. Siksi virheitä sattuu ja henkilöllisyyksiä voi helposti sekoittaa keskenään. Näiden tietojen perusteella tehtävät sukupuut eivät siis ole mikään tae sukulaisuussuhteesta, mutta samalla täytyy toki muistaa, että henkisestä näkökulmasta katsottuna perhesiteet eivät lopulta katso biologiaa.

Rakasta totuutta, mutta hyväksy, ettet ehkä koskaan saa sitä selville.

Sen paremmin sitä ei voi sanoa. Sukututkimus on matka totuuden alkulähteille, jota ei ehkä koskaan löydä.

Kirjavinkkejä aloittelijoille ja tiedonjanoisille

 

sukututkimus_dna_suku_ennenaamukahviaeivoiKirjat on ostettu itse.

Rautalankaopas geneettiseen sukututkimukseen

*Marja Pirttivaaran Juuresi näkyvät – Geneettisen sukututkimuksen ABC (Siltala 2017) on nimensä mukaan todella perustavanlaatuinen teos aiheestansa. Kuten olen kertonut, en itse harrasta varsinaisesti sukututkimusta, mutta olen siitä aktiivisesti perillä, sillä toimin äitini pikku apulaisena ruotsin kielessä ja teknisissä asioissa, mutta haluan olla alasta perillä myös omasta mielenkiinnosta. Rakastan historiaa ja mysteereitä, ja niitä meidän suvustamme totta vie löytyy. Koska olemme äitini kanssa kohtuullisen perillä jo geneettisestä sukututkimuksesta, on Pirttivaaran teoksessa paljon tuttua asiaa. Suosittelenkin teosta niille, joita aihealue kiinnostaa, mutta jotka eivät ole vielä uskaltautuneet kirkonkirjoja pidemmälle.

Tietokirja kokonaisuuden ymmärtämiseen

Jos jotakin opin yliopistossa, niin sen, että todellinen ymmärrys rakentuu hyvin tehdyn taustatyön varaan. Aivan turha lähteä sohimaan, jos ei tiedä, miksi niin tekee. Voi, miten monesti olenkaan kuullut historian oppiainetta parjattavan turhaksi, vaikka yhteiskunta rakentuu historian varaan. Mitä voimme oppia historiasta ja miten voimme välttää menneisyyden virheet? Miksi olemme sellaisia kuin olemme ja millaisiksi muutumme?

Suoritin yliopistossa historian perusopinnot, ja yksi opettajistani oli filosofian tohtori, tutkija Tiina Miettinen, jonka teosta *Juuria ja juurettomia – Suomalaiset ja suku keskiajalta 2000-luvulle (Atena 2019) suosittelen kaikille sukututkimuksesta kiinnostuneille. Teos nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä isä- ja äitilinjoista, sukukäsityksestä, sukututkimuksen historiasta, sukulaisavioliitoista ja geneettisen sukututkimuksen luomista haasteista.

*Adlibriksen kesäale on käynnissä, joten nyt on oikeasti hyvä aika hankkia tietokirjoja, sillä esimerkiksi Miettisen kirjan saa napattua itselleen edullisesti (12,90 €).

Teetkö sukututkimusta? Mitä periaatteita sinä noudatat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Suomalainen surkuhupaisa juhannus

Taas on mittumaari ovella, mikä tietää sitä, että loppuviikon saamme katsella ostoskärryjen kolisevan yhteen kaupan käytävillä, ja viimeistään viikonloppuna luemme uutisia hukkuneista, puukkotappeluista ja palaneista mökeistä. Miten ihmeessä vihdan tuoksuisesta juhlasta paisuu aina vuoden mustin viikonloppu?
juhannus_ennenaamukahviaeivoi

Suosittelen kaikkia juhannuksen viettäjiä pohtimaan ainakin näitä kysymyksiä!

Miksi kauppaan pitää tunkea sankoin joukoin viime hetkillä? Tiedän, että monet tekevät vuorotyötä tai elävät muuten hektistä arkea, jossa ei ole mahdollisuutta irtautua kauppaan ennen kuin on aivan pakko. Mutta tuskinpa kukaan vankina elämässään on. Siksi suosittelen kaikille auliisti ennakointia kauppareissuilla etenkin korona-aikana. Juhannus tai muu juhlapyhä ei kalenteriin pomppaa yllätyksenä!

Miksi ruokaa täytyy aina hamstrata yli varojen? Veikkaan, että Suomessa kuoli nälkään juhannuksena ihminen viimeksi nälkävuosien (1867–1868) aikana. Vaikka koronakevät on saanut monet täyttämään kotivarakaapin, uskon, että tänä vuonna juhannuksena voi olla hyvillä mielin aivan kohtuullisilla ostoksilla ilman, että kajoaa Nooan Arkille mitoitettuun hätäapuun.

Miksi juhannuksena pitää juoda aamusta iltaan? Nautin itsekin viinilasillisista, mutta en hyvän tähden ymmärrä, miksi pitäisi juoda aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Etenkin, kun on hyvin tiedossa, mihin se pahimmillaan johtaa.

Miksi humalassa pitää lähteä veneilemään? Oikein surettaa jo etukäteen kaikki hukkumiskuolemat tulevina pyhinä. Mikä ihme siinä on, että paatti pitää työntää vesille, kun promillet kasvavat? Ja sitten käy klassiset, ja miehet virtsaavat seisten veneestä ja pian jolla on jo kumossa. Pelastusliiveistä ei tietenkään ole ollut mitään tietoa.

Miksi juhlavieraiden pitää vetää toisiaan turpaan? Itse haluan viettää juhannusta mukavalla porukalla, enkä voi millään kuvitella tilannetta, jossa porukka olisi sellainen, että nyrkki tai puukko heiluisi. Mutta niin vain viimeistään lauantaina saamme lukea uutisista, missä tirvastiin ja ketä. Ei juhliin kannata kutsua riitapukareita!

Miten juhannuskokolla tai saunanpesän sytyttämisellä voi saada koko tontin tuleen? Veneilyn lisäksi tulileikit näyttävät olevan yksi humalaisten suosikkiaktiviteeteistä kaikkina kesän juhlapyhinä. En vain ymmärrä, miten kukaan voi toheloida niin, että sytyttää koko talon tuleen. Onko siis todella hankkiuduttava tulenkin kanssa tekemisiin, jos vaikka on jo oppinut välttelemään vettä?

Miksi vapaat kiristävät aina hermoja? Juhannus lienee niitä harvoja juhlia, jotka eivät vaadi paljon passaamista ja pää kolmantena jalkana juoksemista, vaikka etenkin mökkikestitsijöillä työnsarkaa riittää varmasti. Silti kukaan tuskin on erityisen rentoutunut pitkien vapaiden jälkeen. Eikö olisi vain paljon helpompi hellittää ja hengähtää? Aina tulee uusi juhannus, ja tärkeimmät asiat elämässä ovat aivan muita kuin yhteen iltaan ladattuja odotuksia.

Mitä sinä kauhistelet juhannuksena?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Elämäni suurin haaste: keskeneräisyyden ja väliaikaisuuden sietäminen

Olen aina elänyt tavoitellen jotakin usein saavuttamatta mitään. Ainakin olen unohtanut iloita saavutuksistani. En siedä välitiloja, jaksa olla kesken tai kellua massassa, josta ei saa kiinni. Vuosi 2020 on ollut niin hullunkurinen, että olen uskaltanut vihdoin päästää irti ja luottaa hetkeen. Elämässä, kun ei lopulta näytä olevan mitään muuta kuin tämä hetki. Kaikki muu katoaa ympäriltä ennen pitkää.
keskeneräisyys_ennenaamukahviaeivoiMuistelen huvittuneena tammikuista keskiviikkopäivää. Asuimme vanhassa kodissamme, töpötin liukasta katua pitkin pääkirjastoon kangaskassi täynnä piuhoja, läppäri ja kirjoja. Istuuduin kirjaston muhkealle design-tuolille, asettelin tietokoneeni pöydälle ja aloin tärkeänä naputella päivän velvollisuuksia kasaan. Hoidin kurssityöt loppuun, lähetin työsähköposteja ja kirjoitin blogia. Katselin ohikulkevia ihmisiä ja imin kirjaston ikiaikaista tuoksua itseeni.

Silmäilin vuodesta 2020 kertovaa juttuani ja unelmoin.  Vähänpä tiesin. En tiennyt, että edessä olisi muutto ja pian toinen ainakin ajatuksen tasolla. En tiennyt, etten osaisi luopua päivätyöstäni niin rohkeasti kuin luulin ja heittäytyä tyhjän päälle. En uskonut, että vuosi 2020 toisi surua, epävarmuutta ja aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin paisuneen kevään. Tänään on 17. kesäkuuta eikä vuosi ole edes puolivälissä. Minusta tuntuu, että olen huvipuiston vuoristoradassa jumissa puolivälin mutkassa.

En tiennyt, että sinisävyisessä kirjastossa viettämäni hetki olisi osa viimeistä viikkoani samaisella asuinalueella. En olisi koskaan uskonut, että koti, jota rakastimme vaihtuisi kotiin, johon rakastuisimme vielä kovemmin vain kuullaksemme, että joudumme luopumaan siitä. Sitäkään en osannut arvata, että reilun kuukauden päästä nauttimani purilainen olisi viimeinen ravintola-ateriani moneen kuukauteen.

Elämän arvaamattomuus ahdistaa, mutta olen alkanut löytää sen jujun. Elämme täällä etsiäksemme pysyvyyttä ja oppiaksemme sietämään sitä, ettei mikään ole koskaan valmista. Jos oikein jaksaa pinnistellä, voi ajatella, että keskeneräisyys, välitilat ja arvaamattomuus tekevät elämästä elämisen arvoista. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että hetkeen tarttuminen ja siitä huumaantuminen on etuoikeus, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta.

Henkilökohtaisen elämän lisäksi en ole koskaan uskaltanut tarttua hetkeen työelämässä, ja siksi olenkin vellonut todella syvissä vesissä ammatillisesti. Kun tänään sain työsähköpostin, havahduin siihen, kuinka hienoja asioita olen tehnyt. Minun tuottamani eli alusta loppuun asti itse toteuttamani laitos on menossa painoon! Eikä se ole ensimmäinen vaan kolmas lajiaan! Siitä huolimatta murehdin asioita, joita minulla ei ole ja päätöksiä, jotka astuvat voimaan niin monen kuukauden päästä, etteivät kahden käden sormet riitä niiden laskemiseen.

Koska kaikki näyttää lahoavan altani, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin uskaltaa hypätä laskuvarjon kera. Elämä kantaa, vaikka yhtä usein se vetää maton jalkojen alta. Siksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitää kiinni ja toivoa parasta.

Siedätkö keskeneräisyyttä? Uskallatko luottaa huomiseen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tehtäviä polttareihin helppoa morsiussaunaa unohtamatta

Viime viikonloppuna vietimme riemukkaat ja helteiset polttarit, joilla onnistuin yllättämään ystäväni täydellisesti. Koska kesä on kovaa vauhtia käynnissä ja polttarisesonkikin alkaa elpyä, jaan parhaat ja huolella suunnitellut ohjelmanumerot meidän kaveriporukkamme polttareista. Kilpailut sopivat tietysti myös muihin juhliin.
tekemista_polttareihin_ennenaamukahviaeivoi

Skumppajooga

Skumppajooga – mikä tahansa juoma kädessä – on mahtava aloitus polttaripäivälle. Joogan on tarkoitus rauhoittaa ja tässä tapauksessa myös naurattaa. Todellisille joogahaille se voi tarkoittaa päivän treeniä, mutta muille se on kevyttä hassuttelua ja kehon lämmittelyä. Ohjasin skumppajoogan YouTubessa julkaistun Insider-kanavan uutisklipin perusteella.

Jos ei ole kokenut joogaaja, tunne omaa kehoaan tai on alkoholin vaikutuksen alaisena, on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta.

Photobooth

Ajattelin vuosia, ettei ole mitään tylsempää kuin sieluttomat photobooth-kyltit eli suomeksi pahviset kuvauspisterekvisiitat. Koska kuitenkin halusin, että ystäväni juhlissa otetaan runsaasti kuvia, päätin askarrella photobooth-välineet itse. Askartelutarvikkeisiin meni kynien ja keppien kera 11 euroa, jolla valmistin ainakin 10 erilaista kylttiä. Kylteissä oli porukan yhteisiä sanontoja ja meille räätälöityjä lentäviä lauseita. Toimii!

Ystäväkirja

Juhlakaupoissa on myynnissä polttareihin tarkoitettuja ”Goodbye Ms, Hello Mrs” -logolla koristeluja tyhjiä kirjoja. Sellaisenaan ne toimivat ajatusten kirjauspaikkana ja vieraskirjana, mutta jos jaksaa nähdä vähän vaivaa, saa sinne taltioitua ihania muistoja polttareista ja niiden suunnittelusta. Minun koristelemaani kirjaseen tuli polttaripäiväkirja, ohjelmarunko, juhlien oheismateriaalia, ystäväkirjasivut kaikista vieraista ja valokuva-albumi, jonka morsian saa täydentää kehitettävillä kuvilla. Vaikka siis tietotekniikka tuhoaisi polttaritiedostot joskus, on jäljellä aina fyysinen muisto.

tekemistä_polttareihin_ennenaamukahviaeivoi_2

Aarteenetsintä

Kun olin lapsi, syntymäpäiväjuhlissa oli lähes aina avaimen piilotusleikki, jolloin ilmassa raikui lopulta ”lämpenee, polttaa” ja ”viilenee”. Enpä olisi uskonut, että vielä aikuisenakin voi innostua aarteenetsinnäksikin kutsutusta leikistä. Ohjelmanumeroon on helppo yhdistää myös kuvalahja, joka meidän juhlissamme oli polttarisankarin tulevan aviomiehen kuvalla koristeltu pullo. Niinpä etsimme siis morsiamen kadonnutta aviomiestä.

Polttaribingo

Suunnittelin itse mökkiympäristöön, polttariteemaan ja ystäviemme yhteiseen historiaan sopivan polttaribingoruudun. En valitettavasti voi jakaa sitä blogissani, mutta hyviä bingokohtia ovat esimerkiksi ”joku hyppää pommin veteen”, ”morsian puhuu lapsista”, ”morsian röyhtäisee”, ”morsian itkee” – näin muutamia mainitakseni. Bingo etenee illan ja tapahtumien mukaan.

Jos porukassa on bingosta muuten innostuvia, hauska idea olisi myös juontaa kuvabingo, johon voisi kätkeä joko piirrettyjä kuvia, tulostettuja valokuvia tai palasia yhteisistä muistoista, jotka muodostaisivat rivejä. Tällöin bingo suoritetaan, kuten ennen vanhaan bingohalleissa huutamalla.

Jätesäkkipukukilpailu

Ostin vuonna 2019 Tokmannilta vaaleanpunaisia jätesäkkejä, jotka ovat niin kauniita, ettei niitä tekisi edes mieli käyttää roskapusseina. Vaikka ne tulivat käyttöön myös siihen tarkoitukseen, järjestin polttareissa myös jätesäkkipukukilpailun.

Toteuttamisvaihtoehtoja on kaksi. Jos vieraat eivät ole vielä nähneet morsiamen mekkoa, voi heitä pyytää suunnittelemaan asun, joka on heidän mielestään mahdollisimman lähellä morsiamen tulevaa, oletettua mekkoa. Toinen vaihtoehto on se, että jokainen suunnittelee jätesäkistä mahdollisimman hienon mekon, ja morsian valitsee niistä mieluisimman ’hääpuvukseen’.

Jätesäkkipukukilpailu ei valitettavasti ole ekologisin polttarileikki.

Hääaiheinen Alias

Keksin päästäni niin monta hääaiheista sanaa kuin vain pystyin. Teemasananselityspelit sopivat hyvin monenlaisiin juhliin, ja voisin ottaa tämän käyttöön myös syntymäpäivillä ja työyhteisön kekkereissä. Sananselityspeli päivänsankarista tai työpaikan pähkähulluista päivistä kuulostaa viihdyttävältä!

Hääaiheiset Alias-sanat on nähtävillä jutun lopussa kommenttikentässä!

tekemistä_polttareihin_ennenaamukahviaeivoi_3

Pahvilaatikkotwerkkaus

Jos juhlissa on tanssista innostuvia ihmisiä, on pahvilaatikkotwerkkaus hyvän mielen liikuntahaaste. Me täytimme pienet pahvilaatikot pingispalloilla, leikkasimme laatikkoihin pienen suorakulmion mallisen reiän sekä kiinnitimme lanteille sidottavat nauhat pahvilaatikkoihin. Teimme lootia kaksi, ettei kenenkään tarvitsisi heilua yleisön edessä yksin. Meidän juhlissamme pahvilaatikkotwerkkaus oli samaan aikaan suoritettava haaste, jossa nopeampi voitti, mutta miksei tuloksia voisi mitata myös sekuntikellolla.

Kurkkuviesti

Kurkkuviesti on villitsevä nopeuskisa! Joukkueet järjestäytyvät jonoihin, ja yksi suorittaja kerrallaan kuljettaa kurkkua jalkojensa välissä tietyn matkan. Viestikapulana toimiva kurkku vaihtaa viejää ilman, että kukaan koskee siihen käsillään. Mitä enemmän osallistujia on, sitä vaikeammaksi tehtävä muuttuu. Etenkin tietysti illan lopussa.

Kurkkuviesti vaatii läheisyyttä, joten porukan täytyy olla oikeanlainen, ettei kenellekään tule epämukava olo. Muutenkin juhlissa on hyvä muistaa, ettei ketään pidä pakottaa mihinkään ohjelmanumeroon, sillä se ei luo kuin pahaa mieltä kaikille. Kieltäytyminen elämässä on aina sallittua!

Pullonpyöritys

Voi olla, että vielä jonakin päivänä naimisiin menee sukupolvi, joka ei ole kuullutkaan pullonpyörityksestä, mutta minulle se on ihanan nostalginen tuulahdus lapsuudesta. Näin aikuisena sen avulla voi päästä erittäin syvällistenkin kysymysten äärelle tai sitten vaihtoehtoisesti aivan pähkähulluihin tehtäviin. Pullonpyöritys sopii hetkiin, jolloin aurinko on jo laskenut ja laiturilla istuvat illan viimeiset juhlijat.

Jos haluaa visuaalisesti näyttävämmän, mutta samankaltaisen ohjelmanumeron, voi hankkia prosecco pong -juomapelin juhlakaupasta. Lasien pohjiin voi kiinnittää tehtävälappusia, jotka on helppo räätälöidä kyseessä olevalle juhlaporukalle sopiviksi.

Morsiussauna

Kun suunnittelimme polttareita, halusimme ehdottomasti järjestää morsiussaunan. No, saunahetki ei aivan niin intensiivinen ollut kuin olisi voinut kuvitella, sillä illan väsy painoi jo monia. Suunnittelin kuitenkin juhliin morsiussaunan, jonka toteuttaminen on helppoa, ei vaadi suuria investointeja tai aiheuta valtavaa sotkua. Pyydän etukäteen jo anteeksi kansanperinteen taitajilta, sillä olen ottanut hieman omia vapauksia.

  • Saunaan laitetaan koivunoksia tuomaan hyvää naimaonnea.
  • Lisäksi lauteille asetellaan pisteleviä oksia, esimerkiksi kuusesta, muistuttamaan morsianta siitä, ettei elämä ole aina helppoa.
  • Ensiksi saunaan menevät naimattomat ja sen jälkeen rouvat. Meidän porukassamme ei ollut yhtäkään jo avioitunutta, joten päätin, että ensiksi saunaan menevät ne, jotka eivät halua naimisiin, ovat yksineläjiä tai avioituvat vasta joskus kaukana tulevaisuudessa. Kun ensimmäinen porukka on saunonut morsiamen kanssa ja poistunut saunasta, saa morsian seurakseen mahdolliset rouvat, pian tai lähitulevaisuudessa avioituvat ja ylipäätään naimisiin haluavat.
  • Jotta vanha suola ei janota, ripotellaan morsiamen päälle suolaa.
  • Morsianta vihdotaan lujaa, jotta synnit tarttuvat vihtaan. Tämän voinee korvata koivunoksilla, jotka on jo muutenkin kuljetettu saunaan.
  • Morsian heittää löylyä niin monta kertaa kuin on ollut entisiä heiloja. Viimeinen kauhallinen eli loppukiulu on aviomiehelle.
  • Morsiamelle tehdään kahvikuorinta, jotta tulevan vaimon luonne pehmenee.
  • Hänen päälleen voidaan sivellä hunajaa, joka tuo makeutta ja hedelmällisyyttä. Jos ei halua sotkea hunajalla, luulen, että saunatontuille riittävät sokerikiteetkin.
  • Kesken saunomisen morsiamen päälle kaadetaan lasi kylmää vettä muistuttamaan siitä, että avioliitossa tulee yllättäviä vaiheita.
  • Morsiamen vaatteet käännetään väärinpäin hänen ollessa saunassa. Kun hän näkee vaatteensa, kertoo reaktio siitä, minkälainen tulevan vaimon luonne on avioliitossa.
  • Kun saunasta poistuu, kaadetaan pesuvedet huolella pois. Se symboloi painolastien taakse jättämistä.
  • Morsian juoksee saunan jälkeen sen ympäri ja sylkee mielestään kaikki entiset heilat. Halutessaan nimet voi kailottaa myös ääneen. Lopuksi hän pulahtaa järveen, jotta sulhot varmasti jäävät sinne. Polttariseurue voi samalla pitää meteliä, jotta pahat henget lähtevät, mikä takaa onnistuneen hääpäivän.
  • Saunan jälkeen morsiamen tukka letitetään samalla, kun itkuvirsi soi. Tällöin morsiamen ei tarvitse itkeä avioliiton aikana. Itkuvirsien mestareita ovat vanhat karjalaisnaiset, joten internet tarjoaa varmasti oikein hyviä kipaleita morsiussaunan päätökseen.

Jos kaipaat muita puuhavinkkejä aikuisten juhliin, kannattaa tutustua hyvän tuulen mökkiolympialaisiin.

Mitä sinun polttareissasi tapahtui? Löysitkö mieluisia tehtävävinkkejä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Saamattomuutta ja salakavaluutta – polttaripäivä on vihdoin täällä!

Kulunut viikko on tehnyt minut hulluksi. En ole millään malttanut odottaa sen päätöstä. Sen lisäksi, etten ole saanut aikaiseksi mitään, on minun ollut hyvin vaikea pitää suuni kiinni. Miten maailman ihanimman yllätyksen voisi pitää salassa parhaalta ystävältään? No ei mitenkään, mutta niin vain onnistuin!
polttarit_photobooth_ennenaamukahviaeivoiOlen mielestäni aika hyvä pitämään salaisuuksia, mutta tällä kertaa se on tuntunut mahdottomalta, jopa pakahduttavalta. Tuntemukset ovat muistuttaneet lapsuuttani, jolloin minun oli vaikea olla, jos jokin painoi mieltä. Rauhoituin vasta, kun sain asiani sanotuksi.

Tänään juhlimme ystäväni polttareita, joita olen juoninut puoli vuotta.

Vaikka polttarit ovat ainoastaan ihana asia, on salailu ja peitetarinan ylläpitäminen ollut kieltämättä raskasta. Toisaalta on kai hyvä, että ihminen väsyy valehteluun, ainakin sitä voi pitää merkkinä puhtaasta sydämestä.

On pakko myöntää, että takki on piirua ennen juhlia aika tyhjä. Hartaudella suunnitellut kemut ovat pian käynnissä, mutta miten ihmeessä niistä ehtisi nauttia tarpeeksi? Olen tunnelmoinut juhlia etukäteen niin kauan, että tuntuu jo siltä, että olen elänyt ne kertaalleen, mikä pätee yleensä kaikkiin juhliin. Sen vuoksi olisikin parempi suunnata paikalle ilman ennakko-odotuksia ja keskittyä nauttimaan. Ja nautinhan minä! Mahanpohjassa kutkuttaa jo nyt morsiamen ilme ja hämmennys, liikutus ja riemu.

Olen julistanut useasti, etten halua naimisiin, joten omia polttareitani en koskaan tule kokemaan. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta haluaisin myös kyseenalaistaa kaikenlaisen kulutusjuhlan ja kankeat perinteet. Silti en koskaan jättäisi järjestämättä polttareita tai olisi osallistumatta niihin. Ajattelen polttarit sellaisena yleisenä ystävyyden lahjana minulle tärkeälle ihmiselle. Meillä kaikillahan on nimittäin tarve tulla huomioiduksi, joten mikä olisi paras tapa osoittaa, miten tärkeä ystävä on kyseessä kuin järjestää hänelle unohtumaton päivä. Siitä, vaatiiko se aina avioliiton solmimisen, voisi tosin keskustella enemmänkin.

Mitä jos joka vuosi olisikin aina yhden ystävän tähtipäivä? Kaatuisiko perinteinen parisuhdemalli ja avioliittoihanne siihen?

Maria, tänään on sinun päiväsi. En voisi olla onnellisempi saadessani olla kaasosi. Minä vain aina ylianalysoin ja jupisen, mutta tiedäthän, että se on osa minua.

Mitä sinä ajattelet polttareiden merkityksestä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa