Pendolino Helsinkiin kulkee ohi Lempäälän. Äitini katseli maisemia hiljaa. Isoisän haamuko se pelloilla hääri? Vai oliko se sittenkin kadoksissa oleva isovaari? Lähdimme metsästämään viimeksi mainitun isyydestä käytyjä käräjäkirjoja Hämeenlinnaan.
Ei ole salaisuus, ettei suvussamme juuri ole pidetty lukua isistä. Äitini puolen suvusta ensimmäinen varmasti isänsä tietävä on äiti itse sisarineen. Jokaisesta sukuhaarasta puuttuu siis puolet, mikä tarkoittaa sitä, että puolet meistä on kadoksissa.
Suullisen tiedon mukaan äitini mummon isyydestä on käräjöity, mutta tietoa tarkasta ajankohdasta ei ole. Siksi tuomioluetteloiden ja varsinaisasioiden käsittelylistojen läpi käyminen vie aikaa. Erityisen vaikean operaatiosta tekee se, ettei tietoa ole siitä, onko kyseessä ollut elatusasia vai esimerkiksi jonkinlainen solvaus tai kunnianloukkaus, jossa tiettyä henkilöä on väitetty isäksi. Tällöin tuomiokunnan kirjat täytyisi niiltä vuosilta selata kokonaisuudessaan, sillä jos asia on isäksi väitetyn nimellä, emme tietenkään voi sitä arvata asialuettelon perusteella. Mehän emme tiedä hepusta mitään!
Isyysepäselvyydet eivät meitä hävetä, vaan saavat enemminkin toivomaan, että jostakin putkahtaa vielä yllättävän läheisiä sukulaisia. Siksi on vaikea ymmärtää sukututkimuksen käänteitä leimaavaa häpeää, joka joillakin tuntuu pukkaavan esiin, kun suvusta paljastuu salattuja isejä, pettureita tai rikollisia. Miksi hävetä jotakin sellaista, johon ei ole mitenkään voinut vaikuttaa?
Maakunta-arkiston matala kynnys
Hämeenlinnan maakunta-arkisto toimii Kansallisarkiston alaisuudessa, ja siellä säilytetään valtion alue- ja paikallishallinnon virastojen arkistoja, kirkollisia ja joitakin kunnallisia arkistoja sekä yksityisiä arkistoja ja asiakirjajäljennöksiä mikrofilmeinä. Matkamme suuntautui Hämeenlinnaan nimenomaan siksi, että sen toiminta kattaa myös Pirkanmaan, joten ylvään ja modernin rakennuksen uumenissa lepäävät kaipaamamme tuomioluettelot Lempäälä–Vesilahden alueelta silloisesta Pirkkalan tuomiokunnasta.
Saimme erinomaista palvelua arkistossa, vaikka esittämämme pyynnöt olivat epämääräisiä ja vyyhdin selvittäminen siksi työlästä niin arkistosihteereille kuin meille. Oli itse asiassa yllättävää, kuinka omistautuneita arkiston työntekijät olivat asiallemme. Jopa tosin niin omistautuneita, ettei sisäpiiritermeistä aina saanut kiinni, mutta se taitaa mennä myös keltanokkaisuutemme piikkiin.
Maakunta-arkistossa on avara sali, jossa on erinomaisen mukavat tuolit ja kätevät pöydät lukulamppuineen. Ei tarvitse ihmetellä, miksi aika rientää siivillä arkistoja tutkiessa. Salissa saa kuvata tiettyjä materiaaleja, ja henkilökunta kertoo erikseen, onko toimitettujen asiakirjojen kuvaaminen luvallista omaan käyttöön.
Meidän tuloksemme olivat tällä kertaa laihoja, mutta harvalle osuu jackpot heti ensimmäisellä kierroksella. Yhden hepun saimme rajattua laskuista pois, joten saavutus sekin.
Maailma pölyisissä kirjoissa
Arkistojen selaaminen on yllättävän koukuttavaa – aivan kuin dekkaria lukisi! On pakko edetä vielä vähän, lähestyä loppuratkaisua. Sitä ei meidän tapauksessa tullut, mutta jo kellastuneisiin papereihin musteella muotoillut tekstit kertovat vielä jonakin päivänä, mitä ihmettä tapahtui 1800- ja 1900-lukujen taitteessa lempääläläisessä käräjäsalissa. Pääsikö isä livahtamaan vai syytettiinkö tyystin väärää miestä? Ei hän ainakaan lempääläläisen pellon reunassa seissyt junamatkallamme, sillä me emme usko aaveisiin, vaan toteen. Vähän tuomioluetteloihin ja tarpeettoman epäoikeudenmukaiseen maailmaan, jossa liian monta mutkaa on vedetty suoraksi.
Vanhojen asiakirjojen silmäily antaa myös hyvää perspektiiviä historiaan, sillä jo pelkät rikosnimikkeet kertovat vinksallaan olleesta maailmasta. Varsinaisasioiden luettelot täyttyivät solvauksista, lapsen eläkeasioista, laittomien teiden ja uittojen puimisesta, huoruudesta, oma- ja itsevaltaisuudesta, palveluksesta karkaamisista ja niskottelusta palvelukseen astuessa.
Eniten epätasapainossa ennen olivat luokkaerot ja voimasuhteet, mikä käy hyvin ilmi isyysasioita selvitettäessä. Mitä enemmän rahaa ja valtaa oli, sitä todennäköisemmin pääsi pälkähästä vannomalla kaksi sormea Raamatulla syyttömyyttään. Olisivatpa retaleet tienneet, että vielä jonakin päivänä voi jäädä kiinni pelkällä sylkinäytteellä!
Maailma oli epäreilu ja auki vain pienelle kansan osalle. Sellaisessa maailmassa emme halua elää. Ja siksi välit menneen kanssa täytyy tehdä selväksi.
Jaa parhaat arkistovinkkisi tai kerro ajatuksiasi sukututkimuksesta!
Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa
Aika on kiinnostava käsite. Tieteen näkökulmasta se ei minua inspiroi, mutta ihmiselämän mittakaavassa kyllä. Mikä vaikuttaa siihen, millaisena jonkin vuosikymmenen muistaa? Miksi se muuttuu puheissa ja muistikuvissa tietynlaiseksi? Miksi ja miten jokin yksityiskohta tai teema alkaa leimata yhtä ajanjaksoa? Mitä esiin nostetun tunnuspiirteen taakse jää?
Kirjoittaessani juhlapyhistä joudun aina ikuisuusjumiin, joka pakottaa pohtimaan, onko todella kaikenmoisille sankareille oltava oma juhlapäivä. On ihan totta, että kulttuurielämä rullaisi entiseen malliin ilman Eino Leinon päivääkin, mutta toisaalta on myös tärkeää vaalia kulttuuriperintöä ja kulttuurin toteuttamisen muotoja. Tänään juhlittavat runothan eivät varsinaisesti ole muodin huipulla, ja Leinonkin muisto elää lähinnä vanhoissa lyriikoissa ja pölyisissä kuvissa.
Kaikkia hauskoja sanontoja yhdisti se, että niitä oli pakko hokea koko ajan. Parasta oli, jos sen sai kuiskattua toiselle paikassa, jossa se ei ollut soveliasta, mikä yleensä johti vaikeasti pidäteltävään nauruun.
Totesin miehelleni vähän turhankin itseriittoisesti, että olisin loistava Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa, sillä tiedän paljon. En sentään kaikkea kaikesta niin kuin ei varmasti kukaan meistä, mutta varmasti paljon yksityiskohtia epäolennaisuuksina pidetyistä asioista, vaikka minusta mikään tieto ei ole turhaa. Miksi itse asiassa olisi?
Näin kypsissä merkeissä vietin vappua vuonna 2012.
Olen paljon muuta kuin museoita ja Muumi-mukeista juotuja kahveja. Olen lähinnä työläinen, freelancer, löhöilijä, lenkkeilijä, kirjoittaja ja ympäri asuntoa tassutteleva unikeko, joka stressaa seuraavan päivän eväistä. Some-kanaviini päätyykin melkoinen määrä ihan tavallista arkeani, mutta kaikista mieluiten taltioin hetkiä kulttuuririennoissa. Haluaisin antaa itsestäni yksinomaan kultturellin kuvan, vaikka ketä kiinnostaisi pelkkä museoissa ravaava muumio.
Naistenpäivää vietettiin 