Katsomista talven keskelle: suoratoistopalvelusuosikit

* Sisältää mainoslinkkejä

Olen tunnettu siitä, että rakastan draamaa, rikoksia, pohjoismaisia ja kotimaisia sarjoja. Katsomistottumuksieni pääjuju on se, että vaikka sarjat ovat suurimmaksi osaksi fiktiota, täytyy kuitenkin kaiken voida olla totta – periaatteessa. Nämä suositukset eivät siis tarjoa scifiä, fantasiaa tai verta ja suolenpätkiä, sillä raakuus harvemmin ruokkii mielikuvitusta. Onneksi.

Pohjolan laki on katsottavissa Viaplayssa. Vilho Arkivuon (Pertti Sveholm) asianajotoimistossa häärivät Adi (Anna Böhm) ja Matti Pohjola (Lauri Tilkanen).
Kuva: Hanna-Maria Grönlund. ©: Yellow Film & TV.

Pohjolan laki (2020)

Lauri Tilkasen, Iida-Maria Heinosen ja Anu Sinisalon tähdittämä kahdeksanosainen rikosdraama on tuorein suomalainen lakisarja. Jaksoissa käsitellään yksittäisiä asianajotapauksia, mutta juonen ytimessä ovat Ritarinmäen asuinaluetta vaivaavat oudot kuolemat ja niihin liittyvät vakuutus-, laki- ja ympäristöasiat. Asianajaja Matti Pohjola (Tilkanen) selvittää vyyhtiä sukkuloiden vaimonsa Eeva Bensonin (Heinonen) suvun lakiyrityksen Benson & Bensonin ja ’hyvien puolella olevan’ Arkivuon (Pertti Sveholm) asianajotoimiston välissä. Mitä tekemistä on Eevan isän Patrikin (Eero Saarinen) ja äidin Sofian (Sinisalo) menneisyydellä, valinnoilla, suhteilla ja salaisuuksilla Ritarinmäen kanssa?

Pohjolan laki on helposti pureskeltava ja mukaansatempaava sarja, joka ei pidä turhan pitkää oikeustieteen oppituntia, vaan osoittaa, että loppujen lopuksi pelinappuloita liikuttavat suhteet painavaa sanaa paremmin. Yksittäiset tapaukset limittyvät hienosti pääjuoneen rakentaen sarjasta eheän kokonaisuuden. Kotimaista laatudraamaa!

*Saatavilla Elisa Viihde Viaplayssa

Kaikki synnit 2 (2020)

Olenkin ehtinyt arvostella kovin sanakääntein Kaikki synnit -sarjan ensimmäisen kauden, joka yhdisti selvittämättömät murhat, lestadiolaisuuden ja pienen paikkakunnan ahtaat piirit ennalta arvattavaksi paketiksi. Toinen kausi vie takaisin pohjoispohjanmaalaiseen Varjakan kuntaan, mutta tällä kertaa vuosituhannen taitteeseen kaksikymmentä vuotta taaksepäin ensimmäisen kauden tapahtumista.

Kausi käsittelee poliisi Jussi Ritolan (Matti Ristinen) Meeri-vaimon (Inka Kallén) oikeustapausta, uraa teknologiayrityksessä ja vapaamielistä elämää taustoittaen samalla ensimmäisen kauden tapahtumia. Kaikki synnit 2 tarjoaa yllättävän loppuratkaisun ja ilahduttaa milleniumin ilmiöiden tarkkanäköisellä havainnoinnilla ja sarjan hahmojen menneisyyden huomioimisella. Odotan todella kolmatta kautta!

*Saatavilla Elisa Viihde Viaplayssa

Rakasta mua (2019–)

Josephine Bornebuschin luoma ruotsalaissarja Rakasta mua on ihastuttanut Ruotsissa jo kahden kauden ajan. Bornebusch näyttelee itse pääroolin rakkautta etsivänä lääkäri Clarana, jonka perheenjäsenten elämää sarja myös seuraa nostaen esiin rakkauden eri muodot ja parisuhteiden moninaiset valinnat. Nimensä mukaisesti (Älska mig) sarja halunnee sanoa, että lopulta me kaikki haluamme vain rakkautta. Rakasta mua on koskettava ja viihdyttävä draamapukuun verhottu tutkimusmatka ihmisten tunteisiin komediaa unohtamatta.

*Saatavilla Elisa Viihde Viaplayssa

Jättekiva (2018–)

Aino ja Micke (Anna Paavilainen & Elmer Bäck) hääräävät Ullanlinnassa lappilais-suomenruotsalaisessa taloudessa, jonka arkieloa värittävät Micken ruotsinkielistä yläluokkaa edustavat vanhemmat Gunilla (Ylva Ekblad) ja Lars (Mats Långbacka) sekä Ainon patalaiska veli Jussi (Mikko Penttilä). Jättekiva käsittelee lämmöllä ja huumorilla oivaltavasti, mutta osin kliseisesti, eri kielitaustoista tulevien ihmisten pari- ja ystävyyssuhteita. Erityisen paljon sarja saa nauramaan, jos taitaa molemmat kielet, jolloin voi nauraa kielivitseille syvemmin.

*Saatavilla Elisa Viihde Viaplayssa

Björnstad (2020)

Fredrik Backmanin samannimiseen menestysromaaniin (2016) perustuva Björnstad kertoo pohjoisruotsalaista jääkiekkokaupunkia järkyttävästä tragediasta, joka nivoo yhteen paikkakunnalle muuttaneen entisen NHL-tähti Peter Anderssonin (Ulf Stenberg) perheen, kiivaan jääkiekkokulttuurin, menestymisen paineet ja fyysiset rajat ylittävän valtapelin. Björnstadin tulevaisuus muuttuu, kun Anderssonin Maya-tyttären (Miriam Ingrid) elämä mullistuu yhtenä iltana kiekkovoittojuhlissa, joiden päätähti on kaukaloiden lupaus Kevin Erdahl (Oliver Dufåker). Erdahlin Mats-isää näyttelee sarjassa suomenruotsalainen Tobias Zilliacus, mutta suomalaisyhteys sarjassa jää käsittelemättä sitä tosiasiaa lukuun ottamatta, että pohjoinen on yhdistänyt pitkään kansoja yli valtioiden rajojen.

Björnstadin urheilijanuoret ovat tosielämässä jääkiekkoilijoita eivätkä ammattinäyttelijöitä (HS 29.10.2020), mikä tekee urheilusta uskottavaa ja tulkinnasta terävää. Sarjan tragedian käsittely on niin tarkkaa ja piinaavaa, että se voi järkyttää herkimpiä.

Saatavilla HBO Nordicissa

Huone 301 (2019)

Kurtin perheen elämä muuttuu peruuttamattomasti aseselkkauksen jälkeen, johon sarja palaa takaumin menneisyyden nostaessa päätään Kreikan-matkalla. Risto (Antti Virmavirta) ja hänen poikansa Seppo Kurtti (Jussi Vatanen) alkavat saada taakse jätettyyn viittaavia uhkauksia henkilöltä, jonka tulevaisuuden he tuhosivat samalla, kun Sepon pieni poika Tommi menetti henkensä. Kaikki viittaa siihen, että uhkailija on saapunut Kreikkaan häiritsemään Kurttien lomaa, minkä vuoksi Risto ottaa silmätikukseen satunnaislomailija Leon (Elias Gould). Onko Leo todella uhkausten takana – poika menneisyydestä?

Riston tarkkailun perusteella Seppo matkustaa isänsä luokse Kreikkaan ymmärtäen paikan päällä vaaran vaanivan lähempänä kuin olisi koskaan arvannut. Sitten on jo kiire. Välissä on Sepon tyttärien rakkauselämä, 50 000 menetettyä euroa ja yksi sydänkohtaus.

BBC on ostanut joulukuussa 2020 Huone 301:n oikeudet (IS 3.12.2020). Sarjan on luonut brittiläinen Kate Ashfield.

*Saatavilla Elisa Viihde Viaplayssa

Kadonneet Suomi (2020)

Suomalaisia katoamistapauksia ja rikoksia ovat aiemmin ruotineet ainakin YLEn Kadonneet (2006–2007), Rikostarinoita Suomesta (2001–2009), Arman ja Suomen rikosmysteerit (2017–) ja Rikoksen anatomia (2019–). Kadonneet Suomi on samaa perusvarmaa jatkumoa tapauksille, joita media on repinyt auki jo monen vuosikymmenen ajan.

Kadonneet Suomea voinee pitää kuitenkin kelpona kotimaisten mysteerien sarjana, sillä se haastattelee henkilöiden omaisia, käyttää kadonneista oikeita nimiä – toisin kuin esimerkiksi Arman Alizadin juontama nimikkosarja – ja tarjoaa ainakin ensimmäisellä kaudella monipuolisen näkemyksen siihen, miten ihmiset katoavat. Jotkut löytyvät, toiset eivät koskaan. Toisinaan katoaminen saa onnellisen päätöksen, vaikka kohtalo muuten olisi karu. Kadonneet Suomi ei siis ole kuolemantuomio kadonneelle, vaan jos ei tunne tapausta, voi lopussa tapahtua mitä tahansa.

Saatavilla Discovery+:ssa

The Affair (2014–2019)

Kun vuonna 2015 ahmin The Affairin HBO:sta, makasin kaksi päivää töiden jälkeen sängyssä tuijottaen parisenkymmentä jaksoa salasuhdedraamaa. Noah (Dominic West) ja Helen Sollowayn (Maura Tierney) elämä muuttuu kesäretkellä Helenin kotikaupunkiin, jossa Noah rakastuu nuoreen, Colen (Joshua Jackson) kanssa huonossa suhteessa riutuvaan tarjoilija Alisoniin (Ruth Wilson).

Jokainen jakso esittää samat tapahtumat useasta eri näkökulmasta, mikä tekee aiheesta – oikeasta ja väärästä – erityisen mehukkaan. Viidestä kaudesta koostuva sarja kuljettaa katsojan varmalla otteella läpi päähenkilöiden tarinoiden rakastumisesta rikkoutumiseen, ehjäksi tulemisesta kaiken loppuun. Aivan kirjaimellisesti! Viidennen kauden kertojana on nimittäin erään päähenkilön jälkeläinen. Siitä, onko jo vähän scifiltä vaikuttava tulevaisuuskatsaus uskottava, voi olla montaa mieltä, mutta silti loppuratkaisu koskettaa.

*Saatavilla Elisa Viihde Viaplayssa

Ovatko poikkeusajat vaikuttaneet suoratoistopalvelukulutukseesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Naked Attraction Suomi: Nakuohjelmat on helppo tuomita ja tuhota tärkeästä viestistä huolimatta

Alastomuudella ratsastava suomalaisversio kohutusta brittiformaatista Naked Attractionista kompastuu omaan sanomaansa. Miten olla kehopositiivisuuden asialla, jos ohjelman ydin on pelkästään ulkonäön perusteella tehtävä arviointi?

Kuva: Discovery Finland

Alastomuus on helppo valita vetonaulaksi melkein mihin tahansa, vaikka todellisuudessa teeman tyylikäs toteuttaminen ja liittäminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on vaikeaa etenkin, jos se puetaan viihdekaapuun. Se nuttu nimittäin oikoo mutkia ja peittää alleen monesti kaiken asiasisällön.

Discoveryn mukaan Naked Attraction Suomen idea on etsiä ”tosirakkautta käänteisessä järjestyksessä” ja ”avata käsityksiä siitä, mistä ihminen viehättyy toisen kehossa”. Kuten niin monien tosi-tv-rakkausformaattien kohdalla, on vaikea uskoa, että tosirakkaus asuisi Naked Attractionin värikkäissä lasikopeissa, vaikka voihan se toki piillä missä tahansa, eikä viihdealastomuus oikeuta lyttäämään rakkauden etsintää. Parinvalintahan on aina sattumaa, eikä siinä vatsamakkara tai luiseva reisi sano viimeistä sanaa, joten on toisaalta aivan sama, katsooko toista ensin alakertaan kuin yläkertaan.

Naked Attractionin ydinidea haastaakin pohtimaan ensivaikutelman ihannointia, sillä yleensä ensivaikutelman määrittelevät ihmisen olemus, tyyli ja kasvot – ne kun julkisilla paikoilla ja perusarjessa ovat pakaroita ja peniksiä enemmän esillä. Naked Attractionin idealla voisi tosin asetella riviin vaikka varpaankynsiä ja arvioida sitten yhtä vedenpitävästi potentiaalisen kumppanin viehättävyyttä. Ruumiinosat eivät ole yhtä kuin seksuaalisuus, joka on yksinkertaistettuna tuntemuksia, ajatuksia, käyttäytymistä ja tekoja.

Ohjelman teemoiksi on Discoveryn tiedotteessa nimetty kehojen moninaisuus, kehorauha ja ulkonäköpaineet, joista keskustelua osallistujien kanssa käy sarjan juontaja, erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström. Vaikka Naked Attraction taipuu perusviihteeksi, on positiivista se, että sarjaan on otettu mukaan alan asiantuntija, sillä muuten silmille saattaisi lävähtää melkoinen nakuilun villilänsi, jossa valinnat eivät linkittyisi senkään vertaa luvattuihin teemoihin kuin nyt.

Jotakin formaattiin kohdistetuista odotuksista kertoo se, että Iltalehden mukaan ”katsojat raivostuivat” Naked Attraction Suomen trailerista, jossa sukupuolielimet, pakarat ja rinnat sensuroitiin (IL 5.12.2020). Näin innokkaita kehopositiivisuuden ja -rauhan kannattajia olemme! Innokkaimmat visualistit voivat huokaista helpotuksesta, sillä itse ohjelmaa ei sensuroida. Ohjelman perisynti ei siis ehkä olekaan sen idea, vaan katsojat, jotka eivät hae siltä ajankohtaista keskustelua ja näkökulmia kehoon liittyviin teemoihin.

Niille, joihin parinhakuohjelmat iskevät ja jotka innostuvat sukupuolielinhihittelystä, Naked Attraction Suomi tarjoaa taatusti keskustelunaihetta, vaikka lienee syytä epäillä, ettei ohjelman aikana tai jälkeen keskustella niinkään yhteiskunnallista teemoista, vaan vehkeiden koosta ja karvoituksesta.

Naked Attraction Suomea arvioidessa on myös hyvä muistaa, ettei se ole manifesti vaan viihdettä, jota sarja tekee ratsastaen sillä, mikä usein parhaiten myy: alastomuus. Sen välittäjänä oleva keho – kehollisuus ylipäätään – on kuitenkin niin moneen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja rakenteeseen liittyvä kokonaisuus, ettei sen soisi suositussa formaatissa jäävän rooliin, jossa tärkeintä on se, minkälaiset tissit ja mahan se parinhakijalle tarjoaa ja onnistuuko se miellyttämään valitsijan silmää.

Naked Attraction Suomi on katsottavissa Dplay+:ssa 4. joulukuuta 2020 alkaen.

Minkälaisia ajatuksia formaatti herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tv-sarjat, jotka tekivät lähtemättömän vaikutuksen minuun

Jaoin teille tovi sitten kirjoja, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen minuun. Vaikka olen aina ollut enemmän ’se lukeva tyttö’, ovat tv-sarjat olleet tärkeä osa kulttuurinautintoani jo teini-iästä lähtien. Näitä sarjoja muistelen vieläkin!
tv-sarjat_ennenaamukahviaeivoi

Team Ahma

Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Taneli Mäkelän Team Ahma (1998–2007) on yksi varhaisimpia tv-sarjoja, jotka muistan lapsuudestani, jos Muumeja ja Pikku Kakkosta ei oteta huomioon. Jotkut vitsit Team Ahmasta jäivät elämään perheeseemme, ja saatamme viljellä niitä vielä lapsuudenystävänikin kanssa. Jos nyt katsoisin Team Ahman uudelleen, voisi taika olla kadonnut. Hauska yksityiskohta on se, että äitiäni kutsutaan edelleen Hjördikseksi sarjan toisen päähenkilön Alpon (Taneli Mäkelä) tädin (Jope Ruonansuu) mukaan.

Seitsemän

Ilkka Vanteen ohjaama Ylellä nähty Seitsemän (2001) oli ensimmäinen niin sanottu aikuisten draama, jota seurasin ja jota pystyin jokseenkin analysoimaan. Osa sarjasta tosin avautui minulle vasta, kun katsoin sen uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Rivitaloyhtiöön osuvasta kimppaloton päävoitosta kertova 12-osainen draama käsittelee hienosti jättipotin vaikutuksia ihmiseen ja ihmissuhteisiin. Lottovoitosta ei sen koomin ole tehty yhtä hyvää kulttuuripläjäystä, sillä esimerkiksi Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -romaanin (2014) elokuvaversiointikin (2018) jää vaisuksi vetkutteluksi ilman oikeaa tunnetta.

Seitsemän on katsottavissa Yle Areenssa.

Maalaiskomediat

Kesä tuoksuu aina Maalaiskomedioilta! Tuijotin kuvitteellisesta Kuusniemen kunnasta kertovaa draamaa aina loma-aamuisin, kun jäin yksin vanhempien lähdettyä töihin. Muistelen edelleen kaiholla sitä, miten aurinko paistoi, miten herkullisilta kurkkuvoileivät maistuivat ja miten vietin päivän kevyessä paitulissa. Tärkeimpiin tv-sarjamuistoihini liittyvätkin kiinteästi nimenomaan henkilökohtaiset muistot, usein kesä ja lapsuusvuodet. Maalaiskomediat (1998–2007) ovat melko ajattomia, mutta harvoin ajan puremalta voi välttyä täysin. Siksi olen päättänyt jättää sarjan taakseni ja pitää kauniit kesämuistot itselläni. Erityiskiitoksen sarja saa huikeista henkilöhahmoista ja terävistä stereotypioista, jotka nauravat meille pöhköille suomalaisille. Maalaiskomedioita ilmestyi yhteensä neljä: Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja.

Kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenasta.

Tahdon asia

Tahdon asia (2005) on mahdollisesti paras suomalainen televisiosarja, jonka olen koskaan nähnyt. Johanna Hartikaisen käsikirjoittama ja Johanna Vuoksenmaan ohjaama sarja kertoo Kauniaisissa asuvasta perheestä, joka ajautuu kriisiin perheen isän rakastuessa toiseen naiseen. Samassa sopassa ovat naapurit ja perhetutut. Tahdon asiassa parasta on terävä dialogi, taitavasti rakennetut henkilöhahmot ja upea draamankaari. Ei siis ihme, että olen nähnyt sarjan useita kertoja, vaikka harvoin jaksan tuijotella samoja sisältöjä vuodesta toiseen. Tahdon asian ydin vain kestää!

Kadonneet

Ylen Kadonneet-sarja (2006–) muutti merkittävästi minua. Koska en lapsena saanut katsoa Poliisi-TV:tä, oli Kadonneet ensimmäinen kosketukseni alan sisältöihin, vaikka katoaminen ei aina rikosta tarkoittaisikaan. Sarja vei minut mukanaan ja innosti katsomaan myöhemmin nettiarkistoista myös Rikostarinoita Suomesta (2001–) ja Rikostarinoita historiasta (2008). Nykyään voisi kai sanoa, että tosielämän mysteerit ovat yksi merkittävimmistä genreistä, joita sekä luen että katson. Välillä huomaan ahdistuvani raskaista tarinoista, ja pidän jollakin tapaa vääränä myös sitä, että haen jännitystä elämääni jonkun toisen tragedialla. Katoamistapaukset ja rikosmysteerit kiehtovat kuitenkin siksi, että ne osoittavat, miten haavoittuvainen ihmiselämä on ja miten kuljemme täällä niin vähän aikaa.

Kadonneet-jaksoja voi katsoa edelleen Ylen Elävästä arkistosta ja Areenasta.

Mitkä tv-sarjat ovat tehneet suurimman vaikutuksen sinuun? Löytyikö listalta omia suosikkeja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Paras vuosi ikinä naurattaa räävittömyydellään ja ihastuttaa ikäproblematiikallaan

Kun on kasvanut ajatukseen siitä, että vapaus koittaa vasta eläkkeellä, on vaikea kuvitella irtautuvansa oravanpyörästä kesken kovimman vauhdin. Paras vuosi ikinä on kymmenenosainen katsaus kolmikymppisten ystävysten, parisuhteessa jätetyksi tulleen Miinan ja burn outin jälkeen irtisanoutuneen Karlan, välivuoteen, jonka ainoa tavoite on tarttua hetkeen pientä ’bucket listiä’ ja some-kanavaa unohtamatta.
hyvasti_karvaton_isukki-2_1Kuva: C More

Kun elämä alkaa muutenkin maistua puulta, mainostoimistossa työskentelevä Karla (Lotta Kaihua) ja Teemun (Joonas Kääriäinen) kanssa vietetyn 17 yhteisen vuoden jälkeen toisen naisen (Sara Soulié) vuoksi jätetyksi tullut Miina (Ella Lahdenmäki) ymmärtävät, ettei eläkepäiviä tarvitse alkaa odotella, sillä paras vuosi ikinä on järjestelykysymys, joka ei katso ikää. Naiset perustavat sarjan nimeä kantavan YouTube-kanavan, jonka kuvitteellisista videoista jaksot osin koostuvat.

Kirsikka Saaren ja Selma Vilhusen ohjaama, Jenni Toivoniemen yhdessä Saaren kanssa käsikirjoittama sarja on hengästyttävä kuvaus Karlan ja Miinan välivuodesta, jonka alkutavoitteita ovat huumeiden kokeileminen ja orgioihin osallistuminen. Näillä aktiviteeteillä sarjaa on myyty, mutta niihin liittyvät humoristiset kohtaukset jäävät lopulta ytimen ulkopuolelle – ja hyvä niin!

Paras vuosi ikinä jaksaa ansiokkaasti naurattaa jaksosta toiseen pienillä huomioilla kolmikymppisyyden monimutkaisuudesta ja siihen liittyvistä ulkopuolisten luomista odotuksista. Alastomuus tekee komediasta räävitöntä, mutta on toisaalta omiaan korostamaan sarjan sanomaa, koko elämän kokoista irti päästämistä. Jatkuva huumoritykitys on tosin välillä niin vauhdikasta, että päähenkilöiden samastuttavuus kärsii.

Pienistä kompastuskivistään huolimatta Paras vuosi ikinä on erinomaista tv-viihdettä erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin se haastaa katsojan miettimään omaa elämänkaartaan, ja toisekseen sarja käsittelee ikäproblematiikkaa häkellyttävän koskettavasti ja osuvasti.

Vanhimmat katsojat kenties kysyvät sarjaa katsoessaan, miksi ihmeessä kolmikymppisten pitää päästä vapaalle elämästään, sillä eihän ennenkään – muka – sellaista tarvittu. Eipä! Monet lähtivät perhe-elämää pakoon Ruotsiin tai jopa rapakon taakse. Henkilöhahmojen kanssa samaa ikäpolvea olevat puolestaan havahtuvat kenties itsekin siihen ajatukseen, ettei elämää tarvitse elää eläkeikää varten. Se, että vapaus koittaa vasta eläkkeellä, on itse asiassa aika musertava, etenkään kun eläkkeelle ei välttämättä pääse ikinä tai edes terveenä.

Miina vierailee sarjassa samassa talossa asuvan Marken (Seela Sella) luona halutessaan tehdä hyväntekeväisyyttä yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Käy ilmi, että Marke on kaikkea muuta kuin yksinäinen, ja hän käsittää ystävätoiminnan toisin päin. Vaikka vanhusten yksinäisyys on joidenkin mukaan yleistä, ei sitä kuitenkaan voi yleistää kaikkiin. Kohtaus osoittaa, ettei ikä eläkepelotteluista huolimatta ole yksitoikkoisen elämän tuomio.

Karla ja Miina heilastelevat sarjan aikana itseään nuorempien eli parikymppisten miesten kanssa, mikä tuo ikäkysymykseen vielä uuden ulottuvuuden. Feissari-Pietarin (Pietu Wickström) ja Karlan suhde lopahtaa, sillä Pietari kyllästyy Karlan henkisesti vanhaan ja piikikkääseen käytökseen. Hykerryttäviä hetkiä tarjoaa myös Karlan, Miinan ja Tanjan (Armi Toivonen) yhdessä Pietarin ystävien kanssa viettämä ilta, joka näyttää lempeästi saman sukupolven vastakkaisissa päissä olevien ikäryhmien koomisuuden. Elämän ei tarvitse olla ehdotonta maailman pelastamista tai keskittyä valuvien rintojen ympärille, vaan kenties se voisi olla jotakin niiden väliltä, olipa elämäntilanne mikä tahansa.

Liikoja paljastamatta sarjan viimeinen jakso antaa vihiä toisesta kaudesta tai luo vähintäänkin hyvät lähtökohdat sille, sillä loppuratkaisu, jota katsoja ei edes odota, osoittaa, mikä elämässä on usein on tärkeintä: pysyvyys ja rakkaus.

Paras vuosi ikinä on nähtävissä suoratoistopalvelu C Moressa.

Oletko välivuoden tarpeessa omasta elämästäsi? Minkälaisia ajatuksia Paras vuosi ikinä herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Sarjasuositukset kotoiluun

Olisi hienoa elää maailmassa, jossa kotoilu täyttyisi yksinomaan yhteiskuntaa muuttavien opusten nautiskelusta, mutta kukapa sellaista aina jaksaisi. Alkuvuoden aikana olen katsonut enemmän tv-sarjoja kuin pitkään aikaan. Makuni ei tietenkään ole universaali totuus, mutta kyllä näillä vinkeillä ainakin alkuun pääsee.
backstrom-1Kuva: C More. Pekka Strang näyttelee Toivosta Bäckströmin ensimmäisellä kaudella.

Bäckström

C Morella nähtävä Bäckström on perinteinen rikosmysteerisarja, jonka lähtökohta on varsin perinteinen: tunnistamaton naisen ruumis. Rikosta alkaa tutkia poliisi Evert Bäckström (Kjell Bergqvist). Suomessa sarjaa on rummutettu Toivosena sivuroolissa nähtävän suomalaisnäyttelijän Pekka Strangin kasvoilla, vaikka sarja on lopulta Bäcström-show. Kelpoa rikosviihdettä.

Bäckström on katsottavissa C Moressa.

Karppi, 2. kausi

Karpin ensimmäinen kausi jäi hehkutuksesta huolimatta melko vaisuksi ja pitkäksi venytetyksi murhattu nainen -asetelmaksi, ja siksi onkin ihme, että sarjan oikeuksia on käsitykseni mukaan saatu myytyä useisiin maihin. Toinen kausi on huomattavasti edeltäjäänsä parempi, ja Pihla Viitala on aiempaa uskottavampi Sofia Karppina. Toinen kausi kytkee yhteen kostonkierteen ja huippupolitiikan laajentaen Karpin miljöön Suomenlahden taa. Loppuratkaisu ei toisellakaan kaudella ole kummoinen, mutta ainakin kahdeksanosainen sarja tarjoaa jännitystä loppuun saakka.

Karpin 1. ja 2. kausi on nähtävillä Yle Areenassa.

Paras vuosi ikinä

Paras vuosi ikinä on kevyt kahdeksanosainen komedia kahdesta kolmikymppisestä naisesta Karlasta (Lotta Kaihua) ja Miinasta (Ella Lahdenmäki), jotka ottavat välivuoden tunnollisista elämistään. Toteutus on taattua kohellusta, mutta Paras vuosi ikinä on hyvä muistutus meille ikäpolven ihmisille siitä, että vaikka välivuosi kaikesta houkuttaisi, ovat terveen arjen juuret vakaudessa ja sellaisessa uskalluksessa, johon itse uskoo. Kokonaisuus jää sarjassa valjuksi, mutta yksittäiset terävät huomiot saavat katsomaan aina yhden jakson lisää.

Paras vuosi ikinä on katsottavissa C Moressa.

Paratiisi

Paratiisi on virkistävä espanjalais-suomalainen uutuusrikossarja, jossa oululainen poliisi Hilkka Mäntymäki (Riitta Havukainen) lähtee Fuengirolaan selvittämään suomalaisten eläkeläisten epämääräisiä kuolemia. Loppuratkaisu on yllättävä, muttei jalat alta vievä. Erityisen kiitoksen Paratiisi saa kuitenkin aiheestaan, Havukaisen roolityöstä ja siitä, että kerrankin sarjan keskiössä on keski-ikäinen, kaikkivoipa nainen.

Paratiisi on saatavilla Yle Areenassa.

Keihäsmatkat

Legendaarisesta yrittäjästä Kalevi Keihäsestä (Janne Kataja) kertova Keihäsmatkat on värikäs ajankuva draaman näkökulmasta kutkuttavasta aiheesta – etelänmatkabisneksestä, jonka Keihänen toi koko kansan saataville 1970-luvulla. Keihäsmatkat ei kuitenkaan ole tiukkaan faktaan perustuva elämäkerta Keihäsestä, vaan teeman ympärille rakennettu fiktiivinen tarina. Aluksi näyttää siltä, että Keihäsmatkat on kymmenenosainen kuvaus ryyppäämisestä, mutta ihme kyllä jo muutaman jakson jälkeen alkaa löytyä liike-elämää ja henkilökohtaisia tragedioita hipovaa syvyyttä, jota Keihäsen kanssa rakentavat lentoemäntä Armi (Jenni Banerjee), stuertti Tapio (Aku Hirviniemi) ja matkaopas Sirkka (Hannele Lauri).

Keihäsmatkat on katsottavissa Ruudussa.

Mitä sarjaa sinä suosittelet?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Hotel Swan Helsingin salaisuus paljastuu heti, jos vieras on hereillä

Hotel Swan Helsinki on tasaisen varma draamalla höystetty suomalaisdekkari, joka kosiskelee yleisöä upealla miljööllä, mutta jättää katsojan lopulta kylmäksi etäisellä käsittelytyylillään ja ilmiselvällä loppuratkaisullaan.
hotelswan_560_x_315_graffoillaKuva: C More

Hotel Swan Helsinki avaa uudistamisen jälkeen ovensa ristiriitaisissa tunnelmissa. Hotellinjohtaja Ville Pajari (Turkka Mastomäki) on kadonnut, ja hänen tilalleen palkataan kauan sitten hotellissa työskennellyt Ella Kallio (Oona Airola). Hotellinjohtaja Kallion lisäksi Hotel Swania ohjaavat hallituksen varapuheenjohtaja Henrik Svanström (Lauri Tilkanen) ja hallituksen puheenjohtaja Lauri Raudus (Leo Honkonen).

Pajarin katoamista alkavat tutkia poliisista Salla Vartio (Milka Ahlroth) ja Risto Lintunen (Roope Salminen), jotka joutuvat pöyhimään niin Kallion taustat kuin hänen kasvattisisartensa Jere Hirvosen (Jaakko Ohtonen) ja Jessica Virtasen (Laura Eklund Nhaga). Tutkinnalta eivät säästy myöskään hotellin vastaanoton ja siivousosaston vakikasvot Joonas Riekkinen (Eppu Salminen), Anita Björk (Meri Nenonen), Maija Björk (Elina Saarela) ja Ninni Korhonen (Netta Laurenne).

Käsitykseni mukaan ainakaan viime vuosina ei ole tehty suomalaisia hotelliin sijoittuvia sarjoja, mutta ulkomailta vastaavista tuotannoista mainitsemisen arvoisia lienevät The Halcyon (2017) ja Grand Hotel (2019). Kotimaisen draaman saaminen tv-ruudulle on aina suuri ilo, eikä vähiten mielenkiintoisen miljöön vuoksi Hotel Swan Helsingin tapauksessa.

Hotelli on erityisen herkullinen miljöö niin draamalle kuin dekkareille. Koska hotelli on sekä työpaikka että vieraiden tilapäinen koti, on maaperä hahmojen väliselle jännitteelle otollinen. Vieraita kirjaimellisesti tulee ja menee, joten useasta jaksosta koostuvaan draamaan on mahdollista ujuttaa myös pienoistarinoita ja ohimeneviä humoristisia kohtauksia. Juonen kannalta ne eivät ole erityisen oleellisia, mutta vaikuttavat siihen, kuinka uskottavalta hotelliin sijoittuva sarja tuntuu. Sarja ottaa vaivihkaa kantaa myös siihen, miten hulluksi hotellibisnes on mennyt ja kuinka surrealistia asiakkaiden vaatimukset ja metkut joskus ovat.

Hotel Swan Helsingin miljöö on poikkeuksellisen aidontuntuinen ja tarjoaa upeat puitteet draamalle, mikä ei ole ihme, sillä sarjan hotellia varten on rakennettu muun muassa standard-tason hotellihuoneita, sviitti ja kylpyhuone sekä tunnelmallinen aulabaari. Hotel Swanin sisustusta on ruodittu tarkemmin maaleihin keskittyvän Uula Color Oy:n blogissa, jossa voi tarkastella kuvitteellisen hotellin miljöötä yksityiskohtaisesti.

Valitettavasti kaunis kuori ei korvaa sitä, mitä juonesta puuttuu. Hotel Swanin ydinjuoni on hotellinjohtajan katoaminen, joka sittemin muuttuu henkirikostutkinnaksi. Rikokseen liittyvä tapahtumakulku lässähtää nopeasti, ja uskon, että sarja toimisi paljon paremmin pelkkänä draamana, sillä murha ei nosta sarjan profiilia mitenkään, kenties päinvastoin. Heikko murhajuoni ja miljöökeskeisyys etäännyttävät henkilöhahmot katsojista, minkä vuoksi heidän kohtalonsa eivät kosketa yleisöä.

Kahdeksanosainen sarja on kuitenkin sopivanpituinen eikä sorru jaaritteluun, mutta vavisuttavia juonenkäänteitä se ei onnistu tarjoamaan. Hotel Swan Helsinki ei pysty hämäämään varsinkaan edistynyttä dekkaristia, sillä jos on katsonut genren sarjoja, voi syyllisen päätellä helposti. Harvoin nimittäin syyttävä sormi näyttää, kuka on kaiken takana.

Pettymys onkin suuri, kun peilistä lopulta kurkistavat odotetut kasvot. Murhaajan kasvot. Näinkö halvalla mysteeri ratkesi?

Hotel Swan Helsinki on katsottavissa kokonaisuudessaan C Moressa. MTV3 näyttää joka maanantai yhden jakson 2. maaliskuuta 2020 alkaen.

Mikä hotelliin sijoittuva sarja on jäänyt erityisesti mieleesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Synninpesä syynissä – espanjalais-suomalainen Paratiisi vie katsojat Aurinkorannikon rikollisuuden ytimeen

Fuengirola Etelä-Espanjan Aurinkorannikolla. Helteinen synninpesä, hämäräkaman vaihtoasema, monen viimeinen leposija, eläkeläisten ulkoilmapäivähoitola. Rantakaupunki idyllisesti täynnä toivoa, josta yleensä jää hyppysiin vain tuhkat lentokoneessa.

Oululaisiin naisiin liittyvät rikokset johdattavat rikostutkija Hilkka Mäntymäen (Riitta Havukainen) Fuengirolaan työtehtäviin, joiden kimppuun hän käy Andrés Villanuevan (Fran Perea) ja Luisa Salinasin (María Romero) kanssa.
Paradise_Ana_Belen01Kuva: Ana Belén Fernández.

Ylellä nähtävä Paratiisi on kanavan, MRP Matila Röhr Productions Oy:n ja Mediapron espanjalais-suomalainen yhteistuotanto. Sarja on kuvattu Oulussa ja Fuengirolassa, joiden välillä Paratiisi liikkuu vaivatta. Hilkkaa Ouluun jäävät odottamaan Anni-tytär (Armi Toivanen) perheineen ja Alzheimeria sairastava Aarne-puoliso (Risto Tuorila), joka tekee Aarnena valtavan hienon, uskottavan ja tarkkanäköisen roolityön. Harvassa sarjassa kuvataan yhtä todenmukaisesti ja koskettavasti Alzheimeria kuin Paratiisissa.

Fuengirolassa tutkijoita on vastassa Aurinkorannikolla rehottava nappikauppa, joka tosin lopulta muodostuu vain sivujuoneksi tarinassa. Ihmissuhdedekkareiden faneille ratkaisu on mieleinen, mutta mafiosot joutuvat pettymään. Huumeet tuovat kuitenkin esiin Aurinkorannikon hämärän, jopa armottoman puolen. Sen, jonka perässä ihmiset saapuvat etelään ja jonka pariin monet ajautuvat. Sivujuoni ottaneekin osuvasti kantaa mediassa käytävään keskusteluun suomalaisten huumekuolemista Aurinkorannikolla. Tarinoissa toistuu se, miten suuri yllätys surullinen käänne on ollut, mutta Paratiisi osoittaa, että yleensä kaikki ennusmerkit ovat ilmassa jo paljon ennen ikävää lopputulosta.

Paratiisin käärmeen jäljille ei sarjassa pääse heti, mikä on ilahduttavaa, mutta loppuratkaisun kannalta myös turhauttavaa. Tarinan huippu nimittäin osoittaa, ettei katsoja olisi voinut mitenkään aavistaa puutarhan paholaista. Jos ei tiedä, mitä etsiä, ovat tunteet tyhjän päällä eikä ratkaisu riipaise sydäntä.

Fiktiivisessä Oulussa asiat ajautuvat niin pitkälle, ettei ole vaikea arvata, että Paratiisin ensimmäinen kausi jättää hiekkaan selvät askelmerkit toiselle kaudelle, vaikkei katsojaa sentään kiusata ensimmäisellä kierroksella jättämällä avoimia kysymyksiä.

Loppuratkaisun perusteella Paratiisin ydinsanoma lienee se, että yleensä alueen uusien vakiasukkaiden perustavanlaatuiset ongelmat ovat olemassa jo ennen Aurinkorannikolle muuttoa. Todelliset haavat eivät parane, vaikka matkustaisi maailmaan ääriin. Vähiten niistä pääsee eroon Aurinkorannikolla, jonka huoleton ilmapiiri kannustaa irrottamaan ankkurin lopullisesti, sillä ainahan tulee huominen. Kunnes sitä ei enää ole.

Paratiisin kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa.

Oletko sinä antautunut jo Paratiisiin? Minlälaisia mielikuvia Aurinkorannikko herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kuuluuko rikollisen mieli televisioon?

Rikollinen mieli antaa ensimmäistä kertaa dokumenttisarjassa äänen rikoksesta tuomituille. Pahimmillaan sarja polkee uhrin kohtaloa ja muistoa sekä omaisten tunteita, ja parhaimmillaan se voi avata keskustelun moraalisista valinnoista ja oikeuden toteutumisesta.
rikollinenmieli_tv-sarja.JPGTelevisiossa pyörii lähes tauotta jokin kotimainen rikosdokumenttisarja. Viimeisimpänä on alkanut Rikoksen anatomia TV5:llä. Yhteistä perinteisille rikosdokumenteille on se, että niiden kerrontatapa on neutraali ja juontajavetoinen – ollen aina kuitenkin uhrin puolella. YLEn Kadonneet-sarjassa on myös suoraan haastateltu kadonneiden omaisia, joista jotkut ovat myös tienneet rikoksen olevan mahdollinen vaihtoehto katoamisen taustalla.

Rikollinen mieli on tiettävästi ensimmäinen suomalainen dokumenttisarja, joka kerrotaan tuomitun näkökulmasta. Jaksojen käsittelemien rikostapausten elossa olevat uhrit ja uhrien omaiset ovat pettyneet siihen, ettei sarjan julkaisusta kerrottu heille etukäteen (IL 10.10.2019). Tiedottaminen tuskin on ainoa syy mielipahaan. Miltä tuntuu, kun äänen saa se, joka on jo vienyt kaiken?

Omaisten tilanteeseen on mahdotonta asettua, vaikka kuinka kuvittelisi kauheuksia mielessään. Kukaan ei voi tietää, miltä omaisen kokema kaltoinkohtelu tai omaisen menettäminen rikoksen uhrina tuntuu, jos sellaista ei ole kokenut.

Se, mitä Rikollinen mieli haluaa sanoa, on epäselvää. Ymmärrän, että idean kaltaisia konsepteja luodaan, sillä ne ovat yksinkertaisesti myyviä kaikessa järkyttävyydessään. Sanomaan se ei kuitenkaan anna vastausta. Haluaako Rikollinen mieli ymmärtää kohdettaan, jakaa uutta oikeutta vai vain kauhistuttaa?

Kyseenalaisinta sarjassa onkin ajatus oikeasta ja väärästä. Ajattelen lähtökohtaisesti, että kaikilla on oikeus tulla kuulluksi, mutta koska sarjassa esiintyvät henkilöt on jo tuomittu rikoksistaan, ovat he myös saaneet oikeuden puolustautua. Jos asia siis on jo oikeudenmukaisesti loppuunkäsitelty, miksi juuri tuomitulle annetaan uusi mahdollisuus, jota ei kuitenkaan voida enää uhrille tarjota? Muuttuisiko tilanne paremmaksi, jos myös omaisia tai uhria kuultaisi? Miltä näyttäisi sarja, joka kertoisi kahdenlaisen näkökulman tapahtumista? Antaisiko se myös oikeuskäsittelystä vääristyneen kuvan ja kuka silloin totuutta arvioisi?

Rikollisen mielen käsittelytapa määrittää sen, onko sarjan tarkoitus ainoastaan kohahduttaa vai voiko se jopa laajentaa aiheeseen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua oikeudesta ja moraalista. Se nähdään tiistaina 29.10.2019 klo 20, kun sarja alkaa YLE TV1:llä.

Aiotko antaa Rikolliselle mielelle mahdollisuuden? Kuuluuko rikollisen päästä ääneen televisiossa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Kaikki synnit – kaikki nähty

Jos on nähnyt Ylen Karppi-sarjan (2018), on nähnyt myös Elisa Viihteen uutuuden Kaikki synnit (2019). Turvallisista juonenkäänteistä huolimatta Kaikki synnit on ihan kelpo rikosdraama, joka kuljettaa katsojan vavisuttaviin maisemiin uskonnolliseen pohjalaiskylään.
y4GfbaRoKuva: Elisa Viihde

Mika Ronkaisen ja Merja Aakon luoma Kaikki synnit -sarja on yllättävän ylistetty ammentaakseen vanhoista tutuista elementeistä, jotka jo viime vuonna julkaistu Karppi on koonnut yhden tuotantokauden mittaiseksi rikosdraamaksi.

Lauri Räihä (Johannes Holopainen) ja Sanna Tervo (Maria Sid) keskusrikospoliisista lähtevät työkomennukselle Pohjois-Pohjanmaalle, kun pienestä Varjakan kylästä löytyy rituaalin omaisesti murhattuna kaksi lestadiolaismiestä. Lopulta katoaa vielä kolmaskin mies, jonka kohtalosta Räihä ja Tervo joutuvat myös toimittamaan suruviestin.

Kaikki synnit rakentaa jännityksensä tutuista elementeistä: uskonnosta, uskonnollisesta aivopesusta, taloussotkuista, hyväksikäytöstä ja näennäisen yllättävästä loppuratkaisusta. Sarjan ehdoton vahvuus on se, että päähenkilö Räihä on itse lestadiolaisesta perheestä ja yhteisölle tyypilliseen tapaan hylätty irtautumispäätöksensä vuoksi. Sarja käsittelee pintapuolisesti Räihän omia kipukohtia samalla, kun avataan päähenkilö Tervon elämän kiemuroita, minkä vuoksi jaksot ovat täyteen ahdettuja. Onneksi hyvällä tavalla, sillä kuusijaksoinen sarja ei jää paikoilleen missään vaiheessa.

Räihän omat kokemukset eivät kuitenkaan pelasta Kaikki synnit -sarjaa siltä, ettei se saa oikein mistään otetta. Varjakan talouspohatta puuhaa suurta ostoskeskusta, ilmenee korruptiota ja vahinkoja. Antiteistit vastustavat uskonnollista aivopesua samalla, kun tekevät ilkivaltaa. Silti lestadiolaismiehiä katoaa ja löytyy murhattuna eikä mikään silti näytä liittyvän oikein mihinkään. Näin käy myös loppuratkaisussa, joka on hyytävä, mutta melkoinen pannukakku siihen nähden, mitä viidessä aiemmassa jaksossa on jauhettu. Huvittavaa on se, että ratkaisu muistuttaa erehdyttävästi Karppia: lapio heiluu ja syy kytkeytyy aivan muuhun kuin olettaa olisi voinut.

Vaikka Kaikki synnit ei onnistu tarjoamaan yleisölle mitään uutta, ovat sen käsittelemät teemat tärkeitä keskustelunavauksia. Vielä vaikuttavampi sarja olisi, jos se olisi kirjoitettu pureutumaan yhteen suureen teemaan, kuten hyväksikäyttöön tai uskonnolliseen aivopesuun. Nyt teemarippeistä käteen jää repaleinen kokonaisuus juonenkäänteitä ja ihan mukiinmenevä rikossarja.

Leffalippuarvontaan voi osallistua 15.4.2019 klo 21.00 saakka.

Kiehtooko uskonto sinua rikosdraaman näkökulmana?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Aikuiset – riittämättömyydestä ja rähmällään olemisesta

Ylen alkuperäissarja Aikuiset vie katsojan Kallioon, jossa on ihan okei olla hukassa, sanoa jostakin kumman syystä ”lol” ja pelätä keski-ikää.
aikuiset_yleKuvakaappaus YleAreenasta Aikuiset-sarjan sivulta.

Anna Brotkinin ja Anna Dahlmanin luomat aikuiset Oona (Anna Airola) ja Arttu (Elias Salonen) somettavat, juovat kahvia ja juhlivat glitterit naamalla. Kuulostaa aika helpolta lähestymistavalta siihen, millaista aikuisuus 2010-luvulla on. Onneksi 10-osainen sarja osoittaa pystyvänsä nauramaan kohteelleen ja kuvaamalleen ajalle lempeästi, mutta terävästi sarjan edetessä.

Oona on parikymppinen pienkahvilan pyörittäjä, joka tosin on onnistunut jättämään kahvilansa nimeämättä. Kovin moni muukaan asia ei oikeasti aikuisen näkökulmasta näytä onnistuvan, kuten on-off-suhde Kuismaan (Mikko Kauppila) tai elämänhallinta ylipäätään. Tilannetta pahentaa entisestään Oonan Markku-isän (Ville Myllyrinne) yllättävä muutto tyttärensä luokse. Arvot ja arjen tavat joutuvat törmäyskurssille ikäkuilussa, joka luo hedelmällisen tilan nauraa keski-iälle ja samalla pelätä sitä. Pelon jakaa Oonan kanssa paras ystävä Arttu, joka tekee taidetta työkseen, vaikkei siitä rahaa oikein tule.

Airola ja Salonen ovat niin luonnollisia rooleissaan, että on helppo unohtaa katsovansa fiktiivistä sarjaa. Tämä on sikäli saavutus, että Aikuiset ei ole mikään haalea kuvaus kaupunkilaisarjesta, vaan paikoin jopa yliampuva ja kaoottinen läpileikkaus nuoren ihmisen kipuilusta, jossa myös arvot saavat kyytiä. On helppo ihannoida kaupunkilaisuutta, jos pelkää kuollakseen joutuvansa kokkolalaisen elektroniikkamyyjän kanssa yhteen. Yhtä helppoa on uskoa pienin varoin elämiseen ja kritisoida kulutusta, jos itse elää vanhempien kustantamana ja on kotoisin arvoalueelta.

Samalla, kun Aikuiset irvailee aikuisuudelle, ottaa se kantaa myös riittämättömyyden tunteeseen ja itsensä etsimisen pakkoon. Oonan tarina muistuttaa lempeästi, että on ihan sallittua olla aivan eksyksissä, kunhan edes yrittää ryhdistäytyä. Vaikka Aikuiset on puettu huumoriasuun, tuo se koskettavasti esiin sen, minkälaisessa riittämättömyyden spiraalissa moni kamppailee. Yrittipä miten vähän tai paljon, jollakin menee aina paremmin ja joku myös näyttää sen aina paremmin somessa, jonka käytön ilkikurisuudelle Aikuiset piikittelee. Ihmiset ovat luuri kädessä epätoivoisia.

Iloisen kaaoksen, epätoivon ja luovuttamisen keskellä voisi tehdä hyvää käsitellä myös sinnikkyyttä, mutta toisaalta on tervettä, etteivät kaikkien tarinat ole sankarinäytelmiä. Kaikki eivät ole sankareita eikä kaikkien tarvitse olla sellaisia. On siis vapauttavaa nähdä, ettei aina tarvitse saavuttaa suuria, vaikka elämä olisikin lattejuomien sippailua ja keskiviikkokännejä.

Sarjan huumori rakentuu pitkälti dialogin varaan. Aikuiset kuvaa parikymppisten elämää, mutta välillä hahmojen kieli näyttää jämähtäneen teini-ikään eikä sitä voi oikein tulkita edes tarkoitukselliseksi huumoriksi. Voi olla, että olen itse henkinen mummo, mutta en tiedä ketään parikymppistä, joka käyttäisi sellaisia upean tyhjentäviä lyhenteitä kuin ”lit”, ”lol” ja ”sos”.

Pääosin Oonan ja Artun keskustelut kaksin ja Oonan isän kanssa onnistuvat ilmentämään kuitenkin hyvin aikaamme, sukupolvikuilua ja sitä, minkä käsitämme hipsterikulttuurina. Välillä dialogi ja käänteet lähtevät käsistä, mutta niinhän elämässä yleensä muutenkin käy.

Ehkä yliampuvan otteen on tarkoitus vääntää katsojalle rautalangasta aikuisuuden kipupisteiden tragikoomisuus. Keski-ikä on ihan pian täällä, ja sitä ennen pitäisi ehtiä tehdä vaikka mitä, mutta ensiksi täytyy juoda kahvit. Latet tietysti.

Onko Aikuiset-sarja tehnyt sinuun vaikutuksen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa