Kun yksityinen muuttui julkiseksi – terveystiedot somessa korona-aikana

Maatessani räkäisenä sängyssä mieleeni tulvahtivat lukuisat ”huhhuh, ei ollut koronaa” -päivitykset kera testituloskuvakaappausten. Pandemia ja siitä selviytyminen on teoriatasolla meidän kaikkien yhteinen asia, mutta on silti huolestuttavaa, miten paljon ihmiset jakavat terveystietoa itsestään sosiaaliseen mediaan. Miksi pandemia teki henkilökohtaisesta julkista riistaa? Onko somettava potilas vastuullisempi kuin vaivoistaan vaikeneva?

Terveystiedot ovat Suomessa tarkasti laissa varjeltuja. Niiden käsittelyä rajoitetaan oikeudessa eikä niistä hiiskuta työpaikoilla. Siitä pitävät huolen laki yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) ja laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (552/2019) puhumattakaan siitä, mihin kaikkiin muihin lakeihin terveystiedot liittyvät välillisesti.

Havaintojeni perusteella sosiaalisen median alustat täyttyvät terveyspäivityksistä enemmän kuin aiemmin. Kuvissa on kuumemittareita, nenäliinoja, otteita testituloksista, kokemuksia koronanäytteistä ja teekuppeja niiden onnellisien käsissä, joilla koronaa ei ollut. Ottaen huomioon, kuinka sekä meille some-aikakauden ulkopuolella syntyneille että diginatiiveille korostetaan henkilökohtaisten tietojen salassapitoa ja siihen liittyviä some-rajoja, on erikoista, miten yhtäkkiä onkin normaalia raportoida terveysviranomaisille kuuluvat tiedot sosiaaliseen mediaan ja ottaa jopa kuvakaappauksia Omakanta-palvelusta.

Se, että terveystietojen levittäminen somessa arveluttaa, ei tarkoita sitä, että pitäisin Koronavilkku-sovellusta arveluttavana. Digitaalinen aikakausi luo uskomattoman hienon mahdollisuuden hillitä pandemiaa, mutta sosiaalinen media ei ole henkilökohtaisten tietojen levityspaikka.

Uskon, että terveyssometuksella tähdätään kahteen maaliin: sympatian keräämiseen ja vastuullisuuden todisteluun avoimuudella. Kaikkihan me haluamme huomiota etenkin heikkoina hetkinä, ja silloin on aivan sama, mistä tuutista sitä tulee.

Omien testitulosten riepottelemisen ja vaivojen analysoinnin tarkoituksena taas lienee inhimillisen paniikin hälventäminen ja itsensä puhdistaminen, mikä on toki täysin ymmärrettävää aikana, jolloin paheksunta voi saada valtavat mittasuhteet pienestä yskäisystä tai kasvomaskin kotiin jäämisestä. Veikkaukseni on siis se, että terveystiedoista somettamalla varmistetaan henkilökohtaisten valintojen – kuten esimerkiksi ihmismassoissa liikkumisen – sosiaalinen hyväksyminen. Vaikka korona ei tee kenestäkään ’likaista’, lienee jokaisella tarve vakuuttaa, ettei ole tartuttaja, ’syyllinen’.

Vastuullisuus ei kuitenkaan ole kiinni somesta tai toteudu paremmin vain siksi, että somettaa. Sosiaalista mediaa koskevat totta kai monet vastuullisuuskysymykset myös terveysnäkökulmasta esimerkiksi todenmukaisen tiedon levittämisessä, mutta kun kyse on henkilökohtaisesta terveydestä ja siten mahdollisista tartuntaketjuista, on kaikella sillä, mikä tapahtuu alustan ulkopuolella tosielämässä, paljon suurempi merkitys kuin some-ruikutuksella.

Some on illuusio, ihana ja välillä informatiivinenkin maailma, jossa tehdyt asiat eivät kuitenkaan koskaan muuta tosiasiassa sitä, mitä tapahtuu oikeasti. Se, että kertoo menevänsä koronatestiin, voi olla mielenkiintoista sisältöä, mutta kenenkään naamaan se ei liimaa kasvomaskia eikä pysäytä pärskimistä ulkona tai eristä kotiin.

Mitä mieltä olet terveyssometuksesta? Onko pandemia-aikana vastuullisempaa päivittää someen omasta terveydentilastaan kuin olla somettamatta siitä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vapaus ovella ja kesä peruttu – miten pelastaa tuhottu lomakausi?

Suomalaisten vuoden suurin unelma – täydellisen kesän myytti – lähestyy kalenterissa uhkaavasti, ja aikaisimmat lomailijat aloittavat vapaansa jo viikon päästä, jos siis on ollut niin onnekas, että vapaataan saa kutsua kesälomaksi lomautuksen sijaan. Miten voi tavoittaa täydellisen kesän, kun Wuhanin paholainen on vienyt siltä raamit?
DSC_0138Hävettää myöntää, että alkukeväästä tunsin ainoastaan katkeruutta siitä, että pitkään suunnittelemani ja vesi kielellä odottamani kesäloma sai viimeisen naulan hupiarkkuunsa jo ennen kuin maaliskuu oli ehtinyt edes alkaa. Sain vetää vessanpöntöstä alas Ruotsin-matkan, paluun Reykjavíkiin, retken majakkasaarelle ja kymmenet terassijuomat ja ravintola-ateriat.

Kun sitten toivuin pahimmasta harmituksesta ja kaupungissa vallitsevasta hiljaisuudesta tuli uusi normaali, aloin nähdä paljon hyvää aiemmin kurjalta näyttäneessä kesälomassa. Suurin etu näennäisesti perutussa lomassa on tietysti raha. Matkustaminen vie rahaa eikä ulkona nautitut kulinaristiset elämykset ole koskaan ilmaisia. Koronakesälomalla rahaa menee ainoastaan ruokakauppaan!

Vaikka loma-aktiviteetit ovat pannassa, ei loman perusolemus ole kadonnut mihinkään. Se on joka tapauksessa vapautta toivottavasti kaikille ihanaa, turvallista ja tervellistä aikaa. Tänä vuonna saa olla erityisen kiitollinen siitä, jos todella selviää kesän sairastamatta. Minulle jokainen aamu ilman herätystä klo 6.30 on pieni lottovoitto. Muutoin ajattelin kuluttaa päiväni liikkumalla ja lepäämällä. Koskaan ennen lomalla minulla ei ole ollut näin paljon aikaa tai rauhaa. Kun ei ole odotuksia, ei niihin mene energiaa eikä loma luisu vain kutkuttavien kohokohtien jahtaamiseksi.

Poikkeustila on antanut minulle myös rohkeutta pitää oikeasti vapaata. Olen huono kieltäytymään niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin töissä, mutta nyt sain vihdoin perutuksi toukokuiset työmatkat ja siirrettyä työpuserrukset pois loman tieltä. Hommat eivät ole kadonneet, mutteivät myöskään ole riesanani lomakaudella. Päätöksen ääneen sanominen on ihanaa, mutta pelottavaa, sillä tottahan otan kaikki työkeikat avosylin vastaan. Neuvotella voi, mutta näppäimistöni ei pakosta sauhua toukokuussa kertaakaan.

Olen varmasti viimeinen ihminen, joka voi kehottaa ketään elämään hetkessä, sillä minä jos kuka osaan murehtia kellon ympäri tarttumatta hetkeen sekunniksikaan. Silti paras vinkki, jonka voin antaa poikkeustilanteessa, on kaikista odotuksista ja hienouksista luopuminen ja keskittyminen jokaiseen päivään, hetkeen – ja siihen, mitä jää jäljelle ja mitä sillä voi tehdä.

Tekemistä lomalle? Lue 20 kotipuuhavinkkiä aikuiselle!

Mitä sinä aiot tehdä poikkeustilalomalla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tahmaisia aikoja, kevättaikoja

Yleisten muotivirtausten mukaan olisi hienoa mehustella sitä, miten arki on koronan takia muuttunut, mutta todellisuudessa elämäni on — onneksi — pysynyt ennallaan. On jopa rikollista todeta, että olen enemmän voimissani kuin aikoihin.
DSC_0027DSC_0030DSC_0032DSC_0021DSC_0023DSC_0050Kevät herättää minut joka vuosi eloon. Minun kevääni alkoi 8. maaliskuuta, kun ponnahdin aamulla kirjoittamaan vimmatusti. Siitä tiesin, että olen jälleen enemmän elossa kuin pitkään aikaan.

Harmi vain, että pandemiaksi äitynyt virus on läväyttänyt kevätjuhlani eteen kieltomerkin. En näe ihmisten riemua tai ihmisiä muutenkaan, vain autioita katuja, joita pitkin vaellan töihin. Jotkut vastaantulijoista puhuvat itsekseen, jotkut eristyskarkulaiset työntävät viimeisin voimin rollaattoreitaan eteenpäin ja joka kadunkulmassa haisee niin voimakas kielletyn aineen katku, että alan voida pahoin. Kaupunginraunioihin on jäänyt asumaan kielletty, ja se iskeytyy tajuntaan vasta, kun kaikki muu sen ympäriltä on riisuttu. Ei elämä ole muuttunut, vaan tietyt raamit ovat vain kadonneet.

Vaikka koronan vuoksi asetetut rajoitukset ovat todellisia ja niitä on noudatettava, ovat ne minun elintapoihini peilaten lähinnä psykologisia. Arkeni rullaa samalla tavalla kuin ennen, mistä voin ainoastaan olla kiitollinen. Käytännössä luuhaan vähemmän kaupoissa, minkä ansiosta rahaa säästyy huomaamatta, ja talous rullaa muutenkin mukavasti, sillä toistaiseksi töitä riittää enemmän kuin ehdin tehdä. Toukokuun lomahurvitteluun varattu reissukassakin nököttää koskemattomana bittiavaruudessa.

Kun pohdin pandemian vaikutuksia arkeeni, en siis matkailua lukuun ottamatta keksi mitään muuta, mihin se vaikuttaisi jokapäiväisessä elossani ja tulevassa loma-arjessani. Baareissakaan en ole ravannut sitten vuoden 2013, ja muistot niiltä ajoilta saavat hymyn huulilleni. Jos korona olisi luikerrellut Suomeen 10 vuotta aiemmin, olisin ollut huolissani vain baarien sulkemisesta ja siten viikonlopunviettotavoistani. Antaisin tosin nyt mitä tahansa, että voisin istuutua auringonpaisteessa lasillisille ystävieni kanssa, ja antaisin heidän seurastaan mitä tahansa, sillä fyysistä yhteyttä voi koskaan korvata teknologialla kokonaan.

Luontoa ja raikasta ilmaa on myös vaikea korvata millään virtuaalisella. Saimme tänään puolisoni kanssa kuningasidean, jonka uniikkiudesta moni muukin oli vakuuttunut sunnuntaiaamuna. Lähdimme retkelle lähimaastoon, mutta meidän puolustukseksemme voin todeta, että kyseessä todella on lähimetsämme – ei kaukovaelluskohde, johon monet tänäänkin saapuivat autoilla.

Kun hörpin kahvia auringon hellimällä kalliolla, oli maailma hetken ennallaan. Aurinko antoi lupauksen kesästä, mutta aikoi viipyä keväässä vielä pitkään. Katsellessa järven ylle levittäytyvää maisemaa ei voinut arvata, että kilometrin päässä kaupungissa kaikki oli muuttunut.

Talous- ja terveysennusteet on annettu, mutta sitä emme vielä tiedä, miten olemme muuttuneet, kun kesä vihdoin koittaa.

Onko arkesi muuttunut merkittävästi koronan vuoksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Me emme olleetkaan turvassa

Runollisesti alkanut viikko muuttui hetkessä todelliseksi hysteriapommiksi, kun Suomi-neidon uumaan iskeytyi voimalla koronakauhistus. Kiinassa viime vuoden lopussa alkunsa saanut virus oli päässyt livahtamaan helman ali ja tunkeutumaan rungon kaikkiin osiin varpaista kainaloon ja nuppiin saakka. Eikö kaukaisen Pohjolan neidon pitänyt aina olla turvassa?
coronavirus-4817450_1920Kuva: Pixabay

Tiedän, että ihmiset ovat kyllästyneitä keskustelemaan koronasta (COVID-19) niin tarpeellista kuin se tässä tilanteessa onkin. Haluan silti jakaa muutaman ajatuksen olutmerkin kanssa yhteen soivasta viruksesta, sillä toivon tervettä keskustelua aiheesta.

Ensiksi on tosin pakko todeta, että blogikirjoitukset aiheesta eivät välttämättä ole sitä, mitä koronaepidemia kaipaa.

Pandemiaksi paisunut epidemia kaipaa faktoja ja järkevää ja nopeaa tiedottamista. Ei lietsontaa tai terveyteen, biologiaan tai hoitoon liittyviä mielipiteitä. Ilmiöstä keskusteleminen on kuitenkin tervetullutta ja kuuluu yhteiskuntaan, joka perustuu vapaalle keskustelulle.

Tulevat uutisimmuunit?

Minua häiritsee koronakeskustelussa muutama mediaan ja yhteiskuntaan liittyvä seikka.

Ymmärrän, että tilanne on vakava, ja perjantaina 13.3. Suomen on kerrottu olevan lähellä epidemian kynnystä. Koronasta on puhuttu pitkään epidemiana ja jopa pandemiana, joka tarkoittaa maailmanlaajuista epidemiaa, mutta Suomessa epidemia saavutetaan vasta lähiaikoina.

Uutissivut kirkuvat koronauutisia, jotka saavat yleisön ahdistumaan ja huolestumaan, mutta myös turtumaan. Mitä tapahtuu, jos muuttuu immuuniksi uutisoinnille? Minkälaisia seurauksia on sillä, jos uutiset muuttuvat ahdistuspuuroksi ja kuihtuvat kasaan?

Toivon iltapäivälehtien vähentävän sensaatiohakuisuuttaan, sillä epidemia ei ole oikea aihe rahastaa ja revitellä. Tiedotusvälineiden täytyy tukea todelliseen tietoon perustuvaa viestintää, mutta säilyttää silti keskusteleva ote.

Kun puhutaan terveydestä, oikeasti myös elämästä ja kuolemasta, on kuitenkin oltava äärimmäisen varovainen. Moni on jo parantunut koronasta, mutta tervehtyneistä ei juuri kerrota, minkä arvelen johtuvan yksityisyydensuojan lisäksi siitä, ettei vääriä mielikuvia haluta luoda tai antaa mahdollisuutta sille, että terveeksi diagnosoitaisiin vielä sairas ihminen.

Uutistulvan ja mustaksi väritettyjen otsikoiden keskellä hämärtyy helposti todellisuudentaju. Mikä on turvallista? Jos maasta ei saa poistua ja on suositeltavaa pysyä kotona, täytyykö ulkona käymisestä tuntea syyllisyyttä?

Kauhukorona

Koska korona on vierasperäinen sana, on se omiaan lisäämään pelkoa. Kaikki tuntematon ja vaikeasti käsitettävä pelottaa. Vaikka lintu- ja sikainfluenssat olivat vaarallisia – elleivät jopa koronaa tappavampia – olivat ne ymmärrettävämpiä kuin ei mitään suoraan tarkoittava korona, joka tuo mieleen sen mukavan oranssin olkkosen lisäksi dystopioissa salaman lailla leviävät salaliittovirukset.

Riskiryhmät ja etätyöeliitti

Korona uhkaa erityisesti riskiryhmiä. Riskiryhmäpuhe uutisissa keskittyy usein vain vanhuksiin ja vakavasti sairaisiin, mikä on ymmärrettävää ensinnäkin tiedon käsittelyn vuoksi ja toiseksi paniikin vähentämiseksi. Stereotyyppien käyttäminen on kuitenkin aina vaarallista. Jos riskiryhmä rajataan koskemaan vain tiettyä kansanosaa, on riskiryhmäpuheen ulkopuolelle jäävän riskiryhmän sairastuttaminen varomattomuuden vuoksi helpompaa.

Ratkaisuksi koronatilanteessa on tarjottu etätöitä. Kuinka varma ja helppo ratkaisu! Paitsi, että etätöitä voi tehdä vain osa työväestöstä, ja yleensä juuri ne, jotka ovat vähiten muiden ihmisten kanssa tekemisissä työskennellessään suljetuissa toimistoissa ja lasikattokonttoreissa.

Etätyökeskustelusta kirjoitti osuvasti Ylelle Heikki Valkama, jonka mukaan etätyö on ”paremman väen” mahdollisuus. Bussit eivät kulje ilman kuskia eikä luuta lakaise ilman moppaajaa. Asiakkaat eivät voi valmistaa itse ruokiaan ravintolassa eivätkä kauppojen hyllyt täyty itsestään.

Suurin niistä on terveys

Minua huolettaa, mutta on myös pakko myöntää, että olen katkera – ja se hävettää minua. Olen katkera siitä, miten vaikeaksi elämä ainakin näennäisesti muuttuu ja miten kesälomani on jo nyt tuhoon tuomittu. Miten en näe kirsikkapuita Tukholmassa enkä herää saariston aamuaurinkoon laivalla. Tunteet lienevät tuttuja kaikille, jotka menettävät vapautensa ensimmäistä kertaa.

Tärkeintä on kuitenkin terveys, ja se menee aina kaiken edelle.

Elämä sotien jälkeen

Koronapandemian terveisten ydin yleisterveyden ilosanoman lisäksi koto-Suomessamme lienee turvan ja vapauden tunteessa.

Emme ole ikuisesti turvassa, vaikka niin on ollut helppo uskoa. Ei vain koronatilanteessa silloin, kun se oli kaukainen pöpö jossakin kiinalaisen torin laidalla, vaan kaikkien tautien, maailmanpoliittisten muutosten ja kriisien keskellä. Emme voi tuudittautua siihen, että katselemme kriisejä ja epidemioita aina kaukaa. Katsos, nykyään tänne Pohjolaankin pääsee muuten kuin jalan ja jäätyneen lahden yli hiihtämällä.

Toinen maailmansota ei ollut kansakuntamme viimeiseksi jäänyt kriisi, mikä unohtuu välillä itseltänikin. Historian opetus on koulussa hyvin sotakeskeistä, joten ei ihme, että moni huokaisee helpotuksesta, kun sulkee oppikirjansa vuodesta 1945 kertovan luvun jälkeen – ohi on ja hyvin pyyhkii. Sotapelottelun jalkoihin jäävät todelliset uhat, ja ilmastonmuutos ei ole niistä ainoa.

Vapaus on ainut, mitä käteen ei jää

Yhteiskuntamme ydin on aina ollut vapaus niin kauan kuin muistamme. Meillä on ollut vapaus liikkua niin kotimaassa kuin ulkomailla. Meillä on ollut vapaus ostaa elintarvikkeita ilman säännöstelyä. Meitä ei ole rajoitettu kuin perustuslailla, ja sekin on Suomessa inhimillinen ja järkeenkäypä.

Kun tänä keväänä karanteeneista, koulu- ja työpaikkasuluista ja matkustusrajoituksista tulee totta, joudumme kohtaamaan sen, miltä vapauden menettäminen tuntuu. Miltä tuntuu, kun auktoriteetti sanelee, mitä voimme tehdä? Sen kohtaaminen on silmiä avaava kokemus ja saa meidät toivottavasti tekemään töitä entistä terveemmän ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Sitten, kun koronatuhot on korjattu.

Historian oppikirjassa vuoden 1945 jälkeen tulee aina luku jälleenrakentamisesta. Rankkaa oli, mutta kyllä kannatti. Sillähän me ratsastamme edelleen, joten siihen lienee hyvä tuudittautua myös tulevassa terveyden ja talouden toipumisoperaatiossa.

Tänään työn voi aloittaa jo käsiä pesemällä.

Minkälaisia ajatuksia koronaepidemian mediarepresentaatio herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Saran salainen vartalokuorinta

Sain ystävältäni Saralta joululahjaksi purkillisen itse tehtyä vartalokuorintaa, joka suorastaan huumasi minut. Resepti osui suoraan sydämeeni, vaikken ole oppinut käyttämään kaupoista saatavaa luonnonkosmetiikkaa. Ilahdun kuitenkin aina aidoista raaka-aineista – puhumattakaan siitä, että lahjaksi saatu kuorinta on itse tehty ja käytössä tehokkaaksi havaittu.
DIY-vartalokuorintaSara on koonnut ohjeensa nettiselvityksen perusteella ja muokannut sen omaan käyttöönsä sopivaksi. Kovin kauaa kuorintaresepti ei siis pysy enää salaisena, mutta tämä resepti ansaitseekin tulla löydetyksi.

Kuorinta sopii koko keholle. Sitrushedelmäallergikko voi jättää appelsiininkuoren kokonaan pois ja vähentää kookosöljyn määrää tai korvata raastetun kuoren esimerkiksi parilla ruokalusikallisella kaurahiutaleita.

Koska kuorinta on myrkytön, voi sillä hemmotella sellaisiakin nautiskelijoita, esimerkiksi lapsia, jotka ovat vaarassa syödä kuorinta-ainetta.

Itse tehty vartalokuorinta

2 dl kahvinpuruja | 2 dl sokeria | 1,75 dl kookosöljyä |
3 rkl hunajaa | yksi appelsiininkuori raastettuna

1. Raasta appelsiininkuori, ja sulata kookosöljy, jos se on ollut jääkaapissa. Älä sulata öljyä mikrossa, vaan haaleassa vedessä. Parempi tietysti on, jos öljyn antaa huoneenlämmössä pehmetä.

2. Mittaa kaikki ainekset astiaan, ja sekoita massa tasaiseksi.

3. Kaada seos kannelliseen lasipurkkiin ja sulje se huolellisesti. Jos aikoo antaa kuorinnan lahjaksi, kannattaa seos jakaa pieniin purkkeihin, esimerkiksi minihillopurkkeihin.

Kiitos, Sara! Aion pihistää tämän idean tuleviin lahjoihini häikäilemättä.

Vinkkaa myös muista hyvistä DIY-resepteistä!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tellus, kestä vielä vähän! Tässä tulevat suosikkituotteeni!

Voi olla, että mietin aivan liikaa ja peilaan harmitonta kauneusjuttua turhaan maailman tapahtumiin, mutta tuntuu silti vähän irvokkaalta hehkuttaa tuotesuosikkeja ja kuluttamista, kun valtameren toisella puolella roihuavat Telluksen keuhkot.

Suosikkikosmetiikkatuotteistani kirjoittaminen on surkuhupaisaa jo ihan siksi, että vaikka pidän perussiisteydestä ja silloin tällöin oikein kunnolla meikkaamisesta, näen itseni ennen kaikkea luonnonlapsena. Sellaisena, jolle ei ole niin justiinsa, jos hiusten juurikasvu on puoliväliin päänuppia tai jolla on eilisten ripsivärien päälle suditut silmät. Sellaisena, jonka naama helottaa punaisena töissä ja joka sutii epätasaisesti epäpuhtaudet piiloon.

Kevytkenkäisestä kosmetiikka-asenteestani huolimatta kolmeakymppiä lähestyessäni olen vihdoin löytänyt niin monta vakiintunutta suosikkituotetta, että haluan jakaa ne. Ihan totta, ei minulla sellaisia ollut vielä 10 vuotta sitten.

Jalomielisesti totean, etten halua kannustaa ketään kuluttamaan turhaan, vaikka en voi sanoa kantavani kovin suurta taakkaa asiasta harteillani. Toivon, että ihmiset käyttävät rahansa järkevästi samalla, kun tekevät ekologisia valintoja, joihin en aina itse pysty, kuten listasta huomaa. Olen kuitenkin aidosti iloinen, jos joku löytää harkitusti oman uuden suosikin listauksestani.

Huithapelin kosmetiikka- ja hygieniatuotesuosikit

Selvyyden vuoksi totean myös, että olen ostanut kaikki tuotteet itse omalla rahalla.

DSC_0073

Bio Rich Aroma Therapy Syväpuhdistava shampoo
Edullinen ja vegaaninen. Poistaa tehokkaasti tuotejämät hiuksista.

Aco Intensive Dry Scalp Treatment
Virallinen nuppigeeli. Hellii tehokkaasti kuivaa päänahkaa, mutta jättää hiukset helposti rasvaisennäköiseksi. Kannattaa hieroa geeli päänahkaan päivänä, jolloin ei poistu ihmisten ilmoille ja pestä sitten illalla hiukset.

Fudge Professional Violet-toning shampoo
Ainoa hopeashampoo, joka todella poistaa keltaisuuden hiuksista. Värjää jopa kädet.

DSC_0078

Palmolive Gourmet Body Wash Butter
Rakastan tuoksuja ja ne ovat tärkeä osa rentoutumistani suihkussa. Käytän Palmoliven Gourmet-sarjan suihkugeelejä, joista suosikkejani ovat minttu ja kahvi.

Garnier SkinActive PureActive 3in 1
Tätä olen käyttänyt jo 11 vuotta. Tuote on niin riittoisa, että olen ostanut näitä vuosien saatossa reilusti alle kymmenen. Naamiona erityisen tehokas.

Ziaja goat’s milk hand & nail cream
Tehokas käsirasva, joka imeytyy todella nopeasti eikä jätä käsiä rasvaiseksi. Kosteuttaa toki hyvin. Ei todellakaan vegaaninen, mutta silti niin hyvä.

Nivea Dry Comfort
En ole koskaan käyttänyt muita kuin Nivean deodorantteja. Eivät ärsytä kainaloita. Tätä tuotetta olen siis käyttänyt melkein 20 vuotta. Milloin ’dödöö’ nyt pitikään alkaa käyttää?

DSC_0077

Lumene Lähde Beauty Lotion Kosteuttava hoitovesi
Pyyhin kosteuttavalla vedellä kasvoni aamuin illoin aina, kun muistan. Kuivuu nopeasti eikä tarvitse läträtä voiteiden kanssa. Ne jättävät ihon usein tahmeaksi.

Lumene Lähde Nordic Hydra Quenching Aqua Serum
Seerumia käytän parina iltana viikossa. Imeytyy hyvin. Ei kuitenkaan toimi samaan aikaan kasvoveden kanssa, sillä yhdessä käytettynä ne muodostavat ihon pinnalle oudon kerroksen.

DSC_0074

Avon Mesmerize Black for Her
Maailman paras edullinen hajuvesi. Harvat alle 20 euron hajuvedet tuoksuvat muulta kuin ummehtuneelta marketilta, mutta Avonin Mesmerize on ihana. Luottopeluri. Uusi puteli on jo tilauksessa.

Lumene Instant Glow Fresh Skin Tint
Tämä on ensimmäinen meikkivoiteentapainen tuotteeni. Kevyt voide, joka peittää ihohuokoset ja punaisuuden. Ei ärsytä kasvoja.

DSC_0075

Lush Cookie Dough Lip Scrub
Huulikuorintamassan voisi toki tehdä itse, mutta kun kaipaa kohtuuhintaista luksusta, kannattaa luottaa Lushin vegaaniseen sekoitukseen. Aivan kuin söisi keksitaikinaa. Tuote todella kuorii huulet silkinpehmeiksi.

Lush Grease Lightning Spot Treatment
Ainoa näpynestogeeli, joka minulla on todella tehnyt sen, minkä lupaa. Tuotetta voi käyttää paikallisesti tai levittää koko kasvoille illalla, niin siellä täällä majailevat pienet näpyt saavat kyytiä. Toimii myös jättifinneihin.

DSC_0076

Essence All about matt! Fixing compact powder
Järkevämpää olisi kai käyttää talkkia, mutta suosittelen myös Essencen läpinäkyvää peruspuuteria. Sitoo meikin kasvoille hyvin.

Essence Glazed donut Highlighter
Halpa ja säihkyvä korostuspuuteri. Vaikea löytää, joten kannattaa hamstrata monta varastoon.

Holika Holika JewelHight Waterproof Eyeliner
Kultainen silmienrajauskynä, joka näkyy ja kimaltaa ihan oikeasti. Aika hyvin seitsemän euron tikulta.

Lumene Nordic Chic Eyebrow Shaping Wax
En jaksanut välittää kulmakarvoista noin 25 vuoteen eivätkä ne edelleenkään ole tärkeimpien asioiden joukossa elämässäni. Lumenen kulmakarvageelillä saa kuitenkin loihdittua yllättävän siistin ilmeen nopeasti. Sellainenkin, jolla yleensä on tapana leikata kulmakarvojaan kynsisaksilla…

Palataan heti huomenna taas tärkeiden aiheiden pariin. Elämään ja ilmiöihin.

Pitäisikö myös kulutusjuhlan ylläpitämiseen blogeissa puuttua? Mitkä ovat sinun suosikkituotteitasi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Eläköitynyt ruokasaarnaaja – rahasta ja rankaisemisesta

Ystäväni kysyi minulta taannoin, kasvattaisinko lapseni vegaaneiksi. En kokonaan enkä jaksa enää paasata aiheesta muillekaan. Ruoan ja rahan suhteesta sen sijaan puhun mielelläni.
DSC_0061.JPGHävettää. Ne kaikki ruokajutut, joita ehdin kirjoittaa. Ylimielinen asenne ja vikojen etsiminen. Rankaiseminen. Einesvihaaja-tunnisteen alle kirjoitetut jutut kirvoittivat enemmän kommentteja kuin mitkään muut blogitekstini ja niihin sain myös ensimmäiset niin sanotut vihakommenttini veen haistatuksesta piilokettuiluun. Muutamat alapäätermit eivät saaneet minua pois tolaltani, vaan olisin voinut jopa asiakaspalveluhengessä kysellä paremmin kommentoijan tuntemuksia, mutta päätin jättää väliin. En halunnut enää olla edistämässä halventavaa ruokapuhetta leipätekstissä tai kommenttikentässä.

Eineksiä maistelen edelleen, ja viimeksi eilen napostelimme työporukalla kumiselta maistuvia markettifalafelejä, joita olen tietysti ehtinyt parjata blogissani. Mielipiteeni on siis ollut aito eikä ole muuttunut mihinkään, mutta olisihan tekstin voinut jättää julkaisematta. Sehän on vain julkisuutta tuotteelle, jota en halua tukea. Eivät kaikki kuitenkaan ole olleet ihan niin kamalia kuin olen antanut ymmärtää.

Tämä blogi ei ole enää vegaanisen ruoan soihdunkantaja, vaikka edelleen syön vegaanisesti ja julkaisen silloin tällöin reseptejä lifestyle-hengessä. Sitä paitsi on hauskaa, että oikeasti varmasti puolet kokkailuistani epäonnistuu. Ainakin leivonnaisista. Tai no, niistä ei taida onnistua kuin kolmasosa.

Toivoisin silti kovasti, että ihmiset ajattelisivat ruokailutottumuksiaan, hyvinvointiaan ja ilmastoa. En ole oman elämäni hannapartanen – kaikkea muuta. Uskon tasapainoon ja siihen, että elämä on liian lyhyt nyörien ja vatsalaukun kiristelyyn, kunhan muistaa kohtuuden ja pitää järjen päässä. Silti on kurjaa, jos kaupassa ei edes yritetä tehdä kollektiivisesti parempia valintoja, ja edelleen pannuttaa se, että tehotuotettua broileria saa halvemmalla kuin monia vihanneksia.

Järkevä ruokapuhe keskittyy tietoon, ei tuomitsemiseen. Kannustamiseen, ei kaakattamiseen. Koska lähes kaikkien elämää määrittää lompakon sisältö, täytyisi katse ohjata myös rahaan. Ei välttämättä siihen, miten voi elää mahdollisimman edullisesti, vaan miten voi elää ekologisesti kestävästi, mutta nautiskellen ja kukkaroa kunnioittaen.

Kaikilla on valinnanvapaus, myös lapsilla, joihin viittasin tekstin alussa. Jos olisi katras kasvatettavana, saisivat he kotona vegaanista ruokaa, mutta se, mitä he mättäisivät kodin ulkopuolella, voisi olla mitä tahansa, kunhan ymmärtäisivät järkevien valintojen merkityksen.

Oma reseptini tasapainoiseen elämään on toistaiseksi ollut yhdistelmä edullisia papupurkkeja ja ehdottoman sallittuja take away -lounaita. Siinä on nyörien kiristämistä ja nautiskelua tarpeeksi!

Millaista ruokapuheen pitäisi mielestäsi olla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

On hyvä olla ihan hiljaa

Haudoin viikon verran tekstiä hiljaisuuden arvostamisesta, mutten saanut aikaiseksi kuin surkeaa lässytystä. Kävi kuitenkin niin, että minuun tarttui inhottava virustauti, jonka kaupanpäällisenä lähti ääni ja tuli tilalle lääkärin määräämä puhekielto yhä kyntävän kurkkukivun lisäksi. Nyt on siis ihan pakko arvostaa hiljaisuutta.
DSC_0397Maailma on aika tyhjä paikka ilman ihmisen puhetta. Parisuhde on aika ontto ilman sanoja. Ei sitä voi rakentaa lähettämällä tekstiviestejä huoneesta toiseen. Kahvia! Haetko nenäliinoja? Mulla on nälkä! Onko sulla vielä kipeä olo? Kun ei saa puhua, tuntuu siltä, ettei edes kuulu ympäröivään maailmaan. Kuulen kaduilta ihmisten ilakointia, ruohonleikkurin pörinää, naapureiden supattelua ja huvipuistolaitteiden kolinaa. Enkä mitenkään voi olla osa sitä.

Päässäni humisee. Koska en hiisku, en myöskään kuule omaa ääntäni pääni sisällä. Mutta siellä on ihan hirveästi ajatuksia ja mielipiteitä, joille kirjoitetut sanat ovat ainoa keino päästä ulos. Niin toki on aika usein elämässäni, sillä vaikka pidän paljon puhumisesta ja tarinoinnista suullisesti, ei se ole pääilmaisukeinoni. Kirjoittaminen on. Kuten ystäväni totesi, ei kirjoittaminen sentään ole kielletty. Mitä siis yhdestä suljetusta suusta, kun sormet toimivat kohtuullisen hyvin yhteispelissä räkäaivojen kanssa.

Vaikka minussa jyllää raivostuttavan pitkäkestoinen virus, parantuu se itsekseen eikä jätä jälkiä. Entä jos olisi toisin? Entä jos en voisi enää toteuttaa itseäni? Tuntuu oikeastaan aika itsekkäältä julistaa, kuinka näin pitkään sairastaneena oppii arvostamaan arkielämää oikein kunnolla. Totuus, kun on se, että yllättäen maailmassa on niin paljon kurjuutta ja kuolemaan johtavia sairauksia, että yhdestä ruputaudista on turha jankuttaa. Ehkä se kertoo siitä, miten hyvin ja toisaalta huonosti asiat ovat nykyään. On aikaa murehtia kurkkukipua, mutta ei se kovin jaloa kuvaa ihmisestä anna.

Alun perin halusin kirjoittaa hiljaisuudesta siksi, että koin huonoa omatuntoa blogin hiljaiselosta, vaikkei kukaan minua velvoita kirjoittamaan. Stressaannuin, kunnes muistin, miksi on hyvä joskus olla hiljaa. Niin sosiaalisessa mediassa kun arkielämässä. Jos ei ole sanottavaa, kannattaa sulkea suu, sillä muutoin sieltä voi päästä sammakoita. Blogissa se ehkä näkyy turhina teksteinä, mutta arkielämässä ajatus on huomattavasti somea tärkeämpi. On hyvä sanoa, mitä on sydämellä, mutta jonkinlaista suodatinta kannattaa käyttää.

Vaikka välillä tuntuu siltä, että äänekkäimmät meistä pääsevät aina muita pidemmälle, toivon, että hiljaiselle harkinnallekin on paikkansa niin työ- kuin vapaa-ajalla. Nyt kun olen väkisin vaiti, on todella mietittävä, mihin vähäiset äänivaransa käyttää. Pyytäisinkö sitä kahvia sänkyyn vai nalkuttaisinko jostakin?

Uskotko vaikenemisen olevan kultaa vai sanotko kaiken, mitä sylki suuhun tuo?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Mielikuvajuoma ja mielettömän kevyt olo

Pidän itseäni aika rationaalisena ihmisenä, mutta huomaan silti säännöllisesti hurahtavani kaikenlaisiin – todennäköisesti – tieteellisesti epäpäteviin konsteihin, kuten Detox-kuureihin. Jälleen kerran aamuni alkavat epämääräisellä ruskealla liejulla, ja viikon päästä pitäisi olla kevyt olo. Miten tässä kävi taas näin?
DSC_0740Päädyn kerta toisensa jälkeen Detox-kuuriin, sillä ajatus keventymisestä tuntuu kiehtovalta. Ei välttämättä niinkään painon näkökulmasta, vaan kehon puhdistumisen kannalta. Tuntuu tyydyttävältä kuvitella, kuinka keho puhdistuu päivä päivältä, vaikkei minkäänlaista tieteellistä näyttöä minulle olekaan tarjottu.

Ruohonjuuresta 20 eurolla ostamani seitsemän päivän Detox-kuurin teho perustuu latva-artisokkaan, koivun kuivauutteeseen, vihreään teehen ja fenkoliin. Seitsemänä aamuna 20 millilitran pikkuputeli sekoitetaan puoleen litraan vettä, ja ajatuksena on juoda seos heti herättyä, vaikka olen törmännyt myös sellaisiin kuureihin, jossa juomaa juodaan pitkin päivää. Ottaen huomion tieteellisesti suhteellisen hataran pohjan en usko, että juontitiheydellä on väliä.

Tällä hetkellä olen kuurin puolivälissä, ja olo alkaa tuntua kevyemmältä. En tiedä, voiko tästä kiittää koivua ja latva-artisokkaa vai ihan vain viikonlopun rillutteluvaikutusten katoamista, mutta joka tapauksessa tilanne on se, että aineenvaihdunta toimii ja pömpötys laskee laskemistaan. Kuurin aikana olen syönyt kevyesti ja säännöllisesti sekä kiinnittänyt erityishuomioita vitamiineihin ja hivenaineiden saamiseen.

Kaikenlaiset juomakuurit saavat usein huuhaahälytyskellot soimaan ja monesti aivan aiheesta, mutta olen silti turvautunut silloin tällöin kevennyskuureihin, koska luonnollisuudesta huolimatta en vain pysty ruoka-aineisiin pohjautuvaan Detox-kuuriin, jossa kalorit ovat järjettömän alhaiset. Kokeilin ruokavalioon pohjautuvaa Heart Beats Detoxia viime kesänä ja muutuin suorastaan hirviöksi. Huono olo jatkui päivästä toiseen ja päätä särki tauotta. Tulin siihen tulokseen, ettei kesälomaa kannata tuhlata nihkeilyyn, mutta samalla päätin, etten myöskään voi kokeilla Detox-rääkkiä työssä käydessäkään, sillä keskittymisestä ei tulisi mitään jaksamisen valuessa pohjamutiin.

Miksi jälleen kerran päädyin litkimään ruskeaa ja vähän kummallisen makuista juomaa? Niin kuin monessa muussakin tuotteessa on terveyshömpötyksissä kyse mielikuvista, jotka ostaja kuvittelee saavuttavansa seitsemän päivän kuurin jälkeen. En sentään ole niin naiivi, että kuvittelisin ihmejuoman keventävän tai edes puhdistavansa minut hetkessä. Suurin kiitos kohentuneesta olostani kuulunee säännölliselle syömiselle ja juodun vesimäärän kasvamiselle, sillä puolen litran Detox-juoman lisäksi juon kolmisen litraa vettä joka päivä.

Koska en tiedä, mihin teho perustuu eikä minulla ole minkäänlaista todistusaineistoa keventyneestä olostani, voi hyvin olla, että kyse on puhtaasti lumevaikutuksesta. Jos tuote ei vaaranna terveyttä, en pidä lumevaikutusta automaattisesti negatiivisena asiana. Jos keventynyt olo saa elämään terveellisemmin tai sysää tervetulleen ja terveen elämänmuutoksen käyntiin, on tuote ajanut asiansa, vaikkei se tieteellisesti ja fyysisesti olisi latva-artisokkauutteen tai fenkolipölyn ansiota.

Terveystuotteiden mainostaminen ei silti ole ongelmatonta, jos ajattelee asiaa vastuun näkökulmasta. Haluaisin ajatella, että ihminen on aina ensisijaisesti itse vastuussa itsestään, mutta totta on myös se, että kaikki eivät siihen pysty eivätkä yritykset voi suoraan sysätä vastuuta kuluttajalle. Suomessa onneksi pakkausmerkinnät ovat ensiluokkaisia ja niiden täytyy olla selkeästi näkyvillä. Uskoipa tuotteiden vaikutuksiin tai ei, turvallisinta olisi pysyä erossa kaikista teollisista tuotteista ja luottaa tervelliseen ja puhtaaseen ruokaan. Silti joskus on ihanaa ostaa itselleen hyvä olo.

Tunnen jo, kuinka latva-artisokka, fenkoli ja koivu-uute työskentelevät kehossani ja tekevät minusta puhtaan, jopa paremman ja sporttisen, ihmisen. Kannattiko tähän laittaa 20 euroa? En todellakaan tiedä.

Mitä mieltä olet muotikuureista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Suomen vanhin Alasti-klubi

Katselin työmatkalla lähiuimahallin päätyseinän kattavaa ikkunaa, jonka näkymän täyttivät sinisenä hehkuvat radat. Kaipasin uimista. Mutta sitten muistin, että ennen altaaseen pääsyä pitäisi taas kohdata alastomuus silmästä silmään, vaikka eihän se meille suomalaisille ole ennenkään ongelma ollut.
DSC_0513Tuntuu vähän syntiseltä ajatella alastomuutta uimahallissa, sillä senhän pitäisi olla luonnollista ja kohdentamalla huomion alastomuuteen siitä nimenomaan tekee erityistä, joidenkin mielestä jopa likaista. En ole tirkistelijä tai siveydensipuli, mutta uudelleen alkanut uintiharrastukseni on saanut minut pohtimaan paikkasidonnaisen alastomuuden sääntöjä.

Viimeksi uimahallissa käydessäni en tiennyt, mihin katsoa. En halua tuijottaa enkä olekaan kiinnostunut tirkistelemään muita, mutta on silti hankalaa puhua tuntemattomalle ja katsoa silmiin aivan vierasta ihmistä, joka seisoo edessäni ilkosiltaan. Jotkut jynssäävät itseään estoitta pesusienillä ja suorastaan tanssahtelevat suihkuhuoneen ja saunan välillä. En tiedä, ihailenko sellaista vapautta, mutta on kai hyvä, jos elämässä on yksi rajoite vähemmän.

En usko, että kanssauimareita kiinnostaa alaston vartaloni, mutten silti pysty olemaan vapautunut tai ajattelematta alastomuutta. En pysty kekkuloimaan vapautuneesti ilman rihman kiertämää tai estoitta ähkimään märkää uimapukua nahkealle iholleni suihkussa tissit heiluen ja takapuoli paistaen muille suihkuttelijoille. Siinä samassa pitäisi vielä smalltalkata vieraiden kanssa ja käydä syvällisiä keskusteluita kaverin kanssa. Että tässä me vain suihkuttelemme alasti ja juttelemme kuluneesta päivästä ja elämänkiemuroista niin kuin aina ennenkin – vain vaatteet puuttuvat. Ja sen pitäisi olla ihan luonnollista!

Onhan se luonnollista. Alastomuus on luonnollista, mutta yhtä lailla on täysin luonnollista, että alastomuus nolottaa. Ehkä ongelma on se, että alastomuus käsitetään muuten yksityiseksi ja piilotettavaksi, jolloin yhtäkkinen avoimuus ja paljaus hallissa tuntuu ahdistavalta. Suomalaisen ystävyyden pitäisi venyä rajoihin, jossa on aivan sama, onko päällä pilkkihaalari vai vain vaahdon jämät suihkugeelistä.

Ihmettelen myös alastomuuden hyväksynnän tilasidonnaisuutta. Ottaen huomioon kuinka paljon alastomuutta rajoitetaan, on erikoista, että uimahalleissa onkin yhtäkkiä täysin normaalia hipsiä ympäriinsä alasti. Puhumattakaan Helsingin Yrjönkadun uimahallista, jossa alastomuus on tuotu suihkutiloista uintiradoille, sillä hallissa voi alastonvuoroilla polskia aivan ilkosiltaan.

Kun oikein tarkasti ajattelee, tuntuu vähän hölmöltä, että ilman minkäänlaista ongelmaa olisi riisuuduttava tuntemattomien tai puolituttujen edessä luonnollisesti vain siksi, että ympärillä on kaakeloituja seiniä ja haisee kloori, mutta uimarannalla sama toiminta on itsensäpaljastelua. En siis missään nimessä kannusta ihmisiä viuhahtamaan, mutta en ymmärrä, miksi yhtäkkiä alastomuudesta tulee luonnollista, kun hiekkaranta vaihtuu kaakelikoppiin.

On tietysti ymmärrettävää, että uimahallien on tarkoitus palvella mahdollisimman suurta joukkoa, ja silloin ei todennäköisesti ole mahdollisuutta muuttaa käteviä ryhmätiloja yksityisyyttä vaaliviksi spa-osastoiksi. Kun kuitenkin ajattelee ihmisen oikeutta yksityisyyteensä, koettelevat joukkoalastomuustilat häveliäisyyden rajoja. Ei uimahalliin ole pakko mennä, mutta niin kauan kuin minishortsit kadulla ja paitojen alta paistavat nännit kohahduttavat, tuntuu oudolta, että uimahallissa pitäisikin osata olla luonnonlapsi siitä hetkestä, kun pyyhe lentää naulaan ja kalkkeutuneen suihkun hana aukeaa.

Pidätkö alastomuutta sallituissa joukkotiloissa luonnollisena? Pystytkö itse käyttäytymään täysin luonnollisesti?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa