Se maaginen Lapin rauha

Niin paljon kuin olenkin matkailusta kirjoittanut ja käsitellyt myös Lapin-muuttokuumetta, pääsin itse ensimmäistä kertaa Oulun yläpuolelle vasta lokakuun alussa. 28 vuotta ja kuusi kuukautta ilman nuuskuakaan Lapin loitsuista! Vaan eipä se Rovaniemi kovin suuri tonttujen ihmemaa syysrännässä ollut, mutta saimme me esimakua Lapin rauhasta maistaa. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset kaipaavat pohjoisen syliin.

Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, ettemme todennäköisesti olisi päätyneet ruskamatkalle Rovaniemelle ilman koronaa. Kokematta jäi niin Tukholman kevät ja Reykjavíkin kesä kuin Skotlannin ylängöt. Koska tilanne on mikä on, muodostui meille pakon edessä myös erittäin kaunis tavoite: kotimaan matkailun tukeminen. Lappi näet kärsii koronan matkailurajoituksista valtavasti ulkomaalaisten turistien puuttumisen vuoksi.

Ruska ehti tulla ja sateet vyöryä Napapiirille ennen kuin pääsimme Lapin pääkaupunkiin, joten maksuttomat ulkoilukohteet jäivät kokematta, ja keskityimme sen sijaan ostettaviin palveluihin: ravintoloihin, huskytarhaan ja poroihin. Vaikka olemme taitavia ja järkeviä rahankäyttäjiä, kannoimme ainakin pienen korren koronan kurittamaan kekoon sen, minkä kolmen yön matkallamme ehdimme.

Koska visiitimme kesti vain muutaman yön, päätimme ottaa ilon irti myös junamatkasta. Ilo jäi laihaksi, mutta kauniiksi. Istuimme nimittäin koko kuuden ja puolen tunnin junamatkan paikoillamme hievahtamatta. Kumma, ettei siihen pysty työpäivän aikana, mutta vapaa-ajalla voi istua paikoillaan vaikka päivän. Aloin tuijottaa herkeämättä maisemia, kun juna lähestyi Kokkolaa. Halusin nähdä isäni lapsuudenkodin, kuppaisen joen, leikkipaikat ja risteyksen, jonka ylittäessään pohjoisen junat saivat varoituskellot lapsuudessani kalkattamaan niin, että korvissa soi keskellä yötäkin. Halusin nähdä kaikki pohjoisen pikkukylät ja maalinsa pudottaneet asemarakennukset. Alavat, merenpohjasta kohonneet maisemat ja niitä koristavat tuulimyllyt.

Katselin junasta, miten kiisimme yli Kiiminkijoen, Iijoen, Simojoen ja Kemijoen. Ounasjoen näin vasta hotellin ikkunasta. Jokimantra kuulosti oudon tutulta, kunnes muistin, miten alakoulussa oli pakko tankata ulkoa kaikki joet, järvet ja vuoret ja pystyä paikantamaan ne pistokokeen mustavalkoiseen ja tuhruiseen karttamonisteeseen. 2000-luvun alussa pidetystä pistokokeesta oli siis ensimmäistä kertaa hyötyä parisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Merkityksellisimmiksi matkallamme nousivat nimenomaan joet. (Ja kyllä, Riki Sorsan Joki on soinut päässäni noin kaksi viikkoa!) Järvi-Suomessa elelevänä jokia ei pahemmin näe, sillä lähin isompi virtaus taitaa liplatella pääosin Satakunnan puolella, jota Kokemäenjoki halkoo.

Loputtomuus. Siksi joet kiehtovat minua. Ne pystyvät näyttämään leveydellään voimansa ja osoittamaan ihmisen paikan. Ne yltyvät koskiksi ja vaativat ankaraa kuntoa ylittäjältään. Ne lipuvat loputtomuuteen – lahtiin ja meriin, sitten osaksi niin suurta kaikkeutta, ettei sitä voi edes käsittää. Ajatella, että maapallolla on vain tietty, vakiintunut määrä vettä.

Tunnelmoinnissani on myös nurja puoli. Vaikka miten yritän, tulen puhuneeksi Lapista ainakin jossain määrin ihmemaana, jonakin ’toisena’. Minun kohdallani se varmasti johtuu tietämättömyydestä ja uutuudenviehätyksestä, mutta Lappia mystifioidessa olisi hyvä muistaa sen olevan muutakin kuin aitauksen välistä kättä nuolevat huskyt, pehmeänenäiset ja itsetietoiset porot, henkeäsalpaavat joet, tunturit ja se hiton joulupukki, jonka kanssa yhteiskuvakin maksaa maltaita. (Siitä ei varmasti kukaan suomalainen ole valmis maksamaan.)

Kun katselin hotellin ikkunasta Kemijokea, sen yllä loistavaa Jätkänkynttilänsiltaa ja kaukaisuudessa siintäviä vaaroja, tuntui hetken siltä, että voisin jäädä niille sijoilleni. Kävellessäni Lapin Kansan toimituksen ohi leikittelin vaihtovuosiajatuksella. Mitä jos työskentelisin täällä? Kulunut vuosi on pakottanut irtautumaan niin monta kertaa tutusta, että on ollut pakko antaa periksi sille, ettei mikään ole pysyvää, joten aivan yhtä hyvin voisin asua Lapissa vuoden. Se olisi vain yksi vuosi, joka toivottavasti jälkikäteen katsottuna olisi koko elämäni pianosta vain kosketin.

Lapin-muuttokuume lienee jo jonkinlainen ilmiö, jollaiselta ainakin Inari Fernández on saanut sen tuntumaan Vaihtovuosi Sodankylässä -projektillaan, jonka hän tuotti kaupallisena yhteistyönä Sodankylän kunnan kanssa. Eikä ihme, sillä Fernándezin yhteistyöhön liittyvät some-sisällöt keräsivät lopulta kymmeniä miljoonia katselukertoja (Lapin Kansa 9.10.2020). Vaikka Lappiin muutto ja kiireestä irtautuminen on näyttänyt somessa Sodankylä-vuoden aikana ihanan vaivattomalta, on Fernández onnistunut näyttämään Lappia sellaisena kuin se on. Maisemat ovat huikeita, lunta on jo lokakuussa loputtomiin ja poroja tienpientareella vähän joka mutkassa. Mutta huikeita ovat myös auto-, koulu- ja kauppamatkojen pituudet, sähkö- ja bensalaskun suuruus ja talvi, joka lopulta tuntuu loputtomalta.

Miten ihmeessä Lappi – melkein puoli Suomea – pysyi näin kauan täysin tuntemattomana minulle ja miten alueen lumo tuntuu yhtäkkiä niin ihmeelliseltä? Etelän kiireen syytä sekin kai.

Rauha asuu Lapissa, sillä nimenomaan siellä me kaukaa tulevat uskallamme päästää irti siitä, mistä haluamme, koska niin kovasti uskomme sen voimaan. Itseemme siis.

Kun on tarpeeksi kaukana, on helppo olla huolista vapaa.

Miksi ihmiset etsivät nimenomaan Lapista rauhaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Luontopolulla Hangossa – Tulliniemi kuin sadusta, udusta ja sodasta

Vietimme viime viikonlopun kiertäen Raaseporia, mutta poikkesimme myös sen etelänaapuriin Hankoon, tuohon valkoisten veneiden ja kiivaan kesäilottelun ihmemaahan, joka tosin tarjoili meille vain harmaita pilviä ja rapistuneita rakennuksia, mutta mitä kummallisemmin ilma väreilee, sitä suuremmalta salaisuudelta kaupungin luontopolku Tulliniemessä tuntuu.
rantaviiva_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoitulliniemi_ranta_ennenaamukahviaeivoiveneranta_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoirantakallio_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoimerikaali_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoipolku_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoipääsykielletty_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoirakennukset_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoiuddskattan_luonnonsuojelualue_ennenaamukahviaeivoitulliniemi_havut_ennenaamukahviaeivoipenkki_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoipitkospuut_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoiluotsiasema_tulliniemi_ennenaamukahviaeivoiAika pysähtyy jo kauan ennen Hangon keskustaan saapumista. Maa teiden varsilla alkaa näyttää kilometri kilometriltä enemmän merenpohjasta kohonneelta, havupuut ovat järjestäytyneet riviin kuin sotilaat ja maisemaa halkovat korkeuksiin kohoavat tuulimyllyt kilpaa puolustusvoimien rujon harjoitusympäristön kanssa.

Tulliniemeen on helppo tulla, sillä liikennemerkit näyttävät tietä heti kaupunkiin saapuessa – eikä ihme, sillä alueella sijaitsee niin lintuasema kuin merivartio- ja luotsiasema, Hangon ulkosatama ja vapaasatama. Auton voi kätevästi jättää suurelle, ilmaiselle parkkipaikalle, jonka pielestä lähtee polku kohti rantaa.

Saavuimme Tulliniemeen vain hetkeä ennen kuin raivokas kaatosade pyyhkäisi Hangon ja Raaseporin yli. Me saimme osamme siitä vasta eteläkärjessä ja paluumatkalla ratin takana. Kehno säätila harmitti kuitenkin vain hetken, sillä loppujen lopuksi synkkenevä taivas ja mereltä puhaltava tuuli loivat taivalluksellemme niin uskomattoman hienon tunnelman, että auringon piilossa pysytteleminen oli vain onni.

Imimme itseemme meren ja kostean metsän tuoksua. Kuuntelimme luontoa, ja tunnustelimme sadetta. Pisaroita paenneet lenkkeilijät olivat tyhjentäneet Tulliniemen, joten siitä tuli hetkeksi meidän oma salaisuutemme.

Luontopolun varrella sijaitsee vanhoja, rapistuneita ilmeisesti armeijan käytössä olleita rakennuksia, jotka ovat tiukasti aidattuja. Tulliniemihän on osa Hankoniemeä, jonka Neuvostoliitto varasi käyttöönsä Moskovan rauhansopimuksessa (1940) 30 vuodeksi, mutta luopuikin vuokraoikeudestaan jo Moskovan välirauhassa 1944. Varmuutta en saanut siihen, miltä ajalta ja kenen käyttötarkoituksista ränsistyneet tönöt ovat peräisin, sillä alueella on häärinyt venäläisten lisäksi niin suomalaisia kuin oletettavasti myös saksalaisia.

Vaikka viime vuosisadan kauhuista muistuttavat vain sortuneet rakennelmat, sodan uhkan kaikuja luovat aidat ja jämerät kieltokyltit. Vaarantunne leijuu ilmassa, täydellisessä hiljaisuudessa, jota edes lokit eivät riko. Kun siihen yhdistää vielä mereltä vyöryvän usvan ja sateen aikaansaaman suhinan, tuntuu siltä kuin maailma voisi loppua milloin tahansa.

Sade yltyi ja sekoittui tuuleen lopullisesti, kun pääsimme vihdoin eteläkärkeä osoittaville kallioille. Sadepisarat sukelsivat silmälasien sisään, ja tuuli heitteli puisia korvakorujani poskille niin, että sattui. Tuntui siltä kuin olisi seissyt suihkun alla tuulitunnelissa. Peräännyimme nöyrästi takaisin metsäpolulle, sillä on hyvä muistaa, että luonnonvoimat ovat paljon suurempia kuin yksikään ihminen, ja siksi tekee hyvää aina välillä saada kunnon muistutus omasta pienuudestaan.

Sade oli nuollut myös rantapolun kivet liukkaiksi, joten keskityimme kävelemään loppumatkan katse maassa. Kun nostin pääni ylös vähän ennen lähtöpistettä, edessämme seisoi metsäkauris vain noin 10 metrin päässä. Se seisoi ylväänä paikoillaan ja katsoi meitä pää kääntyneenä kuin klassisessa maalauksessa. Eläimen nenä oli pikimusta ja pilkut takapuolessa kuin satu-Bambilla. Olimme hiljaa ja liikkumatta, mutta kauris sai nopeasti tarpeekseen, otti pari loikkaa ja katosi lepikkoon jälkiä jättämättä.

Niin teimme mekin, sillä luonnonsuojelualueellehan ei kuulu jättää kuin hiljaisia henkäyksiä.

Tulliniemi pähkinänkuoressa

Hankoniemessä sijaitseva, vuonna 2014 yleisölle avattu Tulliniemen luontopolku kulkee manner-Suomen eteläisimpään kärkeen, ja osa Tulliniemeä on myös Uddskattanin luonnonsuojelualuetta. Luontopolku ei ole erityisen vaikeakulkuinen, mutta osin maasto on jyrkkää, ja sateisella kelillä kallioista ja kivistä tulee liukkaita. Tulliniemessä saa kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin.

Huom! Kaikki jutun kuvat on otettu merkityllä reitillä joko zoomilla tai aidan vierestä.

Minkälaisia ajatuksia sinulle on herännyt Tulliniemessä tai Tulliniemestä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Lukuharrastus uuteen ja turvalliseen nousuun e-kirjoilla

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen jälleen kerran saanut itseni kiinni palvomasta fyysistä kirjaa, vaikka samaan aikaan olen pikkuhiljaa antautunut oikeasti nykyteknologialle ja saanut viimeiset kirjaelämykseni ääni- ja e-kirjasovelluksista. Tällä hetkellä käytössäni on *BookBeat, josta olen nautiskellut lukemattoman määrän dekkareita loppukesän aikana.

bookbeat_kunkuningaskuolee_ennenaamukahviaeivoi

Nopeat ja uskolliset

Piti kulua aika monta vuotta, että uskalsin päästää irti alustakeskeisyydestä kirjamaailmassa. Kirjallisuusihmisenä suorastaan jumaloin painettuja kirjoja, ja suurin unelmani onkin oman sellaisen julkaiseminen. Harrastusnäkökulmasta katsottuna painetut kirjat eivät kuitenkaan ole olleet kovin kannattavia: joko niitä täytyy jonottaa ikuisuus kirjastosta tai ostaa kalliisti kirjakaupasta.

Siirryin kevään aikana käyttämään ääni- ja e-kirjapalveluita entistä enemmän, sillä korona sulki kirjastot, ja vaikka kaupunkien ja kuntien tarjoama ilmainen palvelu onkin maailmanluokan keksintö, ei tällä hetkellä tunnu mielekkäältä lainata kirjoja julkisilta paikoilta. Digitaalisessa muodossa kirjat ovat myös saatavilla nopeasti ilman rajoitettuja kopiomääriä. Viimeisen viikon aikana olen lukenut *BookBeatista neljä kirjaa, joista yksi julkaistiin vasta muutama päivä sitten.

Vaikken ole koskaan kärsinyt minkäänlaisista lukivaikeuksista, en ole pitänyt itseäni järin nopeana lukijana. Huomaan kuitenkin suorastaan ahmivani e-kirjoja, mihin suurin syy voi toki olla se, että mobiililaitteen valo aktivoi silmää. Aina se ei tietenkään ole hyvä asia, mutta liiemmin iloa ei tuo sekään, että nukahtaa jo muutaman sivun ääreen fyysistä kirjaa lukiessa. Nopeasta tahdista huolimatta olen ollut e-kirjojen äärellä nimenomaan keskittyneempi kuin sidottua laitosta lukiessa, sillä kun puhelimen näytöllä on kirja, ei luuria muuten voi räplätä.

Käytän *BookBeatia yksin Premium-versiona 16,90 €/kk, mutta vähemmän lukevat voivat hankkia *Basic-tilin, jossa lukea ja kuunnella voi 20 tuntia kuukaudessa hintaan 9,99 €/kk. Saatavilla on myös perhetili, johon lisäprofiilin voi ostaa hintaan 4,90 €/kk. Profiileja voi olla samanaikaisesti jopa viisi. Kielimuurikaan tuskin muodostuu ongelmaksi, sillä palvelu tarjoaa lukemista niin suomeksi ja ruotsiksi kuin englanniksi ja saksaksi.

kunkuningaskuolee_bookbeat_ennenaamukahviaeivoi

Synkkä, samanlainen maailma

Kirjat eivät ole missään nimessä yhdentekevä asia minulle, joten myös ääni- ja e-kirjapalveluita käyttäessäni toiminnassani on selvä logiikka. Minulle digitaaliset kirjapalvelut ovat viihdettä, kun taas asiasisällön haluan nauttia paperisena. Siitäkin huolimatta, että palvelussa on saatavilla runsaasti tietokirjoja ja muita ajankohtaisteoksia.

Kaikista eniten luen siis digitaalisena dekkareita, jotka tuovat kaivattua jännitystä muuten niin tylsään elämääni, vaikka ei kai tätä saisi sanoa ääneen, sillä muuten kohta rysähtää. Välillä ihmettelen itsekin, miten jaksan vuodesta toiseen lukea samantyylisiä, kevyitä dekkareita, mutta tuttuus tuonee turvaa ja lepoa aivoille. Vuosien saatossa tosin kehittyy jo niin taitavaksi lukijaksi, ettei mikään loppuratkaisu yllätä.

Dekkareille ja trillereille on *BookBeatissa oma kategoria, jota kannattaa tutkia ennakkoluulottomasti, sillä sen avulla tutustuin myös myöhemmin esiteltäviin suosikkeihini.

lahkomurhat_bookbeat_ennenaamukahviaeivoi

BookBeat-suosituksia

Elina Backman: Kun kuningas kuolee (Otava 2020)

Ihastuin Elina Backmanin Kun kuningas kuolee -esikoisdekkariin kovasti, vaikka sen asetelma onkin hyvin perinteinen pahat sedät -tarina. Kun kuningas kuolee sijoittuu kesäiseen Hartolaan, joka on virkistävä miljöövalinta pääkaupunki- ja Tampere-keskeisessä dekkarimaailmassa. Teos on mukaansatempaava sekoitus historiaa, pienen kaupungin salaisuuksia ja rakkautta. Kun kuningas kuolee on luettavissa *BookBeatissa.

Eva Frantz: Tästä pelistä pois (Kustantamo S&S 2020)

Mikä onnenpäivä! Kun aloitin BookBeatin käytön, huomasin, että Eva Frantzin kolmas Anna Glad -dekkari Tästä pelistä pois oli juuri ilmestynyt. Menestyneen jääkiekkoilijan ja kadonneen kylähullun tarinoita yhdistelevä Tästä pelistä pois on perusvarma dekkari, ja mahdollisesti jopa mieleenpainuvin dekkarisarjan tähän mennessä ilmestyneistä osista.

Frantzin muita Anna Glad -dekkareita ovat Sininen huvila (Kustantamo S&S 2017) ja Kahdeksas neito (Kustantamo S&S 2018). Kaikki sarjan teokset ovat saatavilla *BookBeatissa.

Gabriella Ullberg Westin: Murha Hudiksvallissa -sarja (Harper Collins Nordic 2014–)

Gabriella Ullberg Westinin dekkareiden päähenkilö on Hudiksvallista kotoisin oleva nelikymppinen rikostutkija Johan Rokka. Sarjan ensimmäinen osa Yksinäinen perhonen (2014) jää varsin vaisuksi, pitkäveteiseksi ja ennalta arvattavaksi perusdekkariksi, mutta Juoksupojassa (2016) on jo yritystä. Kolmas osa on vuonna 2017 ilmestynyt Pahan asiamies, jota en ole vielä ehtinyt lukea.

Ullberg Westin nimittää teoksiaan ’erotic crimeksi’, mikä tosin selvisi minulle vasta lukukokemuksen puolivälissä etsiessäni netistä tietoa kirjailijasta. Ihmettelin jo aiemmin varsin yksityiskohtaisia, juonesta irralliseksi jääviä seksikohtauksia, mutten antanut niiden häiritä. Ullberg Westin voisi hyvin lopettaa erotic crime -näkökulmasta kiinni pitämisen, sillä mitään lisäarvoa se ei kirjaan tuo. Dekkarit dekkareina, erotiikka erotiikkana.

Ullberg Westinin Johan Rokka -dekkarit voi niin ikään lukea *BookBeatissa.

Voit testata *BookBeat-Premiumia maksutta kahden viikon ajan, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Premium-tilillä voit kokeilujakson aikana kuunnella ja lukea kirjoja niin paljon kuin haluat.

Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.

Oletko alustauskollinen? Vaikuttavatko e-kirjat lukunopeuteesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Ravintola- ja matkailuyrittäjä, ota talteen ilmaiset some-vinkit!

Eilen se tapahtui taas. Roikuimme erään ravintolan ovenrivassa vain todetaksemme sen olevan kiinni toisin kuin kotisivut ja Facebook antoivat ymmärtää. Tuli surkea olo. Näinkö paljon yritys jaksaa nähdä vaivaa toimintansa ja potentiaalisten asiakkaidensa eteen? Samalla, kun tyynnyttelin ärsytystäni, päätin vihdoin jakaa ihan ilmaiseksi helpot tärpit, joilla kokematonkin markkinoija saa yritystoimintansa kuntoon somessa.
ahlman_tila_ennenaamukahviaeivoiTampereella sijaitseva, vanhan maamies- ja emäntäkoulun paikalla toimiva Ahlmanin aikuis- ja ammattiopisto mahdollistaa matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkinnon suorittamisen.

Huolehdi aina, että aukioloajat ovat ajan tasalla sekä somessa että kotisivuilla.

Brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tarjota asiakkaalle oleellinen tieto yrityksestä, ja olipa kyseessä mikä yritys tahansa, on suotavaa pitää huoli siitä, että aukioloajat ovat todenmukaiset niin somessa, kotisivuilla kuin ovella. Myös poikkeusaukioloajat, kuten pyhät, on hyvä nostaa esiin. Jos asiakas joutuu kääntymään pois suljetulta ovelta, on olo aika petetty.

Pidä pystyssä edes jonkinlaista kotisivua.

Jotkut sanovat, että sosiaalisen median kanavat ovat vähentäneet kotisivujen merkitystä, mikä pitää varmasti paikkaansa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että virallista nettisivua ei tarvitsisi olla. Kotisivu kaikkine yhteys- ja perustietoineen antaa luotettavan kuvan toiminnasta ja ylipäätään tunteen siitä, että yritys on oikeasti olemassa.

Jos yritys tarjoaa ruokaa, kannattaa julkaista ajan tasalla oleva menu ja merkitä allergeenit aina selvästi.

Vaikka suurin osa asiakkaista on todennäköisesti kaikkiruokaisia, on hyvä huomioida niin erityisruokavaliot kuin allergiat. Kaikkien aikaa säästää se, että menun kattavat tiedot on saatavilla somessa ja kotisivuilla, sillä näin vältytään myös pettymyksiltä ja nurinalta paikan päällä. Allergiat on syytä ottaa erittäin vakavasti, koska monesti kyse voi olla elämästä ja kuolemasta. Tämän toistaminen tuntuu typerältä, mutta olen nähnyt ja kokenut niin monta valitettavaa tilannetta, joista on paistanut sekä yrityksen tietämättömyys että välinpitämättömyys.

Ole läsnä ainakin Facebookissa ja Instagramissa. Pidä säännöllinen päivitystahti yllä.

Kaikissa sosiaalisen median kanavissa ei tarvitse olla, mutta niissä, joissa on, on oltava kunnolla ja julkaistava säännöllisesti. Yleisesti ottaen lähes jokaisella yrityksellä on Facebook ja Instagram. Näistä jälkimmäinen painottunee enemmän ajankohtaisen tiedon jakamiseen, kun taas Instagramissa pääpaino on visuaalisuudella, joka on omiaan brändin rakentamisessa. Kauniit kuvat eivät vaadi kuin toimivan älypuhelimen, hyvän rajauksen ja ilmaisen muokkausohjelman. Minä käytän Snapseediä kuvien muokkaamiseen, ja videot editoin InShotilla. Myös visuaalisen materiaalin suunnittelupalvelu Canva on kätevä!

Jos tuntuu siltä, että some-markkinointi vie turhan paljon aikaa, kannattaa luoda selkeä suunnitelma ja ajastaa sisällöt.

Vaikka olen sitä mieltä, että brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tiedottaminen ja ajan hermolla oleminen, helpottaa työnsarkaa se, että ajastaa sisällöt etukäteen. Yrittäjä usein varmasti tietää tulevien viikkojensa aikataulut, menut ja tapahtumat, joten niihin liittyvän julkaisut voi huoletta ajastaa kanaviin haluttuihin aikoihin. Näin ei ole enää tekosyitä siihen, ettei aikaa olisi joka päivä!

Seuraa, mitä yrityksestä puhutaan somessa ja jaa seuraajien sisältöä.

Se, että reagoi muiden julkaisuihin edes tykkäämällä, osoittaa, että yritys on ajan hermolla ja tietoinen omasta toiminnastaan myös somessa. Sisällön jakaminen eteenpäin on kiitos seuraajalle.

Koska somessa ei aina kalkata pelkkä hyvä kello, on sosiaalisen median läsnäolo joskus myös tulipalojen sammuttamista, ja silloin kannattaa olla ensimmäisenä palomiehenä paikalla. Muuten kohut paisuvat liian suuriksi, ja sitten onkin jo aika soittaa kriisiviestinnän asiantuntijalle.

Jos sosiaalinen media tuntuu liian suurelta palalta purtavaksi, kannattaa hommat ulkoistaa rohkeasti tai opiskella suosiolla lisää.

Ulkoistaminen maksaa aina, mutta tuo usein myös lisämyyntiä ja siten enemmän rahaa. Jos siihen ei ole valmis, kannattaa käyttää edes omaa aikaansa some-markkinoinnin opetteluun.

Ahlmanin matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkintoon (20 osp) voi hakea tällä hetkellä 16.10.2020 saakka, ja opiskelu alkaa 9.11.2020. Osatutkinto sopii erityisen hyvin vasta-alkajalle, mutta edistyneempikin someilija hyötyy koulutuksesta. Vaikka näkökulmana on matkailu, koulutus hyödyttää minusta ihan kaikkien alojen yrittäjiä.

Suoritin itse koulutuksen vuoden 2019 lopussa työn ohessa. Käytännönläheinen toteutustapa antoi hyviä näkökulmia yliopiston teoreettisen lähestymistavan vastapainoksi, ja sain hyödyllisiä työkaluja oikeisiin tehtäviin ja aitoa some-kokemusta.

Osatutkinto on ilmainen, jos sen sitoutuu suorittamaan.

Jos olet yrittäjä, miten hoidat someasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Reuharinniemen lapinrauniot kutsuvat kaupunkiretkelle esi-isiä ymmärtämään

Tampereen Lentävänniemen eteläkärjessä sijaitseva Reuharinniemi kätkee sisäänsä rautakauden lapinrauniot muinaisen kalmiston kera. Nykyihmiselle ne näyttävät kiviröykkiöiltä, mutta paikan päälle saapuessa on helppo ymmärtää, miksi esiväki päätti haudata rakkaimpansa nimenomaan silloin vielä nimettömään Reuharinniemeen.
Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_8Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_11Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_7Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_5Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_2Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_6Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_9Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_3Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_10Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_4Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_1

Historiaa suoraan bussipysäkiltä

Nysse-verkoston linjan 14 bussi vie suoraan Reuharinniemeen, jossa kyydistä kannattaa poistua vasta päätepysäkillä. Pysäkiltä alkaa lenkkipolku, jonka varrelta erkaantuu itsestään liikaa meteliä pitämättä leveä polku suoraan niemeen. En tiedä, miksi polkua ei ole merkitty, mutta kenties idea on pitää massat loitolla ja paikat siistinä. Luonnossa liikkujilla, kun jostakin syystä näyttää olevan myös suuri tuhoamistarve. Reuharinniemen lapinrauniot ovat Museoviraston muinaismuistolakiin perustuva suojelukohde, joten alueella liikkuessa on syytä kunnioittaa sen lisäksi luontoa ylipäätään.

Toisin kuin moni luulee, lapinraunioilla ei ole mitään tekemistä lappilaisten tai Lapin kanssa. Lapinraunioksi kutsutaan esihistoriallisia, yleensä järvenrannan lähellä sijaitsevia kivirakennelmia, joista osa on myös röykkiöhautoja. Pirkanmaan maakuntamuseon mukaan Reuharinniemessä on ollut kivikauden lopulla tai pronssikauden alussa myös pyyntileirityylinen asuinpaikka, joten Näsijärven retkikohteen juuret vievät niin syvälle historiaan, että sitä on vaikea käsittää paikalla liikkuessa.

Aika, joka muutti meidät

Esihistoria ei henkilökohtaisesti kiehdo minua, sillä olen kokenut suurimat historiainnostukseni vasta teollistumisesta lähtien. Olen kuitenkin kiinnostunut siitä, miten aika – erityisesti 1800–1900-lukujen tapahtumat – ovat muovanneet yhteis- ja ihmiskuntaa, vaikka yhtä lailla siinä on osansa myös esihistorialla. Niin uskomatonta kuin se onkin, ovat myös röykkiökivet osa tarinaamme. Esi-isämme eivät nähneet Pispalanharjun asutusta Reuharinniemen kärjestä, ja tuskin osasivat edes arvata vastarannan täyttyvän aikanaan tehtaista, puisista mökeistä ja kivikerrostaloista, mikä onkin kaikkein kiehtovinta. Se, miten aika muuttuu ja muokkaa meitä tahtomattamme ja tietämättämme. Vaikka maisema tuntuisi ikiaikaiselta ja pysähtyneeltä, ei se koskaan ole valmis, kuten emme mekään.

Reuharinniemi ei ole esteetön kohde, sillä sinne johtaa paksujen puunjuurten vuoksi vaikeakulkuinen polku, joka muuttuu välillä pitkospuiksi ja kallionousuksi. Kovin kummoisia erätaitoja liikkuminen ei kuitenkaan vaadi, vaan peruspäiväasulla ja hyvillä töppösillä pääsee perille asti. Niemi työntyy Näsijärveen, joten paikalla on mahdollista nauttia sekä auringonlaskusta että -noususta.

Kun auringonsäteet kulkevat kellon lailla Reuharinniemen yli valaisten kivien reunat kultaisiksi, on tyynen järven äärellä helppo ymmärtää, miksi paikka on valittu viimeiseksi leposijaksi. On niin valittu olo – suuremmin tarkoitettu, jos ajattelee esi-isien silmin.

Adoptoi ja rakasta omaksi

Lapinrauniot voi adoptoida vapaaehtoisuuteen perustuvan Adoptoi monumentti -järjestelyn avulla. Tavoite on ”hoitaa ja vaalia vanhoja rakennuksia ja muinaisjäännöksiä”. En epäile yhtään Pirkanmaan maakuntamuseon kehittämää ideaa, mutta kaikista kauneinta tietysti olisi, jos kaikki sitoutuisivat tavoitteisiin jo suoraan ilman adoptointia.

Tulevaisuuden lisäksi historia on meidän.

Mitä kaupunkiretkikohdetta suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Suuret Tampere-suositukset – näitä palveluita minä käytän

Vaikka poikkeusolojen pahin vaihe on takana päin ainakin toistaiseksi, on nyt jos koskaan aika tukea paikallisia yrittäjiä. Tämän jutun palvelut ovat niitä, joita minä ihan aidosti Tampereella käytän ja suosittelen lämpimästi kaikille.
suositellut_palvelut_tampereella_ennenaamukahviaeivoi

Kauneus ja terveys

CWA

Arvostan kätevää nettivarausta, edullisia hintoja ja mukavaa tunnelmaa. Käyn CWA:lla säännöllisesti sekä hieronnassa että kampaajalla. Haluan antaa opiskelijoille mahdollisuuden kehittyä, ja samalla säästän itse rahaa.

Lumova

TAKKiin kuuluvassa Lumovassa käyn kasvo- ja jalkahoidossa silloin, kun muistan. Peilikuvan perusteella olisi syytä käydä useammin. Arvostan ammattimaista hoitolatunnelmaa ja huokeita hintoja. Lumovassa on usein hyviä tarjouksia, ja nettiajanvaraus palvelee ympäri vuorokauden.

Ruokaa lähellä maailmalta

East Asia Mart

Tullintorin sydämessä majaa pitävä East Asia Mart on vakiostospaikkamme. Hankimme East Asia Martista tofua, soijakastiketta, seesamiöljyä, chilitahnaa, paksoita, pinaattia, tempehiä, enokisieniä, dumpligeja, kastikepohjia ja nuudeleita. Sitä, mitä ei East Asia Martista saa, ei ihminen tarvitse. Vegelle kaupassa on kaikki tarpeellinen astioita ja keittiövekottimia myöten.

Kaupalla on myös oma pieni ruokatiskinsä, joten myös paikan päällä herkuttelu onnistuu. Tuorekuorma saapuu kauppaan viikoittain. Ja kyllä, myös ihania aasialaisia juomia ja oheistilpehööriä voi ostaa myymälästä.

Family Market

Ostamme Tampereen Kuninkaankadulla sijaitsevasta Family Marketista hummusta, naanleipää ja satunnaisia pikkuherkkuja, kuten täytettyjä paprikoita, okraa ja hapankaalia. Family Market on hyvin järjestetty, ilmastoitu ja tilava itämainen kauppa, jota on helppoa lähestyä, vaikkei alueen ruokakulttuurista olisi kokemusta.

Culinaria Keittiöelämää

Culinariasta välittyy tunne siitä, että putiikkia pidetään suurella sydämellä. Etelä-Eurooppaan, erityisesti Italiaan, keskittyvä kauppa sijaitsee Tampereella Aleksis Kiven kadulla Laukontorin läheisyydessä. Ostamme Culinariasta 00-jauhoja, pastaa, pestoa, tahnoja ja tapaskulhoja. Jos haaveilee mistään eteläeurooppalaisesta ruoasta, kannattaa ehdottomasti suunnata Culinariaan tai kurkistaa Facebook-sivut, jossa voi myös tehdä kauppaan nettitilauksen.

Vakipaikat

Bistro Naapuri

Vaikken itse ketoile, arvostan sitä, että Bistro Naapuri on ottanut asiakseen ketogeenisten tuotteiden valmistamisen. Missään ruokavaliossa ei nimittäin ole itsestäänselvää se, että saa itselleen sopivia tuotteita. Ei siis ihme, että Naapurin terassi Kyttälän sykkeessä kuhisee yleensä. Itse käyn satunnaisesti nauttimassa paikan päällä lasin viiniä, ja olenpa joskus myös aterioinut sisällä. Naapuri huomioi kaikki ruokavaliot kiitettävästi ja ihastuttaa viinitietämyksellään.

Mr. Panini & Co

Mr. Panini & Co on heittämällä suosikkikahvilani. Panininimen ei kannata antaa hämätä, sillä kahvilalla on yllättävän vähän tekemistä kauppojen litistyneiden peruspaninien kanssa. Kahvilan paninit ovat runsaita, itse paistettuja ja täytettyjä, ja sen lisäksi Mr. Panini & Co’sta saa valtavan runsaat ja herkulliset salaatit. Kaikissa kategorioissa huomioidaan erityisruokavaliot, etenkin vegaanit. Rakastan myös heidän aamupalakassiaan, jonka voi napata matkaan 4,5 eurolla. Kassi sisältää kahvin, tuoreen leivän ja mehun.

Thai Golden Chang

Eniten ruokaa haemme Thai Golden Changista. Take away -annos lähtee mukaan kympillä, ja sen parempaan hinta-laatusuhteeseen en ole missään Tampereella vielä törmännyt. Annokset ovat täyttäviä, puhtaita ja ravitsevia. Tofu chilillä ja basilikalla sekä paistettu riisi tofulla ja vihanneksilla ovat suosikkejamme.

Ristorante Capricciosa

Jos pitäisi nimetä Tampereen vegaanisten pizzojen kuningas, olisi valinta äärimmäisen helppo: Ristorante Capricciosa. Valitsemme listalta aina Vöner Pizzan, joka maksaa 12 euroa. Jälleen kerran hinta-laatusuhde ratkaisee. Vaikka Capricciosa ei totisesti ole fiini illallispaikka, pesee se mennen tullen monen tyylikkääksi profiloituneen ravintolan vegepizzan niin maultaan kuin hinnaltaan. Sitä paitsi Capricciosa on yllättävän tyylikäs peruspizzeria, johon voi piipahtaa suoraan Pyynikintorin laidalta.

Harvoin nautittuja supersuosikkeja

Inez Tapas Bar Sidreria

Innostun aina uudelleen Inezin ideasta. Vaikka Kyttälänkadun kulmassa istuessa ei varsinaisesti ole ulkomailla, on tunnelma ihanan eteläeurooppalainen. Ravintola tarjoaa nimensä mukaisesti tapaksia, jotka tilataan kätevästi rastittamalla paperilapusta.

Café Bakery Mimosa

Mimosa on huikea vegaaninen kahvila, joka tarjoilee myös edullista lounasta. Kahvilassa tuoksuvat itse tehdyt herkut. Keittolounaan saa kuudella eurolla ja keiton ruokaisan salaatin kera kympillä. Mimosa järjestää myös herkkutapahtumia, kuten brunsseja ja makeisiin tuotteisiin keskittyneitä buffetteja. Ihailtavaa innovatiivisuutta!

Papu & Pata

Arvostan Papu & Padan ideologiaa tehdä maukasta ja mutkatonta kotiruokaa vegaanisesti. Kaupinkadulla sijaitsevan lounasravintolan ruokia saa myös ainakin K-Market Mestarista ja tien toiselta puolelta K-Market Kalevasta. Papu & Pata on Mimosan tavoin osoittanut, että vegaaninen ruoka voi maistua ihan kaikille mihinkään ominaisuuteen tai luokitteluun katsomatta. Tuskinpa kaikki edes huomaavat eläinkunnan tuotteiden puuttumista!

Muusa

Kun haluamme illallistaa hienosti ja intiimisti kauniissa miljöössä, suuntaamme Muusaan. Muusan menu huomioi kaikki ruokavaliot ja mahdollistaa myös pienten ruokien maistelun. Meillä on tapana jakaa mezelankku puoliksi pikkuruokien kyljessä. Muusan miljöö yhdistää Tampereelle ominaista tehdasmaisuutta tyylikkääseen itämaisuuteen. Ravintolan yläkerrassa sijaitseva kattoterassi on loppukesän iltoina aivan ykkönen!

Mitä palveluita sinä suosittelet Tampereelta tai ylipäätään Pirkanmaalta? Jos ehdotuksia todella tulee, jaan niitä mielelläni blogissani. Nyt saa mainostaa ihan rehellisesti itseään!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Korona antoi siivet matkahaaveille

Kun jotain menettää, oppii sitä arvostamaan. Matkustelin muutama vuosi sitten paljon, mikä johti siihen, että aloin arvostaa kotona oloa ja nautin aidosti Suomessa olemisesta. Kun koronaepidemia levisi koko maailmaan, aloin kaivata ulkomaille. Siksi, ettei se ollut enää mahdollista eikä olisi pitkään aikaan. Kaikki matkahaaveeni eivät onneksi vaadi maan tai maanosan vaihtamista.
hallgrimskirkja_ennenaamukahviaeivoiAjattelen, että ihmisellä on kolmenlaisia unelmia: pieniä, isoja ja mahdottomia. Niin kauan kuin on unelmia, on elämää. Haaveeni liittyivät ennen koronaa pitkälti muuhun kuin matkusteluun, mutta niin vain maailman tila käänsi ajatukseni ylösalaisin.

Aiemmin Japani ei kiinnostanut minua yhtään, mutta nyt maksaisin maltaita nähdäkseni Tokion valot ja Naran kauriit. Haluaisin istua taas luotijunassa, ihmetellä ihmisiä ja viliseviä katuja. Olla osa niin isoa kokonaisuutta, ettei sitä voisi koskaan ymmärtää.

Euroopan kohteista haaveilen Guernseystä, joka kuuluu Kanaalisaariin. Rakastuin Guernseyn maisemiin ja historiaan Kirjallinen piiri perunankuorimapaistoksen ystäville -elokuvan (2018) katsottuani. Laskeskelimme, ettei matka Guernseyhyn ole edes mahdoton, vaikka ajatuksena reissu Kanaalisaarille kuulostaa vaivalloiselta. Junalla Helsinkiin, Helsingistä lentokoneella Lontooseen tai jopa suoraan Bournemouthiin, sieltä tai Lontoosta junalla tai bussilla Pooleen, josta pitäisi hypätä paikalliseen Viikinsaaren-paattiin kohti Guernseytä. Hyvällä diilillä reissu ei kustantaisi montaa sataa euroa per naama, sillä hotellit saarella ovat edullisia.

Koronan vuoksi kesälomasuunnitelmamme tuhoutuivat täysin, ja näkemättä jäivät – taas ties kuinka monetta kertaa – Tukholman kirsikkapuut. Koska Åhléns ei toimita Suomeen, joudun siis odottelemaan täydellistä kylpytakkia vielä pitkän tovin. Ostin näet syksyllä 2019 niin ihanan kylpytakin kaupungista, että tarkoitus oli kuluneena keväänä hakea toinen sellainen, sillä ensimmäinen kappale aiheutti suurta kateutta taloutemme toisessa osapuolessa.

Kesälomallani olisimme halunneet kokea myös islantilaisen kevään, mikä olisi ollut huima vastapaino savujen lahden rankalle talvelle, jossa tuuli tuiversi niin kovaa, että olimme monesti vähällä kaatua. Joidenkin mielestä on tylsää mennä samaan paikkaan niin sanotusti peräkkäin, mutta minusta se olisi ollut ennemminkin kokemuksen täydentämistä kuin tylsiä valintoja.

Matkakokemuksistani huolimatta olen aina kuitenkin arvostanut kotimaanmatkailua, vaikka viime vuosina sen merkitys elämässäni on kieltämättä ollut pienempi kuin ulkomaanmatkojen. Korona ei kasvattanut arvostustani kotimaanmatkailuun, sillä olin oppinut sen hienoudesta jo paljon opiskellessani viime vuoden lopulla matkailupalveluiden markkinointiviestintää, minkä ansiosta tapasin upeita suomalaisia yrittäjiä.

Pienet haaveeni liittyvätkin kotipuolessa todella helposti lähestyttäviin kesälomakohteisiin. Haaveilen siitä, että saisin aikaiseksi kävellä Kangasalla Kirkkojärven luontopolulla ja että jaksaisin ajaa naapurikaupunkiin Nokialle Siurossa sijaitsevaan Ossi Somman veistospuistoon. Myös Frantsilan tila Hämeenkyrössä houkuttelee kovasti. Maakuntarajojen ulkopuolella minua kiehtoo Perniössä sijaitseva Latokartanonkoski ja Raaseporin puolella nököttävä Mustion Linna.

Kotimaankohteissa ongelmana tosin on autolla ajaminen. Minä inhoan sitä, enkä voi nauttia täysillä matkustamisesta, jos joudun rattiin. Myös parkkipaikkojen etsiminen tuntuu kurjalta. Uskon tosin, että ainakin sekä Nokian Siurosta että Hämeenkyröstä löytyy parkkiruutu, johon minäkin saan isäni mustan pantterin pysäköityä vaivatta. Tyhjää lääniä ainakin pitäisi riittää, vaan tyhjänä sitä ei kannata pitää, sillä kauniit kotimaankohteemme ansaitsevat paljon enemmän.

Muuttiko korona suhtautumistasi matkailuun tai matkahaaveitasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Sukututkijan teesit ja kaksi kirjavinkkiä

*Sisältää mainoslinkkejä

Sukututkimus on ihana sekoitus historiaa, perimätietoa ja biologiaa. Minä lähdin mukaan sukututkimuksen maailmaan äitini vuoksi jäljittämään isätöntä sukuamme. Matka on edennyt jo satojen vuosien taakse, mutta isät ovat pysyneet salassa. Heidän henkilöllisyyksistä viitteitä olemme saaneet vain DNA-testeistä. Tutkiessamme sukuja noudatamme äitini kanssa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä, ja apuna matkallamme ovat *alan kirjat, jotka olen hankkinut Adlibriksesta.

sukututkimus_ennenaamukahviaeivoiKuva on otettu mummini Maarianhaminan-matkalla arviolta 1950-luvulla. Alkuperäinen valokuva on väritetty MyHeritagen InColor-toiminnolla. Mies oikealla kuvassa on isäni puolelta Armas-vaari, ja nainen vasemmalla on Sirkka-mummini. Kuvassa heidän kanssaan poseeraa ystäväpariskunta lapsosensa kera.

 

Tee selväksi, miksi teet sukututkimusta.

Jos ei ole valmis kestämään yllätyksiä tai vaihtoehtoisesti sitä, ettei mitään ehkä saakaan selville, ei kannata edes aloittaa. Uskon itse, että sukututkimus auttaa rakentamaan ja arvioimaan omaa identiteettiä, ja esimerkiksi juurettomuuden kokemuksiin sukututkimus on oiva lääke. Vaikka olisi orpo ja tuntuisi siltä, että on maailmassa yksin, ei meistä kukaan ole syntynyt tänne taivaasta pudonneesta sotkan munasta. Vaikka ihminen voi olla oikein onnellinen ilman verisukulaisia, totta on se, että meillä kaikilla on takanamme suku, pieni historia.

Älä häpeä mitään.

Se, mitä joku muu on joskus tehnyt, ei ole kenenkään muun kuin asianosaisen omaa syytä. Oman käsitykseni mukaan häpeä liittyy stereotyyppisesti vanhempiin sukupolviin, mutta toisaalta kokemus häpeästä ei katso ikää tai elettyä aikaa. Sukututkimuskentällä häpeää voi aiheuttaa niin kirkonkirjoihin merkityt rikokset, mielenterveysongelmat, etninen alkuperä, parisuhdestatus tai perhehistoria. Mitään näistä ei tarvitse hävetä, vaan päin vastoin ne kannattaa ottaa ilolla vastaan osaksi omaa historiaa. Niin voi ymmärtää paremmin sukutaustaansa.

Älä luota kirkonkirjoihin.

Juttelin mummini hautajaisissa minulle kaukaisen sukulaisen kanssa sukututkimuksesta. Hän piti DNA-testejä humpuukina, sillä ”kyllähän kirkonkirjoihin on painettu kaikki”. Sukututkimusta tehdessä on hyvä ottaa huomioon merkintävirheet ja suoranainen valehtelu. Mahtoivatko papit muuten ottaa vastaan rahaa, jotta epätoivotut totuudet saatiin piilotettua? Jos näin oli, oli se varmasti vain harvojen etuoikeus – tai synti.

Suhtaudu kriittisesti nettilähteisiin ja valmiiksi tehtyihin sukupuihin.

Geneettinen sukututkimus ei valehtele, mutta sen sijaan netissä itse koottavat sukupuut voivat sisältää runsaasti virheitä, sillä ne eivät aina perustu DNA-testeihin, vaan nimenomaan nettilähteisiin ja kirkonkirjoihin, joiden perusteella ihmiset luovat sukulaisistaan profiileja. Siksi virheitä sattuu ja henkilöllisyyksiä voi helposti sekoittaa keskenään. Näiden tietojen perusteella tehtävät sukupuut eivät siis ole mikään tae sukulaisuussuhteesta, mutta samalla täytyy toki muistaa, että henkisestä näkökulmasta katsottuna perhesiteet eivät lopulta katso biologiaa.

Rakasta totuutta, mutta hyväksy, ettet ehkä koskaan saa sitä selville.

Sen paremmin sitä ei voi sanoa. Sukututkimus on matka totuuden alkulähteille, jota ei ehkä koskaan löydä.

Kirjavinkkejä aloittelijoille ja tiedonjanoisille

 

sukututkimus_dna_suku_ennenaamukahviaeivoiKirjat on ostettu itse.

Rautalankaopas geneettiseen sukututkimukseen

*Marja Pirttivaaran Juuresi näkyvät – Geneettisen sukututkimuksen ABC (Siltala 2017) on nimensä mukaan todella perustavanlaatuinen teos aiheestansa. Kuten olen kertonut, en itse harrasta varsinaisesti sukututkimusta, mutta olen siitä aktiivisesti perillä, sillä toimin äitini pikku apulaisena ruotsin kielessä ja teknisissä asioissa, mutta haluan olla alasta perillä myös omasta mielenkiinnosta. Rakastan historiaa ja mysteereitä, ja niitä meidän suvustamme totta vie löytyy. Koska olemme äitini kanssa kohtuullisen perillä jo geneettisestä sukututkimuksesta, on Pirttivaaran teoksessa paljon tuttua asiaa. Suosittelenkin teosta niille, joita aihealue kiinnostaa, mutta jotka eivät ole vielä uskaltautuneet kirkonkirjoja pidemmälle.

Tietokirja kokonaisuuden ymmärtämiseen

Jos jotakin opin yliopistossa, niin sen, että todellinen ymmärrys rakentuu hyvin tehdyn taustatyön varaan. Aivan turha lähteä sohimaan, jos ei tiedä, miksi niin tekee. Voi, miten monesti olenkaan kuullut historian oppiainetta parjattavan turhaksi, vaikka yhteiskunta rakentuu historian varaan. Mitä voimme oppia historiasta ja miten voimme välttää menneisyyden virheet? Miksi olemme sellaisia kuin olemme ja millaisiksi muutumme?

Suoritin yliopistossa historian perusopinnot, ja yksi opettajistani oli filosofian tohtori, tutkija Tiina Miettinen, jonka teosta *Juuria ja juurettomia – Suomalaiset ja suku keskiajalta 2000-luvulle (Atena 2019) suosittelen kaikille sukututkimuksesta kiinnostuneille. Teos nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä isä- ja äitilinjoista, sukukäsityksestä, sukututkimuksen historiasta, sukulaisavioliitoista ja geneettisen sukututkimuksen luomista haasteista.

*Adlibriksen kesäale on käynnissä, joten nyt on oikeasti hyvä aika hankkia tietokirjoja, sillä esimerkiksi Miettisen kirjan saa napattua itselleen edullisesti (12,90 €).

Teetkö sukututkimusta? Mitä periaatteita sinä noudatat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tv-sarjat, jotka tekivät lähtemättömän vaikutuksen minuun

Jaoin teille tovi sitten kirjoja, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen minuun. Vaikka olen aina ollut enemmän ’se lukeva tyttö’, ovat tv-sarjat olleet tärkeä osa kulttuurinautintoani jo teini-iästä lähtien. Näitä sarjoja muistelen vieläkin!
tv-sarjat_ennenaamukahviaeivoi

Team Ahma

Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Taneli Mäkelän Team Ahma (1998–2007) on yksi varhaisimpia tv-sarjoja, jotka muistan lapsuudestani, jos Muumeja ja Pikku Kakkosta ei oteta huomioon. Jotkut vitsit Team Ahmasta jäivät elämään perheeseemme, ja saatamme viljellä niitä vielä lapsuudenystävänikin kanssa. Jos nyt katsoisin Team Ahman uudelleen, voisi taika olla kadonnut. Hauska yksityiskohta on se, että äitiäni kutsutaan edelleen Hjördikseksi sarjan toisen päähenkilön Alpon (Taneli Mäkelä) tädin (Jope Ruonansuu) mukaan.

Seitsemän

Ilkka Vanteen ohjaama Ylellä nähty Seitsemän (2001) oli ensimmäinen niin sanottu aikuisten draama, jota seurasin ja jota pystyin jokseenkin analysoimaan. Osa sarjasta tosin avautui minulle vasta, kun katsoin sen uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Rivitaloyhtiöön osuvasta kimppaloton päävoitosta kertova 12-osainen draama käsittelee hienosti jättipotin vaikutuksia ihmiseen ja ihmissuhteisiin. Lottovoitosta ei sen koomin ole tehty yhtä hyvää kulttuuripläjäystä, sillä esimerkiksi Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -romaanin (2014) elokuvaversiointikin (2018) jää vaisuksi vetkutteluksi ilman oikeaa tunnetta.

Seitsemän on katsottavissa Yle Areenssa.

Maalaiskomediat

Kesä tuoksuu aina Maalaiskomedioilta! Tuijotin kuvitteellisesta Kuusniemen kunnasta kertovaa draamaa aina loma-aamuisin, kun jäin yksin vanhempien lähdettyä töihin. Muistelen edelleen kaiholla sitä, miten aurinko paistoi, miten herkullisilta kurkkuvoileivät maistuivat ja miten vietin päivän kevyessä paitulissa. Tärkeimpiin tv-sarjamuistoihini liittyvätkin kiinteästi nimenomaan henkilökohtaiset muistot, usein kesä ja lapsuusvuodet. Maalaiskomediat (1998–2007) ovat melko ajattomia, mutta harvoin ajan puremalta voi välttyä täysin. Siksi olen päättänyt jättää sarjan taakseni ja pitää kauniit kesämuistot itselläni. Erityiskiitoksen sarja saa huikeista henkilöhahmoista ja terävistä stereotypioista, jotka nauravat meille pöhköille suomalaisille. Maalaiskomedioita ilmestyi yhteensä neljä: Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja.

Kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenasta.

Tahdon asia

Tahdon asia (2005) on mahdollisesti paras suomalainen televisiosarja, jonka olen koskaan nähnyt. Johanna Hartikaisen käsikirjoittama ja Johanna Vuoksenmaan ohjaama sarja kertoo Kauniaisissa asuvasta perheestä, joka ajautuu kriisiin perheen isän rakastuessa toiseen naiseen. Samassa sopassa ovat naapurit ja perhetutut. Tahdon asiassa parasta on terävä dialogi, taitavasti rakennetut henkilöhahmot ja upea draamankaari. Ei siis ihme, että olen nähnyt sarjan useita kertoja, vaikka harvoin jaksan tuijotella samoja sisältöjä vuodesta toiseen. Tahdon asian ydin vain kestää!

Kadonneet

Ylen Kadonneet-sarja (2006–) muutti merkittävästi minua. Koska en lapsena saanut katsoa Poliisi-TV:tä, oli Kadonneet ensimmäinen kosketukseni alan sisältöihin, vaikka katoaminen ei aina rikosta tarkoittaisikaan. Sarja vei minut mukanaan ja innosti katsomaan myöhemmin nettiarkistoista myös Rikostarinoita Suomesta (2001–) ja Rikostarinoita historiasta (2008). Nykyään voisi kai sanoa, että tosielämän mysteerit ovat yksi merkittävimmistä genreistä, joita sekä luen että katson. Välillä huomaan ahdistuvani raskaista tarinoista, ja pidän jollakin tapaa vääränä myös sitä, että haen jännitystä elämääni jonkun toisen tragedialla. Katoamistapaukset ja rikosmysteerit kiehtovat kuitenkin siksi, että ne osoittavat, miten haavoittuvainen ihmiselämä on ja miten kuljemme täällä niin vähän aikaa.

Kadonneet-jaksoja voi katsoa edelleen Ylen Elävästä arkistosta ja Areenasta.

Mitkä tv-sarjat ovat tehneet suurimman vaikutuksen sinuun? Löytyikö listalta omia suosikkeja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Turvallista kotimaanmatkailua ääniaalloilla – testissä Nextory

*sisältää mainoslinkkejä

Matkahaaveeni siintävät jo horisontissa, mutta niiden toteutumista ennen täytyy pysytellä visusti Suomi-neidon helmojen katveessa. Vaikka kotimaanmatkailua on tuettava enemmän kuin koskaan, voi matkan suorittaa turvallisesti ja virtuaalisesti ääni- ja e-kirjasovelluksilla. Romaanien miljöissä pääsee nimittäin uskomattoman laajasti tutustumaan Suomeen. Tässä tulevat omat suosikkini!
nextory_ennenaamukahviaeivoi_1nextory_ennenaamukahviaeivoi_2nextory_ennenaamukahviaeivoi_3

Olisi varmasti parasta sanoa, ettei lukukokemuksen kannalta sukupuolella tai paikalla olisi merkitystä, mutta minulle on. Vaikka luen paljon ja monipuolisesti, dekkareiden suhteen olen erittäin nirso. Tätä juttua kirjoittaessani huomasin, että toden totta luen vain naisdekkaristeja, joiden sarjojen päähahmo on etelässä seikkaileva nainen.

Vaikka haluan ehdottomasti kannustaa kaikkia käyttämään turvallisesti kotimaan palveluita kesällä, sijoittuvat minun matkailu- ja lukuvinkkini tottumuksieni mukaisesti Suomi-neidon helmaan. Ei se tosin aivan huono idea ole! Ehkäpä tänä kesänä kannattaakin virtuaalimatkailla etelässä ja käydä oikeasti pohjoisessa, sillä sinne ei pääse aina edes dekkarin kyydissä – saati saa aikaiseksi muuten lähteä, me etelän laiskamadot.

Espoo

Tuija Lehtisen eläköitynyt kuusikymppinen rikostutkijahahmo Erja Repo asuu espoolaisessa tornitalossa, mutta selvittää rikoksia tähän mennessä ilmestyneissä dekkareissa myös Ruotsissa ja Kreikassa. Tarkkasilmäiset tunnistavat varmasti Espoon tutut kulmat Revon tutkimuksista.

Sarjaan kuuluvat Väärä vainaja (2016), Viesti menneisyydestä (2017), Kuollut jättää jäljen (2018) ja Tornin naakat (2019). Näistä ensimmäinen ja viimeinen on luettavissa *Nextoryssä.

Turku

Ellen Lähde on Eppu Nuotion Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan Turun Port Arthurissa asuva päähenkilö, joka Lehtisen Revon tavoin tosin päätyy niin Andalusiaan kuin Berliiniin asti. Nuotion kuvailema Portsa on idyllinen ja vastannee todellisuutta hyvin. Vaikka faktoissa pysyminen ei välttämättä nosta miljöön arvoa, lisää ainakin oman lukukokemukseni nautinnollisuutta se, että tiedän olevani todellisessa paikassa – olinpa mielikuvitusmatkalla tai en. Koko Ellen lähteen tutkimuksia -sarja on luettavissa *Nextoryssä: Myrkkykeiso (2017), Anopinhammas (2018) ja Elämänlanka (2020).

Helsinki

Helsinki-dekkareiden suurin kuningatar on eittämättä Outi Pakkanen, jonka Anna Laine -dekkareita on julkaistu niin valtava määrä, että niitä on jopa mahdotonta luetella. Jos pääkaupunkiseutu kauhistuttaa kesällä, pääsee Pakkasen dekkareiden mukana koluamaan Helsingin keskustan, Lauttasaaren ja lähialueet käsittämättömän tarkasti. Pakkanen on julkaissut teoksiaan 1970-luvulta asti, joten hänen tuotannossaan näkee kauniisti ajankulun. Maailma ei totisesti ole etenkään enää ennallaan, ja paljon on muuttunut yli 40 vuodessa. *Nextoryssa luettavissa on peräti 22 Pakkas-dekkaria.

Fiktiivinen kaupunki

Ei ole salaisuus, että viehätyn paljon ruotsin kielestä ja suomenruotsalaisesta kulttuurista. Toimittaja Eva Frantzin Anna Glad -sarja kuuluukin suosikkeihini, vaikka julkaistu on vasta kaksi osaa: blogikulttuuriin kantaa ottava Sininen huvila (2017) ja vanhoja koulumuistoja koluava Kahdeksas neito (2018). Frantz ei dekkareissaan paljasta, mistä kaupungista on kyse, mutta lukija voi tunnistaa suomenruotsalaisen pikkukaupungin stereotypioineen ja sijoittaa sen haluamaansa paikkaan kartalle. Frantzin Glad-dekkarit on myös saatavilla *Nextoryssä.

Paluu pohjoiseen

Jos kaipaa sittenkin pohjoisia maisemia ja naapurimaata, kannattaa *Nextoryssä nautiskella Åsa Larssonin Rebecka Martinsson -sarjaa, joka parhaillaan on katsottavissa ainakin C Moressa. Kiirunan Kurravaarassa asuvasta syyttäjä Martinssonista kertova ensimmäinen kausi perustuu Larssonin kirjoihin, toisen käsikirjoittamisessa Larsson on ollut mukana.

*Rekisteröitymällä Nextoryn käyttäjäksi saat 14 päivää maksutonta luku- ja kuunteluaikaa. Palvelussa ei ole sitovuutta, ja kirjoja voi lukea ja kuunnella niin paljon kuin haluaa. Nextory toimii myös offline-tilassa, joten jos kotimaassa tai ulkomailla joutuu internetyhteyksien ulkopuolelle, onnistuu nautiskelu silloinkin.
Maksuton aika koskee uusia käyttäjiä.

Vaikuttaako romaanin tapahtumapaikka kiinnostukseesi ja lukukokemukseesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa