Kaaso vastaa kysymyksiin: Hääpäivän odotukset, työmäärä ja maksukäytäntö

Pohdin aiemmin kaasoutta yleisesti, ja annoin lukijoille mahdollisuuden kysyä kaasona olemisesta. Kovin monia se ei koskettanut, mutta äitini huomautti kaasouden olevan jokseenkin uusi instituutio, vaikka omassa kaveripiirissäni aihe on ollut vuosia ajankohtainen. Tänään joka tapauksessa vastaan kysymyksiin, joita sain ja itse mietiskelin.
kaaso_häät_maksut_ennenaamukahviaeivoi2

Millä perusteella kaaso kannattaa valita?

Lähtökohtana minusta täytyy olla syvä ystävyys, mutta on ihan kohteliasta huomioida kaason elämäntilanne, ettei ahdistusta tai stressiä synny. Kannattaa valita ystävä, jonka haluaa hommaan, ja sopia tehtävät vahvuuksien mukaan. Minä en esimerkiksi ole todellakaan minkäänlainen kokki, enkä esimerkiksi ikinä suostuisi tekemään juhlaväelle iltapalaa. Tätäkin olen nähnyt kaason tekevän. Ruoan esiin nostaminen on eri asia, mutta kunnon kokkihommiin joutuminen olisi kamalaa. Sen sijaan juontamisesta pidän, kun taas moni kieltäytyisi siitä kohteliaasti.

Voiko kaasoudesta kieltäytyä?

Kaikesta pitää voida ja saada kieltäytyä. Sanoisin, että suurempi vastuu asiassa on sillä, joka pyytää toista henkilöä kaasoksi. Valinnan pitäisi olla niin ilmiselvä, ettei vastausta tarvitse arpoa. Jos kaasoudesta kieltäytyy, kannttaa varmasti käydä asiasta perinpohjainen keskustelu, sillä harvoin mikään on mustavalkoista.

Mikä on sopiva polttaribudjetti?

Minun mielestäni polttareista ei kenenkään pitäisi maksaa kolminumeroisia summia ihan periaatteesta. Peruspolttareissa 50 eurolla pääsee jo pitkälle. Tämän kesän polttareiden maksu oli hyvin pieni, sillä sain suhteilla meille edullisen mökin. Muuten summa olisi kivunnut varmasti ainakin viiteenkymppiin. Hyvä näin!

Parhaat vinkit polttarien järjestämiseen?

Paras vinkki, jonka voin antaa, on se, että miettii budjetin vastaamaan maksukykyä ja -halukkuutta ja miettii, miten maksimoi summalla saatavan hyödyn. Kuten elämässä muutenkin, aivan turhaan voi tuhlata rahaa. Talkoohenki kannattaa hyödyntää nettikauppoja, etukuponkeja ja ennakkovarausetuja unohtamatta.

Polttaripuuhavinkit laitoin jakoon jo aiemmin. Postaus on ollut todella pidetty.

Kuinka paljon aikaa hääsuunnitteluun kuluu?

Enpä ole tunteja laskenut. Olen jutellut morsiamen kanssa Facebookissa ja kasvotusten, mutta se on samalla myös ystävyysaikaa, joten mahdotonta on eritellä, mikä on suunnittelua ja mikä tavallista turinaa. Jos pitäisi jotakin veikata, sanoisin, että aikaa kuluu fyysisellä tasolla noin 10–20 tuntia.

Mitä juhlapäivänä pitäisi pukea päälle? Kuka sen päättää?

Kun on peittänyt kriittiset alueet, ei muulla oikeastaan ole väliä. Monet pitävät tietystä väriteemasta, joten sanoisin, että se on ihan hyvä ohjenuora. Ensimmäisissä häissä ei ollut väriteemaa puvuissa, mutta toisessa olemme valinneet tietyn värin, johon pukeudumme. Minun ja toisen kaason puvut ovat kuitenkin hyvin erityyliset keskenään. Lähtökohta pukeutumisessa on mielestäni hyvä olo, mutta kai kaikki voivat ainakin värin verran joustaa.

Kuka maksaa puvun ja ehostuksen?

Käsitykseni mukaan useimmat hääparit tarjoavat hääasut kaasoille, mutta tuskinpa se kovin oleellista on, jos ihmisellä on valmiiksi hyvä kolttu. En myöskään itse olettaisi sitä, että minulle kustanneittaisiin juhlapuku. Ensimmäisissä kaasohäissä näin ei tapahtunut, toisissa kyllä. Asusteet hankin itse. Tämän kesän häissä meikkaan itse itseni, ja toinen kaaso laittaa hiukseni, kampaaja kun on ammatiltaan.

Mitä odotat kaasona hääpäivältä?

Juhlia ihan ehdottomasti! Odotan sitä, miten saan nauttia koristelemisesta, mietityistä yksityiskohdista, yleisesti visuaalisuudesta, tunnelmasta, juttelusta, tunnelman luomisesta, kesäillasta ja naurusta. Odotan sitä, että saan tehdä ystäväni onnelliseksi.

Mitä kaaso tekee hääpäivänä?

Edellisenä päivänä koristelemme porukalla juhlatilan, ja juhlissa annan yleiset ohjeistukset, olen mukana ohjelman järjestämisessä, juonnan välispiikkejä ja pidän vieraat ajan hermolla. Toinen kaaso esiintyy häissä laulaen, minä pidän puheen. Muuten työ on hääräämistä kaikin mahdollisin tavoin.

Mikä kaasona olemisessa on haastavinta?

Lankojen käsissä pitäminen! Olen niin luova, että ajatus juoksee monesti nopeammin kuin keho, ja ideoiden oksentaminen ulos ja käytäntöön vaatii työtä. Hääpäivänä täytyy myös olla skarppi ja ajan tasalla ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

Kuinka paljon kaaso loppujen lopuksi osallistuu itse häiden järjestämiseen?

Sanoisin, että aika vähän. Taloudellinen ja sosiaalinen vastuu on joka tapauksessa hääparilla, joten kaason harteilla ei lepää kovin suurta taakkaa. Itse olen toiminut lähinnä seremoniamestarina, live-tiedottajana ja rinnakkaisideoijana. Mukavia hommia kaikki!

Pitääkö pestistä saada palkkio tai palkinto?

Ei kai kukaan ole kaaso rahasta! En oleta palkkiota tai palkintoa, mutta kuten niin monessa muussakin asiassa, peruskiitollisuus riittää.

Mitä kaaso tekisi toisin uudella kierroksella?

Olen tosiaan ollut kaasona kaksi kertaa, ja mielestäni kehittynyt joka kerralla. En tiedä, olenko koskaan enää kaaso, mutta varmasti aina joka kerta parempi ja tarkempi. Tähän mennessä olen kuitenkin antanut koko sydämeni touhulle, joten annan kyllä hyvät pisteet itselleni.

Jäikö jokin mietityttämään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Haukat ja haaskalinnut liitävät Tori-taivaalla

Ne pesivät virtuaalialustoilla, iskevät haukkana paikalle saaliin havaitessaan ja katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Jäljelle jää vain irtohöyheniä ja hölmistynyt ilme. Torin haaskalinnut ovat aina paikalla, kun ilmainen tavara odottaa ottajaansa. Parhaimmillaan antaminen on helppoa kierrättämistä, mutta monesti ottajan taustalta paljastuu turhan tavaran haalimista ja oman edun tavoittelua.
tori.fi_antaminen_ennenaamukahviaeivoiMuuton ja läheistemme kuolemien vuoksi olemme kahden viime vuoden aikana myyneet ja antaneet rutkasti tavaraa Torissa. Antamiseen on päädytty, jos tuote ei ole mennyt kaupaksi sopuhintaan. Emme tavoittele Torissa voittoa, vaan sitä, että käytetyt romppeet löytäisivät uuden kodin tavalla tai toisella.

Koko Suomessa yhdellä sivustolla toimiva, vuonna 2009 perustettu Tori.fi on valikoitunut kauppapaikaksemme sen helppouden vuoksi. Jos on valmis postittamaan, ostajia ei tarvitse rajata maakuntiin, vaikka samaan aikaan aluekohtainen etsintä on totta kai mahdollista.

Laupias samarialainen nettikirppiksellä

Moni pelkää netin kauppapaikoilla huijareita ihan syystä, mutta omalla valppaudella pääsee pitkälle. Emme oikeastaan itse osta Torista tavaraa, sillä harvoin tarvitsemme mitään, mutta myymisestä taloudellamme on pitkä kokemus. Jo sillä, että rajaa postitusvaihtoehdon pois, karsii suurimman osan huijareista niin osto- kuin myyntinäkökulmasta.

Kokemuksemme ovat tähän saakka olleet positiivisia, mutten voi väittää, etteikö nettikirppistelyssä olisi vannettani kiristäviä ilmiöitä.

Eniten minua raivostuttaa antaminen. Ei siksi, että vika olisi antamisessa, vaan nimenomaan ottajissa. Tämän ääneen sanominen ei varmasti ole korrektia, mutta voi herättää toivottua keskustelua.

Periaatteemme nettikaupustelussa on se, että haluamme tavarasta eroon, saimmepa siitä rahaa tai emme. Jos siis kauppoja ei synny kohtuullisessa ajassa, emme säilytä roinaa nurkissamme, vaan annamme sen eteenpäin. Ja silloin viimeistään alkaa tapahtua! Tori.fi:n henkilökohtainen viestipalvelu räjähtää ottajakandidaattien kilpaillessa tuotteesta, vaikka kymmenen euron pyyntihinnalla tai vienolla kahvipakettitoiveella ketään ei ole kiinnostanut.

Antamisen taustalla on aina ajatus sekä kierrättämisestä että hyvän tekemisestä. Olisi kaikkein hienointa, jos tavara päätyisi oikeasti sitä tarvitsevalle sekä tarpeellisuus- että talousnäkökulmasta. Käytetyn tavaran antajan tehtävä ei kuitenkaan ole arvioida kenenkään elämäntilannetta, eikä se kovin kohteliasta olisikaan, mutta kyllä silti mielessä on aina kaunis ajatus siitä, että kerrankin jonkinarvoinen tuote päätyisi sitä tarvitsevalle eikä raha menisi aina rahan luokse.

Tuhkat pesästä

Yleensä ovella on ilmaisen tavaran ottaja jo alle puolen tunnin päästä siitä, kun ilmoitus on julkaistu. On mahtavaa, että käytetty vaihtaa omistajaa pika-aikataululla, mutta samalla olo on aika piesty; sama tavara on ollut kaupan puoli-ilmaiseksi ihan periaatteesta, mutta se kelpaa vasta, kun ilmaiseksi saa.  Olemme antaneet maksutta myös suhteellisen arvokkaita tavaroita, joista ei kuitenkaan saisi mitään käytetyn tavaran markkinoilla tai niiden myyminen jopa pieniä hiluja vastaan veisi aikaa.

Ilmaisista kauppa-artikkeleista kyselevät usein samat ihmiset, vaikka Tori-rallia ajaisi vuodenkin. Tulee väistämättä mieleen, ettei silloin kyseessä ole välttämättä edes aito tarve, vaan elämäntapahamstraus. Haluammeko tukea sellaista? Onko meillä sosiaalinen oikeus valita tuotteen saaja?

Kaikki, minkä irti vain saa, lähtee – sen voi luvata. Usein ilmaisen tavaran hakija kyselee samalla myös muista kodin tuotteista aivan kuin voisi ottaa mitä tahansa. Mites tuo jakkara, saanko sen? Onko teillä antaa jääkaappia? Ilmeisesti aina kannattaa yrittää, mutta kyselyistä tulee jälleen kerran hyväksikäytetty olo. Siitäkin huolimatta, että antaminen on aina tietysti oma valintamme.

En tiedä, onko liikaa vaadittu, mutta mielestäni ilmaiseksi saamiseen kuuluu aina nöyryys. Ei pokkurointi, mutta puhdas kiitollisuus, vaikka tavara kuinka olisi tarpeeton sen antajalle.

Yksipuolinen SPR

Tori-show’ssa ei ole kyse vain siitä, että antamalla toiselle omistaan pitäisi saada elää kiitoksella. Kyse on elämästä ylipäätään. On inhottavaa antaa yhtään mitään ihmiselle, joka ei koskaan olisi valmis antamaan omistaan, vaan ottamaan kaiken mahdollisen hyödyn itselleen.

Vaikka on kaunis ajatus antaa omistaan toiselle, ei kenenkään kuitenkaan kannata muuttua yksipuoliseksi hyväntekeväisyysjärjestöksi. Torissa tavara vaihtaa omistajaa yleensä ilman vastapalveluksia, mutta valitettavan usein tuntuu siltä, että nettikirppistelykäytös kulkee käsi kädessä ihmisen henkilökohtaisen elämän kanssa. Ihmisestä huomaa kyllä niin vilpittömyyden kuin härskiyden.

Olipa tavaran vastaanottajan tausta millainen tahansa, olisi loppujen lopuksi toivottavaa, että maailmassa olisi sen verran hyväsydämisyyttä, että jokainen jotakin ilmaiseksi saadessaan voisi omat rahkeensa huomioiden suoda hymyn, antaa pienen kolikon tai edullisen kahvipaketin ihan vain kiitollisuudesta ja kohteliaisuudesta.

Sillä pääsee muutenkin elämässä aika pitkälle.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on Tori.fi:stä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tasaisen tappavaa valitusta

Olen miettinyt, miltä tuntuisi olla tuorepastataikinaa, mutta tuntea kuin ihminen. Sellainen olo minulla nimittäin on ollut. Että olisin massaa suuressa koneessa, joka armollisesti kuitenkin päästää seoksen pinteestä repien sen nauhoiksi uudelleen ja uudelleen. Miten päivät voivatkaan toistua niin samanlaisina ja kesä valua läpi sormien? En tiedä, kuuluuko minulle hyvää, mutta ainakin ihan tavallista.
silmälasit_ennenaamukahviaeivoiKellon viisarit alkoivat käyttäytyä kummallisesti helmikuussa. Ensiksi oli suuret kesälomasuunnitelmat ja muuttohuuma, sitten koronahiljaisuus ja pysähtynyt aika. Vaikka päivät tuntuivat muuttuneen kuukausiksi, oli kuitenkin yhtäkkiä kesä. Ja se meni ohi pyyhkäisten – jäljelle jäivät vain perävalot horisonttiin.

Kuten aina ennenkin, lupasin itselleni olla tekemättä liikaa töitä kesällä, mutta toisin kävi. Niin kuin aina. Se on ollut syy myös blogin hiljaiseloon. Uskon kuitenkin siihen, että on parempi olla hiljaa, jos ei ole mitään sanottavaa. En tiedä, onko minulla sitä nytkään, mutta viikko ilman blogipoloista tuntuu jo kurjalta.

Ohikiitävien päivien ja verkkaisen some-elämän taustalla olen kuitenkin ehtinyt nauttia kesästä. Ennen kuin levät rynnistivät Näsijärven reunoille, ehdin uida Onkiniemessä monesti. Valtavassa järvessä uiminen oli pysäyttävä kokemus, sillä olen tottunut pienestä pitäen vain pikkuruisiin mutapohjajärviin, joissa lilluminen on tuntunut linnunmaidossa kellumiselta. Näsijärvi sen sijaan nielaisi minut mahtipontisiin aaltoihinsa, ja silloin ymmärsin, miksi vedet vievät niin monet ihmiset ikuisiksi ajoiksi. Suurten vesialueiden voima on uskomaton!

Olen ehtinyt tutustua aiempia kesiä tarkemmin myös Tampereen ravintolatarjontaan, ja aterioinut niin monessa hyvässä kojussa, että parasta on vaikea valita. Vastapainoksi olen muistanut lenkkeillä ja rauhoittua musiikin äärellä samalla, kun keho on saanut palautua kulinaristisista elämyksistä.

Tänä iltana olen todella väsynyt. Eikä edes hävetä sanoa sitä ääneen, vaikka on kuulemma vain lapsiperheiden ja ruuhkavuosia elävien etuoikeus olla väsyneitä. Vaan eipä elämä ole aina herkkua, olipa perheellinen tai. Ja kuka sitä paitsi edes saa perheen määrittää! En myöskään sano, että tarpeeton töiden paahtaminen olisi ihannoitavaa, mutta kyllä se väsyttää aivan yhtä paljon kuin hoivahommat.

Joka tapauksessa heinäkuisesta syvänteestä on suunta vain ylöspäin, ja pian on luvassa ainakin yksi sarja-arvostelu, elämäntaito-opasmarinaa, matkailuyrittäjyysasiaa ja mahdollisesti myös retkikohdevinkkaus.

Hääaiheisen arvonnan voitti nimimerkki Jenni! Olen pikimmiten voittajaan yhteydessä.

Kiinnostavatko tavalliset kuulumiset vielä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Sopiva polttaribudjetti? Voiko kaasoudesta kieltäytyä? + arvonta

Kirjoitan tänä kesänä muutamia juttuja häistä, sillä toimin jälleen kaasona, tällä kertaa toiselle ystävälleni. Häihin on enää alle kuukausi, joten valmisteluvauhti kiihtyy päivä päivältä, ja haluankin jakaa parhaat, itse opitut vinkkini muille samaan hommaan ryhtyville ja tietysti tuleville morsiamille. Jättämällä kaasolle kysymyksen kommenttikenttään osallistut hää- ja polttariaiheisen yllätyspalkinnon arvontaan.
kysy_kaasolta_arvonta_ennenaamukahviaeivoi_6Kuva: Eeva Kyyrö

En yhtään ihmettele, että tapahtumatuotannon kokemusta arvostetaan työpaikoilla. Olen kerran ollut jopa saamatta yhden paikan sen vuoksi, mutta ainakin nykyään voin rehellisesti sanoa, että olen suunnitellut niin monet juhlat, että selviän tapahtumajärjestelyistä hikoilematta.

En tiedä, tuovatko häät sinänsä työhön pätevöittävää kokemusta, mutta vapaa-ajalla juhlajärjestelyt kasvattavat ja opettavat jopa ihmisten välisestä viestinnästä paljon.

Kaason tärpit kollegoille

  • Kuuntele ja opi arvioimaan, mitä morsian haluaa. Tärkeintä on muistaa, etteivät omat mieltymykset ole morsiamen mielipiteitä. Se, mikä itsestä näyttää hyvältä, ei todella ole universaali totuus. Mitä kauemmin on kaasona, sitä tarkemmin oppii arvioimaan morsiamen toiveita, mikä kuulostaa hullulta, sillä usein morsian on kaason paras ystävä. Ystävyys ei kuitenkaan ole tae saman maun jakamisesta tai siitä, että aiheesta olisi keskusteltu ihan oikeasti aiemmin.

  • Aseta työkuormalle rajat. Suosittelen aina elämässä miettimään omaa jaksamista, joten on aivan turha kuormittaa arkea ylimääräisellä työllä. Lähtökohta kaasoudelle on kuitenkin ilo ja innostus tehdä asioita yhdessä ystävän kanssa. Jos yhteistyö sujuu, myös työmäärä pysyy maltillisena ilman, että siitä tarvitsee keskustella. Koska oletukset voivat kuitenkin poiketa toisistaan, kannattaa asiat puhua halki. Mikään ei tuo yhtä paljon selvyyttä kuin se, että kaikki osapuolet kertovat, mitä toivovat, mihin ovat valmiita ja mitä jaksavat.

  • Suunnittele budjetti huolella. Budjettiriihi koskee erityisesti polttareita. Voin vannoa, että juhlissa tulee aina yllätyskuluja, olivatpa ne polttarit tai eivät. Polttarimaksu kannattaa siis mitoittaa realistisesti, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, ettei ketään kannata kupata turhaan. Kuinka paljon olisi itse valmis maksamaan polttareista? Kuinka paljon ruokaa ja juomaa oikeasti tarvitaan? Mitkä asiat on järkevintä hankkia yhteiskassasta ja mitkä omasta pussista? Polttareiden ei tarvitse olla jetset-elämys, jossa suihkukoneet surisevat ja sviitin ovet aukeavat.


Kaason vinkit morsiamille

  • Päätä kaasot ajoissa. Etenkin näinä aikoina on tärkeää varata kaasot hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka ajattelen kaasouden ystävyyden osoituksena ja kunniatehtävänä, ovat ystäväporukat usein niin monimuotoisia, että aikataulullisista syistä on suotavaa edes vihjoa asiasta etukäteen ja kertoa myös lähimmille hääpäiväsuunnitelmista.

  • Älä tee kaasoista orjia. Kyse on kuitenkin ilmaisesta työstä, jota tehdään ystävyydestä, ei palkan eteen. Vaikka ystävänpalveluksia ei mitata rahassa, on kohteliasta ajatella, että ilmaisella työllä on rajat.

  • Hääpäivä on taatusti ihana, joten sitä ei kannata käyttää stressaamiseen. Juhlat tai elämä ylipäätään ei ole kiinni yksityiskohdista. Ne ovat ihania omissa kuvitelmissa, mutta todellinen tunnelma rakentuu muusta. Turha stressaaminen on siis todellakin tarpeetonta, ja jos tahtominen alttarilla tai notaarin edessä jännittää, kannattaa ennen kaikkea selvittää, että puoliso on edelleen oletetun vastauksen kanssa samoilla linjoilla. Usein on, saippuaoopperoissa ei.


Kysy kaasolta

Olen ollut kaasona viiden vuoden sisään kaksi kertaa. Ajallisesti se ei ole mikään meriitti, mutta olen ainakin kokenut kahdet hyvin erityyliset häävalmistelut aivan erilaisilla budjeteilla uniikeissa miljöissä.

Mietityttävätkö esimerkiksi nämä asiat?

  • Mikä on sopiva polttaribudjetti?
  • Kuinka paljon aikaa hääsuunnitteluun kuluu?
  • Mitä kaaso tekee hääpäivänä?
  • Mitä juhlapäivänä pitäisi pukea päälle? Kuka sen päättää?
  • Kuka maksaa puvun ja ehostuksen?
  • Mitä kaaso tekisi toisin uudella kierroksella?
  • Pitääkö pestistä saada palkkio tai palkinto?
  • Voiko kaasoudesta kieltäytyä?
  • Millä perusteella kaaso kannattaa valita?

Kysymyksiä voi jättää 28.7.2020 klo 12.00 saakka. Palkinto arvotaan samana tiistaina, ja kysymykset julkaistaan ilman nimimerkkiä seuraavassa hääjutussa elokuun alussa.

Vastaan arvonnasta itse eikä mikään muu taho tai yritys ole siinä mukana. Olen voittajaan yhteydessä sähköpostitse, joten osoite kannattaa jättää sille varattuun kenttään kommenttia kirjoittaessa. Osoitetta ei julkaista.

Nappaa talteen polttaripuuhavinkit!

Kaaso ja salailun ABC

Millainen on kaaso, joka ei koskaan mene naimisiin?

Kysy siis kaasolta mitä tahansa!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Reuharinniemen lapinrauniot kutsuvat kaupunkiretkelle esi-isiä ymmärtämään

Tampereen Lentävänniemen eteläkärjessä sijaitseva Reuharinniemi kätkee sisäänsä rautakauden lapinrauniot muinaisen kalmiston kera. Nykyihmiselle ne näyttävät kiviröykkiöiltä, mutta paikan päälle saapuessa on helppo ymmärtää, miksi esiväki päätti haudata rakkaimpansa nimenomaan silloin vielä nimettömään Reuharinniemeen.
Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_8Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_11Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_7Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_5Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_2Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_6Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_9Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_3Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_10Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_4Reuharinniemi_ennenaamukahviaeivoi_1

Historiaa suoraan bussipysäkiltä

Nysse-verkoston linjan 14 bussi vie suoraan Reuharinniemeen, jossa kyydistä kannattaa poistua vasta päätepysäkillä. Pysäkiltä alkaa lenkkipolku, jonka varrelta erkaantuu itsestään liikaa meteliä pitämättä leveä polku suoraan niemeen. En tiedä, miksi polkua ei ole merkitty, mutta kenties idea on pitää massat loitolla ja paikat siistinä. Luonnossa liikkujilla, kun jostakin syystä näyttää olevan myös suuri tuhoamistarve. Reuharinniemen lapinrauniot ovat Museoviraston muinaismuistolakiin perustuva suojelukohde, joten alueella liikkuessa on syytä kunnioittaa sen lisäksi luontoa ylipäätään.

Toisin kuin moni luulee, lapinraunioilla ei ole mitään tekemistä lappilaisten tai Lapin kanssa. Lapinraunioksi kutsutaan esihistoriallisia, yleensä järvenrannan lähellä sijaitsevia kivirakennelmia, joista osa on myös röykkiöhautoja. Pirkanmaan maakuntamuseon mukaan Reuharinniemessä on ollut kivikauden lopulla tai pronssikauden alussa myös pyyntileirityylinen asuinpaikka, joten Näsijärven retkikohteen juuret vievät niin syvälle historiaan, että sitä on vaikea käsittää paikalla liikkuessa.

Aika, joka muutti meidät

Esihistoria ei henkilökohtaisesti kiehdo minua, sillä olen kokenut suurimat historiainnostukseni vasta teollistumisesta lähtien. Olen kuitenkin kiinnostunut siitä, miten aika – erityisesti 1800–1900-lukujen tapahtumat – ovat muovanneet yhteis- ja ihmiskuntaa, vaikka yhtä lailla siinä on osansa myös esihistorialla. Niin uskomatonta kuin se onkin, ovat myös röykkiökivet osa tarinaamme. Esi-isämme eivät nähneet Pispalanharjun asutusta Reuharinniemen kärjestä, ja tuskin osasivat edes arvata vastarannan täyttyvän aikanaan tehtaista, puisista mökeistä ja kivikerrostaloista, mikä onkin kaikkein kiehtovinta. Se, miten aika muuttuu ja muokkaa meitä tahtomattamme ja tietämättämme. Vaikka maisema tuntuisi ikiaikaiselta ja pysähtyneeltä, ei se koskaan ole valmis, kuten emme mekään.

Reuharinniemi ei ole esteetön kohde, sillä sinne johtaa paksujen puunjuurten vuoksi vaikeakulkuinen polku, joka muuttuu välillä pitkospuiksi ja kallionousuksi. Kovin kummoisia erätaitoja liikkuminen ei kuitenkaan vaadi, vaan peruspäiväasulla ja hyvillä töppösillä pääsee perille asti. Niemi työntyy Näsijärveen, joten paikalla on mahdollista nauttia sekä auringonlaskusta että -noususta.

Kun auringonsäteet kulkevat kellon lailla Reuharinniemen yli valaisten kivien reunat kultaisiksi, on tyynen järven äärellä helppo ymmärtää, miksi paikka on valittu viimeiseksi leposijaksi. On niin valittu olo – suuremmin tarkoitettu, jos ajattelee esi-isien silmin.

Adoptoi ja rakasta omaksi

Lapinrauniot voi adoptoida vapaaehtoisuuteen perustuvan Adoptoi monumentti -järjestelyn avulla. Tavoite on ”hoitaa ja vaalia vanhoja rakennuksia ja muinaisjäännöksiä”. En epäile yhtään Pirkanmaan maakuntamuseon kehittämää ideaa, mutta kaikista kauneinta tietysti olisi, jos kaikki sitoutuisivat tavoitteisiin jo suoraan ilman adoptointia.

Tulevaisuuden lisäksi historia on meidän.

Mitä kaupunkiretkikohdetta suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Satasia palaa – arkiviikon rehelliset kulut ja ajatuksia varallisuudesta

*Sisältää mainoslinkkejä

Teen töitä enemmän kuin koskaan, mutten omista mitään. Mitä enemmän raadan ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin mietin tulevaa ja sen turvaamista. En tiedä, kumpi on enemmän muotia – omistaminen vai elämän turvaaminen –  mutta sijoittaminen tuntuu olevan arkipäivää monelle. Minä vasta opettelen sitä *Nordnetissä samalla, kun yritän pitää arjen kulut pieninä.

raha_ennenaamukahviaeivoi1

Idea tähän juttuun syntyi viime viikon viimeisinä päivinä, joten en ehtinyt edes alitajuisesti muuttaa ostokäyttäytymistäni. Aiemmin blogissani on seurattu talousasioita 10 euron päiväbudjettihaasteessa, toisen arkiviikon kulutuskuvauksessa ja tuhlailuviikolla.

Viikon tuomio

Käytin rahaa maanantaiaamusta perjantai-iltaan yhteensä 143,51 euroa.

Summa koostuu ruokaostoksista ja ulkona syömisestä. En shoppaillut tai ostanut muutenkaan tavaroita. Koska summa kattaa vain arkiviikon, on viikon tuomio huomattavasti rankempi, sillä jo pelkästään lauantaina kulutin rahaa noin sata euroa. Summa tosin sisälsi muun muassa laadukkaan sateenvarjon ja seuraavan arkiviikon ruokatarpeet.

Tavoitteeni on käyttää viikossa rahaa noin 150 euroa, mutta harvoin pysyn siinä, sillä etenkin viikonloput nostavat summaa rajusti. Kärjistäen on päiviä, jolloin en käytä rahaa lainkaan, mutta vastapainoksi on päiviä, jolloin rahaa kuuluu 30–100 euroa. Mitä, jos sen kaiken laittaisikin *säästöön?

Teen suurimman osan ruokaostoksistani Lidlissä, joten otin muutama viikko sitten käyttööni Lidl Plus -sovelluksen. Sovellus taltioi digitaaliset kuitit, mikä helpottaa arkikulujen seuraamista. Toisinaan poikkean myös Stockmannilla, mutta sinne kulutetut summat ovat mitättömiä, sillä ostan lähinnä jogurttia ja hummusta Food Market Herkusta.

Keskusta-asuminen ei ole kasvattanut menojani, vaan päinvastoin! Sen lisäksi, että vuokramme on edullisempi kuin aiemmin, käyn vähemmän kaupoilla asuessani ytimessä. Pakenen yleensä keskustan hälyä suoraan töistä kotiin, kun taas keskustan länsilaitamilla asuessani vaelsin käytännössä kahden ostoskeskuksen ja muutaman marketin ohi, minkä vuoksi ostin usein paljon turhaa tavaraa ja liikaa ruokaa. On helpompi vastustaa houkutuksia, kun niistä tulee arkipäivää.

Rahankäyttöfilosofia

Kulutuskäyttäytymiseni lähtökohtia ovat hyvä olo ja turvallisuus. Talous ei saa mennä miinukselle, ja kaikesta kulutuksesta täytyy tulla hyvä olo. Toki kaikki laskut eivät aiheuta aina ilonpyrskähdyksiä, mutta niidenkin hoitamisesta saa hyvän olon. En murehdi jokaista euroa, vaan saatan tehdä myös turhia valintoja, mutta niidenkin täytyy olla sen verran harkittuja, ettei morkkis kolkuttele heti ovea.

Vaikken ole rikas, olen kuitenkin sen verran onnekas, että voin pohtia yllä mainittuja asioita. Teen päivätöitä ja sen lisäksi minua työllistävät freelancer-projektit, jotka tuovat suhteessa palkkatyöhön moninkertaisesti tuloja, vaikken lisätöitä teekään niin paljon, että voisin – valitettavasti – irtautua päivätyöstä. Suurin syy on se, etten kestä epävarmuutta enkä sitä, että palkkapäivä on kirjaimellisesti ’joskus ja jouluna’.

Turvallisuuteen elämässäni kuuluu myös kenties nurinkurisesti se, että olen tuntenut suurta helpotusta siitä, etten omista mitään enkä ole syytänyt rahojani ’johonkin’, vaikka tottahan ymmärrän, että esimerkiksi asunnon omistaminen on usein säästämistä ja muun muassa rahastot passiivista tuloa. Kallein omistamani asia on järjestelmäkamerani, mutta sehän ei tulevaisuudessa anna minulle mitään, paitsi että välillisesti tietysti ansaitsen rahaa sen avulla.

_MG_12355Kuva: Eeva Kyyrö

Massi on muotia

Rahasta puhuminen on mielestäni yleistynyt somessa. Itse asiassa varallisuus ja sijoittaminen näyttävät jopa arkipäiväistyneen. Rahastot ja voitot vilahtelevat some-postauksissa ja vaikuttavat maailman yksikertaisimmilta asioilta. Vaikka monet puhuvat myös riskeistä, näyttäytyy varallisuuden kartuttamisen narratiivi jokaiselle avoimena mahdollisuuksien aarreaittana.

Empiiristen havaintojeni perusteella somessa rahakeskustelua ovat popularisoineet lifestyle-vaikuttajista etenkin Julia Thurén, jonka Kaikki rahastaNäin säästin kymppitonnin vuodessa -teos (Gummerus 2018) loi ympärilleen suuren fanijoukon, rahakurssin yhdessä Merja Mähkän kanssa ja Ylen podcastin Melkein kaikki rahasta. Somen monimuotoisissa kanavissa sijoittamisesta puhuvat myös Mimmit sijoittaa. Ja tässä oli vasta kaksi esimerkkiä!

Pidän sosiaalisen median tietoista tai huomaamatonta talouskasvatusta kaiken kaikkiaan hyvänä asiana, sillä ainakaan minun aikanani koulussa sitä ei oikeastaan opetettu. Omat evääni olen saanut lapsuudenkodistani.

Asia, joka kuitenkin somen rahapuheessa kiristää vannettani, on retoriikka, jossa toistuu ajatus siitä, että kaikki on mahdollista kaikille. ”Pienenkin määrän voi sijoittaa!” ”Kaikki ovat aloittaneet nollasta.” ”Jokainen säästetty euro on kotiin päin.”

Mutta kun kaikki ei ole mahdollista kaikille. On totta, että pienestä voi aloittaa, mutta aina kaikkein pienintäkään ei ole mahdollista antaa. En kuitenkaan ajattele, että rahapuhetta pitäisi siksi piilotella, mutta aiheen ympärillä käytävän keskustelun ei pitäisi unohtaa sitä, että monelle raha tarkoittaa vain selviytymistä kuukaudesta toiseen, ei osinkoilottelua.

Ammatti ja raha

Pohtiessani raha-asioita kohtaan väistämättä sen tosiasian, että omalla alallani en tule koskaan saavuttamaan päivätyössä niin paljon rahaa, että voisin kutsua itseäni varakkaaksi. Olen omassa elämässäni hyvin toimeentuleva jo nyt, mutta siitä saan kiittää lähinnä hyvää arkisuunnittelua, pieniä kuluja ja velattomuutta.

Mitä sellaista voisin ryhtyä tekemään, että voisin nostaa kovaa palkkaa? Talousala? Ei, liian tylsää, matematiikkakeskeistä ja johtajuusorientoitunutta. Lääkäri? Jo korvavaikku aiheuttaa oksennusrefleksin. Lentäjä? No, en näe moottoritien kylttejäkään, joten Finnairin puikkoihin ei ole asiaa. Oikeustiede? Annan periksi niin helposti, että kaikenlaiset roistot liikkuisivat vapaalla, jos minä istuisin raastuvassa työkseni.

Pitkän harkinnan jälkeen olenkin tullut ammatillisesti siihen lopputulokseen, että oikeastaan ainoa asia, jota himoitsen muilta aloilta, ovat opettajien kesälomat. Eikä ihme, sillä äidinkielenopettaja on vieraista ammateista ainoa, jossa voisin kuvitella työskenteleväni. Vaan eipä se autuaaksi tai varakkaaksi tee.

Varallisuuden kartuttamisen mahdollisuudet

Mielestäni varallisuuskeskustelua leimaa ajatus siitä, että jos perustyö ei tuo rahaa, sitä pitää luoda vaikka väkisin. Onhan se totta, että elämä on mukavampaa, kun on pätäkkää. Ihan vain siksi, että se yleensä tuo turvallisuutta ja vakautta, etenkin jos rahaa on juuri sopivassa määrin, ja se mikä on sopivaa kenellekin, on täysi mysteeri ja jokaisen itse ratkaistava asia. Haluaisinkin sanoa, että varallisuuden kasvattamista ihannoidaan turvallisen elämän vuoksi, mutta totuus voi olla myös toinen. Raha on muotia ja mahdollisuuksia, ei aina vain turvaa.

Kuten kerroin, teen päivätyön lisäksi freelancerina monipuolisesti kirjoitustöitä. Tähän mennessä ylimääräinen raha on kulunut matkusteluun, yleiseen huvitteluun, tavalliseen elämiseen ja huomaamattomaan arjen luksukseen tai sitten olen makuuttanut niitä aikani sivutilillä. Käytännössä raha on siis valunut johonkin tai vaihtoehtoisesti nukkunut bittiavaruudessa. Ei kuulosta kovin järkevältä, eihän?

Olen kieltämättä ajatellut, että niin kauan kuin en ole kokopäiväisesti unelmatyössäni, on minun turha ajatella rahasta sen syvemmin. Mutta minähän olen kohta 30-vuotias, ja pätkätyöelämä on todellisuutta monelle vielä moninkerroin vanhempanakin.

Sekin täytyy myöntää, että sijoittaminen ei koskaan aiemmin ole tuntunut asialta, johon minulla voisi olla kosketuspintaa. En totisesti ole niitä pörssinaisia, jotka kertovat naistenlehtien palstoilla unelmasalkuistaan, sillä minulle riittää turvallinen rahasto, ja ehkä joskus saavutan todellisen turvan – ja varauden – sen avulla. Roposeni lepäävät siis tästä eteenpäin *Nordnet Ab:ssa, joka on Pohjoismaissa maissa toimiva ruotsalainen nettipankki ja osake- ja rahastovälittäjä. En ole rahastonero, mutta jostakin on aloitettava.

Vaikka tuntematon pelottaa, totta on kuitenkin se, että henkinen pääoma harvemmin sellaisenaan elättää ihmisen, ellei sitä realisoi. Ja vaikka elämässä tärkeimpiä ovat sydämen asiat, ei niitä voi käyttää valuuttana. Siksi pieni siivu rinnasta kannattaa säästää talousasioille.

*Avaa maksuton asiakkuus Nordnetiin

Mitä sinä ajattelet rahasta ja varallisuudesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kun some-paineet saavuttivat minutkin

Olen blogannut noin viisi vuotta, tavoitteellisesti niistä kolme. Viime aikoina moni asia orastavalla some-urallani on tuntunut mitättömältä, ja olen todella pohtinut, mitä ihmettä tavoittelen ja mihin uskon työni johtavan. Kaiken lisäksi elämä tuntuu johdattaneen takaisin journalismin pariin, vaikka aiemmin pyristelin vastaan ja aloin kumartaa toiseen suuntaan – kaupallisuuteen.
anna_maksimoff_ennenaamukahviaeivoiKuva: Eeva Kyyrö

Ajattelen sosiaalisen median olevan tunneli, jossa rämmin. Sen päässä on kyllä valoa, mutten tiedä, koska se tulee vastaan. En kuitenkaan voi kääntyä tai lopettaa, sillä jossakin sisimmässäni tiedän tieni olevan oikea. Vaikka some on minulle ensisijaisesti keino työllistyä omalle alalleni kokopäiväisesti, on blogista tullut niin rakas harrastus, etten osaisi lopettaa enää ollenkaan. Toki välillä mietin, mitä kaikkea tekisin blogilta vapautuvalla ajalla, mutta vastaus olisi jotakin töihin ja kirjoittamiseen liittyvää kuitenkin.

Viime aikoina some on kuitenkin saanut minut tuntemaan riittämättömyyttä. Ei yksityishenkilönä, vaan nimenomaan ammatillisesti. Yksityishenkilönä arkeni on näet varmaankin ihan mielenkiintoista. Elän huoletonta, kohtuullisen vakavaraista ja vapaata arkea, jossa on aikaa levolle, shoppailulle, herkuttelulle ja pakosta raa’alle työnteolle.

Riittämättömyydessä kyse ei ole siitä, että itsetuntoni olisi huono. Tiedän tarkalleen, kuka olen, mitä teen ja miksi teen.

Kamelinselkäni some-kilpajuoksussa katkaisi kuitenkin Instagram, jota teen sisältöjä lähinnä itseni ja ilmeisesti myös tuttujeni iloksi nimimerkillä @annakatariinam. Katselin hurjasti näyttökertoja kerääviä kuvia ja niiden täydellisiä asetelmia, mutta suupieleni vääntyivät mutruun nähdessäni oman kuvani. Seison siinä kuhmalahtelaisella pellolla kukkatakissa. ”Voi helkutti oikeasti, miksi kukaan haluaisi nähdä minua pellolla, työpistettäni keittiössämme tai suosikkikirjaani”, ajattelin katsoessani kuvavirtaani. Yhtäkkiä kaikki tuntui merkityksettömältä, heijastukselta ja valheelta. Siitähän Instagramissa on pitkälti kyse, kuten myös blogissa. Tarkoitus ei ole valehdella, mutta totuus on helppo kehystää. Ja ehkä juuri siksi olen journalisti. Vaikka kaikkea voi maalata toisenväriseksi, en koskaan halua peittää totuutta.

Tarpeettomin, joskin hedelmällinen, näkökulma some-painekeskustelussa on mielestäni se, ketä pitäisi syyttää, sillä ainahan on niin mukavaa etsiä syyllinen, olipa kyseessä mikä tapahtuma tahansa. Turhan monesti syynin alle joutuu se julkaisija, jonka koetaan luovan paineita. Tässä on varmasti koulukuntaeroja, mutta itse ajattelen niin, että jokaisen on kannettava vastuu itsestä niin sosiaalisessa mediassa kuin mediassa. Lähde- ja mediakritiikkiä on opeteltava eikä kaikesta näkemästään voi sysätä vastuuta ulkopuolelle, vaikka ideaalitilanteessa media-alustat olisivat puhtaita kaikesta synkkyydestä, mustavalkoisuudesta ja turhamaisuudesta. Niin ei kuitenkaan tule koskaan olemaan.

Minä en voi syyttää tarpeettomista paineista kuin itseäni. Elämääni on aina leimannut huijarisyndrooma. Ei epäusko tai uskonpuute.

Elämääni on aina leimannut huijarisyndrooma, ajatus siitä, että mitä tahansa teen, ei se kuitenkaan ole tarpeeksi suurta.

Heinäkuussa käyn kirjapainossa sopimassa tuoreimman yritysjuhlakirjani painattamisesta. Kuinka hienolta se kuulostaakaan! Että jälleen kerran minun räpellykseni painetaan isossa talossa. Mutta kukapa sitä lukee, ajattelen kuitenkin.

Olen myös saanut keikkatarjouksia, mikä tuntuu kunnialta kilpaillulla alalla, mutta silti tyhjyys vaivaa. Miksi en ole vieläkään saanut kokopäiväistä työtä?

Vastauksia alan etsiä Tiina Ekmanin teoksesta Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen hyvä) (Minerva 2017). Aiheesta puhuminen ei nimittäin ole heikkoutta, vaan niitä kysymyksiä, joita lähes kaikki pohtivat jossakin vaiheessa elämäänsä, etenkin uskoakseni luovalla alalla.

Some on parhaimmillaan mahtava mahdollisuuksien alusta, mutta käyttipä sitä miten tahansa, on aina muistettava, että digitaalinen alusta on aina vain heijastus todellisuudesta. Epätotta ja yhtä monesti tarpeeksi totta, mutta totuudelle painoarvoa ei voi luvata kukaan. Ja siksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa omaan tekemiseen.

Koetko sosiaalisessa mediassa paineita? Mikä ne aiheuttaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Suuret Tampere-suositukset – näitä palveluita minä käytän

Vaikka poikkeusolojen pahin vaihe on takana päin ainakin toistaiseksi, on nyt jos koskaan aika tukea paikallisia yrittäjiä. Tämän jutun palvelut ovat niitä, joita minä ihan aidosti Tampereella käytän ja suosittelen lämpimästi kaikille.
suositellut_palvelut_tampereella_ennenaamukahviaeivoi

Kauneus ja terveys

CWA

Arvostan kätevää nettivarausta, edullisia hintoja ja mukavaa tunnelmaa. Käyn CWA:lla säännöllisesti sekä hieronnassa että kampaajalla. Haluan antaa opiskelijoille mahdollisuuden kehittyä, ja samalla säästän itse rahaa.

Lumova

TAKKiin kuuluvassa Lumovassa käyn kasvo- ja jalkahoidossa silloin, kun muistan. Peilikuvan perusteella olisi syytä käydä useammin. Arvostan ammattimaista hoitolatunnelmaa ja huokeita hintoja. Lumovassa on usein hyviä tarjouksia, ja nettiajanvaraus palvelee ympäri vuorokauden.

Ruokaa lähellä maailmalta

East Asia Mart

Tullintorin sydämessä majaa pitävä East Asia Mart on vakiostospaikkamme. Hankimme East Asia Martista tofua, soijakastiketta, seesamiöljyä, chilitahnaa, paksoita, pinaattia, tempehiä, enokisieniä, dumpligeja, kastikepohjia ja nuudeleita. Sitä, mitä ei East Asia Martista saa, ei ihminen tarvitse. Vegelle kaupassa on kaikki tarpeellinen astioita ja keittiövekottimia myöten.

Kaupalla on myös oma pieni ruokatiskinsä, joten myös paikan päällä herkuttelu onnistuu. Tuorekuorma saapuu kauppaan viikoittain. Ja kyllä, myös ihania aasialaisia juomia ja oheistilpehööriä voi ostaa myymälästä.

Family Market

Ostamme Tampereen Kuninkaankadulla sijaitsevasta Family Marketista hummusta, naanleipää ja satunnaisia pikkuherkkuja, kuten täytettyjä paprikoita, okraa ja hapankaalia. Family Market on hyvin järjestetty, ilmastoitu ja tilava itämainen kauppa, jota on helppoa lähestyä, vaikkei alueen ruokakulttuurista olisi kokemusta.

Culinaria Keittiöelämää

Culinariasta välittyy tunne siitä, että putiikkia pidetään suurella sydämellä. Etelä-Eurooppaan, erityisesti Italiaan, keskittyvä kauppa sijaitsee Tampereella Aleksis Kiven kadulla Laukontorin läheisyydessä. Ostamme Culinariasta 00-jauhoja, pastaa, pestoa, tahnoja ja tapaskulhoja. Jos haaveilee mistään eteläeurooppalaisesta ruoasta, kannattaa ehdottomasti suunnata Culinariaan tai kurkistaa Facebook-sivut, jossa voi myös tehdä kauppaan nettitilauksen.

Vakipaikat

Bistro Naapuri

Vaikken itse ketoile, arvostan sitä, että Bistro Naapuri on ottanut asiakseen ketogeenisten tuotteiden valmistamisen. Missään ruokavaliossa ei nimittäin ole itsestäänselvää se, että saa itselleen sopivia tuotteita. Ei siis ihme, että Naapurin terassi Kyttälän sykkeessä kuhisee yleensä. Itse käyn satunnaisesti nauttimassa paikan päällä lasin viiniä, ja olenpa joskus myös aterioinut sisällä. Naapuri huomioi kaikki ruokavaliot kiitettävästi ja ihastuttaa viinitietämyksellään.

Mr. Panini & Co

Mr. Panini & Co on heittämällä suosikkikahvilani. Panininimen ei kannata antaa hämätä, sillä kahvilalla on yllättävän vähän tekemistä kauppojen litistyneiden peruspaninien kanssa. Kahvilan paninit ovat runsaita, itse paistettuja ja täytettyjä, ja sen lisäksi Mr. Panini & Co’sta saa valtavan runsaat ja herkulliset salaatit. Kaikissa kategorioissa huomioidaan erityisruokavaliot, etenkin vegaanit. Rakastan myös heidän aamupalakassiaan, jonka voi napata matkaan 4,5 eurolla. Kassi sisältää kahvin, tuoreen leivän ja mehun.

Thai Golden Chang

Eniten ruokaa haemme Thai Golden Changista. Take away -annos lähtee mukaan kympillä, ja sen parempaan hinta-laatusuhteeseen en ole missään Tampereella vielä törmännyt. Annokset ovat täyttäviä, puhtaita ja ravitsevia. Tofu chilillä ja basilikalla sekä paistettu riisi tofulla ja vihanneksilla ovat suosikkejamme.

Ristorante Capricciosa

Jos pitäisi nimetä Tampereen vegaanisten pizzojen kuningas, olisi valinta äärimmäisen helppo: Ristorante Capricciosa. Valitsemme listalta aina Vöner Pizzan, joka maksaa 12 euroa. Jälleen kerran hinta-laatusuhde ratkaisee. Vaikka Capricciosa ei totisesti ole fiini illallispaikka, pesee se mennen tullen monen tyylikkääksi profiloituneen ravintolan vegepizzan niin maultaan kuin hinnaltaan. Sitä paitsi Capricciosa on yllättävän tyylikäs peruspizzeria, johon voi piipahtaa suoraan Pyynikintorin laidalta.

Harvoin nautittuja supersuosikkeja

Inez Tapas Bar Sidreria

Innostun aina uudelleen Inezin ideasta. Vaikka Kyttälänkadun kulmassa istuessa ei varsinaisesti ole ulkomailla, on tunnelma ihanan eteläeurooppalainen. Ravintola tarjoaa nimensä mukaisesti tapaksia, jotka tilataan kätevästi rastittamalla paperilapusta.

Café Bakery Mimosa

Mimosa on huikea vegaaninen kahvila, joka tarjoilee myös edullista lounasta. Kahvilassa tuoksuvat itse tehdyt herkut. Keittolounaan saa kuudella eurolla ja keiton ruokaisan salaatin kera kympillä. Mimosa järjestää myös herkkutapahtumia, kuten brunsseja ja makeisiin tuotteisiin keskittyneitä buffetteja. Ihailtavaa innovatiivisuutta!

Papu & Pata

Arvostan Papu & Padan ideologiaa tehdä maukasta ja mutkatonta kotiruokaa vegaanisesti. Kaupinkadulla sijaitsevan lounasravintolan ruokia saa myös ainakin K-Market Mestarista ja tien toiselta puolelta K-Market Kalevasta. Papu & Pata on Mimosan tavoin osoittanut, että vegaaninen ruoka voi maistua ihan kaikille mihinkään ominaisuuteen tai luokitteluun katsomatta. Tuskinpa kaikki edes huomaavat eläinkunnan tuotteiden puuttumista!

Muusa

Kun haluamme illallistaa hienosti ja intiimisti kauniissa miljöössä, suuntaamme Muusaan. Muusan menu huomioi kaikki ruokavaliot ja mahdollistaa myös pienten ruokien maistelun. Meillä on tapana jakaa mezelankku puoliksi pikkuruokien kyljessä. Muusan miljöö yhdistää Tampereelle ominaista tehdasmaisuutta tyylikkääseen itämaisuuteen. Ravintolan yläkerrassa sijaitseva kattoterassi on loppukesän iltoina aivan ykkönen!

Mitä palveluita sinä suosittelet Tampereelta tai ylipäätään Pirkanmaalta? Jos ehdotuksia todella tulee, jaan niitä mielelläni blogissani. Nyt saa mainostaa ihan rehellisesti itseään!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Juhlajärjestäjän muistilista

Tämä kesä on poikkeustilasta huolimatta täynnä ihania juhlia, joista kaikkiin en ehdi edes osallistua. Eniten aikaa ovat vieneet – hyvällä tavalla – vanhempieni syntymäpäiväjuhlat ja ystäväni polttarit, ja vielä myöhemmin kesällä luvassa on yhdet häät. Juhlat tuovat kaivattua valoa arkeen, vaikka ne vaativat aina veronsa. Onneksi samat periaatteet pätevät joka kemuihin!juhlajärjestäjän_muistilista_ennenaamukahviaeivoi

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa.

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa. Pahimmat mokat voinee tehdä polttarisuunnittelussa, sillä etenkin menneinä vuosina juhlia ovat leimanneet mauttomat pukuleikit ja juhlakalun nolaaminen. Mikäs siinä, jos sankari sellaisesta nauttii ja on viimeisen päälle heittäytyjä. Olipa kyseessä millaiset kemut tahansa, kannattaa sankarin toivetta kunnioittaa vierasmäärän, juhlapaikan, ohjelmanumeroiden ja tarjottavien suhteen.

Aseta selkeä ilmoittautumispäivämääräraja.

Selkeä ilmoittautumispäivämäärä auttaa sekä tarjottavien suunnittelussa että istumajärjestyksen pohtimisessa. Ilmoittautumisajasta kiinni pitäminen on järjestäjän kunnioittamista. Pakko kuitenkin myöntää, etten itse ole asettanut järjestämiini juhliin ilmoittautumisaikarajaa, sillä en halua sitouttaa ihmisiä juhliin väkisin. Yllätysperumisia tulee aina, vaikka olisi asettanut minkälaiset ilmoittautumisrajat. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen harmillisia tarjottavien suunnittelemisen kannalta ja edistävät siten hävikkiä.

Älä ali- tai yliarvioi tarjottavien määrää.

Ylimitoitan aina tarjottavat – ja niin tälläkin kerralla. Tarjottavien oikea määrä sekä säästää lompakkoa että vähentää hävikkiä. En kuitenkaan halua joutua tilanteeseen, jossa ruoka tai juoma loppuu kesken, vaikka samaan aikaan juhlia ei voi järjestää siten, että kaikkea pitää olla kaikille niin paljon kuin mahdollista. Tosiasia, kun kuitenkin on se, ettei jokainen vieras syö kaikkea, ja aikuiset ihmiset pärjäävät kyllä, vaikka jäisivät tietystä piirakasta paitsi. Marttojen sivuilla on ohje, jonka mukaan teinit syövät eniten suosikkejaan ja miehet suurempia annosmääriä, mutta minusta tämä on loppujen lopuksi täysin yksilöllistä.

Ota huomioon erityisruokavaliot.

Pidän moukkamaisena sitä, jos erityisruokavalioita ei huomioi juhlissa. Olen ollut itse niin monesti kekkereissä, jossa ainoa tarjottava minulle on ollut peruna tai kuskus vihersalaatin kera. Ymmärrän tosin sen, että aina ihan kaikkia toiveita ei ole mahdollista huomioida, mutta esimerkiksi maidoton, munaton, pähkinätön ja gluteeniton leivonta on nykyään erittäin helppoa ja edullista, joten suurta päänvaivaa pienen huomioinnin ei pitäisi aiheuttaa. Myös kasviproteiinien saatavuus on huipussaan. Erityisruokavalioiden huomiointi on yksinkertaisesti helposti toteutettava, kohtelias ele, joka nostaa monen vieraan viihtyvyyttä.

Porrasta vieraiden saapuminen.

Porrastamisessa on puolensa. Yhteinen alkumalja tai ruokailun aloittaminen voi jäädä toteuttamatta, mutta toisaalta etenkin poikkeusaikoina porrastaminen voi olla järkevä, turvallisuutta lisäävä valinta.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero. Ai, että vihaan väkinäisiä leikkejä ja pakollista osallistumista! Mutta kyllä vain niin on, että monesti ohjelmanumero piristää juhlia ja luo niihin ryhtiä. Vanhempieni 60-vuotisjuhlissa esiintyi taitava serkkuni itämaisella tanssikoreografiallaan. Suunnittelemastani polttariohjelmasta voi lukea tuoreesta vinkkipostauksesta. Tietokilpailuintoilijana pidän myös visaa erittäin varmana ohjelmanumerovalintana.

Vältä konfliktit ja poliittiset väännöt.

Minkäänlainen kränä ei kuulu juhliin. Vaikka kuinka kiristäisi vannetta, pitäisi jokaisen pystyä työntämään se syrjään juhlien ajaksi. En siis mitenkään voi ymmärtää ja hyväksyä sitä, jos juhlissa alkaa tapella. Se ei yksinkertaisesti kuulu iloisiin kekkereihin. Aiheita ei tarvitse vältellä, mutta leikki kannattaa jättää hyvissä ajoin kesken.

Mitkä ovat sinun juhlaperiaatteesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tapaspöytä on kemujen ylellinen mutta edullinen kruunu

Kun sipsit ja karkit kyllästyttävät, mutta tarjoilupöytä vaatii suolapalaa, kannattaa turvautua erään saksalaisketjun edullisiin tuotteisiin ja kattaa tarjolle koukuttava ja täyttävä tapaspöytä.
tapaspöytä_ennenaamukahvia_1tapaspöytä_ennenaamukahvia_2tapaspöytä_ennenaamukahvia_3Tapanani ei ole mainostaa lihaa, ja onkin ennenkuulumatonta, että blogissani vilahtaa tällä kertaa alan tuotteita. Tapaspöytä ei varsinaisesti ole taloutemme keksimä konsepti, mutta on sen verran toimiva ja ihastusta herättänyt innovaatio, että haluan ehdottomasti jakaa juhlasesongin aikaan vinkkejä siihen, miten ja mistä tuotteista edullinen ja näyttävä tapaspöytä rakentuu.

Hummusta ja mansikoita lukuun ottamatta kaikki kuvien tuotteet on ostettu Lidlistä. Tapaskulhot olemme ostaneet Tampereella toimivasta Culinaria Keittiöelämää -liikkeestä hintaan 2,5 €/kpl. Tilauksia voinee tehdä myös Facebookissa. Kulhot ovat konepestäviä.

 

Edullisen tapaspöydän ABC

 

  • Chef’s Selectin chilimarinoidut oliivit 2,99 €/prk (Lidl)
  • Ilmakuivattu kinkku n. 3 €/pkt (Lidl)
  • Salamitanko n. 2 €/kpl (Lidl)
  • Chorizo-leikkeleet n. 1,8 €/pkt (Lidl)
  • Vihreät viinirypäleet n. 2,5 €/pkt (Lidl)
  • Vehnäpatonki 0,89 €/kpl x2 (Lidl-paistopiste)
  • Baba Green Hummus n. 3,5 €/rs (Stockmann)
  • Tuoreet mansikat 300 g n. 3 €/pkt (Stockmann)
  • Tummasuklaa 0,69 €/levy (Fin Carré, Lidl)

 

Hintaa koko pöydälle kertyy yhteensä siis noin 21 euroa, ja tapaskokonaisuus on ruokkinut meillä kuudesta kahdeksaan henkeä illanistujaisissa. Huomionarvoista on toki se, että kasvissyöjiä porukassamme on aina ollut noin puolet.

Seuraavalla kerralla lisään tapaspöytään marinoitua artisokkaa, grillattua kesäkurpitsaa ja marinoituja herkkusieniä. Perinteinen juustopöytä sopii myös erinomaisesti tapaspöydän kaveriksi, ja juustojenhan ei muuten tarvitse olla aina maitopohjaisia, vaan kannattaa ehdottomasti kokeilla cashewjuustoja. Leikkeleetkin voi korvata helposti vegeversioilla, kuten paistetulla Vönerillä, seitannakeilla ja kasvipohjaisilla leikkeleillä.

Mitä katat tapaspöytääsi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa