Ravintola- ja matkailuyrittäjä, ota talteen ilmaiset some-vinkit!

Eilen se tapahtui taas. Roikuimme erään ravintolan ovenrivassa vain todetaksemme sen olevan kiinni toisin kuin kotisivut ja Facebook antoivat ymmärtää. Tuli surkea olo. Näinkö paljon yritys jaksaa nähdä vaivaa toimintansa ja potentiaalisten asiakkaidensa eteen? Samalla, kun tyynnyttelin ärsytystäni, päätin vihdoin jakaa ihan ilmaiseksi helpot tärpit, joilla kokematonkin markkinoija saa yritystoimintansa kuntoon somessa.
ahlman_tila_ennenaamukahviaeivoiTampereella sijaitseva, vanhan maamies- ja emäntäkoulun paikalla toimiva Ahlmanin aikuis- ja ammattiopisto mahdollistaa matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkinnon suorittamisen.

Huolehdi aina, että aukioloajat ovat ajan tasalla sekä somessa että kotisivuilla.

Brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tarjota asiakkaalle oleellinen tieto yrityksestä, ja olipa kyseessä mikä yritys tahansa, on suotavaa pitää huoli siitä, että aukioloajat ovat todenmukaiset niin somessa, kotisivuilla kuin ovella. Myös poikkeusaukioloajat, kuten pyhät, on hyvä nostaa esiin. Jos asiakas joutuu kääntymään pois suljetulta ovelta, on olo aika petetty.

Pidä pystyssä edes jonkinlaista kotisivua.

Jotkut sanovat, että sosiaalisen median kanavat ovat vähentäneet kotisivujen merkitystä, mikä pitää varmasti paikkaansa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että virallista nettisivua ei tarvitsisi olla. Kotisivu kaikkine yhteys- ja perustietoineen antaa luotettavan kuvan toiminnasta ja ylipäätään tunteen siitä, että yritys on oikeasti olemassa.

Jos yritys tarjoaa ruokaa, kannattaa julkaista ajan tasalla oleva menu ja merkitä allergeenit aina selvästi.

Vaikka suurin osa asiakkaista on todennäköisesti kaikkiruokaisia, on hyvä huomioida niin erityisruokavaliot kuin allergiat. Kaikkien aikaa säästää se, että menun kattavat tiedot on saatavilla somessa ja kotisivuilla, sillä näin vältytään myös pettymyksiltä ja nurinalta paikan päällä. Allergiat on syytä ottaa erittäin vakavasti, koska monesti kyse voi olla elämästä ja kuolemasta. Tämän toistaminen tuntuu typerältä, mutta olen nähnyt ja kokenut niin monta valitettavaa tilannetta, joista on paistanut sekä yrityksen tietämättömyys että välinpitämättömyys.

Ole läsnä ainakin Facebookissa ja Instagramissa. Pidä säännöllinen päivitystahti yllä.

Kaikissa sosiaalisen median kanavissa ei tarvitse olla, mutta niissä, joissa on, on oltava kunnolla ja julkaistava säännöllisesti. Yleisesti ottaen lähes jokaisella yrityksellä on Facebook ja Instagram. Näistä jälkimmäinen painottunee enemmän ajankohtaisen tiedon jakamiseen, kun taas Instagramissa pääpaino on visuaalisuudella, joka on omiaan brändin rakentamisessa. Kauniit kuvat eivät vaadi kuin toimivan älypuhelimen, hyvän rajauksen ja ilmaisen muokkausohjelman. Minä käytän Snapseediä kuvien muokkaamiseen, ja videot editoin InShotilla. Myös visuaalisen materiaalin suunnittelupalvelu Canva on kätevä!

Jos tuntuu siltä, että some-markkinointi vie turhan paljon aikaa, kannattaa luoda selkeä suunnitelma ja ajastaa sisällöt.

Vaikka olen sitä mieltä, että brändäyksen lisäksi somen tärkein tehtävä on tiedottaminen ja ajan hermolla oleminen, helpottaa työnsarkaa se, että ajastaa sisällöt etukäteen. Yrittäjä usein varmasti tietää tulevien viikkojensa aikataulut, menut ja tapahtumat, joten niihin liittyvän julkaisut voi huoletta ajastaa kanaviin haluttuihin aikoihin. Näin ei ole enää tekosyitä siihen, ettei aikaa olisi joka päivä!

Seuraa, mitä yrityksestä puhutaan somessa ja jaa seuraajien sisältöä.

Se, että reagoi muiden julkaisuihin edes tykkäämällä, osoittaa, että yritys on ajan hermolla ja tietoinen omasta toiminnastaan myös somessa. Sisällön jakaminen eteenpäin on kiitos seuraajalle.

Koska somessa ei aina kalkata pelkkä hyvä kello, on sosiaalisen median läsnäolo joskus myös tulipalojen sammuttamista, ja silloin kannattaa olla ensimmäisenä palomiehenä paikalla. Muuten kohut paisuvat liian suuriksi, ja sitten onkin jo aika soittaa kriisiviestinnän asiantuntijalle.

Jos sosiaalinen media tuntuu liian suurelta palalta purtavaksi, kannattaa hommat ulkoistaa rohkeasti tai opiskella suosiolla lisää.

Ulkoistaminen maksaa aina, mutta tuo usein myös lisämyyntiä ja siten enemmän rahaa. Jos siihen ei ole valmis, kannattaa käyttää edes omaa aikaansa some-markkinoinnin opetteluun.

Ahlmanin matkailupalveluiden markkinointiviestinnän osatutkintoon (20 osp) voi hakea tällä hetkellä 16.10.2020 saakka, ja opiskelu alkaa 9.11.2020. Osatutkinto sopii erityisen hyvin vasta-alkajalle, mutta edistyneempikin someilija hyötyy koulutuksesta. Vaikka näkökulmana on matkailu, koulutus hyödyttää minusta ihan kaikkien alojen yrittäjiä.

Suoritin itse koulutuksen vuoden 2019 lopussa työn ohessa. Käytännönläheinen toteutustapa antoi hyviä näkökulmia yliopiston teoreettisen lähestymistavan vastapainoksi, ja sain hyödyllisiä työkaluja oikeisiin tehtäviin ja aitoa some-kokemusta.

Osatutkinto on ilmainen, jos sen sitoutuu suorittamaan.

Jos olet yrittäjä, miten hoidat someasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Satasia palaa – arkiviikon rehelliset kulut ja ajatuksia varallisuudesta

*Sisältää mainoslinkkejä

Teen töitä enemmän kuin koskaan, mutten omista mitään. Mitä enemmän raadan ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin mietin tulevaa ja sen turvaamista. En tiedä, kumpi on enemmän muotia – omistaminen vai elämän turvaaminen –  mutta sijoittaminen tuntuu olevan arkipäivää monelle. Minä vasta opettelen sitä *Nordnetissä samalla, kun yritän pitää arjen kulut pieninä.

raha_ennenaamukahviaeivoi1

Idea tähän juttuun syntyi viime viikon viimeisinä päivinä, joten en ehtinyt edes alitajuisesti muuttaa ostokäyttäytymistäni. Aiemmin blogissani on seurattu talousasioita 10 euron päiväbudjettihaasteessa, toisen arkiviikon kulutuskuvauksessa ja tuhlailuviikolla.

Viikon tuomio

Käytin rahaa maanantaiaamusta perjantai-iltaan yhteensä 143,51 euroa.

Summa koostuu ruokaostoksista ja ulkona syömisestä. En shoppaillut tai ostanut muutenkaan tavaroita. Koska summa kattaa vain arkiviikon, on viikon tuomio huomattavasti rankempi, sillä jo pelkästään lauantaina kulutin rahaa noin sata euroa. Summa tosin sisälsi muun muassa laadukkaan sateenvarjon ja seuraavan arkiviikon ruokatarpeet.

Tavoitteeni on käyttää viikossa rahaa noin 150 euroa, mutta harvoin pysyn siinä, sillä etenkin viikonloput nostavat summaa rajusti. Kärjistäen on päiviä, jolloin en käytä rahaa lainkaan, mutta vastapainoksi on päiviä, jolloin rahaa kuuluu 30–100 euroa. Mitä, jos sen kaiken laittaisikin *säästöön?

Teen suurimman osan ruokaostoksistani Lidlissä, joten otin muutama viikko sitten käyttööni Lidl Plus -sovelluksen. Sovellus taltioi digitaaliset kuitit, mikä helpottaa arkikulujen seuraamista. Toisinaan poikkean myös Stockmannilla, mutta sinne kulutetut summat ovat mitättömiä, sillä ostan lähinnä jogurttia ja hummusta Food Market Herkusta.

Keskusta-asuminen ei ole kasvattanut menojani, vaan päinvastoin! Sen lisäksi, että vuokramme on edullisempi kuin aiemmin, käyn vähemmän kaupoilla asuessani ytimessä. Pakenen yleensä keskustan hälyä suoraan töistä kotiin, kun taas keskustan länsilaitamilla asuessani vaelsin käytännössä kahden ostoskeskuksen ja muutaman marketin ohi, minkä vuoksi ostin usein paljon turhaa tavaraa ja liikaa ruokaa. On helpompi vastustaa houkutuksia, kun niistä tulee arkipäivää.

Rahankäyttöfilosofia

Kulutuskäyttäytymiseni lähtökohtia ovat hyvä olo ja turvallisuus. Talous ei saa mennä miinukselle, ja kaikesta kulutuksesta täytyy tulla hyvä olo. Toki kaikki laskut eivät aiheuta aina ilonpyrskähdyksiä, mutta niidenkin hoitamisesta saa hyvän olon. En murehdi jokaista euroa, vaan saatan tehdä myös turhia valintoja, mutta niidenkin täytyy olla sen verran harkittuja, ettei morkkis kolkuttele heti ovea.

Vaikken ole rikas, olen kuitenkin sen verran onnekas, että voin pohtia yllä mainittuja asioita. Teen päivätöitä ja sen lisäksi minua työllistävät freelancer-projektit, jotka tuovat suhteessa palkkatyöhön moninkertaisesti tuloja, vaikken lisätöitä teekään niin paljon, että voisin – valitettavasti – irtautua päivätyöstä. Suurin syy on se, etten kestä epävarmuutta enkä sitä, että palkkapäivä on kirjaimellisesti ’joskus ja jouluna’.

Turvallisuuteen elämässäni kuuluu myös kenties nurinkurisesti se, että olen tuntenut suurta helpotusta siitä, etten omista mitään enkä ole syytänyt rahojani ’johonkin’, vaikka tottahan ymmärrän, että esimerkiksi asunnon omistaminen on usein säästämistä ja muun muassa rahastot passiivista tuloa. Kallein omistamani asia on järjestelmäkamerani, mutta sehän ei tulevaisuudessa anna minulle mitään, paitsi että välillisesti tietysti ansaitsen rahaa sen avulla.

_MG_12355Kuva: Eeva Kyyrö

Massi on muotia

Rahasta puhuminen on mielestäni yleistynyt somessa. Itse asiassa varallisuus ja sijoittaminen näyttävät jopa arkipäiväistyneen. Rahastot ja voitot vilahtelevat some-postauksissa ja vaikuttavat maailman yksikertaisimmilta asioilta. Vaikka monet puhuvat myös riskeistä, näyttäytyy varallisuuden kartuttamisen narratiivi jokaiselle avoimena mahdollisuuksien aarreaittana.

Empiiristen havaintojeni perusteella somessa rahakeskustelua ovat popularisoineet lifestyle-vaikuttajista etenkin Julia Thurén, jonka Kaikki rahastaNäin säästin kymppitonnin vuodessa -teos (Gummerus 2018) loi ympärilleen suuren fanijoukon, rahakurssin yhdessä Merja Mähkän kanssa ja Ylen podcastin Melkein kaikki rahasta. Somen monimuotoisissa kanavissa sijoittamisesta puhuvat myös Mimmit sijoittaa. Ja tässä oli vasta kaksi esimerkkiä!

Pidän sosiaalisen median tietoista tai huomaamatonta talouskasvatusta kaiken kaikkiaan hyvänä asiana, sillä ainakaan minun aikanani koulussa sitä ei oikeastaan opetettu. Omat evääni olen saanut lapsuudenkodistani.

Asia, joka kuitenkin somen rahapuheessa kiristää vannettani, on retoriikka, jossa toistuu ajatus siitä, että kaikki on mahdollista kaikille. ”Pienenkin määrän voi sijoittaa!” ”Kaikki ovat aloittaneet nollasta.” ”Jokainen säästetty euro on kotiin päin.”

Mutta kun kaikki ei ole mahdollista kaikille. On totta, että pienestä voi aloittaa, mutta aina kaikkein pienintäkään ei ole mahdollista antaa. En kuitenkaan ajattele, että rahapuhetta pitäisi siksi piilotella, mutta aiheen ympärillä käytävän keskustelun ei pitäisi unohtaa sitä, että monelle raha tarkoittaa vain selviytymistä kuukaudesta toiseen, ei osinkoilottelua.

Ammatti ja raha

Pohtiessani raha-asioita kohtaan väistämättä sen tosiasian, että omalla alallani en tule koskaan saavuttamaan päivätyössä niin paljon rahaa, että voisin kutsua itseäni varakkaaksi. Olen omassa elämässäni hyvin toimeentuleva jo nyt, mutta siitä saan kiittää lähinnä hyvää arkisuunnittelua, pieniä kuluja ja velattomuutta.

Mitä sellaista voisin ryhtyä tekemään, että voisin nostaa kovaa palkkaa? Talousala? Ei, liian tylsää, matematiikkakeskeistä ja johtajuusorientoitunutta. Lääkäri? Jo korvavaikku aiheuttaa oksennusrefleksin. Lentäjä? No, en näe moottoritien kylttejäkään, joten Finnairin puikkoihin ei ole asiaa. Oikeustiede? Annan periksi niin helposti, että kaikenlaiset roistot liikkuisivat vapaalla, jos minä istuisin raastuvassa työkseni.

Pitkän harkinnan jälkeen olenkin tullut ammatillisesti siihen lopputulokseen, että oikeastaan ainoa asia, jota himoitsen muilta aloilta, ovat opettajien kesälomat. Eikä ihme, sillä äidinkielenopettaja on vieraista ammateista ainoa, jossa voisin kuvitella työskenteleväni. Vaan eipä se autuaaksi tai varakkaaksi tee.

Varallisuuden kartuttamisen mahdollisuudet

Mielestäni varallisuuskeskustelua leimaa ajatus siitä, että jos perustyö ei tuo rahaa, sitä pitää luoda vaikka väkisin. Onhan se totta, että elämä on mukavampaa, kun on pätäkkää. Ihan vain siksi, että se yleensä tuo turvallisuutta ja vakautta, etenkin jos rahaa on juuri sopivassa määrin, ja se mikä on sopivaa kenellekin, on täysi mysteeri ja jokaisen itse ratkaistava asia. Haluaisinkin sanoa, että varallisuuden kasvattamista ihannoidaan turvallisen elämän vuoksi, mutta totuus voi olla myös toinen. Raha on muotia ja mahdollisuuksia, ei aina vain turvaa.

Kuten kerroin, teen päivätyön lisäksi freelancerina monipuolisesti kirjoitustöitä. Tähän mennessä ylimääräinen raha on kulunut matkusteluun, yleiseen huvitteluun, tavalliseen elämiseen ja huomaamattomaan arjen luksukseen tai sitten olen makuuttanut niitä aikani sivutilillä. Käytännössä raha on siis valunut johonkin tai vaihtoehtoisesti nukkunut bittiavaruudessa. Ei kuulosta kovin järkevältä, eihän?

Olen kieltämättä ajatellut, että niin kauan kuin en ole kokopäiväisesti unelmatyössäni, on minun turha ajatella rahasta sen syvemmin. Mutta minähän olen kohta 30-vuotias, ja pätkätyöelämä on todellisuutta monelle vielä moninkerroin vanhempanakin.

Sekin täytyy myöntää, että sijoittaminen ei koskaan aiemmin ole tuntunut asialta, johon minulla voisi olla kosketuspintaa. En totisesti ole niitä pörssinaisia, jotka kertovat naistenlehtien palstoilla unelmasalkuistaan, sillä minulle riittää turvallinen rahasto, ja ehkä joskus saavutan todellisen turvan – ja varauden – sen avulla. Roposeni lepäävät siis tästä eteenpäin *Nordnet Ab:ssa, joka on Pohjoismaissa maissa toimiva ruotsalainen nettipankki ja osake- ja rahastovälittäjä. En ole rahastonero, mutta jostakin on aloitettava.

Vaikka tuntematon pelottaa, totta on kuitenkin se, että henkinen pääoma harvemmin sellaisenaan elättää ihmisen, ellei sitä realisoi. Ja vaikka elämässä tärkeimpiä ovat sydämen asiat, ei niitä voi käyttää valuuttana. Siksi pieni siivu rinnasta kannattaa säästää talousasioille.

*Avaa maksuton asiakkuus Nordnetiin

Mitä sinä ajattelet rahasta ja varallisuudesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Me emme olleetkaan turvassa

Runollisesti alkanut viikko muuttui hetkessä todelliseksi hysteriapommiksi, kun Suomi-neidon uumaan iskeytyi voimalla koronakauhistus. Kiinassa viime vuoden lopussa alkunsa saanut virus oli päässyt livahtamaan helman ali ja tunkeutumaan rungon kaikkiin osiin varpaista kainaloon ja nuppiin saakka. Eikö kaukaisen Pohjolan neidon pitänyt aina olla turvassa?
coronavirus-4817450_1920Kuva: Pixabay

Tiedän, että ihmiset ovat kyllästyneitä keskustelemaan koronasta (COVID-19) niin tarpeellista kuin se tässä tilanteessa onkin. Haluan silti jakaa muutaman ajatuksen olutmerkin kanssa yhteen soivasta viruksesta, sillä toivon tervettä keskustelua aiheesta.

Ensiksi on tosin pakko todeta, että blogikirjoitukset aiheesta eivät välttämättä ole sitä, mitä koronaepidemia kaipaa.

Pandemiaksi paisunut epidemia kaipaa faktoja ja järkevää ja nopeaa tiedottamista. Ei lietsontaa tai terveyteen, biologiaan tai hoitoon liittyviä mielipiteitä. Ilmiöstä keskusteleminen on kuitenkin tervetullutta ja kuuluu yhteiskuntaan, joka perustuu vapaalle keskustelulle.

Tulevat uutisimmuunit?

Minua häiritsee koronakeskustelussa muutama mediaan ja yhteiskuntaan liittyvä seikka.

Ymmärrän, että tilanne on vakava, ja perjantaina 13.3. Suomen on kerrottu olevan lähellä epidemian kynnystä. Koronasta on puhuttu pitkään epidemiana ja jopa pandemiana, joka tarkoittaa maailmanlaajuista epidemiaa, mutta Suomessa epidemia saavutetaan vasta lähiaikoina.

Uutissivut kirkuvat koronauutisia, jotka saavat yleisön ahdistumaan ja huolestumaan, mutta myös turtumaan. Mitä tapahtuu, jos muuttuu immuuniksi uutisoinnille? Minkälaisia seurauksia on sillä, jos uutiset muuttuvat ahdistuspuuroksi ja kuihtuvat kasaan?

Toivon iltapäivälehtien vähentävän sensaatiohakuisuuttaan, sillä epidemia ei ole oikea aihe rahastaa ja revitellä. Tiedotusvälineiden täytyy tukea todelliseen tietoon perustuvaa viestintää, mutta säilyttää silti keskusteleva ote.

Kun puhutaan terveydestä, oikeasti myös elämästä ja kuolemasta, on kuitenkin oltava äärimmäisen varovainen. Moni on jo parantunut koronasta, mutta tervehtyneistä ei juuri kerrota, minkä arvelen johtuvan yksityisyydensuojan lisäksi siitä, ettei vääriä mielikuvia haluta luoda tai antaa mahdollisuutta sille, että terveeksi diagnosoitaisiin vielä sairas ihminen.

Uutistulvan ja mustaksi väritettyjen otsikoiden keskellä hämärtyy helposti todellisuudentaju. Mikä on turvallista? Jos maasta ei saa poistua ja on suositeltavaa pysyä kotona, täytyykö ulkona käymisestä tuntea syyllisyyttä?

Kauhukorona

Koska korona on vierasperäinen sana, on se omiaan lisäämään pelkoa. Kaikki tuntematon ja vaikeasti käsitettävä pelottaa. Vaikka lintu- ja sikainfluenssat olivat vaarallisia – elleivät jopa koronaa tappavampia – olivat ne ymmärrettävämpiä kuin ei mitään suoraan tarkoittava korona, joka tuo mieleen sen mukavan oranssin olkkosen lisäksi dystopioissa salaman lailla leviävät salaliittovirukset.

Riskiryhmät ja etätyöeliitti

Korona uhkaa erityisesti riskiryhmiä. Riskiryhmäpuhe uutisissa keskittyy usein vain vanhuksiin ja vakavasti sairaisiin, mikä on ymmärrettävää ensinnäkin tiedon käsittelyn vuoksi ja toiseksi paniikin vähentämiseksi. Stereotyyppien käyttäminen on kuitenkin aina vaarallista. Jos riskiryhmä rajataan koskemaan vain tiettyä kansanosaa, on riskiryhmäpuheen ulkopuolelle jäävän riskiryhmän sairastuttaminen varomattomuuden vuoksi helpompaa.

Ratkaisuksi koronatilanteessa on tarjottu etätöitä. Kuinka varma ja helppo ratkaisu! Paitsi, että etätöitä voi tehdä vain osa työväestöstä, ja yleensä juuri ne, jotka ovat vähiten muiden ihmisten kanssa tekemisissä työskennellessään suljetuissa toimistoissa ja lasikattokonttoreissa.

Etätyökeskustelusta kirjoitti osuvasti Ylelle Heikki Valkama, jonka mukaan etätyö on ”paremman väen” mahdollisuus. Bussit eivät kulje ilman kuskia eikä luuta lakaise ilman moppaajaa. Asiakkaat eivät voi valmistaa itse ruokiaan ravintolassa eivätkä kauppojen hyllyt täyty itsestään.

Suurin niistä on terveys

Minua huolettaa, mutta on myös pakko myöntää, että olen katkera – ja se hävettää minua. Olen katkera siitä, miten vaikeaksi elämä ainakin näennäisesti muuttuu ja miten kesälomani on jo nyt tuhoon tuomittu. Miten en näe kirsikkapuita Tukholmassa enkä herää saariston aamuaurinkoon laivalla. Tunteet lienevät tuttuja kaikille, jotka menettävät vapautensa ensimmäistä kertaa.

Tärkeintä on kuitenkin terveys, ja se menee aina kaiken edelle.

Elämä sotien jälkeen

Koronapandemian terveisten ydin yleisterveyden ilosanoman lisäksi koto-Suomessamme lienee turvan ja vapauden tunteessa.

Emme ole ikuisesti turvassa, vaikka niin on ollut helppo uskoa. Ei vain koronatilanteessa silloin, kun se oli kaukainen pöpö jossakin kiinalaisen torin laidalla, vaan kaikkien tautien, maailmanpoliittisten muutosten ja kriisien keskellä. Emme voi tuudittautua siihen, että katselemme kriisejä ja epidemioita aina kaukaa. Katsos, nykyään tänne Pohjolaankin pääsee muuten kuin jalan ja jäätyneen lahden yli hiihtämällä.

Toinen maailmansota ei ollut kansakuntamme viimeiseksi jäänyt kriisi, mikä unohtuu välillä itseltänikin. Historian opetus on koulussa hyvin sotakeskeistä, joten ei ihme, että moni huokaisee helpotuksesta, kun sulkee oppikirjansa vuodesta 1945 kertovan luvun jälkeen – ohi on ja hyvin pyyhkii. Sotapelottelun jalkoihin jäävät todelliset uhat, ja ilmastonmuutos ei ole niistä ainoa.

Vapaus on ainut, mitä käteen ei jää

Yhteiskuntamme ydin on aina ollut vapaus niin kauan kuin muistamme. Meillä on ollut vapaus liikkua niin kotimaassa kuin ulkomailla. Meillä on ollut vapaus ostaa elintarvikkeita ilman säännöstelyä. Meitä ei ole rajoitettu kuin perustuslailla, ja sekin on Suomessa inhimillinen ja järkeenkäypä.

Kun tänä keväänä karanteeneista, koulu- ja työpaikkasuluista ja matkustusrajoituksista tulee totta, joudumme kohtaamaan sen, miltä vapauden menettäminen tuntuu. Miltä tuntuu, kun auktoriteetti sanelee, mitä voimme tehdä? Sen kohtaaminen on silmiä avaava kokemus ja saa meidät toivottavasti tekemään töitä entistä terveemmän ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Sitten, kun koronatuhot on korjattu.

Historian oppikirjassa vuoden 1945 jälkeen tulee aina luku jälleenrakentamisesta. Rankkaa oli, mutta kyllä kannatti. Sillähän me ratsastamme edelleen, joten siihen lienee hyvä tuudittautua myös tulevassa terveyden ja talouden toipumisoperaatiossa.

Tänään työn voi aloittaa jo käsiä pesemällä.

Minkälaisia ajatuksia koronaepidemian mediarepresentaatio herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Paljonko turistielämä Islannissa maksaa säästöliekillä?

On selvää, että valtioiden yleiset hintatasot vaikuttavat siihen, minkälaisella budjetilla matkaan täytyy varautua, mutta ennen kaikkea kyse on omasta asenteesta ja siitä, mihin rahansa haluaa syytää. Me emme lähteneet Islantiin köyhäilemään, mutta uskoimme, että selviämme järkevin kustannuksin. Ja niin kävi!
Reykjavik_oldharbour1Reykjavik_oldharbour4Reykjavik_oldharbour3Reykjavik_oldharbour2

Hotelli

Yövyimme Hotel Leifur Eirikssonissa Hallgrímskirkjan kupeessa, josta käveli hetkessä kaikkialle keskustassa. Kolmen yön majoitus kolmen tähden, käyttäjien ylistämässä hotellissa maksoi yhteensä 310,80 euroa. Yhden yön hinnaksi jäi siis 103,60 euroa. Hotelliin kuului aamupala, ilmainen wi-fi ja oma kylpyhuone. Kaksi viimeistä ovat tosin nykyhotellien perusedellytyksiä.

Ruoka ja juoma

Euroopan pohjoisimmassa pääkaupungissa saa taatusti kaadettua kurkustaan alas koko matkabudjetin vaikka yhdeltä istumalta, joten ruoka oli ensimmäinen asia, jossa halusimme säästää, mikä on huvittavaa, sillä kotipuolessa ruoka on viimeinen kohde säästölistallani.

Paikallinen fine dining on kallista ja hyvin kalapainotteista, joten niitä meidän ei tarvinnut edes vilkuilla. Hyvin harvoin näen muutenkaan syytä maksaa pienistä ja ylihinnoitelluista annoksista. Me halusimme syödä täyttävää ja herkullista ruokaa, jonka hinnassa ei olisi ilmaa. Ihan vain siksi, että ei ole järkeä maksaa turhasta.

Ihastuimme täysin Eldsmiðjan-pizzeriaan, jonka ’stor pizza’ todellakin oli ’stor’. Take awayna pizza maksoi 15,89 euroa ja vastasi mielestäni valtavaa perhepizzaa. Ensimmäisestä kerrasta ja hirveästä määrästä hukkaan heitettyä pizzaa opimme, että syömme pizzan puoliksi. Erittäin maukas ja helppo ruoka.

Kävimme myös paikallisessa Fafa’sissa eli Shawarma Kingissä, jossa maistelimme muutamaa annosta. Loppulaskuksi jäi 30,92 euroa kahdelta. Ruoka oli hyvää, mutta laatuun ja Suomen hintoihin verrattuna ei sentään kolmenkympin arvoista. Hinta ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen kotipuoleen, sillä onhan Islannin palkkataso korkeampi kuin Suomessa.

Happy hour -kulttuuri islantilaisissa baareissa on elinvoimainen, ja jos mielii juoda alkoholia, kannattaa onnentunti hyödyntää. Useimmat baarit, myös hotellimme idyllinen aulabaari, myyvät silloin juomia 1000 kruunulla eli 7,25 eurolla. Muutoin lasillisesta viiniä saa maksaa viitisentoista euroa. Ei, alkoholia ei ole pakko juoda, mutta kyllä sen hinnan mielellään puolittaa, jos siihen on mahdollisuus. Ravintolassa nautitun, happy houriin kuulumattoman viinilasin hinnalla paikallisesta Alkosta eli Vínbúðinista saa pullollisen kelpoa valkkaria.

Liikkuminen

Reykjavíkin ydinkeskusta on niin pieni, ettei liikkumiseen kaupungissa tarvitse käyttää rahaa, mikä on turistin onni, sillä taksit ovat kalliita. Esimerkiksi pirssimatka Keflavíkin kentältä Reykjavíkin keskustaan maksaisi ainakin 150 euroa, todennäköisesti enemmän. Vaikka julkinen liikenne keskustassa on huono, lähinnä sen tarpeettomuuden vuoksi, kulkevat bussit tauotta kansainväliseltä kentältä keskustan bussiasemalle. Me matkustimme Reykjavík Excursionin Flybusilla, jonka liput eivät ole paikka- tai aikataulusidonnaisia, ainoastaan päiväkohtaisia. Yhden hengen yhdensuuntaisen kuljetuksen hinnaksi tuli 22,11 euroa.

Nähtävyydet ja matkamuistot

Reykjavík on niin kaunis paikka, että silmänruokaa saa aivan ilmaiseksi ihan vain liikkumalla kaupungilla. Suosittelen Tjörninin edustalla polskivia hanhia, kirkkoinstituutiovierastajana yllättävän paljon Hallgrímskirkjaa, kaupungin turkoosia vanhaa satamaa ja tietysti kaikkia keskustan pääkatuja, joiden reunustamien talojen katselu käy huvista päivästä toiseen.

Museoihin emme ehtineet, mutta peruslippujen hinnat olisivat olleet noin 14 euroa. Näköalalippu Hallgrímskirkjan huipulle maksoi aikuiselta 7,24 euroa, ja upeista maisemista olisin voinut maksaa jopa kolminkertaisen hinnan.

Ostimme vain yhdet matkamuistot, sillä mukanamme oli vain käsimatkatavarat. Jos käytössämme olisi ollut ruumalaukku, olisin tuonut mukanani paikallisia herkkuja, sillä vegaaniset valikoimat ovat uskomattoman hyviä Islannissa.

Päädyin ostamaan laavakivestä tehdyt korvakorut, jotka maksoivat 32,58 euroa. Islannissa kannattaa olla tarkkana, että tuotteessa lukee ”handmade in Iceland”, ei pelkästään ”designed in Iceland”, sillä jälkimmäinen tarkoittaa yleensä sitä, että tuote on tehty Aasiassa. Silloin katoaa jo aika hyvin matkamuiston idea. Mieheni osti itselleen Iceland Wearin velmun villapipon, jonka hinnaksi jäi 25,34 euroa, mutta pipon sisästä pilkisti lappu, joka paljasti, että ompelijoiden työpiste ei ainakaan taida sijaita Reykjavíkissa.

Matkamme kokonaiskuluja emme laskeneet, mutta matkamuistoja lukuun ottamatta päiväbudjetiksi taisi jäädä keskimäärin 50 euroa. Aika hyvin maassa, jossa taksi kentältä keskustaan maksaa lähes lentolipun verran.

Missä asioissa sinä pihistelet matkalla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Jos olisin miljonääri

Mietin toisinaan, miltä tuntuisi voittaa lotossa tai itse asiassa Eurojackpotissa, sillä lottohan ei välttämättä miljonääriksi tee. Vaikka kuinka olisi tyytyväinen nykyhetkeen, harva välttyy pohtimasta sitä, mitä tekisi, kun voisi tehdä mitä vain.
miljonääriOn eri asia rikastua työnteolla tai sitä muistuttavalla toiminnalla kuin pikavoitolla. Kummastakaan en toistaiseksi tiedä mitään, mutta niiden eron näen selvästi. Ensimmäinen on tietoista toimintaa ja toinen tulee yllättäen ja yleensä pään sekoittaen.

Jotta osaisin varautua jättipottiin, haluaisin tietää, lähtisikö elämä ihan lapasesta. Todennäköisesti ainakin hetkeksi, vaikka kuinka tuntisi olevansa jalat maassa. Saattaisin yöpyä viikkoja hotellissa, vuokrata saunalautan koko kesäksi tai ehkä oman paatin kapteenin kera. En Karibialta, vaan Näsijärveltä. Vai riittäisikö sekään?

Remontoisin kylpyhuoneen niin, että siellä ollessa kuuluisi aina sademetsän ääniä vesiputouksen kohinalla maustettuna. Viimeksi, kun kävin suihkussa, kuului vain yläkerran lapsien rääkyminen ja edellisessä asunnossa naapuriparin kuksiminen. (Lottovoitto tosin olla kuulematta jälkimmäistä nykyään.)

Ostaisin asunnon, jonka vuoraisin akustiikkalevyillä niin, ettei kukaan voisi koskaan valittaa mistään. Ei puheensorinasta, musiikista tai pesukoneen jyrinästä. Meille ei tosin nytkään ole niistä valitettu, joten kaikki on kai aika hyvin.

Palkkaisin personal trainerin ja siivoojan. Nämä voi tehdä huomattavasti pienemmälläkin rahalla ja periaatteessa myös nykyään todellisessa elämässäni, mutta kyse on siitä, mihin mammonansa haluaa sijoittaa. Rehkin mieluummin yksin ja tartun moppiin itse kuin maksan siitä jollekin. Jos rahalla ei olisi enää roolia elämässäni, voisin ostaa enemmän elämää helpottavia palveluita. Olisko arki silloin kuitenkaan enää elämisen arvoista? Vai onko arjen arvo kiinni tavallisissa puuhissa?

Perustaisin viestintätoimiston, jolla ei olisi mitään paineita tuloksen tekemisestä. Täydellistä! Yrittämistä ilman, että yrittää. Tässäpä varmasti syy, miksi täytyy haaveilla lottovoitosta eikä muuten rikastumisesta.

On aina yhtä jaloa nostaa lottovoitosta puhuessa hyväntekeväisyyskortti esiin ajatuksella ”ostaisin vain tarpeellista ja lahjoittaisin loput hyväntekeväisyyteen”. Niinkö todella? Höpöhöpö sanon minä! Hyväntekeväisyyden tekeminen ei ole helppoa tai yksioikoista, mutta on tervettä ja jopa suotavaa, että miettii tapoja auttaa. Minä päätyisin todennäköisesti jonkinlaiseen omaan järjestöön, jotta voisin olla varma mihin tarkoituksiin ja kenelle apuun tarkoitettu raha menee.

Lottovoitossa kyse on ennen kaikkea onnesta. Tekeekö voitto onnelliseksi? Minusta on hevonkukkua sanoa, että ei tekisi tai että onni olisi muissa asioissa. On tietysti selvää, että elämä yksin tai ilman jonkin asteista perusterveyttä olisi kurjaa, mutta sitä tosiasiaa ei kukaan pääse pakoon, etteikö raha helpottaisi elämää ja siten toisi ihan aitoa onnea.  Vastaavasti rahattomuus ei välttämättä tarkoita epäonnea, mutta ainakin järjestelykysymyksiä ja luopumista se vaatii.

Rahan suhteen jokaisen itse päätettäväksi jää, mikä on sopivasti, saipa jättipottia tai ei. Ja kuten on nähty, on käsitys riittävistä varoista todellakin laaja. Jonkun menoihin ei jättivoittokaan riitä, toinen tyytyy siihen, että saa Keno-kupongin sisään.

Mitä sinä tekisit lottovoitolla ihan oikeasti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Näissä asioissa säästän ja tuhlaan

Katselin kellastuneita ja pahasti haarautuneita hiussuortuviani peilin edessä vain vähän ennen kuin upotin jalkani nilkkureihin, joista toisen pinta oli kulunut jo niin pahasti, että ei menisi enää kauaa, kun siihen tulisi reikä. Selvemmin en olisi voinut havaita sitä, missä säästän. Vastapainoksi osaan kyllä laittaa rahaa myös sileäksi.
DSC_0174

Antaa palaa

Ruoka. Harrastan ruokaa niin ravintoloissa kuin kaupoissa. Jos haluan testata uutuutta, hinnalla ei ole mitään merkitystä. Kokemus määrittää sen, syydänkö enää uudelleen rahojani kohteeseen. Harvoin mikään todella kallis on sen arvoista, että sitä kannattaisi ostaa säännöllisesti.

Juoma. Jos aikoo juoda esimerkiksi alkoholia, en ymmärrä, miksi se pitäisi tehdä hammasta purren vain humaltumisen tähden. Viinin hinnalla ei ole merkitystä. Enkä tarkoita nyt sitä, ettei kyykkypullo voisi olla hyvä, mutta väkisin ei kannata juoda pahanmakuista alkoholia tai mitään muutakaan juomaa.

Lahjat ja juhlat. En laske euroja, kun ostan toiselle lahjan tai järjestän juhlat. Näillä tuloilla ei ökyillä, mutta minusta muiden ilahduttaminen on niin mukavaa, että mielelläni laitan siihen rahaa. Hyvä saa kenties aikaan hyvää. Ainakin uskon niin! Sitä paitsi lahjan arvoahan ei mitata rahassa, mutta aika taas on rahaa, ja hyvä lahja vie syystäkin aikaa ja ajatuksia, vaikkei maksaisi mitään.

Tarkan markan kohteet

Hiukset. Arvostan kovasti kaikkia käsityöammatteja, mutta olen laiska käymään kampaajalla, koska koen sen turhaksi. Siksi, että paljon halvemmalla voi päästä. Se harvoin on paras ratkaisu, mutta ehkä en vain tarpeeksi arvosta pehkoani tuhlatakseni siihen mammonaa.

Kengät. Hiusten lisäksi kenties pahin säästökohteeni on kengät. Ensinnäkin kengät ovat erittäin epäkiinnostavia, toiseksi tolkuttoman kalliita ja kolmanneksi mielekkäitä on vaikea löytää. Kun sitten vihdoin saan jalkoihini oikeanlaiset popot, käytän ne puhki. Yleensä tämä tapahtuu turhan nopeasti, sillä asioin halpaliikkeissä. Tiedän, että pitäisi teettää ammattilaisella kalliit loppuelämän töppöset.

Matkaliput. Jos en saa hyvään hintaan matkalippua, en liiku mihinkään. Sellaista pakkoa ei olekaan, että pitäisi maksaa minkä tahansa liikennevälineen lipusta maltaita. Järkytyin syvästi, kun isäni osti Mikkeliin 39 euron junalipun. En maksaisi sellaista summaa kuin lentolipusta.

Siivousvälineet. En voisi kuvitellakaan ostavani niin sanottuja merkkisiivousvälineitä. Olin vähällä ostaa erään sinisävyisen siivousmerkin raonpuhdistajan, mutta se maksoi kuusi euroa. Aika kova hinta harjasta. Ostan aina markettien omien merkkien rättejä ja pesuaineita. Suosikkini on Rainbow’n kylpyhuonepesuneste.

Sekä että

Viihdepalvelut. Välillä minua alkaa puistattaa, kuinka paljon rahaa olen syytänyt suoratoistopalveluihin, mutten mahda mitään sille, että kun joskus harvoin tulee jokin minua miellyttävä sarja, haluan ehdottomasti nähdä sen, ja koen myös ansainneeni siitä nautiskelun. Hyödynnän mahdollisimman paljon maksuttomia kuukausia ja muita tarjouksia, ja laitan palvelut säännöllisesti katkolle.

Taksi. Taksiajelulla on vähän huono maine. Varsinkin alan vapautumisen jälkeen. Kun kyse on pakosta tai omasta turvallisuudestani, en epäröi käyttää taksia. Kurvaaminen toiseen kortteliin vain tuhlaamisen ilosta on turhaa. Valitsen siis joukkoliikenteen aina, kun mahdollista, mutta taksillakin on paikkansa.

Kirjat. Kun haluan lukea jonkun kirjan, josta tiedän olevan minulle hyötyä tai iloa vielä vuosienkin päästä, ostan sen eikä hinnalla ole silloin väliä. En kuitenkaan tuhlaa dekkareihin, jotka miellyttävyydessään ovat minulle kertakäyttökamaa. Muistan juonen koko loppuelämäni, joten en lue kirjaa kahdesti. Sitä paitsi kirjastopalvelut ovat valtiomme ylpeydenaihe ihan syystä!

Vaatteet ja asusteet. Olen lopettanut kreisishoppailemisen jo ajat sitten. Ekologiset arvot ohjaavat valintojani, mutta olisi tekopyhää sanoa, että onnistun aina. Yritän parhaani mukaan tukea kotimaista tuotantoa, ja erityisen innostunut olen kotimaisista koruista. Rahaa siis saa kulua, mutten ole valmis laittamaan 200 euroa yhteen t-paitaan.

Vakuutukset. Ajatuksen tasolla olen valmis maksamaan vakuutuksesta maltaita, ja välillä mielessäni pyörii kaiken maailman henkivakuutusten ja muiden pahan päivän varan vakuutusten hankkiminen. Ironista kyllä, minulla ei silti ole kuin kotivakuutus. Ei edes tapaturmavakuutusta, joka olisi syytä olla. Syy taitaa olla se, että olen aika laiska neuvottelemaan hinnoista, mutten halua tulla huiputetuksi ottamalla ensimmäisen minulle tarjotun paketin.

Missä asioissa pihistelet ja mihin kulutat surutta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Näin käytän rahaa ihan tavallisella viikolla

Olen kertonut blogissani rahankäytöstäni ennenkin, ja tuolloin olen keskittynyt joko viikkobudjettihaasteeseen tai viikkoon, joka ei kuvannut realistisesti eloani, sillä se sisälsi paljon turhia ostoksia ja hemmottelua lahjakortein. Tällä kertaa esittelen teille tavallisen, mutta vauhdikkaan lokakuun ensimmäisen viikon taloudenpitoni tulokset.
DSC_0178 (2).JPGAloitan viikkoseurannan sunnuntaista, sillä yleensä teen silloin suuret ruokaostokset, jotka kattavat ainekset tulevan viikon eväisiin. Lauantaisin käyn myös ostoksilla, ja niiden antimia syömme aina sunnuntaisin.

Seurantaviikolla minulla oli palkkapäivä, joka yleensä nostaa kuluttamista jonkin verran – lähinnä siksi, että jaksan ja saan vihdoin aikaiseksi täydentää vastuullani olevia kodintarvikevarastoja. Tällä viikolla en kuitenkaan mielestäni käyttänyt rahaa sen enempää kuin normaalistikaan. Lauantainen Helsingin-reissukaan ei tehnyt niin suurta lovea kuin olin odottanut. En nimittäin nykyään shoppaile vain kuluttamisen ilosta.

Sunnuntai 29.9. 31,24 €

Laiskotti. Tein viikon ruokaostokset lähi-K-Marketissamme, joka on törkeänhintainen, mutta valikoimaltaan ihan kiitettävä. Ostokset keskittyivät vihanneksiin ja eväsaineksiini, joista riittää myös tulevalle viikolle ja viikonlopun iltapalalle.

Maanantai 30.9. 9,28 € (117,28 €)

Tein Sokoksella pienet ruokaostokset ja nappasin muutaman palan Itsudemon susheja ruokaosaston palvelupisteestä. Ostin myös joululahjan läheiselleni. Päivä oli siis kallis, mutta arkieloon meni vain vähän rahaa. Suluissa on summa, joka sisältää joululahjan.

Maksoin myös kaikki laskuni, mutta ne ovat sen verran henkilökohtaisia asioita, että ne jäävät tästä raportista pois. Voin puhua rahankäytöstäni avoimesti, mutta raja menee siinä, etten luettele laskutietojani.

Tiistai 1.10. 9,90 €

Vietin koko päivän töissä. Kävin ostamassa ainoastaan cashewtahnapurkin K-Supermarketista. Ostamani tuote on luomua ja kestää käytössäni kaksi kuukautta.

Keskiviikko 2.10. 21,50 €

Latasin bussikortin 10 eurolla ja hain Picnicistä kolmen täytteen uuniperuna-aterian, sillä suuntasin ystäväni luo auttamaan häntä tutkimussuunnitelman tekemisessä. Noutoruoka oli siis pakollinen ostos.

Torstai 3.10. 62,95 €

Viikon selkeä heikko kohta. Ostin parilla kympillä mekon ketjuliikkeestä, nappasin ruokauutuuksia testiin Kuninkaankulman K-Supermarketista ja ostin myös viikon viimeiselle työpäivälle eväät Salesta, sillä en jaksanut kokata. Teen mieluummin ison määrän ruokaa usealle päivälle. Kävimme myös eräässä kuppilassa yksillä ja söimme vegaaniset kapsalonit. Loppulaskumme oli 34,50 euroa, josta minun osuudekseni jäi 12,52 euroa.

Perjantai 4.10. 6,97 €

Ostin vitosella neilikkakimpun lähi-Koosta ja välipalatäydennystä. Neilikat kestävät ainakin kaksi viikkoa, sillä osaan nykyään hoitaa niitä oikein.

Lauantai 5.10. 48,50 €

Osallistuin Helsingissä blogikoulutukseen. Koska olen maailman surkein aamuherääjä, jouduin syömään kaikki ruokani ulkona. Ei kovin kurja kohtalo, sillä rakastan ruokaa ja ravintoloita. Mutta kyllä lähti lapasesta. Jouduin ostamaan R-Kioskilta aamupalan, sillä yksikään lähikauppa ei ollut auki, kun lähdin junaan. Ärrälle meni 21 euroa, josta 11 euroa meni ruokaan ja kympillä latasin bussikortin.

Söin iltapäivällä pakon edessä Picnicissä, sillä kaikki ravintolat olivat Kampissa täynnä. No, pääsin todennäköisesti halvemmalla näin, mutta sanonpahan vain, etteivät uuniperuna-annokset Helsingissä ole yhtä maukkaita kuin Ratinan Picnicin tuotokset. Niitä ei voi voittaa, vaikka samaa ketjua ovatkin!

Lopuksi hain Kiposta minulle ja miehelleni Sir Pesto -leivät. Turha ostos, mutta rakastan Kippoa eikä sinne pääse usein. Minä söin omani aamulla, toinen leipä katosi paperikassista jo ennen illansuuta.

Viikon tulos: 190,34 € (298,34 €)

No ei mennyt ihan niin kuin piti. Toisaalta summa ei kuitenkaan ole ihan niin paha kuin oletin, sillä pyrin 150 euron viikkobudjettiin. Tämä viikko olisi siihen kirkkaasti yltänyt ilman Helsingin-reissua.

Ostettu lahja nosti viikkobudjetin taivaisiin, mutta vähän kuin valtiollakin, meni etukäteen ostettu lahja aivan eri budjetista kuin arkitoiminnot.

Käytetyn summan taivastelun sijaan pitäisi keskittyä siihen, mihin rahaa käyttää, mitä se tarkoittaa ja minkälaisia asioita siitä seuraa. Ostanko tarpeeseen? Ketä kulutukseni palvelee? Minkälaisia arvoja se välittää? Mitä tulen tukeneeksi kulutusvalinnoillani?

Esittelyviikon valintojeni perusteella käytän rahaa melko itsekeskeisesti, mutta toisaalta valintani tukevat pienyrittäjyyttä ja ovat kaiken lisäksi ekologisia kasvissyönnin ansiosta, ainakin yleensä. Rahankäyttäjänä ajattelen siis ensisijaisesti itseäni, mutta luontaisten mieltymysteni ansiosta tulen tehneeksi ihan hyviä valintoja, vaikka harha-askelia mahtuu aina mukaan.

Kuluttipa miten tahansa, yhdestä asiasta voinee olla samaa mieltä: raha on tehty liikkumaan.

Miten käytät rahaa? Minkälaisia ajatuksia raporttini herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kuinka paljon rahaa on sopivasti?

Kirjoitettuani 10 euron tavoitepäiväbudjetista sain kuulla ihmettelyitä siitä, miten ihminen voi pärjätä sellaisella rahalla tai edes viikossa satasella, joka oli lopullinen budjettini ja hieman vähemmän kuin mitä normaalisti käytän. Onko se vähän? Mikä on sopivasti?
DSC_0341Kaikista tärkeintä minulle rahankäytössä on se, että teen järkeviä ja mielihyvää tuovia valintoja ja että pidän huolen siitä, että minulla on vakaa taloudellinen tilanne. En halua pelätä huomista, pesukoneen rikkoutumista tai murehtia kauppalaskuja ja ostamatta jäänyttä paitaa, vaikka aika moni ostos saisi jäädä kaupanhyllylle tässäkin tilanteessa. Haluan nauttia kulttuurista, syödä ulkona, tehdä vegeheräteostoksia ja olla miettimättä eurolleen, mitä ostan kaupassa. Siksi olenkin onnellinen siitä, että tämä kaikki on jo minulle mahdollista, vaikka olen ihan tavallinen raataja.

En halua tuntea huonoa omatuntoa rahankäytöstä, vaan haluan kuluttaa ja säästää sopivassa suhteessa. Mihinkään megasäästöihin tuloillani ei voi yltää, mutta sivutyöt nostavat vuosituloja mukavasti ja kuukautta kohden suhteutettuna tienaan itse asiassa ihan kivasti. Projektityöläisenä massit pärähtävät tilille silloin tällöin, joten kuukausittaisiin ilotteluihin en pääse käsiksi, ellen maksa itse itselleni ylimääräistä hemmottelurahaa säästötililtä.

Olen ollut otettu siitä, että rahajuttuni ovat herättäneet huomiota, vaikka se ei ole näkynyt kommenttikentässä, sillä olen saanut lähinnä yksityisviestejä. Se kertoo siitä, että rahasta on vaikea puhua julkisesti, jopa ihan nimettömänä. Rahasta puhumattomuus vaikuttaa eri tavalla alakohtaisesti, ja minua henkilökohtaisesti se koskettaa siten, että itseni hinnoitteleminen on vaikeaa, todellista arpapeliä ja tarjousten läpi menemisen odottelua silmät kiinni. Ystäväpiirissäni rahasta puhutaan melko avoimesti, mutta enemmän avoimuutta kaipaa työelämä, etenkin, jos työskentelee paikassa, jossa palkoista voi neuvotella. En itse pysty puhumaan rahasta julkisesti muuten kuin epämääräisistä summista ja siitä, mihin ja miten rahaa haluan käyttää.

Järki ja tunteet

Sata euroa. Se meni viikossa minulla lähinnä ruokaan päiväbudjettikokeilussa, mutta ilman sitä listalla olisi ollut tavalliseen tapaan harkittuja take away -lounaita ja pieniä arkeen iloa tuovia ostoksia, kuten meikkejä, kenkien tuoksupohjallisia, balleriinoja, teatteri- ja museokäyntejä sekä kirjatilauksia. Ei ehkä joka viikko, mutta kuukausitasolla ainakin. Rahan tilillä makuuttaminen ei varsinaisesti auta yhteiskuntaa, mutta ei järjettömässä kuluttamisessakaan mieltä ole. Siksi teen jotakin niiden väliltä ajatellen myös itsekäästi mielihyvääni. Sitä, mikä minut tekisi juuri tänään onnelliseksi.

Kyse ei ole siitä, mihin rahaa käyttää ja kuinka paljon, vaan mihin sitä on järkevä käyttää. Teen paljon hyviä valintoja, ja esimerkiksi ekologisuudessa voin keulia kasvisruokavaliollani ja liikkumistavallani, mutta muussa ei ole kehumista. Jos olisi, kävisin kirpputoreilla, en koskaan lähtisi kaukomaille ja käyttäisin vain luonnonkosmetiikkaa. Onneksi sentään pyöräilen kaikkialle, kokkaan evääni suurimmaksi osaksi itse satokauden antimista ja matkustan maltilla.

Koska otsikossa on kysymys, on siihen suotavaa vastata suoraan. Sen verran rahaa on sopivasti, että se kohtaa oman elintason kulutuksen, elämäntilanteen vaatiman vakauden ja palvelee myös yhteiskuntaa ja ekologisuutta. Sanoisin siis, että pakollisten menojen jälkeen kannattaa säästää ainakin yksi kolmasosa, jos se on mahdollista, ja loppuosa kannattaa käyttää elämästä nauttimiseen ja järkeviin, mielihyvää tuottaviin asioihin.

Tätä kirjoittaessani haluan myös muistuttaa edelleen, että puhun nyt tavallisen, mukavassa ja tasaisessa elämäntilanteessa olevan työntekijän suulla, ja tiedän varsin hyvin, että vaikken ole varakas, olen koko maailman mittakaavassa etuoikeutettu ja että niukkuutta ja kurjuutta on ihan koti-Suomessakin.

Haaveilijan massiunelmat

Minulla on rahaan liittyviä unelmia, vaikken liiemmin ole mammonaorientoitunut muurahainen. Jos olisin, olisin varmasti valinnut monessa asiassa toisin elämässäni. En esimerkiksi sokeasti uskoisi, että joskus vielä saan rahaa jorinoillani, vaan olisin suunnannut oikopäätä kauppatieteelliseen ja ryhtynyt sijoittajaksi ja tavoitellut varhaista eläkettä rahasäiliössä lepäillen. Tai sitten olisin opiskellut lääkäriksi ja kirurgiksi ja lopulta huippututkijaksi, jos en oksentaisi jo toisen korvaan katsomisesta.

Kaikista eniten haluaisin tehdä rahaa henkisellä pääomallani. Että muut näkisivät sen ja nauttisivat siitä. Että jollakin tavalla muuttaisin maailmaa niin, että saisin siitä sen verran rahaa, ettei minun tarvitsisi miettiä mitään rahaan liittyvääkään pitkään aikaan. Sekin riittäisi, että saisin joka päivä tehdä työtä, josta nauttisin ja josta saisin rahaa ansaitusti. Olisi sopivasti rahaa, onnea ja vapautta. Utopiaa.

Mediakkaa tieteellisempää, suomalaista tai suomennettua puhetta rahasta

  • Chang, Ha-Joon (2015) Taloustiede – Käyttäjän opas. Suomentanut Marja Ollilla. Helsinki: Into Kustannus.
  • Ferguson, Niall (2011) Rahan nousu – Maailman rahoitushistoria. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita.
  • Iivarinen, Ville (2015) Raha – Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla? Helsinki: Into Kustannus.
  • Judt, Tony (2011) Huonosti käy maan. Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like.
  • Piketty, Thomas (2016) Pääoma 2000-luvulla. Suomentanut Marja Ollila & Maarit Tillman-Leino. Helsinki: Into Kustannus.

Mikä sinusta on sopivasti rahaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tavoitteena 10 euron päiväbudjetti – Miten kävi?

Kerroin viime viikolla Instagramissa kokeilevani 10 euron päiväbudjettitavoitetta, jossa ideana – kuten arvata saattaa – on se, että rahaa käytetään päivässä korkeintaan kymmenen euroa niin, ettei päivän ylijäämä siirry seuraaville päiville. Kokeiluni epäonnistui, mutta turha se ei ollut.
DSC_0063Raha ja kulutuskäyttäytyminen ovat olleet melko suosittuja aiheita blogissani, joten toivon, että myös tästä viikkoraportista on iloa ja jopa hyötyä. Haluan myös muistuttaa, että 10 euron päiväkohtainen budjetti ei ole mikään selviytymiskoe, sillä monet ihmiset elävät paljon pienemmällä rahamäärällä, puhumattakaan siitä, että maailman mittakaavassa monet elävät alle dollarilla päivässä. Lisäksi on hirvittävän helppoa ja mukavaa lähteä tällaisiin haasteisiin, kun siihen ei ole oikeaa pakkoa. Aina voi kuitenkin opetella tarkkuutta oman tilipussin hallinnassa, ja siksi halusin kokeilla budjettirajaa.

Yleensä käytän rahaa noin 20 euroa päivässä, mutta mittaan sitä viikkotasolla, eli karkeasti yritän käyttää viikossa rahaa noin 150 euroa. Summa sisältää ruokaostokset, pienet shoppailut, ulkona syömisen ja noutoruoat sekä kotitaloustarvikkeet. Talouden toinen osapuoli hoitaa oman ruutunsa, ja sovimme aina, mitä kumpikin meistä ostaa. Kalliissa hankinnoissa vuorottelemme.

Miltä tavoiteviikkoni näytti?

Maanantai: 1,48 €
Lähdimme äitini kanssa ostamaan uutta nettivekotinta Ratinan kauppakeskuksesta, joka oli täynnä houkutuksia. Lopulta jouduin pakon edessä ostamaan vain vegepiirakan ja vesipullon, sillä lounaasta oli jo kulunut yli viisi tuntia ja edessä oli pitkä bussimatka ja paljon iltapuhteita.

Tiistai: 5,80 €
Ostin lähimmästä suuresta marketista viikon eväsaineksia: jogurttia, parsakaalia, leipää ja chiliä.

Keskiviikko: 0 €
Syntymäpäivänäni pyyhälsin suoraan kotiin, jossa herkuttelimme nepalilaisella ruoalla. Niitä en kuitenkaan maksanut itse käyttötililtäni, jota päiväbudjettihaaste koski.

Torstai: 51,94 €
Viikko meni käytännössä torstaina pieleen. Ostin koko loppuviikolle ruoka-aineet, eväät ja aamupalat. Oikeasti olisi pitänyt karsia ja keskittää ostokset edulliseen jättimarkettiin. Viidesosa päivän kuluista upposi Picnicin uuniperuna-annokseen lounaalla, mutta hyvä niin. Kyseessä oli nimittäin paras syömäni ateria vähään aikaan. Uuniperuna-annoksen saa myös vegaanisena, sillä kermaviilikastike ainakin minun annoksessani vaihdettiin guacamoleen.

Perjantai: 25,95 €
Perjantaina jatkui näköjään huonoksi havaittu linja, sillä rahaa meni reippaasti enemmän kuin piti. Hain ranskalaisia ja vegekebabia iltapalaksi, sillä minulla oli aivan kammottava nälkä. Nälkään ja päivän rahanmenoon syynä oli se, että pistäydyin kaksiksi muuttuneilla yksillä ystäväni kanssa. Ilman pubireissua rahaa olisi kulunut noin 10 euroa.

Lauantai: 8,60 €
Ostin lähikaupasta paprikaa, nyhtökaurapyöryköitä, kurkkua ja vegekebabia, sillä teimme cocktail-tikkuja peli-iltapalaksi. Kauppareissu oli muistutus siitä, että tiettyjä valintoja tehdessä vegeruoka on kallista, oikein ostaessa ei.

Sunnuntai: 11,90 €
Sunnuntai oli malliesimerkki siitä, miten rahaa huomaamatta valuu ostoksiin, joista ei jää edes muistijälkeä. Täydensin tahinivarastoani ja ostin samalla jalapenoja ja tomaattimurskaa. Lisäksi hain finaalipeliin talouden toiselle osapuolelle purilaisainekset, kuten mustapapupihvejä ja vegejuustoa. Hän puolestaan osti kotiimme sellaista, mikä minun alun perin piti ostaa, joten tilit tuli tasattua.

Keskimäärin käytin rahaa 15,10 euroa päivässä. Koko viikon aikana käytin 105,70 euroa, joka on noin kolmasosan vähemmän kuin tavallisesti.

Missä onnistuin? Mikä meni pieleen?

Mietin oikeasti sitä, mihin rahaa käytän, mutta huomasin, ettei päiväbudjetti ole minulle niin merkityksellinen, sillä itse asiassa joinakin päivinä käytin rahaa enemmän siksi, että 10 eurosta oli jäljellä vielä vaikka kuinka, mikä lopulta ajoi siihen, että rahaa menikin enemmän kuin piti. Kokeilun päiväkohtainen keskiarvo 15,10 euroa ei eroa ihan hirveästi siitä, miten tavallisesti käytän rahaa. Kuten totesin, 10 euroa on myös aika paljon rahaa, joten sen asettamien rajojen alittaminen ei vaadi edes kummoista kekseliäisyyttä, sillä halvimmillaan vegeateriat voi kotona kokata alle eurolla per annos.

Seuraavan kerran voisin yrittää budjettitavoitetta huomattavasti pienemmällä summalla käteistä käyttäen. Kun kortti olisi kotona, ei sitä voisi käyttää, vaikka haluaisi. Silloin valintojen järkevyys olisi pakko punnita.

Mikä sinun viikkobudjettitavoitteesi on? Mikä olisi realistinen, mutta haasteellinen päiväbudjetti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Lusikkani rahasoppaan

Olisitko valmis kertomaan, mitä palkkakuitissasi luki viimeksi? Kertoisitko, milloin viimeksi tili näytti nollaa? Haluaisitko vaihtaa työpaikkaa palkan vuoksi? Pystytkö säästämään? Osaatko sijoittaa? Olisi mahtavaa vastata kaikkiin näihin kysymyksiin avoimesti, mutta minua taitaa vaivata perisuomalainen häveliäisyys. Siitä huolimatta haluan puhua rahasta.
DSC_0450Pahempaa aloitusta mammonatekstille ei voisi olla kuin todeta ”rahan puhuttavan” tai ”rahasta puhuttavan”. Harmi vain, että tällä kertaa se on ihan totta. Suomalaisvaikuttajat ovat heränneet somessa rahakeskusteluun ja tarttuneet 10 suoraa kysymystä rahasta -juttuideaan, jonka sysäsi tiettävästi alkuun Sara Vanninen. Jos selaa aiheesta tehtyjä some-sisältöjä, huomaa, että niissä toistuu raha on tabu -mantra. Rahasta puhuminen ei kuulu suomalaisuuteen, kerrotaan. Olen ihan samaa mieltä, vaikka hieman epäselväksi on jäänyt, miksi se ei kuulu suomalaisuuteen. Ehkä siksi, että niin on aina ajateltu. Ehkä siksi, että rahasta puhuminen liitetään pröystäilyyn.

Arastelen tulojeni julkista kertomista, vaikka ystävien kesken keskustelemme paljon tienesteistä ja tiedän, mitä lähipiirini ansaitsee kuukaudessa. En siis oikeastaan ymmärrä, miksi en pysty olemaan raha-asiassa yhtä avoin kuin toivoisin. Ehkä pelkään. Pelkään, että siitä koituu jotakin negatiivista, vaikken edes osaa sanoa, mikä minua huolettaa. Kilpailu alallani on niin kova, etten halua luoda vääriä mielikuvia – siitäkään huolimatta, että palkka-avoimuus helpottaisi alalla työskentelyä ja työnsaantia, kun toiveet olisivat realistisia ja sekä työntekijää että työnantajaa tyydyttäviä. Toivon ajattelevani toisin, kunhan olen lukenut Julia Thurénin Kaikki rahasta – näin säästin kymppitonnin vuodessa (Gummerus 2018), joka odottaa kirjakaapissani lukuvuoroa.

Tienaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mikä on luonnollista, sillä olinhan opiskelija loppuvuoteen 2017 saakka. Olen tyytyväinen siihen, kuinka paljon ansaitsen, vaikka toisinaan ajattelen, että ajatustyöni ansaitsisi vielä muhkeamman potin. Välillä mietin myös sitä, kuinka samanpituisen ja -arvoisen koulutuksen suorittaneilla tuloerot voivat olla valtavat. Viestinnän ala ei ole kultakaivos, mutten valinnut journalistiikkaa tullakseni rikkaaksi. Valitsin sen tullakseni erinomaiseksi kirjoittajaksi. Tuloerot nakertavat vain silloin, kun näen pöyristyttävän palkka- tai palkkioehdotuksen. Se, että työstä ei makseta kunnolla, kertoo työntekijän aliarvioimisesta. Olen itse ottanut joissakin asioissa pahasti takkiini, mutta nykyään ajattelen, ettei työ tai tilapäisprojekti ole minua varten, jos siitä ei olla valmiita maksamaan aiheellista korvausta.

Vuosituloihini vaikuttavat ansiotyön lisäksi freelancerina tekemäni kirjoitustyöt, joista saan muutamia tuhansia vuodessa. Toistaiseksi niiden osuus ei ole kivunnut viisinumeroisiin summiin, mutta tänä vuonna olen jo lähellä sitä, mikä tuo kokopäiväisen työni kylkeen mukavat lisätulot. Ahertaminen palkitsee vasta jälkikäteen, kun projektit ovat ohi ja tilille tupsahtaa melkoinen summa kerralla. Järkeä on onneksi päässä niin paljon, että käytän pennoseni viisaasti.

Tarkkojen palkkasummien sijaan puhun mielelläni rahan kuluttamisesta ja esimerkiksi viikkobudjetistani, josta kirjoittamani juttu herätti yllättävän paljon kiinnostusta. Kenties nimenomaan siksi, ettei rahan kuluttamisestakaan puhuta avoimesti. Toinen syy lienee luonnollinen uteliaisuus. On mielenkiintoista nähdä, mitä muut ostavat ja mihin rahansa käyttävät, ja siksi myös Prisman Hihna 247 -lähetykset ovat vanginneet yleisön. Rahan kuluttamisesta kertovassa jutussa en kuitenkaan ole kertonut viikkoni todellisia kuluja, kuten vaikkapa laskujen maksuun meneviä varoja, sillä koen, etteivät maksamani laskujen summat kuulu nettiin. Muutoin olen ollut rehellinen ja raportoinut ostokseni sentilleen. Kuluvalla viikolla seuraan jälleen rahankäyttöäni, josta kirjoitan ensi viikolla.

Se, että rahasta ei puhuta avoimesti, vaikuttaa elämässäni eniten palkkaneuvotteluihin. Viestinnän alan työpaikkailmoituksissa pyydetään yleensä kertomaan palkkatoive, sillä harvemmin palkkaus noudattaa minkään alan työehtosopimusta. Täytyy myöntää, että olin aluksi täysin pihalla siitä, mitä voin pyytää. Pyyntöni eivät ole koskaan olleet epärealistisia, mutta aluksi en tiennyt, liikunko edes oikeassa mittakaavassa. Muutaman työhaastattelun jälkeen tiedän, mitä pyydän ja että toiveeni sijoittuu oikeaan luokkaan.

Toivomaani palkka-avoimuutta ei tietenkään edistä se, etten itse pysty puhumaan julkisesti tuloistani – ainakaan internetissä. Vaikka tiedän, että järkevä netti- ja some-käyttäytyminen harvemmin johtaa katastrofiin, koen parhaimmakseni olla hiljaa yksityiskohdista. Yksittäisen ihmisen verotietojen tarkastelua hedelmällisempää olisi julkaista anonyymisti ja selkeästi ammattien palkkaustietoja. Ei mitään keskipalkkoja, joissa kokeneiden johtajien megatulot sekoittuvat muurahaisten masseihin, vaan rehellisiä tietoja summista, joilla tehtäviin on palkattu ihmisiä.

Jos kaipaisin lihavaa tilipussia, olisin varmasti valinnut toisin vuonna 2012, kun hain opintoihini. Olisin valinnut lääketieteen tai kauppatieteen, ja havainnut sitten, etten pysty työskentelemään hoitoalalla enkä jaksa vääntää kansainvälisistä sopimuksista pukumiesten kanssa. Olisin lopettanut opintoni ja lannistunut. Mahtavien tulojen sijaan haaveilen siitä, että käytän myös tulevaisuudessa varani hyvin. Säästän, ehkä opin joskus sijoittamaan ja uskallan joskus heittäytyä tyhjään. Tyhjään, jossa minua kannattelevat vain omat sanani, jotka sitten joskus tuottavat rahaa.

Pystytkö puhumaan avoimesti rahasta? Missä menee yksityisyyden rajasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa