Kiinnostavinta tällä hetkellä

Eivät ainakaan koronauutiset – mitä tulee viihtymiseen ja rentoutumiseen. Uskokaa tai älkää, mutta myös muut asiat kiinnostavat minua niin ahdistava kuin maailman tilanne onkin. Elämässä on paljon hyvää, vaikka ihan joka aamu ei siltä tunnu.
anna_ennenaamukahvia1anna_ennenaamukahvia2anna_ennenaamukahvia3

Lukeminen ja kirjoittaminen

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat parasta pakenemista, vaikka nautittu tai luotu sisältö olisi surullista, sillä ainakin käsissä oleva maailma on silloin hallinnassa. Kun tänään kirjoitin kohtausta, jossa lapsi ilmentää Barbie-leikissä vanhempiensa pahoinpitelyä, ajattelin, että tuotokseni on aika hirveä, mutta vielä kamalampaa olisi olla ulkona katsomassa, miten maailma pysähtyy. Se tekee minut surulliseksi ja ahdistuneeksi.

HS:n Kuukausiliite

Sain lukion päätteeksi stipendin äidinkielestä. Se ei suinkaan ollut rahaa, vaan Helsingin Sanomien vuosikerta, jota en varsinaisesti osannut arvostaa. Suru tuli vasta, kun lehti loppui, vaikka sitä ennen olin jo ehtinyt muuttaa lapsuudenkodistani pois. Lehden ilmestyminen ruuhkautti postilaatikon, mutta helpotti aamuja, kun vanhemmat saivat lukea vuorotellen Hesarin ja Aamulehden eikä kenellekään tullut lehdettömyydestä kiukkua. Ilmaisjaksoni aikana opin arvostamaan HS:n Kuukausiliitettä, jota vihdoin voi ostaa irtonumerona – törkeään hintaan – mutta silloin tällöin maksan siitä ilolla.

Hävikkiruoka

Olen ollut vuosia itsekäs kuluttaja ja saanut suurta nautintoa kaiken uuden hamstraamisesta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan säästämistä ja käytettyä, vaikken edelleenkään ole kirppisihminen. Hävikkiruokasovellusten makuun olen kuitenkin päässyt. Miksi maksaa turhasta, kun voi hyödyntää hävikkiä? Suosittelen kuitenkin käymään ravintoloissa ihan tavallisin hinnoin, mutta hävikin vähentäminen on bonusta kaikille.

Blogitilastot

Taidan jättää koronavouhotuksen pian taakseni, sillä blogitilastoni ovat suorastaan räjähtäneet, kun pandemia laskeutui Suomen ylle. Vaikka olen saanut kiitosta koronaa käsittelevästä blogitekstistäni, ovat ihmiset innostuneet blogissani ihan muista jutuista. Se kertoo siitä, että muille aiheille todellakin on tilaa, ja niihin uppoutuminen on yksi selviytymiskeinoista.

Olen kiitollinen ja otettu kaikista palautteista, kommenteista ja lukukerroista, sillä teen blogia sydän verellä palavasta halusta.

Kiitollisuus

Lähipiirissämme tapahtui vähän aikaa sitten kuolemantapaus. Lohdutin toista sillä, että loppujen lopuksi jäljelle jää usein vain kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, miten pitkän elämän ihminen on saanut ja kuinka pitkään hänet on saanut elämässä pitää.

Samaan aikaan käynnistynyt, meille vapauteen tottuneille absurdi virustilanne rajoituksineen antaa myös aihetta kiitollisuuteen sitten, kun pahin on ohi. Kiitollinen saa olla myös pandemiaan liittyvistä toimista, vaikka ne tuntuvat epäreiluilta. Kyllä, kaiken hyvän keskellä myös negatiiviset tunteet puskevat esiin.

Ainainen kiitollisuushöpinä tuntuu usein puuduttavalta, mutta kun siihen todella on aihetta, on se juhlan arvoista. Sitten, kun voi juhlia jonkun kanssa.

Mikä sinua kiinnostaa tällä hetkellä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Fine dining – ökyhuvittelua vai ymmärtämättömyyttä?

Illastin fine dining -ravintolassa serkkuni kanssa viime perjantaina. Viiden ruokalajin maistelumenu suisti meidät ähkyyn, ja selkä kipeytyi pönöttämisestä. Olemmeko liian rahvaita ymmärtämään lajin hienouden vai onko fine dining vain yliarvostettua nypläämistä?
DiningKuva ei liity perjantain illalliseemme. En uskaltanut kuvata ravintolassa, mikä kertoo hyvin olettamastani ilmapiiristä.

Kun saimme eteemme keittiön tervehdykseksi kutsutun nokareen, olimme varmoja, että ilta päättyisi grillikopille. Nykyihmisen, kun pitää saada itsensä täyteen, ei todellakaan hinnalla millä hyvänsä, vaan järkevään hintaan. Maistelumenu eteni kuitenkin sellaisiin sfääreihin, ettemme olleet lainkaan varmoja, pystymmekö kävelemään takaisin keskustaan. Jouduimme lepäämään rautatieaseman ravintolassa.

Maistelumenumme maksoi yhdeltä henkilöltä 70 euroa ja 12 senttilitraa viiniä 15 euroa. Minusta summat kuulostavat pyöristyttäviltä. Ravintola oli pieni ja hiljainen, yritimme kuiskia salaisuuksia toisillemme ja lukea huulilta uusimmat kuulumiset. Todellisuudessa olisi pitänyt tyytyä ylistämään rapeaksi kärvennettyä kaalia ja rouskuttamaan sorbettia viettelevää granolaa.

Minusta tuntui, ettei tarjottu ape ole minua varten. En kuulunut ravintolaan. En nukkaisen jakkuni kanssa, en kenkieni kanssa, jotka valuttivat kuraa vaalealle parketille ja jättivät pikkukiviä jälkeensä vessareissullani. WC:n hanaan oli kiinnitetty leveä kaulus. Se sai virtaavan suihkun näyttämään vesiputoukselta. Siitä minäkin maksoin 170 euron laskulla osani.

Se, miksi fine dining tuntuu siltä, että se on tarkoitettu vain tietylle kansanosalle, johtuu siitä, ettei hintoja kerrota avoimesti. Se ei yksinkertaisesti ole tapana, ei kuulu tyyliin. Meille tarjottiin listan kalleimmat viinit eikä muusta ollut puhe. Oikeasti elämä ei ole muutamasta eurosta kiinni, mutta en voi valehdella, etteikö hintapimitys risoisi. Nuukailu ei kuitenkaan kuulu samalle lautaselle suoristettujen vesikrassien ja punaviinissä uivien, yrttitahnan kanssa pelehtivien pihvinokareiden kanssa. Mieleeni tulee erityisen hyvin yksityisellä lääkäriasemalla asiointi, jonka jälkeen käteen lyödään käsittämätön lasku ilman, että kukaan on puhunut rahasta mitään.

Fine diningin suurin ongelma on käsitys siitä, mikä on järkevä hinta-laatusuhde. Mistä ihan oikeasti kannattaa maksaa? Missä vaiheessa yhteiskunta kehittyi siihen pisteeseen, että muutamasta juureskikkareesta voi ja on soveliasta maksaa kolminumeroisia summia? Onko kokemus todella niin uniikki, että se on joka sentin arvoinen? Kuka määrittää kuutioksi kovetetun porkkanasoseen arvokkaammaksi kuin kaksi ihmistä ruokkivan noutoruoan?

Kaikenlaisesta vegehifistelystä huolimatta taidan kuitenkin olla niin tavallinen tallukka, että nautin eniten kympin maksavasta rehellisestä ravintolapurilaisesta, ja jos oikein hulluksi heittäydyn, maistelen ruokia peräti kahdella kympillä. Sen enempää ei yleensä kannata maksaa mistään, minkä tunkee kurkustaan alas.

Niin mehevää linssilajiketta ei tältä planeetalta löydy, että maksaisin sen vienosta tanssista suolaliemen kanssa sata euroa.

Mitä mieltä olet fine diningista? Olisitko valmis maksamaan siitä? Mikä on kohtuullinen hinta illalliselle?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vegeruokailu – mistä aloittaa?

Tammikuun vegaanihaaste on jo pitkällä, mutta eivät uudet ruokailutottumukset kuukautta katso. Täyskäännöstä ei tarvitse tehdä, vaan voi aloittaa korvaamalla viikon aterioita uusilla resepteillä valmistetuilla pöperöillä. Vegaaninen ruokavalio on parhaimmillaan edullista ja vähärasvaista maukkauden lisäksi tietysti.
vegeruokailu_salaattiOlen ollut kasvissyöjä yhdeksän vuotta ja siitä viitisen vuotta lähes kokonaan vegaani. Aloitin itse kasvissyönnin siitä lähtökohdasta, että ajattelin, etten koskaan voisi olla kasvissyöjä, kun taas nyt ajattelen, etten voisi enää syödä eläinperäisiä tuotteita.

Muiden valinnat eivät ole minulta pois, ilmasto ja muut seikat ovat sitten toinen asia. Moralisointi ei kuitenkaan ole ruokailuvinkkien idea, vaan hyvällä mielellä helposti syöminen.

Jakamani vinkit eivät ole absoluuttisia totuuksia, vaan tapoja ja tuotteita, jotka minä olen havainnut hyväksi. En myöskään ota kantaa ravitsemukseen.

Vegaanien on kuitenkin hyvä syödä B12-vitamiinia, sillä sitä ei saa kasvikunnan tuotteista.

Vege viittaa yleensä pelkkään kasvissyöntiin, ei välttämättä vegaaniseen ruokaan, vaikka vege- ja vegaani-termejä käytetään monesti iloisesti sekaisin. Otsikossa on käytetty vege-sanaa, sillä se sopii siihen paremmin eivätkä ohjeeni ole tarkkoja. Ravintoloissa kannattaa siis olla tarkkana, jos annoksessa lukee sen olevan vege. VE-merkintä tarkoittaa vegaanista.

vegeruokailu_vihanneksetKasvissyönti ei ole vain kasvisten syömistä.

Alkuaskeleet

Aivan ensimmäiseksi kannattaa korvata maitotuotteet kasviperäisillä valmisteilla. Se on kaikkein helpointa, sillä muutos ei vaadi kuin vastaavien tuotteiden etsimisen. Kaupoissa on lukuisia kasvipohjaisia juomia, kermoja, juustoja ja jogurtteja. Vaikka kasvijuomien kanssa voi hifistellä, käy mikä tahansa juoma pääosin mihin tahansa ruokaan korvaamaan maidon.

  • Minä käytän leivonnassa ja laatikkoruoissa soijamaitoa.
  • Kahviini laitan Lidlin Oattis-kahvijuomaa tai iKaffea, samat juomat sopivat myös puuroihin.
  • Leivontaan ja puuroihin sopii myös mantelijuoma.
  • Kaurajuoma on perusvarma tuote, jota voi lorauttaa mihin tahansa.

Kananmunan korvaaminen on maitotuotteita vaikeampaa, sillä suoraa korviketta kananmunalle ei ole. Leivonnassa kananmunan voi korvata pellavan- tai chiansiemengeelillä joissakin tapauksissa. Varsinaista vegemunaa ei muutamaa valmisseosta lukuun ottamatta ole olemassa, mutta aamupalamunakkaan sijasta voi valmistaa kikhernekkään, joka tehdään kikhernejauhoista, vedestä ja mausteista. Jos kananmunattomuus tuntuu vaikealta, kannattaa munat vaihtaa edes luomuihin, syödä niitä kohtuudella ja suosia lähitiloja.

Vegaanisesti syöminen on juuri niin kallista tai halpaa kuin siitä haluaa tehdä. Mitä enemmän ostaa valmistuotteita, sitä kalliimpaa syöminen on. Vegeproteiinivalmisteiden ja vegejuustojen kilohinta on korkea, vaikka myös edullisia vaihtoehtoja on saatavilla.

Aamupala

Syön aamupalalla smoothieita, leipää ja puuroa vaihdellen.

  • Perussmoothieeni tulee 3 desilitraa vaniljasoijamaitoa, 1 desilitra riisi-herneproteiinia ja noin 100 grammaa jäisiä marjoja
  • Syön täysjyväsiemenpaahtoleipää guacamolella tai hummuksella. Suosikkejani ovat Lidlin valmisguacamole, jossa on 96 prosenttia avokadoa, ja kermaiset hummukset joko maustamattomina tai chilimaustettuina.
  • Tekipä puuron keittämällä aamulla tai yön yli kulhossa tekeyttämällä, voi päälle laittaa pähkinävoita ja marjoja. Keitetyn puuron teen kasvijuomaan ja tuorepuuron vegejogurttiin chiansiementen kera.
  • Kikhernekäs eli kikhernemunakas valmistuu myös nopeasti, mutta sellaisenaan lätty on aika kuiva, joten se vaatii täytteitä.

vegeruokailu_tofuTofun valmistaminen ja maustaminen on helppoa, sillä tofu imee marinadin hyvin. Myös pelkkä paistettu tofu sellaisenaan riittää aterian osaksi.

Proteiini

Edullisia vegeproteiineja ovat linssit, pavut ja soijarouhe. Aasiakaupoissa myös tofu on halpaa. Jos niistä aloittaminen tuntuu hankalalta, täytyy rahapussia raottaa hieman enemmän ja ostaa esimerkiksi nyhtökauraa, Härkistä tai hyvin paljon lihatuotteita muistuttavia soija- tai seitanpohjaisia pihvejä ja pyöryköitä.

Alla on minun henkilökohtaiset vegeproteiinisuosikkini perusruoasta valmistuotteisiin.

  • Käyttövalmiit linssit, kikherneet ja kidneypavut. Kaikkia näitä voi ostaa kuivatuotteina, mutta ne eivät varsinaisesti inspiroi uuteen ruokavalioon pitkän valmistusprosessin vuoksi. Kannattaa ostaa siis käyttövalmiita papuja ja herneitä, vaikka niiden kilohinta hieman kuivatuotteita kovempi onkin.
  • Tofu on edullisinta etnisissä kaupoissa. Tofua ei ole pakko kuivata sen kummemmin, vaikka ohjeissa niin sanotaan. Toki ylimääräinen vesi on hyvä poistaa, mutta se hoituu hetkessä paperilla pyyhkien. Helppo marinadi syntyy soijakastikkeesta ja mausteista. Myös maustamaton ja paistettu tofu on hyvä proteiinilisä lautaselle.
  • Soijarouhe on edullista ja sillä voi korvata lihan missä tahansa ruoassa. Turvota rouhe lämpimässä vedessä ja paista sitten pannulla.
  • Nyhtökaura ja Härkis. Härkäpavusta tehty Härkis sopii aloittelijalle parhaiten, sillä koostumus on helppo ja se muistuttaa paljon jauhelihaa.

vegeruokailu_arkiruokaPerinteiset arkiruoat on helppo versioida vegaanisiksi. Kuvassa näkyy vegaaninen lihapulla-spagettivuoka.

Arkilounaat

Jos ajattelee esimerkiksi perinteisiä suomalaisia laatikkoruokia, voi lihan korvata niistä helposti millä tahansa vegeproteiinivalmisteella. Kätevin on laatikoissa soijarouhe, jota ei tarvitse välttämättä edes paistaa etukäteen.

  • Munamaidon voi korvata soijajuoman ja psylliumkuidun sekoituksella.
  • Maito- tai kermaseoksen laatikkoruoassa voi vaihtaa kokonaan tomaattikastikkeeseen, johon voi lorauttaa mukaan kaurakermaa, jos kaipaa täyteläisyyttä.
  • Salaattilounaaseen kokoaisin marinoitua tofua, bataattia, parsakaalia, pähkinöitä ja hummusta.

Einekset ja puolivalmiit tuotteet

Olen ollut aiemmin aikamoinen einesvihaaja ja vähän turhankin kärkäs pätijä. Nykyään olen rauhoittunut ja nautin kaikenlaisista uusista vegetuotteista.

Näitä minä suosin, kun haluan herkutella tai päästä helpolla:

  • Lidlin NextLevel-pihvit
  • Hälsans Kökin Incredible-burgerpihvit ja soijanugetit
  • Anamman soijapyörykät
  • Poutun Muu-pyörykät
  • Linda McCartneyn burgerpihvit
  • BonSoyan nakit
  • Wheathyn seitannakit
  • VegMe-valmisruokatuoteperhe
  • Fontanan chilihummus
  • Lidlin classic-hummus
  • Lidlin tuoreguacamole

vegeruokailu_parmesaaniKaupoista on jo saatavilla teollisia vegaanijuustovalmisteita peruspitsajuustosta parmesaniin, mutta ne voi valmistaa myös itse. Parmesan valmistuu kotona rouhituista cashewpähkinöistä, ravintohiivasta ja valkosipulista.

vegeruokailu_juustokastikeVegaanisen juustokastikkeen voi tehdä cashewpähkinöistä, sinapista, ravintohiivasta, soseutetusta paprikasta tai perunasta ja mausteista.

Miten käy suosikkiherkkujen?

Jos on huolissaan siitä, että joutuisi luopumaan pitsoista ja purilaisista, voi lopettaa murehtimisen heti. Vielä muutama vuosi sitten vegaanisten tuotteiden saatavuus oli heikko, mutta nykyään lähes mistä tahansa eläinperäisestä ruoasta voi tehdä vegaanisen. Oma kysymyksensä on se, onko siinä järkeä, mutta koska näin sattuu olemaan, kannattaa syömisestä nauttia. Elämä ei ole niin vakavaa, kunhan huolehtii perusterveydestä.

  • Suosikkipitsajuustoni on Violifen For Pizza -kuutio.
  • Porlammin vegejuustot ovat edullisia, mutta eivät sula yhtä hyvin kuin Violifen For Pizza.
  • Kebablihan voi korvata esimerkiksi Vönerillä, joka uskomattoman maukasta vegaanista kebablihaa eli vebabia. Uskoisin, etteivät kaikki huomaa edes eroa.
  • Hampurilaispihveistä paras on ehdottomasti Hälsans Kökin Incredible, myös Lidlin NextLevel on antanut sille kovan vastuksen.
  • Mustapavuista voi tehdä helposti perunajauhon ja kauraleseiden kera aivan oman purilaispihvin, ja mustapavut sopivat myös nachopeltiin, johon voi tietysti tehdä itse cashewpähkinöistä juustokastikkeen tai sitten ripotella päälle valmista vegejuustoraastetta.

vegeruokailu_kebabVegaanisesti syöminen ei tarkoita automaattisesti terveysruokaa.

Ravintolat

Pidän jopa outona sitä, jos ravintolassa ei ole saatavilla vegaanista annosta tai sellaiseksi muokattavaa ruokaa. Kaikista ei vegaaneja tule, mutta jo ylipäätään maidottomuus on niin yleistä, että on vain ravintolan etu, jos se tarjoaa edes yhden vegaanisen vaihtoehdon.

  • Falafelravintolat ovat matalan kynnyksen vegeruokapaikkoja. Annokset eivät välttämättä ole vegaanisia, mutta yleensä ne sellaisina saa pyytämällä.
  • Tampereella Gopal tarjoaa itse punnittavaa vegaanista ruokaa itämaisella vivahteella.
  • Thairavintoloiden tofuruoat ovat yleensä vegaanisia, mutta se kannattaa aina varmistaa, sillä niissä voi olla käytetty esimerkiksi kalakastiketta tai kananmunaa.
  • Naanleipä ei ole vegaanista, ja vain harvoista ravintoloista sitä saa maidottomana.

Iloa uuteen ruokavalioon!

Jaa parhaat vegeruokavinkkisi! Puuttuiko listalta jotakin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Jos olisin miljonääri

Mietin toisinaan, miltä tuntuisi voittaa lotossa tai itse asiassa Eurojackpotissa, sillä lottohan ei välttämättä miljonääriksi tee. Vaikka kuinka olisi tyytyväinen nykyhetkeen, harva välttyy pohtimasta sitä, mitä tekisi, kun voisi tehdä mitä vain.
miljonääriOn eri asia rikastua työnteolla tai sitä muistuttavalla toiminnalla kuin pikavoitolla. Kummastakaan en toistaiseksi tiedä mitään, mutta niiden eron näen selvästi. Ensimmäinen on tietoista toimintaa ja toinen tulee yllättäen ja yleensä pään sekoittaen.

Jotta osaisin varautua jättipottiin, haluaisin tietää, lähtisikö elämä ihan lapasesta. Todennäköisesti ainakin hetkeksi, vaikka kuinka tuntisi olevansa jalat maassa. Saattaisin yöpyä viikkoja hotellissa, vuokrata saunalautan koko kesäksi tai ehkä oman paatin kapteenin kera. En Karibialta, vaan Näsijärveltä. Vai riittäisikö sekään?

Remontoisin kylpyhuoneen niin, että siellä ollessa kuuluisi aina sademetsän ääniä vesiputouksen kohinalla maustettuna. Viimeksi, kun kävin suihkussa, kuului vain yläkerran lapsien rääkyminen ja edellisessä asunnossa naapuriparin kuksiminen. (Lottovoitto tosin olla kuulematta jälkimmäistä nykyään.)

Ostaisin asunnon, jonka vuoraisin akustiikkalevyillä niin, ettei kukaan voisi koskaan valittaa mistään. Ei puheensorinasta, musiikista tai pesukoneen jyrinästä. Meille ei tosin nytkään ole niistä valitettu, joten kaikki on kai aika hyvin.

Palkkaisin personal trainerin ja siivoojan. Nämä voi tehdä huomattavasti pienemmälläkin rahalla ja periaatteessa myös nykyään todellisessa elämässäni, mutta kyse on siitä, mihin mammonansa haluaa sijoittaa. Rehkin mieluummin yksin ja tartun moppiin itse kuin maksan siitä jollekin. Jos rahalla ei olisi enää roolia elämässäni, voisin ostaa enemmän elämää helpottavia palveluita. Olisko arki silloin kuitenkaan enää elämisen arvoista? Vai onko arjen arvo kiinni tavallisissa puuhissa?

Perustaisin viestintätoimiston, jolla ei olisi mitään paineita tuloksen tekemisestä. Täydellistä! Yrittämistä ilman, että yrittää. Tässäpä varmasti syy, miksi täytyy haaveilla lottovoitosta eikä muuten rikastumisesta.

On aina yhtä jaloa nostaa lottovoitosta puhuessa hyväntekeväisyyskortti esiin ajatuksella ”ostaisin vain tarpeellista ja lahjoittaisin loput hyväntekeväisyyteen”. Niinkö todella? Höpöhöpö sanon minä! Hyväntekeväisyyden tekeminen ei ole helppoa tai yksioikoista, mutta on tervettä ja jopa suotavaa, että miettii tapoja auttaa. Minä päätyisin todennäköisesti jonkinlaiseen omaan järjestöön, jotta voisin olla varma mihin tarkoituksiin ja kenelle apuun tarkoitettu raha menee.

Lottovoitossa kyse on ennen kaikkea onnesta. Tekeekö voitto onnelliseksi? Minusta on hevonkukkua sanoa, että ei tekisi tai että onni olisi muissa asioissa. On tietysti selvää, että elämä yksin tai ilman jonkin asteista perusterveyttä olisi kurjaa, mutta sitä tosiasiaa ei kukaan pääse pakoon, etteikö raha helpottaisi elämää ja siten toisi ihan aitoa onnea.  Vastaavasti rahattomuus ei välttämättä tarkoita epäonnea, mutta ainakin järjestelykysymyksiä ja luopumista se vaatii.

Rahan suhteen jokaisen itse päätettäväksi jää, mikä on sopivasti, saipa jättipottia tai ei. Ja kuten on nähty, on käsitys riittävistä varoista todellakin laaja. Jonkun menoihin ei jättivoittokaan riitä, toinen tyytyy siihen, että saa Keno-kupongin sisään.

Mitä sinä tekisit lottovoitolla ihan oikeasti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Näistä asioista sain hyvän mielen vuonna 2019

Kerroin jo pari viikkoa sitten, mistä pahoitin mieleni viime vuonna. Sain loistavan kommentin, jossa kummasteltiin sitä, miksi esiin nousee aina mielensäpahoittaminen, kun yhtä tärkeää on mielensähyvittäminen. Tässä tulevatkin aiheet, joista sain hyvän mielen vuonna 2019!
thought-2123970_1920Kuva: Pixabay

Monimuotoista elämää näyttävät some-kanavat

Luin juuri Helsingin Sanomien jutun (2.1.2020) Kaksi äitiä ja kaksoset  -Youtube-kanavapariskunnasta Ellasta ja Susannasta, joiden videoblogia seuraan säännöllisesti. Ihanan aurinkoinen artikkeli tavallisesta perheestä muistutti minua siitä, mikä Youtubessa tai missä tahansa muussa some-kanavassa on niin mahtavaa: elämän monimuotoisuus. En viittaa tällä vain sateenkaariperheisiin, vaan ihan kaikenlaiseen arkeen ja tapaan olla ihminen. Siksi seuraan paljon sisältöjä, jotka eivät millään tavalla linkity omaan elämääni, kuten perheellisiä, aivan eri-ikäisiä ja tyystin toisenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä.

Minusta olisi tervettä, että kaikki kuluttaisivat tosissaan tai edes hetken mielenkiinnosta sellaisia media- ja some-sisältöjä, jotka eivät ole omaa elämää lähellä. Veikkaan, että silloin myös negatiivinen kommentointi vähenisi. Toinen arvaukseni on, että me olemme viimeinen sukupolvi, joka ongelman parissa joutuu painimaan. Vai mahtaakohan ahdasmielisyys poistua koskaan?

Instagram-tarinat

Haluan nostaa toisena vuoden kevyenä ilontuojana esiin Instagramin tarinat, joiden suosio näyttää empiiristen havaintojeni perusteella kasvaneen. Ainakin minun lähipiirissäni monet ovat uskaltautuneet niitä tekemään, ja se on mahtavaa! Vaikka Instagramin tarinasisältöjä eli minivideoita voi silotella siinä missä mitä tahansa muuta sisältöä, ovat ne myös oiva tilaisuus näyttää elämää sellaisena kuin se on. En menisi syyttämään somea ihan kaikista paineista, mitä ihminen voi itselleen haalia, mutta rosoisen elämän näkeminen taitaa kuitenkin olla ihan tervettä ja ulkoisia paineita laskevaa peruskiiltokuvien keskellä. Ainakin sotkuista kotia on helpompi näyttää minivideolla kuin ikuistaa kauniisiin kuviin.

Jääkiekon MM-kulta

Menin julistamaan aika mahtipontisesti, että minua ei torilla nähdä. Ei totisesti nähty, mutta monet muut siellä tavattiin toukokuussa. En vieläkään oikein sulata urheilua kovin yksioikoisena toimintana, vaan yritän edelleen pohtia, mikä sen rooli leipää ja sirkushuveja -yhteiskunnassa on. Olin silti onnellinen pelaajien puolesta MM-kultapelin jälkeen, ja kai voitto teki jollakin tavalla hyvää kansakunnalle. Ehkä huomiseen on taas vähän helpompi uskoa. Kunnes on taas uusi toukokuu. Nimittäin seuraaviin vuosiin on turha odottaa voittoa, sillä sehän ei tule kello kaulassa.

Kauppojen kehittyminen

Voi sitä aikaa, kun R-Kioski oli illan ainoa toivo, viimeinen soturi! Hetki sitten lähi-Ärrämme sulki ovensa viimeistä kertaa, eikä ihme, sillä tienoo on täynnä pieniä marketteja, jotka pitävät liukuovet auki yhteentoista saakka. Jonkun mielestä varmasti perinteet ovat pilalla, kun pikkukioskit käyvät elinkamppailua jättejä vastaan, mutta minun mielestäni nykyaikana on pystyttävä tarjoamaan palvelua mahdollisimman monipuolisesti laajoilla aukioloajoilla. Onkin ollut ilo huomata, että viime aikoina palvelua on saanut entistä kattavammin myös pyhäpäivinä, sillä kaikkien arki ei kalenterin punaisia pallukoita katso.

Aukioloaikojen laajentumisen lisäksi olen iloinnut kaikkien kauppojen valikoimien laajentumisesta, sillä kyllä lähikaupasta pitää voida ostaa muutakin kuin makkaraa ja maitoa. Samaan aikaan toivon kuitenkin, että erikoisliikkeet säilyvät, mutta veikkaan, että kaikkea ei voi saada – täyden palvelun lähikauppoja, edullisia marketteja ja suloisia pikkuliikkeitä.

Tasa-arvoinen eduskunta

Oikeastaan on vähän typerää edes ottaa eduskunnan sukupuolijakaumaa esiin, sillä lähtökotaisesti sukupuolella ei pitäisi olla merkitystä. Vuonna 2019 aloittaneesta eduskunnasta 47 prosenttia on kuitenkin naisia, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka toivon, ettei sukupuoli liittyisi mitenkään päätöksentekoon missään suhteessa, kertoo naisedustajien määrän kasvaminen mielestäni yhteiskunnan tasa-arvoistumisesta ja yhtäläisten mahdollisuuksien tunnustamisesta, sillä voimme vain muistella ja arvailla, millainen oli se Suomi, jonka eduskunnasta naisia oli 5,5 prosenttia.

Ilmastonmuutostietoisuuden kasvu

Vuoden 2019 koostetta on mahdotonta tehdä ilman, että nostaa esiin ilmastonmuutoksen. Uskon, että aiheesta on sanottu jo niin paljon, etten tiedonjyvästeni kanssa halua alkaa huikennella, mutta on pakko todeta, että vaikka asiat muuttuvat hitaasti, on ollut ilo huomata, miten ilmastonmuutostietoisuuden kasvu on vaikuttanut moniin jo arkitasolla. Kierrättäminen ja ekologinen liikkuminen kasvattavat toivottavasti suosiotaan entisestään, mutta jo se, että ottaa asioista selvää, kiinnostuu ja haluaa ymmärtää, on askel parempaan. Suuret päätökset tehdään niin kaukaisella tasolla, että siinä ei yhdellä biopussilla ole hirveästi sanottavaa, mutta silti on aina parempi tehdä ekologinen valinta kuin jättää tekemättä.

Saatamme tässäkin asiassa olla viimeinen sukupolvi, joka joutuu edes opiskelemaan ekologista elämää. Ei mene kauaa, kun se on jo lapsuudesta tuttua arkea joillekin. Ennen kaikkea siksi, ettei ole muuta vaihtoehtoa.

Tätä juttua kirjoittaessani huomasin hyvin, kuinka vaikeaa mielensähyvittämisestä on kirjoittaa. Oli nimittäin melkoinen työ keksiä asioita, jotka aidosti ilahduttivat!

Mikä sinua ilahdutti viime vuonna? Jos ilonaiheeni herättivät ajatuksia, kommentoi juttua alla.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Alkoholi somessa – kippis, kulaus ja kuulutus kaikille

Uusivuosi on kuohuviinikuvien kulta-aikaa. Täytyykö niiden julkaisemista harkita? Onko sillä ylipäätään väliä, millä tavoin alkoholinkäyttöään sosiaalisessa mediassa esittelee?
kuohuviini_uusivuosiOn täysin mahdollista, että kukkahattu kiristää päätäni tämän jutun aiheen suhteen aivan liikaa, ja joku varmasti on sitä mieltä, että ongelma on yksin minun, kun edes mietin alkoholinkäytön näkymistä somessa. Itse asiassa mietin sitä vain itseni kannalta, en siten, että arvailisin sitä, kuinka usein muut juovat.

Alkoholin näkyminen somessa on mielestäni normaalia, mutta myös turhan ylikorostettua. Selitys on toki looginen, sillä yleensä someen jaetaan palasia elämän piristävistä hetkistä ja iloisista juhlista, ja vaikka jokainen tietää, että todellinen elämän ilo löytyy aivan muualta kuin alkoholista, on se usein osa visuaalista esitystä. Sitä vain sattuu olemaan yleensä tarjolla juhlissa tai illanvietoissa. Ei toki kaikilla, mutta monella. Siksi alkoholin näkymisestä niin sanotun ongelman tekeminen on turhaa, mutta samaan aikaan tervettä ja aiheellista. Minkälaisen viestin alkoholikuva välittää jakajastaan?

Pidän alkoholin näkymistä somessa yleisesti terveenä, koska yleensä jonkin asian totaalinen piilottaminen kertoo nimenomaan ongelmasta. En siis missään nimessä väitä, että jos alkoholin näkymistä omassa somessaan piilottelee, kärsii jonkinlaisesta ongelmasta. Itse pidän alkoholikuvien julkaisua käytön normalisointina ja turhien mörköjen poistamisena, mutta on tapauskohtaista, tuleeko viestineeksi myös ongelmakäytön normalisoinnista.

Alkoholi ei koskaan ole terveystuote, joten olisi varmasti parempi, ettei sitä käyttäisi lainkaan eikä se silloin näkyisi somessakaan. Koska tilanne on se, että monet sitä nauttivat, näkyy se somessa ja siksi suhdetta siihen sekä henkilökohtaisesti että julkisesti on hyvä pohtia. Kannattaa myös miettiä, mitä tulee viestineeksi, jos elämä on jatkuvaa kilistelyä ja kekkeröintiä, vaikkei se edes olisi totta.

Miten sitten itse ratkaisen alkoholin ja some-näkyvyyden suhteen? En pahemmin mieti, mitä muut ajattelevat minusta, mutten myöskään halua antaa vääriä viestejä. Minulla on puhelimessani tallessa paljon kuvia juhlista ja kuohuviinin kilistämisestä, sillä itse asiassa minusta kuohuviinilasit ovat visuaalisesti kauniita. Mietin kuitenkin – joskus myös turhan paljon – sitä, milloin kuvan julkaisen. En halua tehdä sitä esimerkiksi tiistaina, ettei joku, yleensä työnantaja tai yhteistyökumppani, luule minun dokailevan keskellä viikkoa. Totuus todennäköisesti on kuitenkin se, että kukaan ei edes kiinnitä kuviin huomiota, mutta henkilökohtaisesti minulla on parempi olo, kun mietin omaa some-läsnäoloani ja -imagoani.

Painajaiseni olisi herätä aamulla ja nähdä kammottavia humalanhuuruisia tarinoita ja kuvia omalla tililläni. Nyt en puhu mistään juhlakuvista, vaan meluisista ja mongertavista päivityksistä, joiden katsojamäärät saisivat minut pyörtymään. Kaduttavat päivitykset eivät ole mikään ikäsidonnainen juttu, vaan sellaisia näkee ihan kaikenlaisilta eri elämäntilanteissa olevilta ihmisiltä.

Vaikken halua olla kammottavassa tuiskeessa, olen tullut siihen tulokseen, että kun korkki napsahtaa, sujahtaa puhelin laukunpohjalle tai ainakin some-sovellukset pysyvät kiinni. Se on ensimmäinen ja erityisen kannattava askel some-alkoholietiketissä.

Mitä mieltä olet alkoholinkäytön näkymisestä somessa? Onko alkoholikuvien julkaisu käytön normalisointia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Näistä aiheista pahoitin mieleni vuonna 2019

Ideointi ei ole vaikeaa, mutta ihan jokaisesta mielensäpahoittamistilanteesta ei saa kokonaista juttua aikaiseksi. Vuoden aikana ehtiikin kertyä melkoinen määrä aiheita, jotka ärsyttävät, mutta eivät sentään eheän tekstin verran. Lue, ärsyynnyitkö vuonna 2019 samoista aiheista kuin minä!
ennenaamukahviaeivoi_annaPääministerin myyjätaustalle irvaileminen. On huolestuttavaa, jos sitä, että pääministeri Sanna Marin on ollut töissä Sokoksella, pidetään yleisesti erikoisena. Minusta kassatyötä kummallisempaa olisi se, ettei olisi tehnyt politiikan ulkopuolisia töitä lainkaan. En myöskään pidä siitä, että keskusteluissa puhutaan asiakaspalvelutyöstä hanttihommana, sillä monimuotoisten työtehtävien halveksunta yhteiskunnassa ei ole tervettä, vaan tietynlaisen hierarkian ja luokkien rakentamista.

Ehdottomuus keskusteluissa. Minusta on turha ottaa osaa keskusteluun, jos ei voi perustella kantaansa muuten kuin jankuttamalla. Aina on nimittäin mahdollista olla myös hiljaa. Se, ettei ole valmis perustelemaan mielipiteitään, ei ole jonkin asian takana seisomista, vaan argumenttien heikkoutta.

Seksistiset nettikommentit. On hyvin huolestuttavaa, että nettijutut keräävät julkiseen kommenttikenttäänsä luonnossa maksamiseen ja ulkonäön arvostelemiseen liittyviä kommentteja – ja nämäkin mainitut aiheet ovat vain murto-osa alentavien kommenttien pääsanomista. Kaikista järjettomimpänä ja samaan aikaan surkuhupaisana pidän sitä, että useat tekevät sen omilla kasvoillaan. Se ei ole suoraselkäistä, vaan kertoo siitä, ettei kaikki taida olla ihan kunnossa.

Iskelmän Aamuklubin Sukupuolten taistelu -radiovisailu. Olen kuullut monesti olevani tylsä paasaaja ja ’inhottava femakko’ puhuessani sukupuoliin liittyvistä rakenteista ja vallankäytöstä. Siksi, etten jaksa tapella aiheesta, olen jättänyt sen sivuun blogista. Nyt, kun työpaikalla on soinut Iskelmä aamusta alkaen, en enää voi olla hiljaa, sillä olen järkyttynyt syvästi kanavan aamushow’hun kuuluvasta Sukupuolten taistelu -tietokilpailusta.

Aina on mahdollista painaa asioita villasella, mutta joskus niihin on myös puututtava. Vaikka joku olisi niin sanottu hauska vitsi, on sen toistaminen myös aina jonkin rakenteen ylläpitämistä. Iskelmä kuvailee Sukupuolten taistelua kisaksi, jossa ”miehet ovat miehiä ja naiset naisia”. Arkiaamuisin käytävässä kilpailussa esitetään aina kolme kysymystä, jotka ”liittyvät vastakkaista sukupuolta koskeviin aihealueisiin”.

Sukupuolten taistelu ei ole hauska kilpailu, vaan visa, joka valitettavasti viittaa siihen, ettei kanavalla tunneta sukupuolten monimuotoisuutta tai sukupuoleen perustuvan vallan toisintavia rakenteita.

Some-tykkäämisten ja -kommenttien vaikutus. En haluaisi myöntää tätä, mutta joudun toteamaan, että tykkäämiset, kommentit ja lukijamäärät vaikuttavat minuun. Kun lukijoita lähtee tai kommenttikenttä pysyy kuolleena, en voi välttyä miettimästä syytä. Se kuuluu kai ihmisyyteen ja siihen, että loppujen lopuksi kaikki haluavat hyväksyntää, vaikka kuinka seisoisi kirjoitustensa takana

Yhteisiin asioihin osallistumattomuus ja se, ettei ole valmis antamaan omistaan. Meiltä on varastettu pesutuvasta ohjelman pyörimisen aikana jo muutaman kerran pesuainepurkki. Se on aika erikoista talossa, jossa oletettavasti jokaisella pitäisi olla mahdollisuus hankkia oma pesuainepaketti. En toki muiden taloudesta tiedä, mutta oletan näin. Kaiken huippu on ollut se, että kerran pesuainetta ei varastettu, vaan sen loput lantrattiin, jolloin jäljelle jäi tehotonta litkua.

Meitä muutaman putelin vohkiminen ei kaada, mutta se tekee surulliseksi. Se kertoo yhteisöstä, jossa kaikki kyllä kelpaa, mutta mitään ei voi antaa. Me olemme luovuttaneet yhteiskäyttöön tuotteita, kuten tuoneet yleisten tilojen vessaan paperia, ja selvittäneet jumiin jääneen pesukoneen vyyhtiä. Vaikka jotakin ei omistaisi, ei tarkoita sitä, ettei siitä voisi pitää huolta. Kaikelle ei myöskään tarvitse aina saada vastinetta.

Palkan saaminen teksteistä, jotka ovat kieliopiltaan ala-arvoisia. Aivan varmasti minunkin jutuissani on virheitä, ja toisinaan rikon kieliopin rakenteita tarkoituksella. Kirjoitusvirheet, kuten lyöntivirheet tai pilkuttamattomuus, eivät kuitenkaan ole teho- tai ilmaisukeino, vaan ne kertovat ainoastaan siitä, että lisäoppi on tarpeen. Jos kirjoittaa ammatikseen rahapalkkaa vastaan missä tahansa työssä mitä tahansa tekstejä, on mielestäni pystyttävä virheettömään kieleen, jossa perusrakenteiden lisäksi on saavutettu edistynyt taso.

Raha ratkaisee aina lopulta kaiken, mutta silti sitä ei olla valmiita antamaan. Yllätys! En elä kuplassa, jossa rahalla ei olisi roolia tai jossa kuvittelisin, että vaihdantatalous riittää pitämään pyörät pyörimässä. Raha ratkaisee kaiken, eikä sitä pääse kukaan pakoon. Omassa elämässä se tuntuu pahalta silloin, kun syntyy ristiriita, jossa työntekijälle ei olla valmiita maksamaan tietyntasoista palkkaa tai lainkaan sitä, mutta työtehtävän vaatimustaso on viritetty äärimmilleen. Tämä ei ole kauhukuva, vaan arkipäivää työnhakupalstoilla.

Suostumalla riistotyöhön tekee hallaa yleiselle palkkatasolle, mutta samaan aikaan on tiedostettava, ettei ongelmaa voi kuitata yhdellä virkkeellä. Aina työstä ei nimittäin ole mahdollista kieltäytyä.

Mistä sinä pahoitit mielesi kuluneena vuonna? Kerro halutessasi myös oma mielipiteesi esiin nostamistani aiheista.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

10 asiaa, joita arvostan Suomessa

Kun oma arki on tasaista, ei kovin usein tule edes miettineeksi niitä pieniä asioita, jotka tekevät Suomesta Suomen. Meillä on huippuluokan koulutusjärjestelmä ja valtavasti osaamista sairaanhoidossa, mutta yhtä tärkeitä ovat arkiset asiat, joihin suomalaisina olemme etuoikeutettuja.
DSC_00551. Flunssa on riepottellut minua pitkin viikkoa, ja olen ollut palkallisella sairauslomalla, johon olin oikeutettu ilman lääkärikäyntiä, luottamuksesta. Minulla olisi myös ollut mahdollisuus ilmaiseen työterveysvastaanottoon.

2. Tänään olen nukkunut koko päivän, sillä olen palkallisella arkipyhävapaalla.

3. Olen syönyt ravitsevaa ja puhdasta ruokaa, koska minulla on mahdollisuus hankkia sitä monesta eri lähikaupasta. Voin myös valita luomua tai lähituotettua.

4. Kävelin eilen myöhään illalla kotiin sateessa. Taapersin pitkin suvannon rantaa ja oikaisin puiston läpi tapojeni vastaisesti. Arvostan sitä, että Suomessa on mahdollista kävellä yksin naisena pimeällä kotiin ilman, että on akuutisti pelättävä vaaraa, vaikka samaan aikaan olen huolissani turvallisuustilanteesta, enkä kannusta ketään uhkarohkeuteen, vaan kulkemaan aina valaistuja reittejä, joilla kulkee myös paljon muita.

5. Saan työskennellä tasa-arvoisessa ympäristössä ja olla tekemisissä freelancerina yhteistyökumppaneiden kanssa, joita yhdistää halu tehdä töitä paremman yhteiskunnan puolesta.

6. Arvostan sitä, että saan sellaista palkkaa työstäni, että voin maksaa sillä kaikki menoni ja vielä hemmotella itseäni. Jos työelämältä menisi pohja, olisin oikeutettu työttömyysturvaan. Toivoisin, että kaikki liittyisivät työttömyyskassoihin ja ammattiyhdistyksiin.

7. Olen onnellinen siitä, että kotini ikkunoissa on tuplalasit, ja vuokralaisena minulla on maksutta oikeus saada korjauksia asuntooni. Arvostan myös yhteistä pesutupaa, ja toivon, että ne yleistyisivät taloyhtiöissä uudelleen.

8. Koska ulkona liikkuminen yleisesti ottaen on turvallista, on myös mahtavaa, että voin ulkoilla puhtaassa luonnossa yksin milloin tahansa ilman, että tarvitsee pelätä mitään – ihmisiä, eläimiä tai luonnonvoimia. Ulkoilu on maksutonta, eikä erillinen liikuntakeskusjäsenyys ole välttämätön.

9. On etuoikeutettua matkustaa turvallisesti – siis sen lisäksi, että  se ylipäätään on taloudellisesti mahdollista. Voin käydä maailman mittakaavassa yllättävän uniikilla risteilyllä, mutta voin myös hypätä turvallisen, kotimaisen lentoyhtiön siiville lentäessäni toiseen maanosaan. Siitä, onko se järkevää, voi olla monta mieltä. Olinpa missä tahansa, on minulla turvanani diplomaattinen edustusto.

10. Arvostan puhdasta vettä. Se ei ole vain abstrakti käsite, vaan arjen käytännön asia. Voin milloin tahansa juoda hanasta vettä niin kauan, että jano tyrehtyy. Voin kylpeä ja olla varma, että huikealla paineella tuleva kuuma vesi ei lopu. Siihen nähden vesimaksut, joita meiltä ei muuten edes erikseen veloiteta, ovat mitättömiä.

Suomi on turvaa ja taloudellista vakautta, vaikka samaan aikaan on muistettava, ettei elämä kohtele kaikkia samalla tavalla. Siksi Suomen on oltava myös välittämistä ja sellaisten ratkaisujen tekemistä, että tätä omituisen muotoista maatilkkua voi kutsua myös seuraavat vuosisadat hyvinvointivaltioksi.

Onnea, Suomi 102 vuotta!

Mitä sinä arvostat Suomessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Miten päin pitäisi olla somessa, kun elämä heittää häränpyllyä? + 3 muuta pohdintaa elämästä

Jos tuijottaisin vain tilastoja, saisin tietää, että ihmiset ovat suorastaan nauttineet hiljaiselostani. Lukijakunta on nimittäin laajentunut sitä enemmän, mitä kauemmin olen ollut hiljaa. Yleisön ajatuksista en tiedä, mutta minun käytökselleni on syynsä.
DSC_0135
Miten käyttäytyä somessa, kun kaikki menee päin mäntyä?

Minä päätin olla hiljaa, koska esittäminen tuntui liian raskaalta. Harmi vain, etteivät henkilökohtaiset huolet pysäytä töitä. Enkä tiedä, onko niin tarkoituskaan. Olisihan se aikamoista, jos elämä pyörisi vain oman navan ympärillä ja voisi jäädä kotiin surkuttelemaan, kun haluaa. Ironista kyllä, mitään kamalaa ei ole tapahtunut, mutta minä ainakin olen mestari huolestumaan ja stressaantumaan mistä vain. Mielikuvituksellani ei ole rajoja, ja valitettavasti se on rajaton myös henkilökohtaisessa elämässä. Samalla innolla, jolla keksin itselleni huolia, voisin kirjoittaa valmiiksi aika monta fiktiivistä romaania. Yhtä totta kumpikin – eli ei yhtään.

Onko ihmisellä edelleen mahdollisuus hoitaa huolensa julkisessa terveydenhuollossa?

Mutta oli minulla ihan oikeita huolia. Inhottavaa antaa palasia sieltä täältä, mutta kuten arvata saattaa, eivät kenenkään terveystiedot kuulu nettiin, uskomattoman mahtavaa ja modernia Omakantaa lukuun ottamatta.

Tuntuu pahalta sanoa, mutta ensimmäistä kertaa ikinä jouduin pettymään julkiseen terveydenhuoltoon. Tunsin itseni nöyryytetyksi ja koin tulleeni vähätellyksi. Mietin pitkään, onko ongelma minussa, mutta ei omia tunteitaan voi kieltää. Siispä maksoin 300 euroa siitä lystistä, että sain piinani hoidetuksi 20 minuutissa. Omalla terveydellä ei ole hintalappua, mutta on surullista, jos julkinen terveydenhuolto resurssipulassaan ajautuu siihen, että osa ongelmista on hoidettava yksityisellä puolella. On selvää, ettei kaikilla ole siihen mahdollisuutta.

Olisipa Suomi täynnä vielä sairauskassoja ja aktiivisia puuhaveikkosia, mutta auttaminen ei ole enää muotia. Raha on.

Miksi kaikki hyvät sarjat sisältävät kuolemaa?

Rakastan draamaa ja rikoksia, mutta olen vähällä pakahtua aina, kun näen sairautta ja kuolemaa draamasarjoissa. En yksinkertaisesti kestä sitä, sillä pelkään niin paljon koko aihepiiriä. Samaan aikaan tiedostan, ettei elämää voi elää niin, että pelkää alati jotakin. Yritän siis rauhoittua ja aloittaa The Affair -sarjan viidennen kauden. Siinä on muuten yksi maailman parhaimmista sarjoista. Turha höpöttää Game of Thronesista tahi muista vastaavista fantasiapläjäyksistä!

Miksi Ikean hotdog maksaa 50 senttiä?

Sitten, kun on lopulta saanut mielenrauhan ja voi taas keskittyä keskivertolänsimaalaisen ongelmiin, voi kahdessa minuutissa syödyn hodarin jälkeen miettiä, miksi hitossa se maksoi vain 50 senttiä. Tiedänhän minä kaupan lainalaisuudet, mutta silti tuntuu uskomattoman hienolta ja samaan aikaan pahalta se, että kelvon hotdogin saa ruotsalaisketjun aulabaarista yhdellä pikkuruisella lantilla. Tässä meneekin loppyö valvoessa. Taas!

Osaatko vastata pohdintoihini?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

9 näkökulmaa, joita en ymmärrä vauvakatokeskustelussa

Syntyvyyskeskustelun suurin ongelma on se, että argumenteissa ihminen pelkistyy itsekkääksi pelkuriksi ja henkilöityy naiseen. Kyllä kuulemma kaikki oli ennen niin paljon paremmin. Vai toimiko ihminen vain pakon edessä? Mikä ylipäätään on syntyvyyden luonnollinen aste?
DSC_01533

Miksi syntyvyyskeskustelussa puhutaan vain naisista?

Lähes kaikkia lukemiani ja tässäkin jutussa esittelemiäni argumentteja yhdistää se, että niissä puhutaan vain naisista. On totta, että fyysisistä syistä naisen rooli on suurempi käytännön synnyttämisessä, mutta tiettävästi Neitsyt Marian jälkeen kukaan ei ole tullut yksin raskaaksi. Ja Mariankaan olemassaolosta ei ole vedenpitäviä todisteita. Jos puhutaan vain naisista, syntyy kuva, että ongelma on yksin naisten syytä.

Voiko laskenut syntyvyys todella johtua itsekkyydestä?

Itsekkyysargumentti saa minut kiehumaan. Pahimpia kommentteja ovat ne, joissa kohkataan siitä, kuinka naiset haluavat käydä salilla, matkustella ja juoda viiniä. Jälleen kerran kysyn, missä ovat keskustelun potentiaaliset isät. Sitä paitsi ei kai elämä lapsen kanssa niin kurjaa ole, että se estäisi urheilemisen, matkailun ja satunnaisen viininmaistelun. Rahaa kyllä palaa lapseen varmasti paljon, mutta tuskin kukaan laskee menetettyjä viinilaseja vanhemmuutta pohtiessaan.

Eikö lapsen hankinta nimenomaan itseä varten ole itsekästä?

Päätös yrittää saada lapsia – ei hankkia – on henkilökohtainen eikä sitä tarvitse perustella, vaikka etenkin keskustelu ympäristövaikutuksista voi olla aiheellista. En kuitenkaan halua puuttua kenenkään omaan tahtoon tai kehoon. Jos sanotaan, että lapsettomuus yhteiskunnan kannalta on itsekästä, eikö itsekkäämpää ole luoda uusi elämä vain itseä varten? Niinhän ennen tehtiin. Jonkun piti sytyttää päre ja niittää pelto vielä senkin jälkeen, kun jälkipolvet olivat nukkuneet pois.

Ajaako pelko todella primitiivisen halun ohi?

Keskusteluissa on puhuttu myös pelosta. Sanotaan, että kelvoton sukupolvemme pelkää Prisma-elämää eikä varmasti kykene samanlaisiin urotekoihin kuin suuret ikäluokat, jotka nostivat Suomen talouden kasvuun, saivat tarpeeksi lapsia ja viettivät heidän kanssaan enemmän aikaa kuin yksikään sukupolvi ennen ja jälkeen heidän. Pelosta ei ollut tietoakaan. Oikeasti on aika vaikea uskoa, että pelko ajaisi ohi alkukantaisen halun tulla vanhemmaksi. Tunne on henkilökohtainen eikä sitä tarvitse selitellä muille.

Jos syynä on pelko, eikö nimenomaan ennen tarvinnut pelätä koko elämää enemmän?

Pelko on aika huvittava syytös. En missään nimessä vähättele sitä, mitä kukin tuntee, vaan taivastelen yleistä keskustelua, jossa puhutaan itsekkäistä pelkureista, jotka muuten kuulemma juovat vain drinkkejä, käyttävät huumeita ja ovat feministejä. Voi luoja! Jos haluaisi nyt lapsia, olisi kenties vähemmän pelättävää kuin koskaan ennen. Lapsikuolleisuus on äärimmäisen alhainen ja terveydenhuolto huippuluokkaa. Jokaisella aikakaudella on omat ongelmansa, mutta uskon, että aiemmin oli aiheellista pelätä kaikkea ja varsinkin niin isoa asiaa kuin kuolema ja hyväksyä se osaksi elämää, jos mieli saada lapsia.

Miksi vauvakadon syylliseksi nimetään nettikeskusteluissa aina ennemmin ihmisryhmä kuin yhteiskunta?

Julkisten kommenttien perusteella suurimmat syylliset laskeneeseen syntyvyyteen ovat homoseksuaalit, huumeidenkäyttäjät ja feministit. Paitsi että. Homoseksuaalisuus ei ole este saada lapsia, huumeiden käyttäminen ei ole ehkäisykeino eikä feminismi liity siihen, haluaako lapsia vai ei. Ainiin ja hei, näitä kaikkia syyllistettyjä ryhmiä on ollut aina. Että ei ole sellainen moterni keksintö, nykyajan hömpötys. Sosiaalipsykologisesta näkökulmasta katsottuna ihmiselle on tyypillistä syyttää aina tiettyä ihmisryhmää jostakin negatiivisesta tapahtumasta tai kehityksestä. Se on helppoa, sillä oikeaa – tai ainakin oikeampaa – syyllistä ei voi saada nalkkiin. Yhteiskunta on nimittäin vain päällämme leijuva rakenne, josta ei voi ottaa kiinni.

Miksi henkilökohtaisesta ja herkästä aiheesta on yhtäkkiä tullut koko Suomen asia?

On sietämätön ajatus, että ihminen olisi yhtäkkiä tilivelvollinen yhteiskunnalle siitä, miksei halua lapsia. Kiinan syntyvyyden säännöstelyn politiikkaa pidettäneen pöyristyttävänä, joten miksi samaa pitäisi harjoittaa täällä käänteisesti. Olisipa jopa dystooppista ajatella, että naiset pakotettaisiin tavoittelemaan raskautta ja synnyttämään. Eikö tämä kuulosta Handmaid’s Talelta?

Jos yhteiskunta ja poliittiset päätökset ovat syypäitä syntyvyysvajeeseen, mikä on muuttunut?

Kauheuksia, kurjuutta ja hirmutekoja on tapahtunut aina. Ne vain muuttavat muotoaan. Nykyajan yhteiskunnassa on helppo päivitellä aikamme lieveilmiöitä ja syyttää niitä siitä, ettei kukaan uskalla edes haaveilla vanhemmuudesta. Jos yhteiskunnan tuki heikentyy, on luonnollista miettiä, mihin omat voimat riittävät ja haluaako ylipäätään lasta sellaiseen yhteiskuntaan. En kuitenkaan usko, että nykyihminen olisi niin erityisen filosofinen, että kauhukuvat estäisivät lasten saamisen. Silloinkin, kun ei ollut mitään tukea, lapsia syntyi. Toki heitä myös haluttiin nimenomaan siksi, että sosiaaliturva oli hankittava kirjaimellisesti sosiaalisesti lähipiiristä.

Entä jos syntyvyys olikin aiemmin poikkeuksellisen korkea ja nyt on saavutettu perustaso, jota ei vain aiemmin ole voitu kokea?

Koska en ole perehtynyt kattaviin tilastoihin, joudun vain arvailemaan. On varmasti hyvä syy rummuttaa laskenutta syntyvyyttä enkä epäile sen todenmukaisuutta. Sitä vain en ymmärrä, mistä voidaan tietää, mikä on luonnollinen syntyvyyden aste nyt. Toki tiedän, että tilastojen analyysi on vedenpitävää, mutta menneet ajat eivät kerro sitä, mikä olisi luonnollinen taso nyt. Ehkä maailma ja ihmisten henkilökohtainen elämä on muuttunut niin, että uusi aste onkin ihan normaali. Ei ehkä riittävä tulevaisuuden kuluille, mutta luonnollinen ihmisen elolle.

Uskon sen vaikuttavan, että koko tämän vuosituhannen ajan on voinut aidosti päättää omasta kehostaan ja raskaudesta niin ehkäisevästi kuin sen alettua. En kuitenkaan ajattele, että niin sanotut vahingot olisivat pitäneet syntyvyyden aiemmin mukavissa lukemissa, vaan kaikista eniten kyse lienee siitä, että tapa katsoa maailmaa ja elää elämää on muuttunut perusteellisesti, mikä on luonnollista ajan kuluessa. Eihän suurten ikäluokkien synnystä vastannut, sodan käynyt sukupolvikaan toiminut niin kuin aiemmat sukupolvet, jotka laittoivat lapset puuvillatehtaaseen töihin ja syömään pöydän alle.

Minkälaisia ajatuksia vauvakato herättää? Mistä laskenut syntyvyys mielestäsi johtuu?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa