Kaaso vastaa kysymyksiin: Hääpäivän odotukset, työmäärä ja maksukäytäntö

Pohdin aiemmin kaasoutta yleisesti, ja annoin lukijoille mahdollisuuden kysyä kaasona olemisesta. Kovin monia se ei koskettanut, mutta äitini huomautti kaasouden olevan jokseenkin uusi instituutio, vaikka omassa kaveripiirissäni aihe on ollut vuosia ajankohtainen. Tänään joka tapauksessa vastaan kysymyksiin, joita sain ja itse mietiskelin.
kaaso_häät_maksut_ennenaamukahviaeivoi2

Millä perusteella kaaso kannattaa valita?

Lähtökohtana minusta täytyy olla syvä ystävyys, mutta on ihan kohteliasta huomioida kaason elämäntilanne, ettei ahdistusta tai stressiä synny. Kannattaa valita ystävä, jonka haluaa hommaan, ja sopia tehtävät vahvuuksien mukaan. Minä en esimerkiksi ole todellakaan minkäänlainen kokki, enkä esimerkiksi ikinä suostuisi tekemään juhlaväelle iltapalaa. Tätäkin olen nähnyt kaason tekevän. Ruoan esiin nostaminen on eri asia, mutta kunnon kokkihommiin joutuminen olisi kamalaa. Sen sijaan juontamisesta pidän, kun taas moni kieltäytyisi siitä kohteliaasti.

Voiko kaasoudesta kieltäytyä?

Kaikesta pitää voida ja saada kieltäytyä. Sanoisin, että suurempi vastuu asiassa on sillä, joka pyytää toista henkilöä kaasoksi. Valinnan pitäisi olla niin ilmiselvä, ettei vastausta tarvitse arpoa. Jos kaasoudesta kieltäytyy, kannttaa varmasti käydä asiasta perinpohjainen keskustelu, sillä harvoin mikään on mustavalkoista.

Mikä on sopiva polttaribudjetti?

Minun mielestäni polttareista ei kenenkään pitäisi maksaa kolminumeroisia summia ihan periaatteesta. Peruspolttareissa 50 eurolla pääsee jo pitkälle. Tämän kesän polttareiden maksu oli hyvin pieni, sillä sain suhteilla meille edullisen mökin. Muuten summa olisi kivunnut varmasti ainakin viiteenkymppiin. Hyvä näin!

Parhaat vinkit polttarien järjestämiseen?

Paras vinkki, jonka voin antaa, on se, että miettii budjetin vastaamaan maksukykyä ja -halukkuutta ja miettii, miten maksimoi summalla saatavan hyödyn. Kuten elämässä muutenkin, aivan turhaan voi tuhlata rahaa. Talkoohenki kannattaa hyödyntää nettikauppoja, etukuponkeja ja ennakkovarausetuja unohtamatta.

Polttaripuuhavinkit laitoin jakoon jo aiemmin. Postaus on ollut todella pidetty.

Kuinka paljon aikaa hääsuunnitteluun kuluu?

Enpä ole tunteja laskenut. Olen jutellut morsiamen kanssa Facebookissa ja kasvotusten, mutta se on samalla myös ystävyysaikaa, joten mahdotonta on eritellä, mikä on suunnittelua ja mikä tavallista turinaa. Jos pitäisi jotakin veikata, sanoisin, että aikaa kuluu fyysisellä tasolla noin 10–20 tuntia.

Mitä juhlapäivänä pitäisi pukea päälle? Kuka sen päättää?

Kun on peittänyt kriittiset alueet, ei muulla oikeastaan ole väliä. Monet pitävät tietystä väriteemasta, joten sanoisin, että se on ihan hyvä ohjenuora. Ensimmäisissä häissä ei ollut väriteemaa puvuissa, mutta toisessa olemme valinneet tietyn värin, johon pukeudumme. Minun ja toisen kaason puvut ovat kuitenkin hyvin erityyliset keskenään. Lähtökohta pukeutumisessa on mielestäni hyvä olo, mutta kai kaikki voivat ainakin värin verran joustaa.

Kuka maksaa puvun ja ehostuksen?

Käsitykseni mukaan useimmat hääparit tarjoavat hääasut kaasoille, mutta tuskinpa se kovin oleellista on, jos ihmisellä on valmiiksi hyvä kolttu. En myöskään itse olettaisi sitä, että minulle kustanneittaisiin juhlapuku. Ensimmäisissä kaasohäissä näin ei tapahtunut, toisissa kyllä. Asusteet hankin itse. Tämän kesän häissä meikkaan itse itseni, ja toinen kaaso laittaa hiukseni, kampaaja kun on ammatiltaan.

Mitä odotat kaasona hääpäivältä?

Juhlia ihan ehdottomasti! Odotan sitä, miten saan nauttia koristelemisesta, mietityistä yksityiskohdista, yleisesti visuaalisuudesta, tunnelmasta, juttelusta, tunnelman luomisesta, kesäillasta ja naurusta. Odotan sitä, että saan tehdä ystäväni onnelliseksi.

Mitä kaaso tekee hääpäivänä?

Edellisenä päivänä koristelemme porukalla juhlatilan, ja juhlissa annan yleiset ohjeistukset, olen mukana ohjelman järjestämisessä, juonnan välispiikkejä ja pidän vieraat ajan hermolla. Toinen kaaso esiintyy häissä laulaen, minä pidän puheen. Muuten työ on hääräämistä kaikin mahdollisin tavoin.

Mikä kaasona olemisessa on haastavinta?

Lankojen käsissä pitäminen! Olen niin luova, että ajatus juoksee monesti nopeammin kuin keho, ja ideoiden oksentaminen ulos ja käytäntöön vaatii työtä. Hääpäivänä täytyy myös olla skarppi ja ajan tasalla ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Kuinka paljon kaaso loppujen lopuksi osallistuu itse häiden järjestämiseen?

Sanoisin, että aika vähän. Taloudellinen ja sosiaalinen vastuu on joka tapauksessa hääparilla, joten kaason harteilla ei lepää kovin suurta taakkaa. Itse olen toiminut lähinnä seremoniamestarina, live-tiedottajana ja rinnakkaisideoijana. Mukavia hommia kaikki!

Pitääkö pestistä saada palkkio tai palkinto?

Ei kai kukaan ole kaaso rahasta! En oleta palkkiota tai palkintoa, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, peruskiitollisuus riittää.

Mitä kaaso tekisi toisin uudella kierroksella?

Olen tosiaan ollut kaasona kaksi kertaa, ja mielestäni kehittynyt joka kerralla. En tiedä, olenko koskaan enää kaaso, mutta varmasti aina joka kerta parempi ja tarkempi. Tähän mennessä olen kuitenkin antanut koko sydämeni touhulle, joten annan kyllä hyvät pisteet itselleni.

Jäikö jokin mietityttämään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Ravintola- ja matkailuyrittäjä, ota talteen ilmaiset some-vinkit!

Eilen se tapahtui taas. Roikuimme erään ravintolan ovenrivassa vain todetaksemme sen olevan kiinni toisin kuin kotisivut ja Facebook antoivat ymmärtää. Tuli surkea olo. Näinkö paljon yritys jaksaa nähdä vaivaa toimintansa ja potentiaalisten asiakkaidensa eteen? Samalla, kun tyynnyttelin ärsytystäni, päätin vihdoin jakaa ihan ilmaiseksi helpot tärpit, joilla kokematonkin markkinoija saa yritystoimintansa kuntoon somessa.
ahlman_tila_ennenaamukahviaeivoiTampereella sijaitseva, vanhan maamies- ja emäntäkoulun paikalla toimiva Ahlmanin aikuis- ja ammattiopisto mahdollistaa matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkinnon suorittamisen.

Huolehdi aina, että aukioloajat ovat ajan tasalla sekä somessa että kotisivuilla.

Brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tarjota asiakkaalle oleellinen tieto yrityksestä, ja olipa kyseessä mikä yritys tahansa, on suotavaa pitää huoli siitä, että aukioloajat ovat todenmukaiset niin somessa, kotisivuilla kuin ovella. Myös poikkeusaukioloajat, kuten pyhät, on hyvä nostaa esiin. Jos asiakas joutuu kääntymään pois suljetulta ovelta, on olo aika petetty.

Pidä pystyssä edes jonkinlaista kotisivua.

Jotkut sanovat, että sosiaalisen median kanavat ovat vähentäneet kotisivujen merkitystä, mikä pitää varmasti paikkaansa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että virallista nettisivua ei tarvitsisi olla. Kotisivu kaikkine yhteys- ja perustietoineen antaa luotettavan kuvan toiminnasta ja ylipäätään tunteen siitä, että yritys on oikeasti olemassa.

Jos yritys tarjoaa ruokaa, kannattaa julkaista ajan tasalla oleva menu ja merkitä allergeenit aina selvästi.

Vaikka suurin osa asiakkaista on todennäköisesti kaikkiruokaisia, on hyvä huomioida niin erityisruokavaliot kuin allergiat. Kaikkien aikaa säästää se, että menun kattavat tiedot on saatavilla somessa ja kotisivuilla, sillä näin vältytään myös pettymyksiltä ja nurinalta paikan päällä. Allergiat on syytä ottaa erittäin vakavasti, koska monesti kyse voi olla elämästä ja kuolemasta. Tämän toistaminen tuntuu typerältä, mutta olen nähnyt ja kokenut niin monta valitettavaa tilannetta, joista on paistanut sekä yrityksen tietämättömyys että välinpitämättömyys.

Ole läsnä ainakin Facebookissa ja Instagramissa. Pidä säännöllinen päivitystahti yllä.

Kaikissa sosiaalisen median kanavissa ei tarvitse olla, mutta niissä, joissa on, on oltava kunnolla ja julkaistava säännöllisesti. Yleisesti ottaen lähes jokaisella yrityksellä on Facebook ja Instagram. Näistä jälkimmäinen painottunee enemmän ajankohtaisen tiedon jakamiseen, kun taas Instagramissa pääpaino on visuaalisuudella, joka on omiaan brändin rakentamisessa. Kauniit kuvat eivät vaadi kuin toimivan älypuhelimen, hyvän rajauksen ja ilmaisen muokkausohjelman. Minä käytän Snapseediä kuvien muokkaamiseen, ja videot editoin InShotilla. Myös visuaalisen materiaalin suunnittelupalvelu Canva on kätevä!

Jos tuntuu siltä, että some-markkinointi vie turhan paljon aikaa, kannattaa luoda selkeä suunnitelma ja ajastaa sisällöt.

Vaikka olen sitä mieltä, että brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tiedottaminen ja ajan hermolla oleminen, helpottaa työnsarkaa se, että ajastaa sisällöt etukäteen. Yrittäjä usein varmasti tietää tulevien viikkojensa aikataulut, menut ja tapahtumat, joten niihin liittyvän julkaisut voi huoletta ajastaa kanaviin haluttuihin aikoihin. Näin ei ole enää tekosyitä siihen, ettei aikaa olisi joka päivä!

Seuraa, mitä yrityksestä puhutaan somessa ja jaa seuraajien sisältöä.

Se, että reagoi muiden julkaisuihin edes tykkäämällä, osoittaa, että yritys on ajan hermolla ja tietoinen omasta toiminnastaan myös somessa. Sisällön jakaminen eteenpäin on kiitos seuraajalle.

Koska somessa ei aina kalkata pelkkä hyvä kello, on sosiaalisen median läsnäolo joskus myös tulipalojen sammuttamista, ja silloin kannattaa olla ensimmäisenä palomiehenä paikalla. Muuten kohut paisuvat liian suuriksi, ja sitten onkin jo aika soittaa kriisiviestinnän asiantuntijalle.

Jos sosiaalinen media tuntuu liian suurelta palalta purtavaksi, kannattaa hommat ulkoistaa rohkeasti tai opiskella suosiolla lisää.

Ulkoistaminen maksaa aina, mutta tuo usein myös lisämyyntiä ja siten enemmän rahaa. Jos siihen ei ole valmis, kannattaa käyttää edes omaa aikaansa some-markkinoinnin opetteluun.

Ahlmanin matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkintoon (20 osp) voi hakea tällä hetkellä 16.10.2020 saakka, ja opiskelu alkaa 9.11.2020. Osatutkinto sopii erityisen hyvin vasta-alkajalle, mutta edistyneempikin someilija hyötyy koulutuksesta. Vaikka näkökulmana on matkailu, koulutus hyödyttää minusta ihan kaikkien alojen yrittäjiä.

Suoritin itse koulutuksen vuoden 2019 lopussa työn ohessa. Käytännönläheinen toteutustapa antoi hyviä näkökulmia yliopiston teoreettisen lähestymistavan vastapainoksi, ja sain hyödyllisiä työkaluja oikeisiin tehtäviin ja aitoa some-kokemusta.

Osatutkinto on ilmainen, jos sen sitoutuu suorittamaan.

Jos olet yrittäjä, miten hoidat someasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Haukat ja haaskalinnut liitävät Tori-taivaalla

Ne pesivät virtuaalialustoilla, iskevät haukkana paikalle saaliin havaitessaan ja katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Jäljelle jää vain irtohöyheniä ja hölmistynyt ilme. Torin haaskalinnut ovat aina paikalla, kun ilmainen tavara odottaa ottajaansa. Parhaimmillaan antaminen on helppoa kierrättämistä, mutta monesti ottajan taustalta paljastuu turhan tavaran haalimista ja oman edun tavoittelua.
tori.fi_antaminen_ennenaamukahviaeivoiMuuton ja läheistemme kuolemien vuoksi olemme kahden viime vuoden aikana myyneet ja antaneet rutkasti tavaraa Torissa. Antamiseen on päädytty, jos tuote ei ole mennyt kaupaksi sopuhintaan. Emme tavoittele Torissa voittoa, vaan sitä, että käytetyt romppeet löytäisivät uuden kodin tavalla tai toisella.

Koko Suomessa yhdellä sivustolla toimiva, vuonna 2009 perustettu Tori.fi on valikoitunut kauppapaikaksemme sen helppouden vuoksi. Jos on valmis postittamaan, ostajia ei tarvitse rajata maakuntiin, vaikka samaan aikaan aluekohtainen etsintä on totta kai mahdollista.

Laupias samarialainen nettikirppiksellä

Moni pelkää netin kauppapaikoilla huijareita ihan syystä, mutta omalla valppaudella pääsee pitkälle. Emme oikeastaan itse osta Torista tavaraa, sillä harvoin tarvitsemme mitään, mutta myymisestä taloudellamme on pitkä kokemus. Jo sillä, että rajaa postitusvaihtoehdon pois, karsii suurimman osan huijareista niin osto- kuin myyntinäkökulmasta.

Kokemuksemme ovat tähän saakka olleet positiivisia, mutten voi väittää, etteikö nettikirppistelyssä olisi vannettani kiristäviä ilmiöitä.

Eniten minua raivostuttaa antaminen. Ei siksi, että vika olisi antamisessa, vaan nimenomaan ottajissa. Tämän ääneen sanominen ei varmasti ole korrektia, mutta voi herättää toivottua keskustelua.

Periaatteemme nettikaupustelussa on se, että haluamme tavarasta eroon, saimmepa siitä rahaa tai emme. Jos siis kauppoja ei synny kohtuullisessa ajassa, emme säilytä roinaa nurkissamme, vaan annamme sen eteenpäin. Ja silloin viimeistään alkaa tapahtua! Tori.fi:n henkilökohtainen viestipalvelu räjähtää ottajakandidaattien kilpaillessa tuotteesta, vaikka kymmenen euron pyyntihinnalla tai vienolla kahvipakettitoiveella ketään ei ole kiinnostanut.

Antamisen taustalla on aina ajatus sekä kierrättämisestä että hyvän tekemisestä. Olisi kaikkein hienointa, jos tavara päätyisi oikeasti sitä tarvitsevalle sekä tarpeellisuus- että talousnäkökulmasta. Käytetyn tavaran antajan tehtävä ei kuitenkaan ole arvioida kenenkään elämäntilannetta, eikä se kovin kohteliasta olisikaan, mutta kyllä silti mielessä on aina kaunis ajatus siitä, että kerrankin jonkinarvoinen tuote päätyisi sitä tarvitsevalle eikä raha menisi aina rahan luokse.

Tuhkat pesästä

Yleensä ovella on ilmaisen tavaran ottaja jo alle puolen tunnin päästä siitä, kun ilmoitus on julkaistu. On mahtavaa, että käytetty vaihtaa omistajaa pika-aikataululla, mutta samalla olo on aika piesty; sama tavara on ollut kaupan puoli-ilmaiseksi ihan periaatteesta, mutta se kelpaa vasta, kun ilmaiseksi saa.  Olemme antaneet maksutta myös suhteellisen arvokkaita tavaroita, joista ei kuitenkaan saisi mitään käytetyn tavaran markkinoilla tai niiden myyminen jopa pieniä hiluja vastaan veisi aikaa.

Ilmaisista kauppa-artikkeleista kyselevät usein samat ihmiset, vaikka Tori-rallia ajaisi vuodenkin. Tulee väistämättä mieleen, ettei silloin kyseessä ole välttämättä edes aito tarve, vaan elämäntapahamstraus. Haluammeko tukea sellaista? Onko meillä sosiaalinen oikeus valita tuotteen saaja?

Kaikki, minkä irti vain saa, lähtee – sen voi luvata. Usein ilmaisen tavaran hakija kyselee samalla myös muista kodin tuotteista aivan kuin voisi ottaa mitä tahansa. Mites tuo jakkara, saanko sen? Onko teillä antaa jääkaappia? Ilmeisesti aina kannattaa yrittää, mutta kyselyistä tulee jälleen kerran hyväksikäytetty olo. Siitäkin huolimatta, että antaminen on aina tietysti oma valintamme.

En tiedä, onko liikaa vaadittu, mutta mielestäni ilmaiseksi saamiseen kuuluu aina nöyryys. Ei pokkurointi, mutta puhdas kiitollisuus, vaikka tavara kuinka olisi tarpeeton sen antajalle.

Yksipuolinen SPR

Tori-show’ssa ei ole kyse vain siitä, että antamalla toiselle omistaan pitäisi saada elää kiitoksella. Kyse on elämästä ylipäätään. On inhottavaa antaa yhtään mitään ihmiselle, joka ei koskaan olisi valmis antamaan omistaan, vaan ottamaan kaiken mahdollisen hyödyn itselleen.

Vaikka on kaunis ajatus antaa omistaan toiselle, ei kenenkään kuitenkaan kannata muuttua yksipuoliseksi hyväntekeväisyysjärjestöksi. Torissa tavara vaihtaa omistajaa yleensä ilman vastapalveluksia, mutta valitettavan usein tuntuu siltä, että nettikirppistelykäytös kulkee käsi kädessä ihmisen henkilökohtaisen elämän kanssa. Ihmisestä huomaa kyllä niin vilpittömyyden kuin härskiyden.

Olipa tavaran vastaanottajan tausta millainen tahansa, olisi loppujen lopuksi toivottavaa, että maailmassa olisi sen verran hyväsydämisyyttä, että jokainen jotakin ilmaiseksi saadessaan voisi omat rahkeensa huomioiden suoda hymyn, antaa pienen kolikon tai edullisen kahvipaketin ihan vain kiitollisuudesta ja kohteliaisuudesta.

Sillä pääsee muutenkin elämässä aika pitkälle.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on Tori.fi:stä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Sopiva polttaribudjetti? Voiko kaasoudesta kieltäytyä? + arvonta

Kirjoitan tänä kesänä muutamia juttuja häistä, sillä toimin jälleen kaasona, tällä kertaa toiselle ystävälleni. Häihin on enää alle kuukausi, joten valmisteluvauhti kiihtyy päivä päivältä, ja haluankin jakaa parhaat, itse opitut vinkkini muille samaan hommaan ryhtyville ja tietysti tuleville morsiamille. Jättämällä kaasolle kysymyksen kommenttikenttään osallistut hää- ja polttariaiheisen yllätyspalkinnon arvontaan.
kysy_kaasolta_arvonta_ennenaamukahviaeivoi_6Kuva: Eeva Kyyrö

En yhtään ihmettele, että tapahtumatuotannon kokemusta arvostetaan työpaikoilla. Olen kerran ollut jopa saamatta yhden paikan sen vuoksi, mutta ainakin nykyään voin rehellisesti sanoa, että olen suunnitellut niin monet juhlat, että selviän tapahtumajärjestelyistä hikoilematta.

En tiedä, tuovatko häät sinänsä työhön pätevöittävää kokemusta, mutta vapaa-ajalla juhlajärjestelyt kasvattavat ja opettavat jopa ihmisten välisestä viestinnästä paljon.

Kaason tärpit kollegoille

  • Kuuntele ja opi arvioimaan, mitä morsian haluaa. Tärkeintä on muistaa, etteivät omat mieltymykset ole morsiamen mielipiteitä. Se, mikä itsestä näyttää hyvältä, ei todella ole universaali totuus. Mitä kauemmin on kaasona, sitä tarkemmin oppii arvioimaan morsiamen toiveita, mikä kuulostaa hullulta, sillä usein morsian on kaason paras ystävä. Ystävyys ei kuitenkaan ole tae saman maun jakamisesta tai siitä, että aiheesta olisi keskusteltu ihan oikeasti aiemmin.

  • Aseta työkuormalle rajat. Suosittelen aina elämässä miettimään omaa jaksamista, joten on aivan turha kuormittaa arkea ylimääräisellä työllä. Lähtökohta kaasoudelle on kuitenkin ilo ja innostus tehdä asioita yhdessä ystävän kanssa. Jos yhteistyö sujuu, myös työmäärä pysyy maltillisena ilman, että siitä tarvitsee keskustella. Koska oletukset voivat kuitenkin poiketa toisistaan, kannattaa asiat puhua halki. Mikään ei tuo yhtä paljon selvyyttä kuin se, että kaikki osapuolet kertovat, mitä toivovat, mihin ovat valmiita ja mitä jaksavat.

  • Suunnittele budjetti huolella. Budjettiriihi koskee erityisesti polttareita. Voin vannoa, että juhlissa tulee aina yllätyskuluja, olivatpa ne polttarit tai eivät. Polttarimaksu kannattaa siis mitoittaa realistisesti, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, ettei ketään kannata kupata turhaan. Kuinka paljon olisi itse valmis maksamaan polttareista? Kuinka paljon ruokaa ja juomaa oikeasti tarvitaan? Mitkä asiat on järkevintä hankkia yhteiskassasta ja mitkä omasta pussista? Polttareiden ei tarvitse olla jetset-elämys, jossa suihkukoneet surisevat ja sviitin ovet aukeavat.


Kaason vinkit morsiamille

  • Päätä kaasot ajoissa. Etenkin näinä aikoina on tärkeää varata kaasot hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka ajattelen kaasouden ystävyyden osoituksena ja kunniatehtävänä, ovat ystäväporukat usein niin monimuotoisia, että aikataulullisista syistä on suotavaa edes vihjoa asiasta etukäteen ja kertoa myös lähimmille hääpäiväsuunnitelmista.

  • Älä tee kaasoista orjia. Kyse on kuitenkin ilmaisesta työstä, jota tehdään ystävyydestä, ei palkan eteen. Vaikka ystävänpalveluksia ei mitata rahassa, on kohteliasta ajatella, että ilmaisella työllä on rajat.

  • Hääpäivä on taatusti ihana, joten sitä ei kannata käyttää stressaamiseen. Juhlat tai elämä ylipäätään ei ole kiinni yksityiskohdista. Ne ovat ihania omissa kuvitelmissa, mutta todellinen tunnelma rakentuu muusta. Turha stressaaminen on siis todellakin tarpeetonta, ja jos tahtominen alttarilla tai notaarin edessä jännittää, kannattaa ennen kaikkea selvittää, että puoliso on edelleen oletetun vastauksen kanssa samoilla linjoilla. Usein on, saippuaoopperoissa ei.


Kysy kaasolta

Olen ollut kaasona viiden vuoden sisään kaksi kertaa. Ajallisesti se ei ole mikään meriitti, mutta olen ainakin kokenut kahdet hyvin erityyliset häävalmistelut aivan erilaisilla budjeteilla uniikeissa miljöissä.

Mietityttävätkö esimerkiksi nämä asiat?

  • Mikä on sopiva polttaribudjetti?
  • Kuinka paljon aikaa hääsuunnitteluun kuluu?
  • Mitä kaaso tekee hääpäivänä?
  • Mitä juhlapäivänä pitäisi pukea päälle? Kuka sen päättää?
  • Kuka maksaa puvun ja ehostuksen?
  • Mitä kaaso tekisi toisin uudella kierroksella?
  • Pitääkö pestistä saada palkkio tai palkinto?
  • Voiko kaasoudesta kieltäytyä?
  • Millä perusteella kaaso kannattaa valita?

Kysymyksiä voi jättää 28.7.2020 klo 12.00 saakka. Palkinto arvotaan samana tiistaina, ja kysymykset julkaistaan ilman nimimerkkiä seuraavassa hääjutussa elokuun alussa.

Vastaan arvonnasta itse eikä mikään muu taho tai yritys ole siinä mukana. Olen voittajaan yhteydessä sähköpostitse, joten osoite kannattaa jättää sille varattuun kenttään kommenttia kirjoittaessa. Osoitetta ei julkaista.

Nappaa talteen polttaripuuhavinkit!

Kaaso ja salailun ABC

Millainen on kaaso, joka ei koskaan mene naimisiin?

Kysy siis kaasolta mitä tahansa!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Satasia palaa – arkiviikon rehelliset kulut ja ajatuksia varallisuudesta

*Sisältää mainoslinkkejä

Teen töitä enemmän kuin koskaan, mutten omista mitään. Mitä enemmän raadan ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin mietin tulevaa ja sen turvaamista. En tiedä, kumpi on enemmän muotia – omistaminen vai elämän turvaaminen –  mutta sijoittaminen tuntuu olevan arkipäivää monelle. Minä vasta opettelen sitä *Nordnetissä samalla, kun yritän pitää arjen kulut pieninä.

raha_ennenaamukahviaeivoi1

Idea tähän juttuun syntyi viime viikon viimeisinä päivinä, joten en ehtinyt edes alitajuisesti muuttaa ostokäyttäytymistäni. Aiemmin blogissani on seurattu talousasioita 10 euron päiväbudjettihaasteessa, toisen arkiviikon kulutuskuvauksessa ja tuhlailuviikolla.

Viikon tuomio

Käytin rahaa maanantaiaamusta perjantai-iltaan yhteensä 143,51 euroa.

Summa koostuu ruokaostoksista ja ulkona syömisestä. En shoppaillut tai ostanut muutenkaan tavaroita. Koska summa kattaa vain arkiviikon, on viikon tuomio huomattavasti rankempi, sillä jo pelkästään lauantaina kulutin rahaa noin sata euroa. Summa tosin sisälsi muun muassa laadukkaan sateenvarjon ja seuraavan arkiviikon ruokatarpeet.

Tavoitteeni on käyttää viikossa rahaa noin 150 euroa, mutta harvoin pysyn siinä, sillä etenkin viikonloput nostavat summaa rajusti. Kärjistäen on päiviä, jolloin en käytä rahaa lainkaan, mutta vastapainoksi on päiviä, jolloin rahaa kuuluu 30–100 euroa. Mitä, jos sen kaiken laittaisikin *säästöön?

Teen suurimman osan ruokaostoksistani Lidlissä, joten otin muutama viikko sitten käyttööni Lidl Plus -sovelluksen. Sovellus taltioi digitaaliset kuitit, mikä helpottaa arkikulujen seuraamista. Toisinaan poikkean myös Stockmannilla, mutta sinne kulutetut summat ovat mitättömiä, sillä ostan lähinnä jogurttia ja hummusta Food Market Herkusta.

Keskusta-asuminen ei ole kasvattanut menojani, vaan päinvastoin! Sen lisäksi, että vuokramme on edullisempi kuin aiemmin, käyn vähemmän kaupoilla asuessani ytimessä. Pakenen yleensä keskustan hälyä suoraan töistä kotiin, kun taas keskustan länsilaitamilla asuessani vaelsin käytännössä kahden ostoskeskuksen ja muutaman marketin ohi, minkä vuoksi ostin usein paljon turhaa tavaraa ja liikaa ruokaa. On helpompi vastustaa houkutuksia, kun niistä tulee arkipäivää.

Rahankäyttöfilosofia

Kulutuskäyttäytymiseni lähtökohtia ovat hyvä olo ja turvallisuus. Talous ei saa mennä miinukselle, ja kaikesta kulutuksesta täytyy tulla hyvä olo. Toki kaikki laskut eivät aiheuta aina ilonpyrskähdyksiä, mutta niidenkin hoitamisesta saa hyvän olon. En murehdi jokaista euroa, vaan saatan tehdä myös turhia valintoja, mutta niidenkin täytyy olla sen verran harkittuja, ettei morkkis kolkuttele heti ovea.

Vaikken ole rikas, olen kuitenkin sen verran onnekas, että voin pohtia yllä mainittuja asioita. Teen päivätöitä ja sen lisäksi minua työllistävät freelancer-projektit, jotka tuovat suhteessa palkkatyöhön moninkertaisesti tuloja, vaikken lisätöitä teekään niin paljon, että voisin – valitettavasti – irtautua päivätyöstä. Suurin syy on se, etten kestä epävarmuutta enkä sitä, että palkkapäivä on kirjaimellisesti ’joskus ja jouluna’.

Turvallisuuteen elämässäni kuuluu myös kenties nurinkurisesti se, että olen tuntenut suurta helpotusta siitä, etten omista mitään enkä ole syytänyt rahojani ’johonkin’, vaikka tottahan ymmärrän, että esimerkiksi asunnon omistaminen on usein säästämistä ja muun muassa rahastot passiivista tuloa. Kallein omistamani asia on järjestelmäkamerani, mutta sehän ei tulevaisuudessa anna minulle mitään, paitsi että välillisesti tietysti ansaitsen rahaa sen avulla.

_MG_12355Kuva: Eeva Kyyrö

Massi on muotia

Rahasta puhuminen on mielestäni yleistynyt somessa. Itse asiassa varallisuus ja sijoittaminen näyttävät jopa arkipäiväistyneen. Rahastot ja voitot vilahtelevat some-postauksissa ja vaikuttavat maailman yksikertaisimmilta asioilta. Vaikka monet puhuvat myös riskeistä, näyttäytyy varallisuuden kartuttamisen narratiivi jokaiselle avoimena mahdollisuuksien aarreaittana.

Empiiristen havaintojeni perusteella somessa rahakeskustelua ovat popularisoineet lifestyle-vaikuttajista etenkin Julia Thurén, jonka Kaikki rahastaNäin säästin kymppitonnin vuodessa -teos (Gummerus 2018) loi ympärilleen suuren fanijoukon, rahakurssin yhdessä Merja Mähkän kanssa ja Ylen podcastin Melkein kaikki rahasta. Somen monimuotoisissa kanavissa sijoittamisesta puhuvat myös Mimmit sijoittaa. Ja tässä oli vasta kaksi esimerkkiä!

Pidän sosiaalisen median tietoista tai huomaamatonta talouskasvatusta kaiken kaikkiaan hyvänä asiana, sillä ainakaan minun aikanani koulussa sitä ei oikeastaan opetettu. Omat evääni olen saanut lapsuudenkodistani.

Asia, joka kuitenkin somen rahapuheessa kiristää vannettani, on retoriikka, jossa toistuu ajatus siitä, että kaikki on mahdollista kaikille. ”Pienenkin määrän voi sijoittaa!” ”Kaikki ovat aloittaneet nollasta.” ”Jokainen säästetty euro on kotiin päin.”

Mutta kun kaikki ei ole mahdollista kaikille. On totta, että pienestä voi aloittaa, mutta aina kaikkein pienintäkään ei ole mahdollista antaa. En kuitenkaan ajattele, että rahapuhetta pitäisi siksi piilotella, mutta aiheen ympärillä käytävän keskustelun ei pitäisi unohtaa sitä, että monelle raha tarkoittaa vain selviytymistä kuukaudesta toiseen, ei osinkoilottelua.

Ammatti ja raha

Pohtiessani raha-asioita kohtaan väistämättä sen tosiasian, että omalla alallani en tule koskaan saavuttamaan päivätyössä niin paljon rahaa, että voisin kutsua itseäni varakkaaksi. Olen omassa elämässäni hyvin toimeentuleva jo nyt, mutta siitä saan kiittää lähinnä hyvää arkisuunnittelua, pieniä kuluja ja velattomuutta.

Mitä sellaista voisin ryhtyä tekemään, että voisin nostaa kovaa palkkaa? Talousala? Ei, liian tylsää, matematiikkakeskeistä ja johtajuusorientoitunutta. Lääkäri? Jo korvavaikku aiheuttaa oksennusrefleksin. Lentäjä? No, en näe moottoritien kylttejäkään, joten Finnairin puikkoihin ei ole asiaa. Oikeustiede? Annan periksi niin helposti, että kaikenlaiset roistot liikkuisivat vapaalla, jos minä istuisin raastuvassa työkseni.

Pitkän harkinnan jälkeen olenkin tullut ammatillisesti siihen lopputulokseen, että oikeastaan ainoa asia, jota himoitsen muilta aloilta, ovat opettajien kesälomat. Eikä ihme, sillä äidinkielenopettaja on vieraista ammateista ainoa, jossa voisin kuvitella työskenteleväni. Vaan eipä se autuaaksi tai varakkaaksi tee.

Varallisuuden kartuttamisen mahdollisuudet

Mielestäni varallisuuskeskustelua leimaa ajatus siitä, että jos perustyö ei tuo rahaa, sitä pitää luoda vaikka väkisin. Onhan se totta, että elämä on mukavampaa, kun on pätäkkää. Ihan vain siksi, että se yleensä tuo turvallisuutta ja vakautta, etenkin jos rahaa on juuri sopivassa määrin, ja se mikä on sopivaa kenellekin, on täysi mysteeri ja jokaisen itse ratkaistava asia. Haluaisinkin sanoa, että varallisuuden kasvattamista ihannoidaan turvallisen elämän vuoksi, mutta totuus voi olla myös toinen. Raha on muotia ja mahdollisuuksia, ei aina vain turvaa.

Kuten kerroin, teen päivätyön lisäksi freelancerina monipuolisesti kirjoitustöitä. Tähän mennessä ylimääräinen raha on kulunut matkusteluun, yleiseen huvitteluun, tavalliseen elämiseen ja huomaamattomaan arjen luksukseen tai sitten olen makuuttanut niitä aikani sivutilillä. Käytännössä raha on siis valunut johonkin tai vaihtoehtoisesti nukkunut bittiavaruudessa. Ei kuulosta kovin järkevältä, eihän?

Olen kieltämättä ajatellut, että niin kauan kuin en ole kokopäiväisesti unelmatyössäni, on minun turha ajatella rahasta sen syvemmin. Mutta minähän olen kohta 30-vuotias, ja pätkätyöelämä on todellisuutta monelle vielä moninkerroin vanhempanakin.

Sekin täytyy myöntää, että sijoittaminen ei koskaan aiemmin ole tuntunut asialta, johon minulla voisi olla kosketuspintaa. En totisesti ole niitä pörssinaisia, jotka kertovat naistenlehtien palstoilla unelmasalkuistaan, sillä minulle riittää turvallinen rahasto, ja ehkä joskus saavutan todellisen turvan – ja varauden – sen avulla. Roposeni lepäävät siis tästä eteenpäin *Nordnet Ab:ssa, joka on Pohjoismaissa maissa toimiva ruotsalainen nettipankki ja osake- ja rahastovälittäjä. En ole rahastonero, mutta jostakin on aloitettava.

Vaikka tuntematon pelottaa, totta on kuitenkin se, että henkinen pääoma harvemmin sellaisenaan elättää ihmisen, ellei sitä realisoi. Ja vaikka elämässä tärkeimpiä ovat sydämen asiat, ei niitä voi käyttää valuuttana. Siksi pieni siivu rinnasta kannattaa säästää talousasioille.

*Avaa maksuton asiakkuus Nordnetiin

Mitä sinä ajattelet rahasta ja varallisuudesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kun some-paineet saavuttivat minutkin

Olen blogannut noin viisi vuotta, tavoitteellisesti niistä kolme. Viime aikoina moni asia orastavalla some-urallani on tuntunut mitättömältä, ja olen todella pohtinut, mitä ihmettä tavoittelen ja mihin uskon työni johtavan. Kaiken lisäksi elämä tuntuu johdattaneen takaisin journalismin pariin, vaikka aiemmin pyristelin vastaan ja aloin kumartaa toiseen suuntaan – kaupallisuuteen.
anna_maksimoff_ennenaamukahviaeivoiKuva: Eeva Kyyrö

Ajattelen sosiaalisen median olevan tunneli, jossa rämmin. Sen päässä on kyllä valoa, mutten tiedä, koska se tulee vastaan. En kuitenkaan voi kääntyä tai lopettaa, sillä jossakin sisimmässäni tiedän tieni olevan oikea. Vaikka some on minulle ensisijaisesti keino työllistyä omalle alalleni kokopäiväisesti, on blogista tullut niin rakas harrastus, etten osaisi lopettaa enää ollenkaan. Toki välillä mietin, mitä kaikkea tekisin blogilta vapautuvalla ajalla, mutta vastaus olisi jotakin töihin ja kirjoittamiseen liittyvää kuitenkin.

Viime aikoina some on kuitenkin saanut minut tuntemaan riittämättömyyttä. Ei yksityishenkilönä, vaan nimenomaan ammatillisesti. Yksityishenkilönä arkeni on näet varmaankin ihan mielenkiintoista. Elän huoletonta, kohtuullisen vakavaraista ja vapaata arkea, jossa on aikaa levolle, shoppailulle, herkuttelulle ja pakosta raa’alle työnteolle.

Riittämättömyydessä kyse ei ole siitä, että itsetuntoni olisi huono. Tiedän tarkalleen, kuka olen, mitä teen ja miksi teen.

Kamelinselkäni some-kilpajuoksussa katkaisi kuitenkin Instagram, jota teen sisältöjä lähinnä itseni ja ilmeisesti myös tuttujeni iloksi nimimerkillä @annakatariinam. Katselin hurjasti näyttökertoja kerääviä kuvia ja niiden täydellisiä asetelmia, mutta suupieleni vääntyivät mutruun nähdessäni oman kuvani. Seison siinä kuhmalahtelaisella pellolla kukkatakissa. ”Voi helkutti oikeasti, miksi kukaan haluaisi nähdä minua pellolla, työpistettäni keittiössämme tai suosikkikirjaani”, ajattelin katsoessani kuvavirtaani. Yhtäkkiä kaikki tuntui merkityksettömältä, heijastukselta ja valheelta. Siitähän Instagramissa on pitkälti kyse, kuten myös blogissa. Tarkoitus ei ole valehdella, mutta totuus on helppo kehystää. Ja ehkä juuri siksi olen journalisti. Vaikka kaikkea voi maalata toisenväriseksi, en koskaan halua peittää totuutta.

Tarpeettomin, joskin hedelmällinen, näkökulma some-painekeskustelussa on mielestäni se, ketä pitäisi syyttää, sillä ainahan on niin mukavaa etsiä syyllinen, olipa kyseessä mikä tapahtuma tahansa. Turhan monesti syynin alle joutuu se julkaisija, jonka koetaan luovan paineita. Tässä on varmasti koulukuntaeroja, mutta itse ajattelen niin, että jokaisen on kannettava vastuu itsestä niin sosiaalisessa mediassa kuin mediassa. Lähde- ja mediakritiikkiä on opeteltava eikä kaikesta näkemästään voi sysätä vastuuta ulkopuolelle, vaikka ideaalitilanteessa media-alustat olisivat puhtaita kaikesta synkkyydestä, mustavalkoisuudesta ja turhamaisuudesta. Niin ei kuitenkaan tule koskaan olemaan.

Minä en voi syyttää tarpeettomista paineista kuin itseäni. Elämääni on aina leimannut huijarisyndrooma. Ei epäusko tai uskonpuute.

Elämääni on aina leimannut huijarisyndrooma, ajatus siitä, että mitä tahansa teen, ei se kuitenkaan ole tarpeeksi suurta.

Heinäkuussa käyn kirjapainossa sopimassa tuoreimman yritysjuhlakirjani painattamisesta. Kuinka hienolta se kuulostaakaan! Että jälleen kerran minun räpellykseni painetaan isossa talossa. Mutta kukapa sitä lukee, ajattelen kuitenkin.

Olen myös saanut keikkatarjouksia, mikä tuntuu kunnialta kilpaillulla alalla, mutta silti tyhjyys vaivaa. Miksi en ole vieläkään saanut kokopäiväistä työtä?

Vastauksia alan etsiä Tiina Ekmanin teoksesta Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen hyvä) (Minerva 2017). Aiheesta puhuminen ei nimittäin ole heikkoutta, vaan niitä kysymyksiä, joita lähes kaikki pohtivat jossakin vaiheessa elämäänsä, etenkin uskoakseni luovalla alalla.

Some on parhaimmillaan mahtava mahdollisuuksien alusta, mutta käyttipä sitä miten tahansa, on aina muistettava, että digitaalinen alusta on aina vain heijastus todellisuudesta. Epätotta ja yhtä monesti tarpeeksi totta, mutta totuudelle painoarvoa ei voi luvata kukaan. Ja siksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa omaan tekemiseen.

Koetko sosiaalisessa mediassa paineita? Mikä ne aiheuttaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Juhlajärjestäjän muistilista

Tämä kesä on poikkeustilasta huolimatta täynnä ihania juhlia, joista kaikkiin en ehdi edes osallistua. Eniten aikaa ovat vieneet – hyvällä tavalla – vanhempieni syntymäpäiväjuhlat ja ystäväni polttarit, ja vielä myöhemmin kesällä luvassa on yhdet häät. Juhlat tuovat kaivattua valoa arkeen, vaikka ne vaativat aina veronsa. Onneksi samat periaatteet pätevät joka kemuihin!juhlajärjestäjän_muistilista_ennenaamukahviaeivoi

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa.

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa. Pahimmat mokat voinee tehdä polttarisuunnittelussa, sillä etenkin menneinä vuosina juhlia ovat leimanneet mauttomat pukuleikit ja juhlakalun nolaaminen. Mikäs siinä, jos sankari sellaisesta nauttii ja on viimeisen päälle heittäytyjä. Olipa kyseessä millaiset kemut tahansa, kannattaa sankarin toivetta kunnioittaa vierasmäärän, juhlapaikan, ohjelmanumeroiden ja tarjottavien suhteen.

Aseta selkeä ilmoittautumispäivämääräraja.

Selkeä ilmoittautumispäivämäärä auttaa sekä tarjottavien suunnittelussa että istumajärjestyksen pohtimisessa. Ilmoittautumisajasta kiinni pitäminen on järjestäjän kunnioittamista. Pakko kuitenkin myöntää, etten itse ole asettanut järjestämiini juhliin ilmoittautumisaikarajaa, sillä en halua sitouttaa ihmisiä juhliin väkisin. Yllätysperumisia tulee aina, vaikka olisi asettanut minkälaiset ilmoittautumisrajat. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen harmillisia tarjottavien suunnittelemisen kannalta ja edistävät siten hävikkiä.

Älä ali- tai yliarvioi tarjottavien määrää.

Ylimitoitan aina tarjottavat – ja niin tälläkin kerralla. Tarjottavien oikea määrä sekä säästää lompakkoa että vähentää hävikkiä. En kuitenkaan halua joutua tilanteeseen, jossa ruoka tai juoma loppuu kesken, vaikka samaan aikaan juhlia ei voi järjestää siten, että kaikkea pitää olla kaikille niin paljon kuin mahdollista. Tosiasia, kun kuitenkin on se, ettei jokainen vieras syö kaikkea, ja aikuiset ihmiset pärjäävät kyllä, vaikka jäisivät tietystä piirakasta paitsi. Marttojen sivuilla on ohje, jonka mukaan teinit syövät eniten suosikkejaan ja miehet suurempia annosmääriä, mutta minusta tämä on loppujen lopuksi täysin yksilöllistä.

Ota huomioon erityisruokavaliot.

Pidän moukkamaisena sitä, jos erityisruokavalioita ei huomioi juhlissa. Olen ollut itse niin monesti kekkereissä, jossa ainoa tarjottava minulle on ollut peruna tai kuskus vihersalaatin kera. Ymmärrän tosin sen, että aina ihan kaikkia toiveita ei ole mahdollista huomioida, mutta esimerkiksi maidoton, munaton, pähkinätön ja gluteeniton leivonta on nykyään erittäin helppoa ja edullista, joten suurta päänvaivaa pienen huomioinnin ei pitäisi aiheuttaa. Myös kasviproteiinien saatavuus on huipussaan. Erityisruokavalioiden huomiointi on yksinkertaisesti helposti toteutettava, kohtelias ele, joka nostaa monen vieraan viihtyvyyttä.

Porrasta vieraiden saapuminen.

Porrastamisessa on puolensa. Yhteinen alkumalja tai ruokailun aloittaminen voi jäädä toteuttamatta, mutta toisaalta etenkin poikkeusaikoina porrastaminen voi olla järkevä, turvallisuutta lisäävä valinta.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero. Ai, että vihaan väkinäisiä leikkejä ja pakollista osallistumista! Mutta kyllä vain niin on, että monesti ohjelmanumero piristää juhlia ja luo niihin ryhtiä. Vanhempieni 60-vuotisjuhlissa esiintyi taitava serkkuni itämaisella tanssikoreografiallaan. Suunnittelemastani polttariohjelmasta voi lukea tuoreesta vinkkipostauksesta. Tietokilpailuintoilijana pidän myös visaa erittäin varmana ohjelmanumerovalintana.

Vältä konfliktit ja poliittiset väännöt.

Minkäänlainen kränä ei kuulu juhliin. Vaikka kuinka kiristäisi vannetta, pitäisi jokaisen pystyä työntämään se syrjään juhlien ajaksi. En siis mitenkään voi ymmärtää ja hyväksyä sitä, jos juhlissa alkaa tapella. Se ei yksinkertaisesti kuulu iloisiin kekkereihin. Aiheita ei tarvitse vältellä, mutta leikki kannattaa jättää hyvissä ajoin kesken.

Mitkä ovat sinun juhlaperiaatteesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Korona antoi siivet matkahaaveille

Kun jotain menettää, oppii sitä arvostamaan. Matkustelin muutama vuosi sitten paljon, mikä johti siihen, että aloin arvostaa kotona oloa ja nautin aidosti Suomessa olemisesta. Kun koronaepidemia levisi koko maailmaan, aloin kaivata ulkomaille. Siksi, ettei se ollut enää mahdollista eikä olisi pitkään aikaan. Kaikki matkahaaveeni eivät onneksi vaadi maan tai maanosan vaihtamista.
hallgrimskirkja_ennenaamukahviaeivoiAjattelen, että ihmisellä on kolmenlaisia unelmia: pieniä, isoja ja mahdottomia. Niin kauan kuin on unelmia, on elämää. Haaveeni liittyivät ennen koronaa pitkälti muuhun kuin matkusteluun, mutta niin vain maailman tila käänsi ajatukseni ylösalaisin.

Aiemmin Japani ei kiinnostanut minua yhtään, mutta nyt maksaisin maltaita nähdäkseni Tokion valot ja Naran kauriit. Haluaisin istua taas luotijunassa, ihmetellä ihmisiä ja viliseviä katuja. Olla osa niin isoa kokonaisuutta, ettei sitä voisi koskaan ymmärtää.

Euroopan kohteista haaveilen Guernseystä, joka kuuluu Kanaalisaariin. Rakastuin Guernseyn maisemiin ja historiaan Kirjallinen piiri perunankuorimapaistoksen ystäville -elokuvan (2018) katsottuani. Laskeskelimme, ettei matka Guernseyhyn ole edes mahdoton, vaikka ajatuksena reissu Kanaalisaarille kuulostaa vaivalloiselta. Junalla Helsinkiin, Helsingistä lentokoneella Lontooseen tai jopa suoraan Bournemouthiin, sieltä tai Lontoosta junalla tai bussilla Pooleen, josta pitäisi hypätä paikalliseen Viikinsaaren-paattiin kohti Guernseytä. Hyvällä diilillä reissu ei kustantaisi montaa sataa euroa per naama, sillä hotellit saarella ovat edullisia.

Koronan vuoksi kesälomasuunnitelmamme tuhoutuivat täysin, ja näkemättä jäivät – taas ties kuinka monetta kertaa – Tukholman kirsikkapuut. Koska Åhléns ei toimita Suomeen, joudun siis odottelemaan täydellistä kylpytakkia vielä pitkän tovin. Ostin näet syksyllä 2019 niin ihanan kylpytakin kaupungista, että tarkoitus oli kuluneena keväänä hakea toinen sellainen, sillä ensimmäinen kappale aiheutti suurta kateutta taloutemme toisessa osapuolessa.

Kesälomallani olisimme halunneet kokea myös islantilaisen kevään, mikä olisi ollut huima vastapaino savujen lahden rankalle talvelle, jossa tuuli tuiversi niin kovaa, että olimme monesti vähällä kaatua. Joidenkin mielestä on tylsää mennä samaan paikkaan niin sanotusti peräkkäin, mutta minusta se olisi ollut ennemminkin kokemuksen täydentämistä kuin tylsiä valintoja.

Matkakokemuksistani huolimatta olen aina kuitenkin arvostanut kotimaanmatkailua, vaikka viime vuosina sen merkitys elämässäni on kieltämättä ollut pienempi kuin ulkomaanmatkojen. Korona ei kasvattanut arvostustani kotimaanmatkailuun, sillä olin oppinut sen hienoudesta jo paljon opiskellessani viime vuoden lopulla matkailupalveluiden markkinointiviestintää, minkä ansiosta tapasin upeita suomalaisia yrittäjiä.

Pienet haaveeni liittyvätkin kotipuolessa todella helposti lähestyttäviin kesälomakohteisiin. Haaveilen siitä, että saisin aikaiseksi kävellä Kangasalla Kirkkojärven luontopolulla ja että jaksaisin ajaa naapurikaupunkiin Nokialle Siurossa sijaitsevaan Ossi Somman veistospuistoon. Myös Frantsilan tila Hämeenkyrössä houkuttelee kovasti. Maakuntarajojen ulkopuolella minua kiehtoo Perniössä sijaitseva Latokartanonkoski ja Raaseporin puolella nököttävä Mustion Linna.

Kotimaankohteissa ongelmana tosin on autolla ajaminen. Minä inhoan sitä, enkä voi nauttia täysillä matkustamisesta, jos joudun rattiin. Myös parkkipaikkojen etsiminen tuntuu kurjalta. Uskon tosin, että ainakin sekä Nokian Siurosta että Hämeenkyröstä löytyy parkkiruutu, johon minäkin saan isäni mustan pantterin pysäköityä vaivatta. Tyhjää lääniä ainakin pitäisi riittää, vaan tyhjänä sitä ei kannata pitää, sillä kauniit kotimaankohteemme ansaitsevat paljon enemmän.

Muuttiko korona suhtautumistasi matkailuun tai matkahaaveitasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Sukututkijan teesit ja kaksi kirjavinkkiä

*Sisältää mainoslinkkejä

Sukututkimus on ihana sekoitus historiaa, perimätietoa ja biologiaa. Minä lähdin mukaan sukututkimuksen maailmaan äitini vuoksi jäljittämään isätöntä sukuamme. Matka on edennyt jo satojen vuosien taakse, mutta isät ovat pysyneet salassa. Heidän henkilöllisyyksistä viitteitä olemme saaneet vain DNA-testeistä. Tutkiessamme sukuja noudatamme äitini kanssa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä, ja apuna matkallamme ovat *alan kirjat, jotka olen hankkinut Adlibriksesta.

sukututkimus_ennenaamukahviaeivoiKuva on otettu mummini Maarianhaminan-matkalla arviolta 1950-luvulla. Alkuperäinen valokuva on väritetty MyHeritagen InColor-toiminnolla. Mies oikealla kuvassa on isäni puolelta Armas-vaari, ja nainen vasemmalla on Sirkka-mummini. Kuvassa heidän kanssaan poseeraa ystäväpariskunta lapsosensa kera.

 

Tee selväksi, miksi teet sukututkimusta.

Jos ei ole valmis kestämään yllätyksiä tai vaihtoehtoisesti sitä, ettei mitään ehkä saakaan selville, ei kannata edes aloittaa. Uskon itse, että sukututkimus auttaa rakentamaan ja arvioimaan omaa identiteettiä, ja esimerkiksi juurettomuuden kokemuksiin sukututkimus on oiva lääke. Vaikka olisi orpo ja tuntuisi siltä, että on maailmassa yksin, ei meistä kukaan ole syntynyt tänne taivaasta pudonneesta sotkan munasta. Vaikka ihminen voi olla oikein onnellinen ilman verisukulaisia, totta on se, että meillä kaikilla on takanamme suku, pieni historia.

Älä häpeä mitään.

Se, mitä joku muu on joskus tehnyt, ei ole kenenkään muun kuin asianosaisen omaa syytä. Oman käsitykseni mukaan häpeä liittyy stereotyyppisesti vanhempiin sukupolviin, mutta toisaalta kokemus häpeästä ei katso ikää tai elettyä aikaa. Sukututkimuskentällä häpeää voi aiheuttaa niin kirkonkirjoihin merkityt rikokset, mielenterveysongelmat, etninen alkuperä, parisuhdestatus tai perhehistoria. Mitään näistä ei tarvitse hävetä, vaan päin vastoin ne kannattaa ottaa ilolla vastaan osaksi omaa historiaa. Niin voi ymmärtää paremmin sukutaustaansa.

Älä luota kirkonkirjoihin.

Juttelin mummini hautajaisissa minulle kaukaisen sukulaisen kanssa sukututkimuksesta. Hän piti DNA-testejä humpuukina, sillä ”kyllähän kirkonkirjoihin on painettu kaikki”. Sukututkimusta tehdessä on hyvä ottaa huomioon merkintävirheet ja suoranainen valehtelu. Mahtoivatko papit muuten ottaa vastaan rahaa, jotta epätoivotut totuudet saatiin piilotettua? Jos näin oli, oli se varmasti vain harvojen etuoikeus – tai synti.

Suhtaudu kriittisesti nettilähteisiin ja valmiiksi tehtyihin sukupuihin.

Geneettinen sukututkimus ei valehtele, mutta sen sijaan netissä itse koottavat sukupuut voivat sisältää runsaasti virheitä, sillä ne eivät aina perustu DNA-testeihin, vaan nimenomaan nettilähteisiin ja kirkonkirjoihin, joiden perusteella ihmiset luovat sukulaisistaan profiileja. Siksi virheitä sattuu ja henkilöllisyyksiä voi helposti sekoittaa keskenään. Näiden tietojen perusteella tehtävät sukupuut eivät siis ole mikään tae sukulaisuussuhteesta, mutta samalla täytyy toki muistaa, että henkisestä näkökulmasta katsottuna perhesiteet eivät lopulta katso biologiaa.

Rakasta totuutta, mutta hyväksy, ettet ehkä koskaan saa sitä selville.

Sen paremmin sitä ei voi sanoa. Sukututkimus on matka totuuden alkulähteille, jota ei ehkä koskaan löydä.

Kirjavinkkejä aloittelijoille ja tiedonjanoisille

 

sukututkimus_dna_suku_ennenaamukahviaeivoiKirjat on ostettu itse.

Rautalankaopas geneettiseen sukututkimukseen

*Marja Pirttivaaran Juuresi näkyvät – Geneettisen sukututkimuksen ABC (Siltala 2017) on nimensä mukaan todella perustavanlaatuinen teos aiheestansa. Kuten olen kertonut, en itse harrasta varsinaisesti sukututkimusta, mutta olen siitä aktiivisesti perillä, sillä toimin äitini pikku apulaisena ruotsin kielessä ja teknisissä asioissa, mutta haluan olla alasta perillä myös omasta mielenkiinnosta. Rakastan historiaa ja mysteereitä, ja niitä meidän suvustamme totta vie löytyy. Koska olemme äitini kanssa kohtuullisen perillä jo geneettisestä sukututkimuksesta, on Pirttivaaran teoksessa paljon tuttua asiaa. Suosittelenkin teosta niille, joita aihealue kiinnostaa, mutta jotka eivät ole vielä uskaltautuneet kirkonkirjoja pidemmälle.

Tietokirja kokonaisuuden ymmärtämiseen

Jos jotakin opin yliopistossa, niin sen, että todellinen ymmärrys rakentuu hyvin tehdyn taustatyön varaan. Aivan turha lähteä sohimaan, jos ei tiedä, miksi niin tekee. Voi, miten monesti olenkaan kuullut historian oppiainetta parjattavan turhaksi, vaikka yhteiskunta rakentuu historian varaan. Mitä voimme oppia historiasta ja miten voimme välttää menneisyyden virheet? Miksi olemme sellaisia kuin olemme ja millaisiksi muutumme?

Suoritin yliopistossa historian perusopinnot, ja yksi opettajistani oli filosofian tohtori, tutkija Tiina Miettinen, jonka teosta *Juuria ja juurettomia – Suomalaiset ja suku keskiajalta 2000-luvulle (Atena 2019) suosittelen kaikille sukututkimuksesta kiinnostuneille. Teos nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä isä- ja äitilinjoista, sukukäsityksestä, sukututkimuksen historiasta, sukulaisavioliitoista ja geneettisen sukututkimuksen luomista haasteista.

*Adlibriksen kesäale on käynnissä, joten nyt on oikeasti hyvä aika hankkia tietokirjoja, sillä esimerkiksi Miettisen kirjan saa napattua itselleen edullisesti (12,90 €).

Teetkö sukututkimusta? Mitä periaatteita sinä noudatat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Suomalainen surkuhupaisa juhannus

Taas on mittumaari ovella, mikä tietää sitä, että loppuviikon saamme katsella ostoskärryjen kolisevan yhteen kaupan käytävillä, ja viimeistään viikonloppuna luemme uutisia hukkuneista, puukkotappeluista ja palaneista mökeistä. Miten ihmeessä vihdan tuoksuisesta juhlasta paisuu aina vuoden mustin viikonloppu?
juhannus_ennenaamukahviaeivoi

Suosittelen kaikkia juhannuksen viettäjiä pohtimaan ainakin näitä kysymyksiä!

Miksi kauppaan pitää tunkea sankoin joukoin viime hetkillä? Tiedän, että monet tekevät vuorotyötä tai elävät muuten hektistä arkea, jossa ei ole mahdollisuutta irtautua kauppaan ennen kuin on aivan pakko. Mutta tuskinpa kukaan vankina elämässään on. Siksi suosittelen kaikille auliisti ennakointia kauppareissuilla etenkin korona-aikana. Juhannus tai muu juhlapyhä ei kalenteriin pomppaa yllätyksenä!

Miksi ruokaa täytyy aina hamstrata yli varojen? Veikkaan, että Suomessa kuoli nälkään juhannuksena ihminen viimeksi nälkävuosien (1867–1868) aikana. Vaikka koronakevät on saanut monet täyttämään kotivarakaapin, uskon, että tänä vuonna juhannuksena voi olla hyvillä mielin aivan kohtuullisilla ostoksilla ilman, että kajoaa Nooan Arkille mitoitettuun hätäapuun.

Miksi juhannuksena pitää juoda aamusta iltaan? Nautin itsekin viinilasillisista, mutta en hyvän tähden ymmärrä, miksi pitäisi juoda aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Etenkin, kun on hyvin tiedossa, mihin se pahimmillaan johtaa.

Miksi humalassa pitää lähteä veneilemään? Oikein surettaa jo etukäteen kaikki hukkumiskuolemat tulevina pyhinä. Mikä ihme siinä on, että paatti pitää työntää vesille, kun promillet kasvavat? Ja sitten käy klassiset, ja miehet virtsaavat seisten veneestä ja pian jolla on jo kumossa. Pelastusliiveistä ei tietenkään ole ollut mitään tietoa.

Miksi juhlavieraiden pitää vetää toisiaan turpaan? Itse haluan viettää juhannusta mukavalla porukalla, enkä voi millään kuvitella tilannetta, jossa porukka olisi sellainen, että nyrkki tai puukko heiluisi. Mutta niin vain viimeistään lauantaina saamme lukea uutisista, missä tirvastiin ja ketä. Ei juhliin kannata kutsua riitapukareita!

Miten juhannuskokolla tai saunanpesän sytyttämisellä voi saada koko tontin tuleen? Veneilyn lisäksi tulileikit näyttävät olevan yksi humalaisten suosikkiaktiviteeteistä kaikkina kesän juhlapyhinä. En vain ymmärrä, miten kukaan voi toheloida niin, että sytyttää koko talon tuleen. Onko siis todella hankkiuduttava tulenkin kanssa tekemisiin, jos vaikka on jo oppinut välttelemään vettä?

Miksi vapaat kiristävät aina hermoja? Juhannus lienee niitä harvoja juhlia, jotka eivät vaadi paljon passaamista ja pää kolmantena jalkana juoksemista, vaikka etenkin mökkikestitsijöillä työnsarkaa riittää varmasti. Silti kukaan tuskin on erityisen rentoutunut pitkien vapaiden jälkeen. Eikö olisi vain paljon helpompi hellittää ja hengähtää? Aina tulee uusi juhannus, ja tärkeimmät asiat elämässä ovat aivan muita kuin yhteen iltaan ladattuja odotuksia.

Mitä sinä kauhistelet juhannuksena?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa