Munattomat ketosämpylät

Sain kuluneella viikolla sellaisen mahtavan idean, että leivän syömistä olisi hyvä vähentää, vaikken sitä nytkään popsi ylettömiä määriä. Käärin hihat, sukelsin ketoreseptien maailmaan ja pyöräytin manteli- ja kookosjauhosta sämpylät!
DSC_0147Keto viittaa ketogeeniseen ruokavalioon, joka tarkoittaa vähähiilihydraattista, runsasproteiinista ja rasvaa sisältävää ateriointia. Ruokavaliota on käytetty niin laihduttamisessa kuin onnistuneesti epilepsian hoidossa, joten hinkuni tehdä supersämpylöitä alkoi kuulostaa itse asiassa aika mahtipontiselta.

Monet ketoreseptit sisältävät kananmunaa, joten vegaaneille ne eivät käy. Aikani Instagramin ruokavideoita tapitettua löysin videoreseptin, johon tein pieniä muutoksia. Lopulta uunista tuli pitkän odottelun jälkeen täydellisesti ruskistuneita, painavia sämpylöitä. Tuhteja ne ovat myös vatsanpohjalla, mikä lieneekin keventymisen salaisuus. Ketoleipiä ei todellakaan mähkitä sellaista määrää kuin tavallista leipää.

Jos aitoa tarvetta syödä ketoleipiä ei ole, kannattaa kuitenkin ostaa vaikka ihan rehellistä kauraleipää. Pääsee nimittäin vähemmällä ja halvemmalla. Sitä en kuitenkaan voi kieltää, etteikö resepti olisi helppo. Onnistuu jopa kaltaiseltani säätäjältä.

Munattomat ketosämpylät

Neljä isoa tai kahdeksan pientä

3 dl mantelijauhoa | 0,6 dl kookosjauhoa | 0,6 dl + 3 rkl psylliumkuitua | 0,5 tl suolaa | 2 tl leivinjauhetta | 2 tl omenaviinietikkaa | 1 rkl oliiviöljyä | 2,4 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita märät ja kuivat aineet omissa kulhoissaan, yhdistä seokset ja pyörittele taikina tasaiseksi. Massasta saa muovattua kiinteän pallon, jonka voi helposti jakaa veitsellä haluttuihin osiin.

Paista 30 minuuttia 180-asteisessa uunissa alatasolla. Siirrä sämpylät puolen tunnin jälkeen uunin ylätasolle 10–15 minuutiksi. Anna jäähtyä hyvin.

Oletko kokeillut ketoreseptejä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Eläköitynyt ruokasaarnaaja – rahasta ja rankaisemisesta

Ystäväni kysyi minulta taannoin, kasvattaisinko lapseni vegaaneiksi. En kokonaan enkä jaksa enää paasata aiheesta muillekaan. Ruoan ja rahan suhteesta sen sijaan puhun mielelläni.
DSC_0061.JPGHävettää. Ne kaikki ruokajutut, joita ehdin kirjoittaa. Ylimielinen asenne ja vikojen etsiminen. Rankaiseminen. Einesvihaaja-tunnisteen alle kirjoitetut jutut kirvoittivat enemmän kommentteja kuin mitkään muut blogitekstini ja niihin sain myös ensimmäiset niin sanotut vihakommenttini veen haistatuksesta piilokettuiluun. Muutamat alapäätermit eivät saaneet minua pois tolaltani, vaan olisin voinut jopa asiakaspalveluhengessä kysellä paremmin kommentoijan tuntemuksia, mutta päätin jättää väliin. En halunnut enää olla edistämässä halventavaa ruokapuhetta leipätekstissä tai kommenttikentässä.

Eineksiä maistelen edelleen, ja viimeksi eilen napostelimme työporukalla kumiselta maistuvia markettifalafelejä, joita olen tietysti ehtinyt parjata blogissani. Mielipiteeni on siis ollut aito eikä ole muuttunut mihinkään, mutta olisihan tekstin voinut jättää julkaisematta. Sehän on vain julkisuutta tuotteelle, jota en halua tukea. Eivät kaikki kuitenkaan ole olleet ihan niin kamalia kuin olen antanut ymmärtää.

Tämä blogi ei ole enää vegaanisen ruoan soihdunkantaja, vaikka edelleen syön vegaanisesti ja julkaisen silloin tällöin reseptejä lifestyle-hengessä. Sitä paitsi on hauskaa, että oikeasti varmasti puolet kokkailuistani epäonnistuu. Ainakin leivonnaisista. Tai no, niistä ei taida onnistua kuin kolmasosa.

Toivoisin silti kovasti, että ihmiset ajattelisivat ruokailutottumuksiaan, hyvinvointiaan ja ilmastoa. En ole oman elämäni hannapartanen – kaikkea muuta. Uskon tasapainoon ja siihen, että elämä on liian lyhyt nyörien ja vatsalaukun kiristelyyn, kunhan muistaa kohtuuden ja pitää järjen päässä. Silti on kurjaa, jos kaupassa ei edes yritetä tehdä kollektiivisesti parempia valintoja, ja edelleen pannuttaa se, että tehotuotettua broileria saa halvemmalla kuin monia vihanneksia.

Järkevä ruokapuhe keskittyy tietoon, ei tuomitsemiseen. Kannustamiseen, ei kaakattamiseen. Koska lähes kaikkien elämää määrittää lompakon sisältö, täytyisi katse ohjata myös rahaan. Ei välttämättä siihen, miten voi elää mahdollisimman edullisesti, vaan miten voi elää ekologisesti kestävästi, mutta nautiskellen ja kukkaroa kunnioittaen.

Kaikilla on valinnanvapaus, myös lapsilla, joihin viittasin tekstin alussa. Jos olisi katras kasvatettavana, saisivat he kotona vegaanista ruokaa, mutta se, mitä he mättäisivät kodin ulkopuolella, voisi olla mitä tahansa, kunhan ymmärtäisivät järkevien valintojen merkityksen.

Oma reseptini tasapainoiseen elämään on toistaiseksi ollut yhdistelmä edullisia papupurkkeja ja ehdottoman sallittuja take away -lounaita. Siinä on nyörien kiristämistä ja nautiskelua tarpeeksi!

Millaista ruokapuheen pitäisi mielestäsi olla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Perinteinen makaronilaatikko ilman munaa ja maitoa

Vannoin jo keskittäväni ruokajutut kokonaan Instagramiin, mutta minun on pakko päästä jakamaan kehittelemäni perinteisen makaronilaatikon veganisoitu versio. Sopii niin evääksi töihin kuin lapsiperheiden päivällispöytään: ei maistu kummoiselta, mutta uppoaa kaikille.
vegancasseroleVälillä tuntuu siltä, että vaalea pasta on jonkinlainen synti. Sitä kuitenkin ohjeistan käyttämään tässä ohjeessa, sillä soijarouheessa on muutenkin vähän puinen maku. Vaaleat makaronit tuovat vuokaan pehmeyttä ja perinteisen kotiruoan tunnun. Sellaisen alakoulufiiliksen.

Reseptissä mainitut psyllium ja ravintohiiva eivät ole rakettitiedettä, vaikka kokemattomalle vegekokkaajalle ne saattavat siltä kuulostaa. Nykyään kumpaakin saa jo keskikokoisesta lähikaupasta. Ravintohiiva on suolaista makua tuova, erinomainen B12-vitamiinin lähde, kun taas gluteenittomasta leivonnasta tutun psylliumin tehtävä on sitoa munaton ja maidoton neste. Psylliumin ansiosta pinnasta tulee jopa juustoinen, vaikka juustoa makaronilaatikko ei ole nähnytkään.

Kaikista edullisin ja vaivattomin proteiinin lähde on soijarouhe, mutta veikkaan, että Härkis ja nyhtökaura sopisivat aivan yhtä hyvin reseptiin. Ne tosin vaativat koostumus- ja makusyistä allensa esipaiston, toisin kuin soijarouhe.

Perinteinen makaronilaatikko munattomana ja maidottomana

4–6 annosta

300 g vaaleaa makaronia | 3 dl tummaa soijarouhetta | 3 dl kuumaa vettä | 1 rkl jauhelihamaustetta (esim. Santa Maria)

Munaton ja maidoton munamaito

1 l kaurajuomaa | 4 rkl ravintohiivahiutaleita (myös nimellä oluthiivahiutaleet) | 4 rkl psylliumkuitujauhetta (esim. Risenta) | 2 tl suolaa | 2 tl valkosipulijauhetta | 2 tl sipulijauhetta | 1–2 rkl tomaattipyreetä | 2 tl omenaviinietikkaa |1 rkl öljyä

1. Keitä makaronit kypsiksi. Mittaa samalla soijarouhe erilliseen kulhoon, sekoita joukkoon mausteet ja kaada päälle kuumaa vettä. Se voi olla joko pastan keitinvettä tai hanasta otettua mahdollisimman kuumaa vettä. Anna turvota pehmeäksi. Jauhelihamausteista suosin Santa Marian pussukkaa.

2. Mittaa toiseen kulhoon kaurajuoma ja sekoita joukkoon ravintohiiva, psyllium, suola, valkosipulijauhe, sipulijauhe, tomaattipyre, omenaviinietikka ja öljy. Anna turvota noin 15 minuuttia.

Etikan pitäisi kuohkeuttaa kasvijuomaseosta, eikä se maistu laatikossa lainkaan. Siitä minulla ei ole vedenpitäviä todisteita, onko etikasta oikeasti hyötyä. Öljyä sekoitan joukkoon siksi, etten voitele vuokaa lainkaan, vaan öljy munattomassa maidossa varmistaa, että valmis laatikko irtoaa vuoasta.

3. Yhdistä makaronit, soijarouhe ja munaton maito paistonkestävässä uunivuoassa, ja paista uunin tehosta riippuen keskitasolla 175–200 asteessa, kunnes neste on imeytynyt kunnolla ja pinta on kullanruskea.

Kiinnostavatko ruokajutut enää yhtään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vappukokin vegaaniset pizzakierteet

Enpä muista, että olisin juhlinut vappua syöden terveellisesti. Minun mielestäni kupliva juoma yksinkertaisesti vaatii pikkusuolaista kaverikseen, vaikka jenkkakahvat eivät aivan samaa mieltä olekaan. Uusi juhlaruokasuosikkini on pizzakierteet, jotka syntyvät parhaimmillaan neljästä ainesosasta pienellä vaivalla.
DSC_0628

Vegaaniset pizzakierteet

Lehti- tai voitaikinaa (Huom! Useimmat ovat vegaanisia, mutta kannattaa tarkistaa tuoteseloste.) | 1 prk tomaattisosetta (esim. Pirkka Yrtit) | Turvotettua soijarouhetta | Paistettua sipulia | Vegaanista cheddaria (esim. Porlammin)

On ärsyttävää, etten kerro tarkkoja määriä, mutta uskon, että jokainen kokki pystyy arvioimaan, paljonko tarvitsee tomaattisosetta, soijarouhetta, sipulia ja cheddaria rullan täyttääkseen. Määräthän ovat sitä paitsi makuasioita. Soijarouheen voi turvottaa vesiliemessä pannulla ja paistaa lopuksi, mutta oivan oikaisun saa aikaiseksi, kun turvottaa soijarouheen erillisessä kulhossa kuumassa vedessä ja maustaa jauhelihamausteella. Näin säästyy aikaa ja tiskiä.

Tarkkana kannattaa olla ainoastaan siinä, ettei käytä täytettä liikaa, vaan levittää ne tasaiseksi kerrokseksi kaulitun levyn päälle. Toiseen reunaan kannattaa jättää tyhjää, jotta kierteet pysyvät kiinni ja rullaa on helpompi käsitellä.

Kauli siis voi- tai lehtitaikinalevyt yhteen suureksi levyksi. Itse tein kolme rullaa niin, että yksi rulla syntyi kahdesta yhteen ja ohueksi kaulitusta levystä. Kun levyt on kaulittu, täytä ne ripottelemalla päälle valittuja täytteitä tasainen kerros.

Pyörittele levy täyttämisen jälkeen pötköksi kääretortun tavoin. Leikkaa lopuksi tortusta muutaman sentin paksuisia paloja, ja asettele ne leivinpaperille avonainen reuna ylöspäin kuin valmiit makisushit. Paloja kannattaa litistää lastalla, jotta niistä tulee matalia kiekkoja.

Suosittelen nipistelemään palojen saumoja yhteen, etteivät ne avaudu. Pizzakierteet kannattaa voidella kaurakermalla kauniin paistopinnan saamiseksi.

Viimeinen vaihe: kuohuva auki, serpentiiniä kaulaan ja maha täyteen!

Suositko kuplajuoman kanssa enemmän suolaisia vai makeita herkkuja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vegaaninen makubrownie x2

Valmistin Viimeistä murua myöten -blogin ohjeella kahdenlaisia brownieita, joita elävöitin sekä appelsiinilla että mintulla, sillä tuhti ja täyteläinen suklaa maistuu helposti tunkkaiselta. 
DSC_0627

Vegaaniset appelsiini-suklaabrowniet

n. 25 kpl

200 g tummaa suklaata | 100 g kasvimargariinia | 2 dl sokeria | 2 dl kasvijuomaa | 0,25 dl appelsiinin mehua | 2,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta | 0,5 dl raastettua appelsiinin kuorta | 1,5 rkl kaakaojauhetta | 2 tl vaniljasokeria | 1 tl leivinjauhetta

Vegaaniset minttubrowniet

n. 25 kpl

200 g tummaa suklaata | 100 g kasvimargariinia | 2 dl sokeria | 2,5 dl kasvijuomaa | 2,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta | 1,5 rkl kaakaojauhetta | 2 tl vaniljasokeria | 1 tl leivinjauhetta | 3 tl piparminttuöljyä

Päätyipä aivan Fazerina-patukalta maistuviin appelsiini-suklaabrownieihin tai suklaan makua ihanasti raikastaviin minttubrownieihin, valmistetaan ne samalla tavalla.

Mittaa suklaata 150 grammaa kattilaan ja pilko pieniksi paloiksi loput 50 grammaa. Sulata 150 grammaa tumma suklaa joko vesihauteessa, mikrossa tai kapinoiden kattilassa miedolla lämmöllä. Sulata joukkoon margariini, ja sekoita hyvin.

Kaada seos erilliseen kulhoon, ja lisää sokeri mukaan. Sekoita myös kasvijuoma ja mahdollinen appelsiinin mehu ja appelsiinin raastettu kuori tai piparminttuöljy mukaan tässä vaiheessa.

Lisää sitten jauhot varovasti käännellen seokseen, ja sekoita sen joukkoon myös kaakaojauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää taikinaan lopuksi suklaapalat. Kannattaa pilkkoa ne oikeasti pieniksi, sillä liian suuret suklaapalat saattavat painua pohjaan ja sulaa sinne, jolloin lopputuloksena on inhottavan suuria suklaalänttejä, jotka vaikeuttavat brownieiden leikkaamista.

Paista brownieta leivinpaperilla vuoratussa vuoassa 175 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Parhaimmillaan browniet ovat seuraavana päivänä vietettyään yön jääkaapissa, jolloin koostumus on täydellisen jähmeä, mutta pehmeä, ja leikkaaminen sopiviksi neliöiksi on helppoa.

Mikä on sinun luottoleivontareseptisi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kolmen ainesosan superkastike

Tahinipohjainen kastike sopii niin salaatteihin kuin suolaisiin ruokiin, ja sen makua ja paksuutta on helppo säädellä vähällä vaivalla. Salaatinkastikkeeksi ja dipiksi muuntuva soosi syntyy vain kolmesta ainesosasta.
DSC_0615

Tulinen tahinikastike

3 rkl tahinia | 2 rkl soijakastiketta | 2 rkl srirachaa | vettä halutun paksuuden mukaan

Oikeastaan koko reseptin voisi kirjoittaa ilman mittoja, mutta koska se on kuulemma ärsyttävää, arvioin käyttämäni ruokalusikalliset. Käytin siis kolme kukkurallista ruokalusikallista tahinia, lorautin perään soijakastiketta, maistelin suolaisuutta ja sitten puristin sekaan srirachaa sen verran, että kastike alkoi maistua kermaisen tuliselta. Lopuksi ohensin kastiketta vedellä, jotta se notkistui.

Pakkasin valmiin sekoituksen tiiviiseen muovirasiaan, mutta silti kastike oli melko jähmeää seuraavana päivänä. Kannattaa siis lorauttaa sekaan reippaasti vettä, sillä kastike kiinteytyy kylmään säilöttynä.

Vähentämällä tahinia ja lisäämällä vettä saa aikaiseksi dipin sijasta juoksevan salaattikastikkeen.

Ai, mikä tekee kastikkeesta superin? Ainakin helppous ja pehmeän tulinen maku.

Leffalippuarvontaan voi osallistua 15.4.2019 klo 21.00 saakka.

Mikä on sinun luottokastikkeesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Silkkinen ja supermaukas guacamole

Aidoista avokadoista tehty guacamole on ilmaston vihollinen, mutta aivan jumalainen levite paahdetun leivän päälle.
DSC_0490Avokadot eivät todella ole ekoteko eivätkä siten sovi kovin hyvin yhteen veganismin kanssa, mutta toisaalta melkoisen synninpäästön saa jo sillä, ettei syö lihaa. Olen aivan ihastunut itse surautettuun guacamoleen, vaikka järkevä herkuttelija tekisi kotimaisista kauden kasviksista mehevän levitteen. Hyvä asia vihreässä, taivaalliselta maistuvassa soseessa on se, että ainakin se pesee teolliset margariinit ja muut mömmöt mennen tullen.

Ensimmäinen askel täydellisen guacamolen valmistamiseen on tietenkin oikeanlaisten avokadojen löytäminen. Avokado ei ole halpa hedelmä, ja kaupassa täytyykin tehdä valinta, ostaako edullisen verkkopussin täynnä kypsymistä odottavia pieniä yksilöitä vai valitseeko erikseen ostettavia, suurempia ja kalliimpia syöntikypsiä vesseleitä. Valitsipa miten tahansa, ei koskaan voi olla varma, mitä saa, sillä harmillisen usein avokadot ovat ylikypsiä tai jopa pilaantuneita.

Guacamolereseptini salaisuus on se, että siitä ei saa jättää mitään ainesosaa pois. Ei, vaikka ei yhdestä niin välittäisi, sillä kokonaisuutena reseptin osat muodostavat täydellisen harmonian. Mitään mullistavaa listalla ei ole, mutta ainesosien määrät luovat niin herkullisen guacamolen, että suosittelen noudattamaan ohjetta orjallisesti.

Guacamole 

Kulhollinen

Kolme avokadoa | viisi miniluumutomaattia | puolikas punasipuli | 1 valkosipulinkynsi | mehu neljäsosasta tuoretta sitruunaa | 1 tl suolaa | 0,5 tl mustapippuria

Halkaise avokadot ja poista kivet. Viipaloi avokadot ja kaiva kuutiot irti nahasta. Halkaise ja pilko miniluumutomaatit, punasipuli ja valkosipuli. Aseta ainesosat kulhoon, mausta ja purista mukaan sitruunanmehu. Soseuta sauvasekoittimella ronskisti. Täysin sileää guacamolesta ei tarvitse tulla, vaan joukkoon voi jättää sattumia tai lisätä kokonaisia avokadokuutioita.

Itse tehty guacamole päihittää kirkkaasti kaupan tortillaosastojen guacamoleksi kutsutut vihreät tahnat, joissa pahimmillaan on alle kaksikymmentä prosenttia avokadoa.

Guacamole sopii niin leivän päälle levitteeksi kuin dipiksi naposteluun tai täydentämään suolaista ateriaa.

Ajatteletko ilmastoasioita herkutellessasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aamuäreän herkkutuorepuuro

Olisi ihanaa olla sellainen aurinkoinen yksilö, joka aamulla herää vaivatta, suuntaa urheilemaan, juo sitruunavettä ja kiehauttaa sitten puuron ja tyylikkään smoothien itselleen. Paljon olen yrittänyt, mutta ei minusta sellaista tule. Yhden asian olen kuitenkin onnistunut oppimaan ja ottamaan tavaksi: herkullisen tuorepuuron valmistamisen jo edellisenä iltana.
DSC_0305Jaan siis tänään aamuni muuttaneen tuorepuuron reseptin, vaikka minä en edes tiedä, miksi liisterimäistä seosta kutsutaan tuorepuuroksi, sillä minusta oikea tuorepuuro on juuri sitä soosia, joka tulee kiehuvana kattilasta.

Vegaaninen tuorepuuro

1 annos

1 dl kaurahiutaleita | 1,5–2 dl kasvijuomaa | 0,5–1 dl vegejogurttia (esim. mustikka) riippuen nesteen halutusta määrästä | 2 rkl chiansiemeniä | 2 rkl pellavansiemenrouhetta | 1–2 rkl kookosmannaa | ripaus vaniljasokeria superherkkuversioon

Ei varmasti ole vaikea arvata, miten annos valmistetaan. Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, suljetaan rasiaan ja jätetään yöksi tekeytymään. Kookosmanna tosin kovettuu melko paljon jääkaapissa, joten sen voi lisätä vasta syödessä.

Jos puuroon lisää vaniljasokeria, tulee siitä vähän kuin karkkia. Näin kovaa herkkuhurjastelua ei tosin tietenkään kannata joka aamu harjottaa. En itse edes pidä makeista aamupaloista, mutta tuorepuuro käy hyvin sellaiseksi kakkosaamupalaksi, jonka hotkaisee parin työtunnin jälkeen.

Aamu on ihan pian täällä.

Syötkö puuron kylmänä vai vastakeitettynä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Saunaillan lohtupiirakka

Myönnetään, että viime aikoina olen mennyt ruokapöydässä monesti siitä, mistä aita on matalin, vaikka arkiruoissa olenkin ryhdistäytynyt oikein kunnolla. Viime viikonloppuna herkuttelin ystäväni kanssa ihanan suolaisella vegepiirakalla, joka lohduttaa ja lämmittää vuoden pimeimpään aikaan.
DSC_0169 (2)Olen saattanut saada aivotärähdyksen. Olen koko elämäni inhonnut juustoa ja vältellyt sen kaiken maailman korvikkeita. Vähän aikaa sitten tein itse cashewjuustoa, ja nyt kokkasin oikein perinteisen saunaillan piirakan vegaanisena versiona. Kai ihminen pitää aina siitä, mitä ei ole saanut tarpeeksi. Saman kuherrusvaiheen elin nimittäin pizzan kanssa, sillä en lapsuudessani saanut sitä. Heh, kuulostaa kurjalta, mutta kyse oli ihan omasta nirsoudestani. Ei sitä viitsinyt pelkkää pohjaa ja tomaattimurskaakaan syödä.

Vegejuustopiirakka

Vegaaninen valmispiirakkapohja (esim. Rainbow) | 1 prk Oatly iMatia | iso sipuli | iso paprika | tuoreyrttiä oman maun mukaan | kasviproteiinivalmistetta (esim. Elovenan kauramurua tai Verso Foodin Härkistä) | vegaanista juustoraastetta (esim. Violife tai Porlammin Vege) | suolaa ja mausteita oman maun mukaan

Sulata piirakkapohja ohjeen mukaan ja painele se vuoan pohjalle. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteessa noin 10 minuutin ajan tai unohda kyseinen työvaihe kokonaan ja toivo sitten parasta, ettei se vaikuta piirakan koostumukseen.

Silppua kasvikset ja yrtit. Kuullota niitä pannulla kevyesti. Lisää joukkoon kasviproteiini ja ruskista se.

Kaada kulhoon Oatly iMat -kaurafraiche ja mausta se suolalla ja mausteilla. Lisää joukkoon kasvis-kasviproteiinisekoitus, ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon kourallinen vegejuustoraastetta, ja kaada seos piirakkapohjan päälle. Ripottele pinnalle vegejuustoraastetta. Paista piirakkaa 225 asteessa noin 30 minuutin ajan.

Suolainen vegepiirakka täytyy nauttia rottinkituoleilla vanhan talon kirjastohuoneessa, jonka keskipisteenä nököttää ruskeista tiilistä tehty takka. Huoneessa, jossa tuoksuu puu ja sauna. Kun rottingista ja lasista tehdylle pöydälle laskee piirakkalautasen, kuuluu tuttu kolahdus. Huoneessa, jossa ei oikein osaa sanoa, mitä onni on.

Mikä on sinun lohturuokasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Juustotonta juustoa ihan itse tehtynä

Pitääkö maitotuotteista luopuessa jättää taakseen myös juusto? Entä jos ei halua käyttää kaupan vegejuustoja? Kestääkö kotitekoisen juuston valmistaminen ikuisuuden? Ei, ei ja ei! Itse tehty cashewjuusto valmistuu aloittelijankin käsissä vartissa ja hyytyy puolessa tunnissa.
cashewjuustoSain Instagram-videoideni perusteella jo etukäteen paljon kyselyitä, miltä itse tehty vegejuusto maistuu. Minä olen syönyt lehmänmaidosta tehtyä juustoa pelkiltään joskus noin 20 vuotta sitten. Vähän ennen kouluikää suostuin vielä napostelemaan juustokuutioita, mutta sitten nirsous otti vallan – ja hyvä niin näin jälkikäteen ajateltuna. En siis ole paras henkilö vertaamaan vegaanista juustoa niin sanottuun perusjuustoon eli maitopohjaiseen juustoon. Enkä kyllä tiedä, voiko niitä edes verrata tai onko se ylipäätään tarpeellista.

Oletan, että ihmisten mielestä parasta juustossa on sen suolaisuus. Cashewjuusto saa suolaisuutensa ravintohiivahiutaleista ja ehdasta suolasta. Juuston hapan maku puuttuu, mutta en sitä itse vegaaniselta versiolta odotakaan. Keskityn itse mieluummin siihen, miten saan cashewjuustosta erityisen herkullisen ja missä kaikkialla voin hyödyntää valmista vegejuustoa.

Reseptini pohjana käytetään cashewpähkinöitä. Suolainen pähkinäseos muuttuu juustoksi agar agarin ansiosta. Suomalaiskaupoissa on tarjolla myös vegegeeliä, joka sisältää agar agaria, mutta ei ole kokonaan sitä, eikä se siksi ole niin tehokasta. Kannattaa siis etsiä ehdottomasti agar agaria, vaikka sen saatavuus on ollut aika kehnoa. Minä löysin Prismasta Fun Cakes -merkin agar agaria, ja käsitykseni mukaan sitä saa myös apteekeista. Meira on myös lanseerannut agar agar -purnukan viime kuussa, mutten ole sitä vielä itse löytänyt.

Harmillisesti cashewjuusto ei tietenkään sovi pähkinäallergikoille, mutta tätä reseptiä suunnitellessani selasin myös paljon perunaa ja soijamaitoa sisältävien pähkinättömien vegejuustojen reseptejä. Kotitekoinen vegaaninen juusto ei siis aina vaadi pähkinöitä.

Vegaaninen juusto cashewpähkinöistä

3,5 dl manteli- tai kauramaitoa |1,2 dl cashewpähkinöitä | 1,2 dl ravintohiivahiutaleita | 1 tl sitruunanmehua tai omenaviinietikkaa | 3 rkl öljyä | neljäsosa paprikasta paahdettuna | 2 tl soijakastiketta tai misotahnaa | 0,5 tl pippurisekoitusta | 1 tl suolaa | ripaus sipuli- ja valkosipulijauhetta | agar agar -seosta, jossa on 3,15 dl vettä ja 2,5 rkl agar agar -jauhetta

Keitä cashewpähkinöitä noin 20 minuuttia, huuhtele ne ja siirrä sauvosekoittimen kestävään kulhoon tai tehosekoittimeen. Mittaa cashewpähkinöiden joukkoon kaikki muut ainekset paitsi agar agar -seos. Muista paahtaa tuore paprika, jotta sen maku on syvempi.

Soseuta pähkinä-paprika-mausteseos tasaiseksi. Öljyä kevyesti astia, johon juustoseos on tarkoitus kaataa. Mallilla ei ole väliä, vaan sillä, minkä muotoisen juuston haluaa valaa.

Kuumenna reilut kolme desiä vettä lähes kiehuvaksi, ja laske sitten lieden lämpö matalalle ja sekoita agar agar -jauhe veteen. Sekoita voimakkaasti, ettei agar agar tartu kattilan pohjaan. Sekoita niin kauan, että seoksesta tulee geelimäistä.

Kaada geeli välittömästi cashewseoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Agar agar alkaa hyytyä heti, joten aikaa toilailulle ei ole. Kaada koko juustoseos öljyttyyn astiaan ja siirrä se jääkaappiin. Seos hyytyy jo puolessa tunnissa, mutta parhaimman lopputuloksen saa muutaman tunnin hyydyttämisellä. Yön ylikin vegejuustoa voi pitää hyytymässä astiassa. Juusto irtoaa astiasta vaivatta, joten sen voi kumota lautaselle suoraan, eikä reunoja tarvitse erikseen irroittaa veitsellä. Valmis juusto kannattaa säilöä ilmatiiviissä astiassa hyydyttämisen jälkeen.

Reseptillä valmistuu melko iso juustokimpale, joten kannattaa tarvittaessa puolittaa ainesosamäärät tai tehdä jopa vain kolmasosa. Juusto säilyy noin neljä päivää jääkaapissa, joten jos tiedossa ei ole juhlia tai muuten vain suurta ruokailijamäärää, ei reseptin alkuperäisiä mittoja kannata käyttää. Jakamalla seoksen muutamaan pikkukulhoon ennen agar agarin sekoittamista joukkoon voi yhdellä kertaa testata useampaa juustomakua, jos erät maustaa eri tavoin. Agar agar hyytyy nopeasti, joten erottelu on tehtävä ennen kuin agar agaria on alkanut keittää.

Lähdin etsimään täydellisen vegejuuston reseptiä siksi, että kaipasin aamiaisleipiini täytettä. Yritän syödä mahdollisimman vähän leipää, mutta olen joutunut harmikseni huomaamaan, ettei kiireisinä aamuina oikein ehdi muuta kuin mutustella leivän. Aamiaisleivän täytyy olla täyttävä, sillä minun täytyy jaksaa sen voimalla monta tuntia. Ruokahaluni on melko alhainen aamuisin, joten aamiaisen täytyy olla helposti syötävää, ja sitähän leipä todella on.

Seuraavalla kokkauskerralla yritän saada juustosta vielä kiinteämmän, keltaisemman ja maultaan syvemmän. Kaksi ensimmäistä kohtaa korjaantuvat agar agarin määrää nostamalla ja kurkumaa lisäämällä. Makua voi syventää käyttämällä vaikkapa misotahnaa, joka harmillisesti jäi ostoslistaltani pois. Sitruunanmehun voi myös korvata omenaviinietikalla, jota ei omasta kaapistani sattunut löytymään.

Tällaisenaan resepti toimii hyvänä pohjana kotitekoiselle vegaaniselle juustolle, josta voi muokata mausteilla omaan makuun sopivan. Aavistuksen hyytelömäinen koostumus tekee juustosta helposti käsiteltävän, ja juustokimpale sopii erinomaisesti illanistujaispöytään suolakeksien kaveriksi ja pelkiltään naposteltavaksi.

Minkälaisia ajatuksia vegaaniset juustot herättävät?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa