Lukuharrastus uuteen ja turvalliseen nousuun e-kirjoilla

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen jälleen kerran saanut itseni kiinni palvomasta fyysistä kirjaa, vaikka samaan aikaan olen pikkuhiljaa antautunut oikeasti nykyteknologialle ja saanut viimeiset kirjaelämykseni ääni- ja e-kirjasovelluksista. Tällä hetkellä käytössäni on *BookBeat, josta olen nautiskellut lukemattoman määrän dekkareita loppukesän aikana.

bookbeat_kunkuningaskuolee_ennenaamukahviaeivoi

Nopeat ja uskolliset

Piti kulua aika monta vuotta, että uskalsin päästää irti alustakeskeisyydestä kirjamaailmassa. Kirjallisuusihmisenä suorastaan jumaloin painettuja kirjoja, ja suurin unelmani onkin oman sellaisen julkaiseminen. Harrastusnäkökulmasta katsottuna painetut kirjat eivät kuitenkaan ole olleet kovin kannattavia: joko niitä täytyy jonottaa ikuisuus kirjastosta tai ostaa kalliisti kirjakaupasta.

Siirryin kevään aikana käyttämään ääni- ja e-kirjapalveluita entistä enemmän, sillä korona sulki kirjastot, ja vaikka kaupunkien ja kuntien tarjoama ilmainen palvelu onkin maailmanluokan keksintö, ei tällä hetkellä tunnu mielekkäältä lainata kirjoja julkisilta paikoilta. Digitaalisessa muodossa kirjat ovat myös saatavilla nopeasti ilman rajoitettuja kopiomääriä. Viimeisen viikon aikana olen lukenut *BookBeatista neljä kirjaa, joista yksi julkaistiin vasta muutama päivä sitten.

Vaikken ole koskaan kärsinyt minkäänlaisista lukivaikeuksista, en ole pitänyt itseäni järin nopeana lukijana. Huomaan kuitenkin suorastaan ahmivani e-kirjoja, mihin suurin syy voi toki olla se, että mobiililaitteen valo aktivoi silmää. Aina se ei tietenkään ole hyvä asia, mutta liiemmin iloa ei tuo sekään, että nukahtaa jo muutaman sivun ääreen fyysistä kirjaa lukiessa. Nopeasta tahdista huolimatta olen ollut e-kirjojen äärellä nimenomaan keskittyneempi kuin sidottua laitosta lukiessa, sillä kun puhelimen näytöllä on kirja, ei luuria muuten voi räplätä.

Käytän *BookBeatia yksin Premium-versiona 16,90 €/kk, mutta vähemmän lukevat voivat hankkia *Basic-tilin, jossa lukea ja kuunnella voi 20 tuntia kuukaudessa hintaan 9,99 €/kk. Saatavilla on myös perhetili, johon lisäprofiilin voi ostaa hintaan 4,90 €/kk. Profiileja voi olla samanaikaisesti jopa viisi. Kielimuurikaan tuskin muodostuu ongelmaksi, sillä palvelu tarjoaa lukemista niin suomeksi ja ruotsiksi kuin englanniksi ja saksaksi.

kunkuningaskuolee_bookbeat_ennenaamukahviaeivoi

Synkkä, samanlainen maailma

Kirjat eivät ole missään nimessä yhdentekevä asia minulle, joten myös ääni- ja e-kirjapalveluita käyttäessäni toiminnassani on selvä logiikka. Minulle digitaaliset kirjapalvelut ovat viihdettä, kun taas asiasisällön haluan nauttia paperisena. Siitäkin huolimatta, että palvelussa on saatavilla runsaasti tietokirjoja ja muita ajankohtaisteoksia.

Kaikista eniten luen siis digitaalisena dekkareita, jotka tuovat kaivattua jännitystä muuten niin tylsään elämääni, vaikka ei kai tätä saisi sanoa ääneen, sillä muuten kohta rysähtää. Välillä ihmettelen itsekin, miten jaksan vuodesta toiseen lukea samantyylisiä, kevyitä dekkareita, mutta tuttuus tuonee turvaa ja lepoa aivoille. Vuosien saatossa tosin kehittyy jo niin taitavaksi lukijaksi, ettei mikään loppuratkaisu yllätä.

Dekkareille ja trillereille on *BookBeatissa oma kategoria, jota kannattaa tutkia ennakkoluulottomasti, sillä sen avulla tutustuin myös myöhemmin esiteltäviin suosikkeihini.

lahkomurhat_bookbeat_ennenaamukahviaeivoi

BookBeat-suosituksia

Elina Backman: Kun kuningas kuolee (Otava 2020)

Ihastuin Elina Backmanin Kun kuningas kuolee -esikoisdekkariin kovasti, vaikka sen asetelma onkin hyvin perinteinen pahat sedät -tarina. Kun kuningas kuolee sijoittuu kesäiseen Hartolaan, joka on virkistävä miljöövalinta pääkaupunki- ja Tampere-keskeisessä dekkarimaailmassa. Teos on mukaansatempaava sekoitus historiaa, pienen kaupungin salaisuuksia ja rakkautta. Kun kuningas kuolee on luettavissa *BookBeatissa.

Eva Frantz: Tästä pelistä pois (Kustantamo S&S 2020)

Mikä onnenpäivä! Kun aloitin BookBeatin käytön, huomasin, että Eva Frantzin kolmas Anna Glad -dekkari Tästä pelistä pois oli juuri ilmestynyt. Menestyneen jääkiekkoilijan ja kadonneen kylähullun tarinoita yhdistelevä Tästä pelistä pois on perusvarma dekkari, ja mahdollisesti jopa mieleenpainuvin dekkarisarjan tähän mennessä ilmestyneistä osista.

Frantzin muita Anna Glad -dekkareita ovat Sininen huvila (Kustantamo S&S 2017) ja Kahdeksas neito (Kustantamo S&S 2018). Kaikki sarjan teokset ovat saatavilla *BookBeatissa.

Gabriella Ullberg Westin: Murha Hudiksvallissa -sarja (Harper Collins Nordic 2014–)

Gabriella Ullberg Westinin dekkareiden päähenkilö on Hudiksvallista kotoisin oleva nelikymppinen rikostutkija Johan Rokka. Sarjan ensimmäinen osa Yksinäinen perhonen (2014) jää varsin vaisuksi, pitkäveteiseksi ja ennalta arvattavaksi perusdekkariksi, mutta Juoksupojassa (2016) on jo yritystä. Kolmas osa on vuonna 2017 ilmestynyt Pahan asiamies, jota en ole vielä ehtinyt lukea.

Ullberg Westin nimittää teoksiaan ’erotic crimeksi’, mikä tosin selvisi minulle vasta lukukokemuksen puolivälissä etsiessäni netistä tietoa kirjailijasta. Ihmettelin jo aiemmin varsin yksityiskohtaisia, juonesta irralliseksi jääviä seksikohtauksia, mutten antanut niiden häiritä. Ullberg Westin voisi hyvin lopettaa erotic crime -näkökulmasta kiinni pitämisen, sillä mitään lisäarvoa se ei kirjaan tuo. Dekkarit dekkareina, erotiikka erotiikkana.

Ullberg Westinin Johan Rokka -dekkarit voi niin ikään lukea *BookBeatissa.

Voit testata *BookBeat-Premiumia maksutta kahden viikon ajan, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Premium-tilillä voit kokeilujakson aikana kuunnella ja lukea kirjoja niin paljon kuin haluat.

Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.

Oletko alustauskollinen? Vaikuttavatko e-kirjat lukunopeuteesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Juhlajärjestäjän muistilista

Tämä kesä on poikkeustilasta huolimatta täynnä ihania juhlia, joista kaikkiin en ehdi edes osallistua. Eniten aikaa ovat vieneet – hyvällä tavalla – vanhempieni syntymäpäiväjuhlat ja ystäväni polttarit, ja vielä myöhemmin kesällä luvassa on yhdet häät. Juhlat tuovat kaivattua valoa arkeen, vaikka ne vaativat aina veronsa. Onneksi samat periaatteet pätevät joka kemuihin!juhlajärjestäjän_muistilista_ennenaamukahviaeivoi

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa.

Mieti, minkä näköiset juhlat päivänsankari haluaa. Pahimmat mokat voinee tehdä polttarisuunnittelussa, sillä etenkin menneinä vuosina juhlia ovat leimanneet mauttomat pukuleikit ja juhlakalun nolaaminen. Mikäs siinä, jos sankari sellaisesta nauttii ja on viimeisen päälle heittäytyjä. Olipa kyseessä millaiset kemut tahansa, kannattaa sankarin toivetta kunnioittaa vierasmäärän, juhlapaikan, ohjelmanumeroiden ja tarjottavien suhteen.

Aseta selkeä ilmoittautumispäivämääräraja.

Selkeä ilmoittautumispäivämäärä auttaa sekä tarjottavien suunnittelussa että istumajärjestyksen pohtimisessa. Ilmoittautumisajasta kiinni pitäminen on järjestäjän kunnioittamista. Pakko kuitenkin myöntää, etten itse ole asettanut järjestämiini juhliin ilmoittautumisaikarajaa, sillä en halua sitouttaa ihmisiä juhliin väkisin. Yllätysperumisia tulee aina, vaikka olisi asettanut minkälaiset ilmoittautumisrajat. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen harmillisia tarjottavien suunnittelemisen kannalta ja edistävät siten hävikkiä.

Älä ali- tai yliarvioi tarjottavien määrää.

Ylimitoitan aina tarjottavat – ja niin tälläkin kerralla. Tarjottavien oikea määrä sekä säästää lompakkoa että vähentää hävikkiä. En kuitenkaan halua joutua tilanteeseen, jossa ruoka tai juoma loppuu kesken, vaikka samaan aikaan juhlia ei voi järjestää siten, että kaikkea pitää olla kaikille niin paljon kuin mahdollista. Tosiasia, kun kuitenkin on se, ettei jokainen vieras syö kaikkea, ja aikuiset ihmiset pärjäävät kyllä, vaikka jäisivät tietystä piirakasta paitsi. Marttojen sivuilla on ohje, jonka mukaan teinit syövät eniten suosikkejaan ja miehet suurempia annosmääriä, mutta minusta tämä on loppujen lopuksi täysin yksilöllistä.

Ota huomioon erityisruokavaliot.

Pidän moukkamaisena sitä, jos erityisruokavalioita ei huomioi juhlissa. Olen ollut itse niin monesti kekkereissä, jossa ainoa tarjottava minulle on ollut peruna tai kuskus vihersalaatin kera. Ymmärrän tosin sen, että aina ihan kaikkia toiveita ei ole mahdollista huomioida, mutta esimerkiksi maidoton, munaton, pähkinätön ja gluteeniton leivonta on nykyään erittäin helppoa ja edullista, joten suurta päänvaivaa pienen huomioinnin ei pitäisi aiheuttaa. Myös kasviproteiinien saatavuus on huipussaan. Erityisruokavalioiden huomiointi on yksinkertaisesti helposti toteutettava, kohtelias ele, joka nostaa monen vieraan viihtyvyyttä.

Porrasta vieraiden saapuminen.

Porrastamisessa on puolensa. Yhteinen alkumalja tai ruokailun aloittaminen voi jäädä toteuttamatta, mutta toisaalta etenkin poikkeusaikoina porrastaminen voi olla järkevä, turvallisuutta lisäävä valinta.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero.

Suunnittele vähintään yksi ohjelmanumero. Ai, että vihaan väkinäisiä leikkejä ja pakollista osallistumista! Mutta kyllä vain niin on, että monesti ohjelmanumero piristää juhlia ja luo niihin ryhtiä. Vanhempieni 60-vuotisjuhlissa esiintyi taitava serkkuni itämaisella tanssikoreografiallaan. Suunnittelemastani polttariohjelmasta voi lukea tuoreesta vinkkipostauksesta. Tietokilpailuintoilijana pidän myös visaa erittäin varmana ohjelmanumerovalintana.

Vältä konfliktit ja poliittiset väännöt.

Minkäänlainen kränä ei kuulu juhliin. Vaikka kuinka kiristäisi vannetta, pitäisi jokaisen pystyä työntämään se syrjään juhlien ajaksi. En siis mitenkään voi ymmärtää ja hyväksyä sitä, jos juhlissa alkaa tapella. Se ei yksinkertaisesti kuulu iloisiin kekkereihin. Aiheita ei tarvitse vältellä, mutta leikki kannattaa jättää hyvissä ajoin kesken.

Mitkä ovat sinun juhlaperiaatteesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tehtäviä polttareihin helppoa morsiussaunaa unohtamatta

Viime viikonloppuna vietimme riemukkaat ja helteiset polttarit, joilla onnistuin yllättämään ystäväni täydellisesti. Koska kesä on kovaa vauhtia käynnissä ja polttarisesonkikin alkaa elpyä, jaan parhaat ja huolella suunnitellut ohjelmanumerot meidän kaveriporukkamme polttareista. Kilpailut sopivat tietysti myös muihin juhliin.
tekemista_polttareihin_ennenaamukahviaeivoi

Skumppajooga

Skumppajooga – mikä tahansa juoma kädessä – on mahtava aloitus polttaripäivälle. Joogan on tarkoitus rauhoittaa ja tässä tapauksessa myös naurattaa. Todellisille joogahaille se voi tarkoittaa päivän treeniä, mutta muille se on kevyttä hassuttelua ja kehon lämmittelyä. Ohjasin skumppajoogan YouTubessa julkaistun Insider-kanavan uutisklipin perusteella.

Jos ei ole kokenut joogaaja, tunne omaa kehoaan tai on alkoholin vaikutuksen alaisena, on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta.

Photobooth

Ajattelin vuosia, ettei ole mitään tylsempää kuin sieluttomat photobooth-kyltit eli suomeksi pahviset kuvauspisterekvisiitat. Koska kuitenkin halusin, että ystäväni juhlissa otetaan runsaasti kuvia, päätin askarrella photobooth-välineet itse. Askartelutarvikkeisiin meni kynien ja keppien kera 11 euroa, jolla valmistin ainakin 10 erilaista kylttiä. Kylteissä oli porukan yhteisiä sanontoja ja meille räätälöityjä lentäviä lauseita. Toimii!

Ystäväkirja

Juhlakaupoissa on myynnissä polttareihin tarkoitettuja ”Goodbye Ms, Hello Mrs” -logolla koristeluja tyhjiä kirjoja. Sellaisenaan ne toimivat ajatusten kirjauspaikkana ja vieraskirjana, mutta jos jaksaa nähdä vähän vaivaa, saa sinne taltioitua ihania muistoja polttareista ja niiden suunnittelusta. Minun koristelemaani kirjaseen tuli polttaripäiväkirja, ohjelmarunko, juhlien oheismateriaalia, ystäväkirjasivut kaikista vieraista ja valokuva-albumi, jonka morsian saa täydentää kehitettävillä kuvilla. Vaikka siis tietotekniikka tuhoaisi polttaritiedostot joskus, on jäljellä aina fyysinen muisto.

tekemistä_polttareihin_ennenaamukahviaeivoi_2

Aarteenetsintä

Kun olin lapsi, syntymäpäiväjuhlissa oli lähes aina avaimen piilotusleikki, jolloin ilmassa raikui lopulta ”lämpenee, polttaa” ja ”viilenee”. Enpä olisi uskonut, että vielä aikuisenakin voi innostua aarteenetsinnäksikin kutsutusta leikistä. Ohjelmanumeroon on helppo yhdistää myös kuvalahja, joka meidän juhlissamme oli polttarisankarin tulevan aviomiehen kuvalla koristeltu pullo. Niinpä etsimme siis morsiamen kadonnutta aviomiestä.

Polttaribingo

Suunnittelin itse mökkiympäristöön, polttariteemaan ja ystäviemme yhteiseen historiaan sopivan polttaribingoruudun. En valitettavasti voi jakaa sitä blogissani, mutta hyviä bingokohtia ovat esimerkiksi ”joku hyppää pommin veteen”, ”morsian puhuu lapsista”, ”morsian röyhtäisee”, ”morsian itkee” – näin muutamia mainitakseni. Bingo etenee illan ja tapahtumien mukaan.

Jos porukassa on bingosta muuten innostuvia, hauska idea olisi myös juontaa kuvabingo, johon voisi kätkeä joko piirrettyjä kuvia, tulostettuja valokuvia tai palasia yhteisistä muistoista, jotka muodostaisivat rivejä. Tällöin bingo suoritetaan, kuten ennen vanhaan bingohalleissa huutamalla.

Jätesäkkipukukilpailu

Ostin vuonna 2019 Tokmannilta vaaleanpunaisia jätesäkkejä, jotka ovat niin kauniita, ettei niitä tekisi edes mieli käyttää roskapusseina. Vaikka ne tulivat käyttöön myös siihen tarkoitukseen, järjestin polttareissa myös jätesäkkipukukilpailun.

Toteuttamisvaihtoehtoja on kaksi. Jos vieraat eivät ole vielä nähneet morsiamen mekkoa, voi heitä pyytää suunnittelemaan asun, joka on heidän mielestään mahdollisimman lähellä morsiamen tulevaa, oletettua mekkoa. Toinen vaihtoehto on se, että jokainen suunnittelee jätesäkistä mahdollisimman hienon mekon, ja morsian valitsee niistä mieluisimman ’hääpuvukseen’.

Jätesäkkipukukilpailu ei valitettavasti ole ekologisin polttarileikki.

Hääaiheinen Alias

Keksin päästäni niin monta hääaiheista sanaa kuin vain pystyin. Teemasananselityspelit sopivat hyvin monenlaisiin juhliin, ja voisin ottaa tämän käyttöön myös syntymäpäivillä ja työyhteisön kekkereissä. Sananselityspeli päivänsankarista tai työpaikan pähkähulluista päivistä kuulostaa viihdyttävältä!

Hääaiheiset Alias-sanat on nähtävillä jutun lopussa kommenttikentässä!

tekemistä_polttareihin_ennenaamukahviaeivoi_3

Pahvilaatikkotwerkkaus

Jos juhlissa on tanssista innostuvia ihmisiä, on pahvilaatikkotwerkkaus hyvän mielen liikuntahaaste. Me täytimme pienet pahvilaatikot pingispalloilla, leikkasimme laatikkoihin pienen suorakulmion mallisen reiän sekä kiinnitimme lanteille sidottavat nauhat pahvilaatikkoihin. Teimme lootia kaksi, ettei kenenkään tarvitsisi heilua yleisön edessä yksin. Meidän juhlissamme pahvilaatikkotwerkkaus oli samaan aikaan suoritettava haaste, jossa nopeampi voitti, mutta miksei tuloksia voisi mitata myös sekuntikellolla.

Kurkkuviesti

Kurkkuviesti on villitsevä nopeuskisa! Joukkueet järjestäytyvät jonoihin, ja yksi suorittaja kerrallaan kuljettaa kurkkua jalkojensa välissä tietyn matkan. Viestikapulana toimiva kurkku vaihtaa viejää ilman, että kukaan koskee siihen käsillään. Mitä enemmän osallistujia on, sitä vaikeammaksi tehtävä muuttuu. Etenkin tietysti illan lopussa.

Kurkkuviesti vaatii läheisyyttä, joten porukan täytyy olla oikeanlainen, ettei kenellekään tule epämukava olo. Muutenkin juhlissa on hyvä muistaa, ettei ketään pidä pakottaa mihinkään ohjelmanumeroon, sillä se ei luo kuin pahaa mieltä kaikille. Kieltäytyminen elämässä on aina sallittua!

Pullonpyöritys

Voi olla, että vielä jonakin päivänä naimisiin menee sukupolvi, joka ei ole kuullutkaan pullonpyörityksestä, mutta minulle se on ihanan nostalginen tuulahdus lapsuudesta. Näin aikuisena sen avulla voi päästä erittäin syvällistenkin kysymysten äärelle tai sitten vaihtoehtoisesti aivan pähkähulluihin tehtäviin. Pullonpyöritys sopii hetkiin, jolloin aurinko on jo laskenut ja laiturilla istuvat illan viimeiset juhlijat.

Jos haluaa visuaalisesti näyttävämmän, mutta samankaltaisen ohjelmanumeron, voi hankkia prosecco pong -juomapelin juhlakaupasta. Lasien pohjiin voi kiinnittää tehtävälappusia, jotka on helppo räätälöidä kyseessä olevalle juhlaporukalle sopiviksi.

Morsiussauna

Kun suunnittelimme polttareita, halusimme ehdottomasti järjestää morsiussaunan. No, saunahetki ei aivan niin intensiivinen ollut kuin olisi voinut kuvitella, sillä illan väsy painoi jo monia. Suunnittelin kuitenkin juhliin morsiussaunan, jonka toteuttaminen on helppoa, ei vaadi suuria investointeja tai aiheuta valtavaa sotkua. Pyydän etukäteen jo anteeksi kansanperinteen taitajilta, sillä olen ottanut hieman omia vapauksia.

  • Saunaan laitetaan koivunoksia tuomaan hyvää naimaonnea.
  • Lisäksi lauteille asetellaan pisteleviä oksia, esimerkiksi kuusesta, muistuttamaan morsianta siitä, ettei elämä ole aina helppoa.
  • Ensiksi saunaan menevät naimattomat ja sen jälkeen rouvat. Meidän porukassamme ei ollut yhtäkään jo avioitunutta, joten päätin, että ensiksi saunaan menevät ne, jotka eivät halua naimisiin, ovat yksineläjiä tai avioituvat vasta joskus kaukana tulevaisuudessa. Kun ensimmäinen porukka on saunonut morsiamen kanssa ja poistunut saunasta, saa morsian seurakseen mahdolliset rouvat, pian tai lähitulevaisuudessa avioituvat ja ylipäätään naimisiin haluavat.
  • Jotta vanha suola ei janota, ripotellaan morsiamen päälle suolaa.
  • Morsianta vihdotaan lujaa, jotta synnit tarttuvat vihtaan. Tämän voinee korvata koivunoksilla, jotka on jo muutenkin kuljetettu saunaan.
  • Morsian heittää löylyä niin monta kertaa kuin on ollut entisiä heiloja. Viimeinen kauhallinen eli loppukiulu on aviomiehelle.
  • Morsiamelle tehdään kahvikuorinta, jotta tulevan vaimon luonne pehmenee.
  • Hänen päälleen voidaan sivellä hunajaa, joka tuo makeutta ja hedelmällisyyttä. Jos ei halua sotkea hunajalla, luulen, että saunatontuille riittävät sokerikiteetkin.
  • Kesken saunomisen morsiamen päälle kaadetaan lasi kylmää vettä muistuttamaan siitä, että avioliitossa tulee yllättäviä vaiheita.
  • Morsiamen vaatteet käännetään väärinpäin hänen ollessa saunassa. Kun hän näkee vaatteensa, kertoo reaktio siitä, minkälainen tulevan vaimon luonne on avioliitossa.
  • Kun saunasta poistuu, kaadetaan pesuvedet huolella pois. Se symboloi painolastien taakse jättämistä.
  • Morsian juoksee saunan jälkeen sen ympäri ja sylkee mielestään kaikki entiset heilat. Halutessaan nimet voi kailottaa myös ääneen. Lopuksi hän pulahtaa järveen, jotta sulhot varmasti jäävät sinne. Polttariseurue voi samalla pitää meteliä, jotta pahat henget lähtevät, mikä takaa onnistuneen hääpäivän.
  • Saunan jälkeen morsiamen tukka letitetään samalla, kun itkuvirsi soi. Tällöin morsiamen ei tarvitse itkeä avioliiton aikana. Itkuvirsien mestareita ovat vanhat karjalaisnaiset, joten internet tarjoaa varmasti oikein hyviä kipaleita morsiussaunan päätökseen.

Jos kaipaat muita puuhavinkkejä aikuisten juhliin, kannattaa tutustua hyvän tuulen mökkiolympialaisiin.

Mitä sinun polttareissasi tapahtui? Löysitkö mieluisia tehtävävinkkejä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Tv-sarjat, jotka tekivät lähtemättömän vaikutuksen minuun

Jaoin teille tovi sitten kirjoja, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen minuun. Vaikka olen aina ollut enemmän ’se lukeva tyttö’, ovat tv-sarjat olleet tärkeä osa kulttuurinautintoani jo teini-iästä lähtien. Näitä sarjoja muistelen vieläkin!
tv-sarjat_ennenaamukahviaeivoi

Team Ahma

Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Taneli Mäkelän Team Ahma (1998–2007) on yksi varhaisimpia tv-sarjoja, jotka muistan lapsuudestani, jos Muumeja ja Pikku Kakkosta ei oteta huomioon. Jotkut vitsit Team Ahmasta jäivät elämään perheeseemme, ja saatamme viljellä niitä vielä lapsuudenystävänikin kanssa. Jos nyt katsoisin Team Ahman uudelleen, voisi taika olla kadonnut. Hauska yksityiskohta on se, että äitiäni kutsutaan edelleen Hjördikseksi sarjan toisen päähenkilön Alpon (Taneli Mäkelä) tädin (Jope Ruonansuu) mukaan.

Seitsemän

Ilkka Vanteen ohjaama Ylellä nähty Seitsemän (2001) oli ensimmäinen niin sanottu aikuisten draama, jota seurasin ja jota pystyin jokseenkin analysoimaan. Osa sarjasta tosin avautui minulle vasta, kun katsoin sen uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Rivitaloyhtiöön osuvasta kimppaloton päävoitosta kertova 12-osainen draama käsittelee hienosti jättipotin vaikutuksia ihmiseen ja ihmissuhteisiin. Lottovoitosta ei sen koomin ole tehty yhtä hyvää kulttuuripläjäystä, sillä esimerkiksi Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -romaanin (2014) elokuvaversiointikin (2018) jää vaisuksi vetkutteluksi ilman oikeaa tunnetta.

Seitsemän on katsottavissa Yle Areenssa.

Maalaiskomediat

Kesä tuoksuu aina Maalaiskomedioilta! Tuijotin kuvitteellisesta Kuusniemen kunnasta kertovaa draamaa aina loma-aamuisin, kun jäin yksin vanhempien lähdettyä töihin. Muistelen edelleen kaiholla sitä, miten aurinko paistoi, miten herkullisilta kurkkuvoileivät maistuivat ja miten vietin päivän kevyessä paitulissa. Tärkeimpiin tv-sarjamuistoihini liittyvätkin kiinteästi nimenomaan henkilökohtaiset muistot, usein kesä ja lapsuusvuodet. Maalaiskomediat (1998–2007) ovat melko ajattomia, mutta harvoin ajan puremalta voi välttyä täysin. Siksi olen päättänyt jättää sarjan taakseni ja pitää kauniit kesämuistot itselläni. Erityiskiitoksen sarja saa huikeista henkilöhahmoista ja terävistä stereotypioista, jotka nauravat meille pöhköille suomalaisille. Maalaiskomedioita ilmestyi yhteensä neljä: Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja.

Kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenasta.

Tahdon asia

Tahdon asia (2005) on mahdollisesti paras suomalainen televisiosarja, jonka olen koskaan nähnyt. Johanna Hartikaisen käsikirjoittama ja Johanna Vuoksenmaan ohjaama sarja kertoo Kauniaisissa asuvasta perheestä, joka ajautuu kriisiin perheen isän rakastuessa toiseen naiseen. Samassa sopassa ovat naapurit ja perhetutut. Tahdon asiassa parasta on terävä dialogi, taitavasti rakennetut henkilöhahmot ja upea draamankaari. Ei siis ihme, että olen nähnyt sarjan useita kertoja, vaikka harvoin jaksan tuijotella samoja sisältöjä vuodesta toiseen. Tahdon asian ydin vain kestää!

Kadonneet

Ylen Kadonneet-sarja (2006–) muutti merkittävästi minua. Koska en lapsena saanut katsoa Poliisi-TV:tä, oli Kadonneet ensimmäinen kosketukseni alan sisältöihin, vaikka katoaminen ei aina rikosta tarkoittaisikaan. Sarja vei minut mukanaan ja innosti katsomaan myöhemmin nettiarkistoista myös Rikostarinoita Suomesta (2001–) ja Rikostarinoita historiasta (2008). Nykyään voisi kai sanoa, että tosielämän mysteerit ovat yksi merkittävimmistä genreistä, joita sekä luen että katson. Välillä huomaan ahdistuvani raskaista tarinoista, ja pidän jollakin tapaa vääränä myös sitä, että haen jännitystä elämääni jonkun toisen tragedialla. Katoamistapaukset ja rikosmysteerit kiehtovat kuitenkin siksi, että ne osoittavat, miten haavoittuvainen ihmiselämä on ja miten kuljemme täällä niin vähän aikaa.

Kadonneet-jaksoja voi katsoa edelleen Ylen Elävästä arkistosta ja Areenasta.

Mitkä tv-sarjat ovat tehneet suurimman vaikutuksen sinuun? Löytyikö listalta omia suosikkeja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Turvallista kotimaanmatkailua ääniaalloilla – testissä Nextory

*sisältää mainoslinkkejä

Matkahaaveeni siintävät jo horisontissa, mutta niiden toteutumista ennen täytyy pysytellä visusti Suomi-neidon helmojen katveessa. Vaikka kotimaanmatkailua on tuettava enemmän kuin koskaan, voi matkan suorittaa turvallisesti ja virtuaalisesti ääni- ja e-kirjasovelluksilla. Romaanien miljöissä pääsee nimittäin uskomattoman laajasti tutustumaan Suomeen. Tässä tulevat omat suosikkini!
nextory_ennenaamukahviaeivoi_1nextory_ennenaamukahviaeivoi_2nextory_ennenaamukahviaeivoi_3

Olisi varmasti parasta sanoa, ettei lukukokemuksen kannalta sukupuolella tai paikalla olisi merkitystä, mutta minulle on. Vaikka luen paljon ja monipuolisesti, dekkareiden suhteen olen erittäin nirso. Tätä juttua kirjoittaessani huomasin, että toden totta luen vain naisdekkaristeja, joiden sarjojen päähahmo on etelässä seikkaileva nainen.

Vaikka haluan ehdottomasti kannustaa kaikkia käyttämään turvallisesti kotimaan palveluita kesällä, sijoittuvat minun matkailu- ja lukuvinkkini tottumuksieni mukaisesti Suomi-neidon helmaan. Ei se tosin aivan huono idea ole! Ehkäpä tänä kesänä kannattaakin virtuaalimatkailla etelässä ja käydä oikeasti pohjoisessa, sillä sinne ei pääse aina edes dekkarin kyydissä – saati saa aikaiseksi muuten lähteä, me etelän laiskamadot.

Espoo

Tuija Lehtisen eläköitynyt kuusikymppinen rikostutkijahahmo Erja Repo asuu espoolaisessa tornitalossa, mutta selvittää rikoksia tähän mennessä ilmestyneissä dekkareissa myös Ruotsissa ja Kreikassa. Tarkkasilmäiset tunnistavat varmasti Espoon tutut kulmat Revon tutkimuksista.

Sarjaan kuuluvat Väärä vainaja (2016), Viesti menneisyydestä (2017), Kuollut jättää jäljen (2018) ja Tornin naakat (2019). Näistä ensimmäinen ja viimeinen on luettavissa *Nextoryssä.

Turku

Ellen Lähde on Eppu Nuotion Ellen Lähteen tutkimuksia -sarjan Turun Port Arthurissa asuva päähenkilö, joka Lehtisen Revon tavoin tosin päätyy niin Andalusiaan kuin Berliiniin asti. Nuotion kuvailema Portsa on idyllinen ja vastannee todellisuutta hyvin. Vaikka faktoissa pysyminen ei välttämättä nosta miljöön arvoa, lisää ainakin oman lukukokemukseni nautinnollisuutta se, että tiedän olevani todellisessa paikassa – olinpa mielikuvitusmatkalla tai en. Koko Ellen lähteen tutkimuksia -sarja on luettavissa *Nextoryssä: Myrkkykeiso (2017), Anopinhammas (2018) ja Elämänlanka (2020).

Helsinki

Helsinki-dekkareiden suurin kuningatar on eittämättä Outi Pakkanen, jonka Anna Laine -dekkareita on julkaistu niin valtava määrä, että niitä on jopa mahdotonta luetella. Jos pääkaupunkiseutu kauhistuttaa kesällä, pääsee Pakkasen dekkareiden mukana koluamaan Helsingin keskustan, Lauttasaaren ja lähialueet käsittämättömän tarkasti. Pakkanen on julkaissut teoksiaan 1970-luvulta asti, joten hänen tuotannossaan näkee kauniisti ajankulun. Maailma ei totisesti ole etenkään enää ennallaan, ja paljon on muuttunut yli 40 vuodessa. *Nextoryssa luettavissa on peräti 22 Pakkas-dekkaria.

Fiktiivinen kaupunki

Ei ole salaisuus, että viehätyn paljon ruotsin kielestä ja suomenruotsalaisesta kulttuurista. Toimittaja Eva Frantzin Anna Glad -sarja kuuluukin suosikkeihini, vaikka julkaistu on vasta kaksi osaa: blogikulttuuriin kantaa ottava Sininen huvila (2017) ja vanhoja koulumuistoja koluava Kahdeksas neito (2018). Frantz ei dekkareissaan paljasta, mistä kaupungista on kyse, mutta lukija voi tunnistaa suomenruotsalaisen pikkukaupungin stereotypioineen ja sijoittaa sen haluamaansa paikkaan kartalle. Frantzin Glad-dekkarit on myös saatavilla *Nextoryssä.

Paluu pohjoiseen

Jos kaipaa sittenkin pohjoisia maisemia ja naapurimaata, kannattaa *Nextoryssä nautiskella Åsa Larssonin Rebecka Martinsson -sarjaa, joka parhaillaan on katsottavissa ainakin C Moressa. Kiirunan Kurravaarassa asuvasta syyttäjä Martinssonista kertova ensimmäinen kausi perustuu Larssonin kirjoihin, toisen käsikirjoittamisessa Larsson on ollut mukana.

*Rekisteröitymällä Nextoryn käyttäjäksi saat 14 päivää maksutonta luku- ja kuunteluaikaa. Palvelussa ei ole sitovuutta, ja kirjoja voi lukea ja kuunnella niin paljon kuin haluaa. Nextory toimii myös offline-tilassa, joten jos kotimaassa tai ulkomailla joutuu internetyhteyksien ulkopuolelle, onnistuu nautiskelu silloinkin.
Maksuton aika koskee uusia käyttäjiä.

Vaikuttaako romaanin tapahtumapaikka kiinnostukseesi ja lukukokemukseesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Paras vuosi ikinä naurattaa räävittömyydellään ja ihastuttaa ikäproblematiikallaan

Kun on kasvanut ajatukseen siitä, että vapaus koittaa vasta eläkkeellä, on vaikea kuvitella irtautuvansa oravanpyörästä kesken kovimman vauhdin. Paras vuosi ikinä on kymmenenosainen katsaus kolmikymppisten ystävysten, parisuhteessa jätetyksi tulleen Miinan ja burn outin jälkeen irtisanoutuneen Karlan, välivuoteen, jonka ainoa tavoite on tarttua hetkeen pientä ’bucket listiä’ ja some-kanavaa unohtamatta.
hyvasti_karvaton_isukki-2_1Kuva: C More

Kun elämä alkaa muutenkin maistua puulta, mainostoimistossa työskentelevä Karla (Lotta Kaihua) ja Teemun (Joonas Kääriäinen) kanssa vietetyn 17 yhteisen vuoden jälkeen toisen naisen (Sara Soulié) vuoksi jätetyksi tullut Miina (Ella Lahdenmäki) ymmärtävät, ettei eläkepäiviä tarvitse alkaa odotella, sillä paras vuosi ikinä on järjestelykysymys, joka ei katso ikää. Naiset perustavat sarjan nimeä kantavan YouTube-kanavan, jonka kuvitteellisista videoista jaksot osin koostuvat.

Kirsikka Saaren ja Selma Vilhusen ohjaama, Jenni Toivoniemen yhdessä Saaren kanssa käsikirjoittama sarja on hengästyttävä kuvaus Karlan ja Miinan välivuodesta, jonka alkutavoitteita ovat huumeiden kokeileminen ja orgioihin osallistuminen. Näillä aktiviteeteillä sarjaa on myyty, mutta niihin liittyvät humoristiset kohtaukset jäävät lopulta ytimen ulkopuolelle – ja hyvä niin!

Paras vuosi ikinä jaksaa ansiokkaasti naurattaa jaksosta toiseen pienillä huomioilla kolmikymppisyyden monimutkaisuudesta ja siihen liittyvistä ulkopuolisten luomista odotuksista. Alastomuus tekee komediasta räävitöntä, mutta on toisaalta omiaan korostamaan sarjan sanomaa, koko elämän kokoista irti päästämistä. Jatkuva huumoritykitys on tosin välillä niin vauhdikasta, että päähenkilöiden samastuttavuus kärsii.

Pienistä kompastuskivistään huolimatta Paras vuosi ikinä on erinomaista tv-viihdettä erityisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin se haastaa katsojan miettimään omaa elämänkaartaan, ja toisekseen sarja käsittelee ikäproblematiikkaa häkellyttävän koskettavasti ja osuvasti.

Vanhimmat katsojat kenties kysyvät sarjaa katsoessaan, miksi ihmeessä kolmikymppisten pitää päästä vapaalle elämästään, sillä eihän ennenkään – muka – sellaista tarvittu. Eipä! Monet lähtivät perhe-elämää pakoon Ruotsiin tai jopa rapakon taakse. Henkilöhahmojen kanssa samaa ikäpolvea olevat puolestaan havahtuvat kenties itsekin siihen ajatukseen, ettei elämää tarvitse elää eläkeikää varten. Se, että vapaus koittaa vasta eläkkeellä, on itse asiassa aika musertava, etenkään kun eläkkeelle ei välttämättä pääse ikinä tai edes terveenä.

Miina vierailee sarjassa samassa talossa asuvan Marken (Seela Sella) luona halutessaan tehdä hyväntekeväisyyttä yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Käy ilmi, että Marke on kaikkea muuta kuin yksinäinen, ja hän käsittää ystävätoiminnan toisin päin. Vaikka vanhusten yksinäisyys on joidenkin mukaan yleistä, ei sitä kuitenkaan voi yleistää kaikkiin. Kohtaus osoittaa, ettei ikä eläkepelotteluista huolimatta ole yksitoikkoisen elämän tuomio.

Karla ja Miina heilastelevat sarjan aikana itseään nuorempien eli parikymppisten miesten kanssa, mikä tuo ikäkysymykseen vielä uuden ulottuvuuden. Feissari-Pietarin (Pietu Wickström) ja Karlan suhde lopahtaa, sillä Pietari kyllästyy Karlan henkisesti vanhaan ja piikikkääseen käytökseen. Hykerryttäviä hetkiä tarjoaa myös Karlan, Miinan ja Tanjan (Armi Toivonen) yhdessä Pietarin ystävien kanssa viettämä ilta, joka näyttää lempeästi saman sukupolven vastakkaisissa päissä olevien ikäryhmien koomisuuden. Elämän ei tarvitse olla ehdotonta maailman pelastamista tai keskittyä valuvien rintojen ympärille, vaan kenties se voisi olla jotakin niiden väliltä, olipa elämäntilanne mikä tahansa.

Liikoja paljastamatta sarjan viimeinen jakso antaa vihiä toisesta kaudesta tai luo vähintäänkin hyvät lähtökohdat sille, sillä loppuratkaisu, jota katsoja ei edes odota, osoittaa, mikä elämässä on usein on tärkeintä: pysyvyys ja rakkaus.

Paras vuosi ikinä on nähtävissä suoratoistopalvelu C Moressa.

Oletko välivuoden tarpeessa omasta elämästäsi? Minkälaisia ajatuksia Paras vuosi ikinä herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Myöhäisherännäinen äänikirjojen kimpussa: Miten käy lukukokemuksen?

*Käyttöoikeus saatu ilmaiseksi Storyteliltä

Ei ihme, että maassa vallitsevassa poikkeustilassa kirjastojenkin ollessa suljettuina ääni- ja e-kirjasovellusten suosio on kasvanut. Minä hyppäsin kelkkaan jo pari viikkoa sitten autuaan tietämättömänä siitä, kuinka pitkälle virustilanne kehittyisi. Minä, joka lähtökohtaisesti inhoan elektroniikkaa ja rakastan painettuja kirjoja enemmän kuin mitään uutta teknologiaa.
Storytel-original_SukulainenTekee oikein pahaa myöntää, kuinka käteviä ääni- ja e-kirjasovellukset ovat. Ensinnäkin siksi, että minutkin on kasvatettu siihen, että näytön tuijottaminen tuhoaa silmät ja surkastuttaa aivosolut. Toiseksi siksi, että koen painettujen kirjojen lukemisen äärimmäisen rentouttavana ja niiden hipelöimisen miellyttävänä.

Tänä hurjana keväänä Storytelin kaltaisten sovellusten toiminta ja hyödyt punnitaan, kun kirjastoonkaan ei ole mitään asiaa. Tavallisessa tilanteessa arvostan kirjaston palveluita kovasti, vaikka kirjojen yleinen hygienia on mietityttänyt jo ennen koko virustilannetta. Julkisten palveluiden käyttämistä ei myöskään helpota kyltymätön halu nauttia uutuuskirjoja, joiden jonotusajat kestävät kirjastossa kuukausia.

Jos nauttii elektronisesta lukemisesta tai kuuntelusta, on ääni- ja e-kirjasovellus hyvä ja äärimmäisen kätevä valinta. Tottumista se voi vaatia, eikä loppujen lopuksi sovi koskaan kaikille. Vaikka tilanne maailmassa on vakava, en silti koskaan olisi uskonut rakastuvani lukusovelluksiin hyvän saatavuuden lisäksi hygienian vuoksi. Luksuspalveluissakin lopulta korostuvat elämän peruspilarit – terveys, turvallisuus ja vapaus.

Vuokko korviin vai silmät tihruun?

Olen ehdottomasti e-kirjojen kannalla, sillä niiden avulla pääsee kaikista lähimmäksi paperisia teoksia, joita edelleen niin kovasti rakastan, vaikka tiedostan, että kustannusala on murroksessa niin kuin talous ja ansaintamallit muutenkin.

Storytelin sovellus estää ainakin minun laitteellani ylimääräiset häiriöt, joten viesti-ikkunat eivät ponnahda keskelle kirjan sivua lukuhetken aikana. Vaikka edelleen pohdin elektroniikan vaikutusta lukukokemuksen arvokkuuteen, on myös e-kirjaan helppo uppoutua, kun häiriötekijät on poistettu alustalta. Itse asiassa keskittyminen voi olla jopa syvempää kuin painettuun kirjaan, sillä sitä pidellessä vieressä yleensä makaa itse paholainen eli luuri, jonka houkuttavat piippaukset ovat alati tarjolla. Kuulostaa nurinkuriselta, mutta toimii.

Tunnustan, etten olisi kuunnellut ensimmäistäkään äänikirjaa, jos kaikki minua kiinnostaneet teokset olisivat olleet saatavilla e-kirjana. Jouduin siis kuuntelemaan Sukulainen-dekkarin, mutta kokemus oli flunssaisena ihan kelpo, vaikka nukahdin toistuvasti kirjan ääreen. Kuunteleminen helpottui, kun käänsin nopeuden puolitoista- tai jopa kaksinkertaiseksi. Voisi tosin tehdä hyvää harjoitella keskittymistä myös verkkaisen äänikirjan äärellä. Ehkä siten oppisi sulkemaan kaiken käsillä olevan hetken ulkopuolella olevan epäolennaisen pois mielestä.

Kevätsuosikkini

Meritta Koivisto (2020) Sukulainen

Koiviston varta vasten äänikirjaksi kirjoittama Sukulainen kertoo ruotsinsuomalaisesta poliisista Harriet Jaatisesta, joka alkaa tutkia psykiatrisessa hoitolaitoksessa tapahtunutta kuolemaa. Tapahtumaketju johtaa Jaatisen syvälle ruotsalaisen ja suomalaisen suvun salaisuuksiin. Ilahduttavaa sinänsä aivan tavallisessa dekkarissa on se, että juoni kantaa loppuun saakka ja yllättää vielä viimeisillä kuunteluminuuteilla.

Sukulaista ei ole saatavilla lainkaan e-kirjana, vaan tarjolla on pelkästään Vuokko Hovatan lukema äänikirja, sillä teos kuuluu Storytel Original -sarjaan. Hovatan ääni on ihanan pehmeä, hyvällä tavalla unettava.

Emmi-Liia Sjöholm (2020) Paperilla toinen

Sjöholmin naiseksi kasvamisesta kertova esikoisteos on niitä kirjoja, jotka nimenomaan haluaisin lukea oikeista kirjan kansista. Haluaisin nuuhkia sivuja ja silittää niitä. Nauttia sanoista ja katsoa, miltä ne näyttävät sivulla painettuina. En ole autofiktion suuri ystävä, mutta Sjöholmin teos on koskettava, silkkaa sanataidetta, piti sisällöstä tai ei. En suosittele kuuntelemaan Paperilla toista, sillä kirjan ääni tulee aina lukijan sisältä.

Riikka Suominen (2020) Suhteellisen vapaata

Suhteellisen vapaata on Suomisen esikoisteos vapaasta suhteesta – kuten nimi leikitellen ja ilmiselvästi kertoo. Koska suosin e-kirjoja, myös Suomisen teoksen luin. Teksti on sujuvaa, aihe puhutteleva, mutta ilmaisu kevyttä. Suomisen teoksesta saavat varmasti irti eri elämäntilanteissa olevat. Jotkut samastuvat, ehkä innostuvat ja muut kauhistelevat.

Oletko kokeillut ääni- ja e-kirjasovelluksia? Onko suhtautumisesi niihin muuttunut virustilanteessa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Maailma, jonka sain nappia painamalla

En ole koskaan pitänyt pelaamista kiinnostavana ajanvietteenä, mutta viime viikon nostalgiatunnelmoinnit muistuttivat minua siitä, miten keskeinen osa teini-ikääni elektroniset pelit olivat ja miten ne mullistivat vapaa-aikani.
pelaaminen_ennenaamukahviaKun olin alakoulussa, äitini osti uuden ja kalliin tietokoneen meille. Muutamaan vuoteen en uskaltanut edes avata sitä, sillä pelkäsin paljon kohkattuja viruksia. Ei niitä pelkällä masiinan avaamisella imuroitua saanut, mutta kaikenlaisilla latauksilla kyllä – sen sain huomata myöhemmin. Kun vihdoin uskaltauduin käyttämään tietokonetta, vei se minut mukanaan täysin. En ole koskaan ajatellut olleeni pelihai, mutta jälkikäteen katsottuna minullakin oli hetkeni, joihin monet aikalaiset voivat samaistua.

Pelaaminen alkoi varkain. Ensiksi äitini patisti minua käyttämään tietokonetta, sillä masiinan käyttäminen oli yleishyödyllinen taito. (Olen syntynyt vuonna 1992, ja silti meidän aikanamme 1970-luvulla rakennetussa koulussa oli vain yksi vihreänharmaa tietokoneluokka, jonka koneista puoletkaan eivät avautuneet, mutta yritimme silti harjoitella sähköpostiosoitteiden tekemistä ja karttapelin pelaamista. Kotiopetukselle oli siis aito tarve.)

Lopulta innostuin kotona maantietopelistä, jonka äitini oli haalinut mukaansa eräänä perjantai-iltana lähimarketin laarista. Kuvastaa aika hyvin luonnettani, että kiinnostuin aluksi vain tietovisapeleistä. Minusta oikeat leikit tapahtuivat lattialla, mutta pian sain huomata, kuinka laajat mahdollisuudet virtuaalimaailmalla on.

Kaksi rakkainta, joita muistelen edelleen lämmöllä ja joiden henkiin herättämisestä voisin maksaa maltaita, ovat Sims2 ja Singstar PlayStation 2:lle. Sims2:een keskityin vuosia rakentaen sukuja ja valtavia taloja, mutta into hiipui iän karttuessa ja kovalevyn poksahtaessa vieden tiedostot mennessään. Sukulaiseni pelasti sen, minkä pystyi, kun minä itkin lattialla simieni kohtaloa. Singstar taas viihdytti minua vielä senkin jälkeen, kun oli nostanut kytkintä lapsuudenkodistani. Vaikka lauluääneni on harvinaisen mitäänsanomaton, on mielestäni silti kehittävää laulaa. Ainakin hoilottaminen on parempaa ajanvietettä kuin päämäärätön haahuilu.

Näin aikuisen silmin katsottuna kumpaakin peliä leimasi ajatus luovuudesta ja kehittymisestä, vaikka silloin tärkeintä oli ehdottomasti viihtyminen. Elektronisella alustalla tapahtuva leikki ei ole sen huonompi vaihtoehto kuin olohuoneen nurkassa järjestetty kotileikki, vaikka ajattelen, ettei ruutuvapaita touhuja voi koskaan korvata kokonaan digimaailmalla.

Olen aiemminkin sanonut, että ihmisellä on taipumus ajatella aina elävänsä jotenkin erityisen merkityksellistä aikaa, mutta totean silti, että jälkikäteen olen onnellinen siitä, että sain nauttia sekä analogisen maailman rippeistä että digitalisen ajan tulosta. Arjessa oli tarpeeksi uutuudenviehätystä, mutta myös vanhaa ja vakaata tekniikkaa. Elämää, jossa ei tunnettu ruutuaikaa, mutta jossa ruutua sai maistaa.

Pelaaminen (e-sports) on viime vuosina ammattimaistunut ja siitä on kasvanut opiskeltava ala, jonka kanssa Sims– ja Singstar-muisteloillani on aika vähän tekemistä. Minun pelaamiseni jäivät teini-ikään, mutta kaipaan satunnaisesti pelien tarjoamaa rajatonta visuaalista luomismahdollisuutta. Saahan sitä onneksi vähän Ikean keittiösuunnittelusovelluksellakin.

Tiedän, että blogiani lukevat eri-ikäiset ihmiset. Minkälaisia muistoja sinulla on pelaamisesta?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Lapsi tuntemattoman kanssa – tuhoutuuko yhteiskunta?

Keväällä se tapahtuu! Kansan syviä rivejä järkyttänyt kumppanuusvanhemmuusohjelma saapuu näköradioiden ruutuihin kauhistuttamaan olohuoneita. Tuhoutuuko perinteinen perhemalli? Alkaako ohjelman jälkeen päämäärätön lastenhankinta satunnaisten ohikulkijoiden kanssa?
DSC_0014Kuvituskuva.

Kumppanuusvanhemmuudella (co-parenting) tarkoitetaan lapsen toivomista toisen samassa tilanteessa olevan aikuisen kanssa, mutta osapuolten välillä ei lähtökohtaisesti ole rakkaussuhdetta eivätkä he välttämättä asu yhdessä.

Nelosella ja Ruudussa esitettävä ohjelma perustuu israelilaiseen formaattiin Pregnant & Platonic, josta myös BBC on tehnyt oman versionsa. Suomessa ohjelmayhtiö julkaisee kevään 2020 aikana osallistujat, joiden vanhemmuustaivalta sarja seuraa. Tiettävästi ohjelman suomenkielinen työnimi on ollut Lapsi tuntemattoman kanssa, mutta lopullista nimeä ei ole vielä julkaistu.

Kun kumppanuusvanhemmuusohjelmasta julkaistiin ensimmäiset tiedotteet vuonna 2017, olivat reaktiot sellaisia kuin saattaa odottaa Ilta-Sanomien nettijutussa (28.12.2017).

”Eiks parittaminen ole Suomessa kiellettyä ja kuitenkin telkassa pyörii useampia paritusohjelmia.”

”Erittäin tuomittavaa.”

”Kyllä on tyhmää ja edesvastuutonta. Lapsesta pitää huolehtia aikuisuuteen asti ja siihen tarvitaan muutakin kuin kumppanuutta. Entä huoltajuuskiistat, niitäkin varmasti tulee. Toivottavasti hakijoita ei tule.”

On tavallaan aika suloista, kuinka kommenteissa toistuu ajatus siitä, että esiin nostetut ongelmat katoaisivat, jos vanhempien välillä olisi rakkaussuhde. Yksikään mahdollinen perhemalli ei poista ongelmia, joita perhe voi kohdata. Huvittavaa on myös se, että eniten mediassa ovat esillä perinteiset perhemallit ja niitä koskevat – myös surulliset – uutiset, joten minkäänlaiseen loogiseen päättelyketjuun ei mahdu ajatus siitä, että vanhempien keskinäiseen rakkauteen perustuva ydinperhe olisi vanhemmuusongelmien ulkopuolella, itse asiassa päinvastoin.

Eräs kommentoija tiivisti hyvin keskustelun ongelman:

”Kaikki totutusta poikkeava ei automaattisesti ole pahaa. Lapsia eivät vahingoita erilaiset perhemallit, vaan vanhempien välinpitämättömyys, mielenterveys- ja päihdeongelmat. Jostakin syystä nuo jälkimmäiset vaan eivät herätä ihmisissä mitään tunnekuohuja.”

Suurin syy sille, miksi kumppanuusvanhemmuus ravistelee televisioruutuja, on se, että ohjelma koettelee perinteisiä arvoja, ja kun niin tapahtuu, kokevat jotkut omat elämänvalintansa uhatuiksi. Siitäkin huolimatta, ettei katsojia pakoteta kumppanuusvanhemmuuteen eikä siitä tehtävä ohjelma tarkoita sitä, että perinteinen perhemalli olisi huono.

Saman reaktion sai aikaan Ensitreffit alttarilla, joka saapui Suomen televisioon järkyttämään avioliittoarvoja vuonna 2015. Ei mennyt avioliittoinstituutio puihin, eivät nousseet erotilastot, ja kaikki halukkaat pääsevät edelleen naimisiin.

Nelosen kumppanuusvanhemmuusohjelman pääidea on lapsettomuuden kipeys, ei se, että lapsi hankitaan tuntemattoman kanssa, vaikka niin tapahtuu. Näkökulma on koskettava ja tarjoaa muillekin kuin kumppanuusvanhemmuudesta kiinnostuneille katsojille samastumispinnan. Lapsettomuus on universaalia parisuhde- tai perhemalliin katsomatta, ja siksi siitä käytävä avoin keskustelu on ainoastaan tervetullutta.

Minkälaisia ajatuksia kumppanuusvanhemmuus herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Helene – taiteilijana koskettava, elokuvana tylsä

Helene Schjerfbeckistä (1862–1946) kertova Helene on taide-elokuvamainen kuvaus unohdetun taiteilijan tuskasta, joka parhaimmillaan vavahduttaa ja pahimmillaan tylsistyttää.
Helene_pressi4Kuva: Nordisk Film

Antti J. Jokisen ohjaama ja Marko Leinon kanssa käsikirjoittama Helene on itsessään taideteos, joka on visuaalisena elämyksenä suurempi kuin melko tavalliseksi taipuva tarina: unohdettu taiteilija, yllätysmenestys ja riuduttava rakkaus. Elokuvassa keski-ikäisen Schjerfbeckin (Laura Birn) rakkaudenkohde on nuori taidemaalarikirjailija Einar Reuter (Johannes Holopainen), johon tutustuminen muuttaa pysyvästi Schjerfbeckin elämän.

Schjerfbeckistä tuli erityisen kuuluisa taidekauppiaan löydettyä hänet ja 159 teosta vuonna 1915. Menestys johti suosittuihin näyttelyihin ja tuottoisiin taidekauppoihin. Esimerkkinä kerrottakoon, että vuonna 2008 Schjerfbeckin maalaus Tanssiaiskengät myytiin huutokaupassa lähes 3,9 miljoonalla eurolla, joka on enemmän kuin on koskaan maksettu suomalaistaiteilijan työstä.

Birn on Helenenä hurmaava, koskematon ja vahva taiteilijan fyysisestä hauraudesta huolimatta. Birnin fiktiivinen Helene maalaa uskottavasti ja luo melko yksipuoliseksi nivoutuvaan tarinaan syvyyttä ja liikettä vivahteikkailla eleillään. Schjerfbeckin parhaan ystävän Helena Westermarckin roolin tulkitsee Krista Kosonen, joka vie Westerin osansa varmuudella loppuun. Westeriksi kutsutun Helenan ja taitelija-Helenen aikuinen ystävyys on vankkaa ja koskettavaa, jopa samastuttavaa, katsottavaa.

Aikakauden kuvauksen ja Helenen henkilökohtaisen elämän huomioiden keskiössä ovat myös Schjerfbeckin äiti Olga Printz (Pirkko Saisio) ja veli Magnus (Eero Aho), jonka taskuun suuri osa taidekaupparahoista päätyy naisen aseman ja holhoussuhteen vuoksi. Sisarukset joutuvat myös miettimään, kumpi jaksaa paremmin väkäleukaista ja teräväkielistä äitiä aikana, jolloin vaivaistalot olivat kirosana ja läheisten hoitaminen loppuun saakka velvollisuus.

Kun Helene-elokuvan kuvaukset alkoivat, kohahdutti elokuvan esityskieli, sillä Schjerfbeck oli suomenruotsalainen. Taidekriitikko Pontus Kyander ehdotti elokuvan boikotoimista, mutta Jokinen vei projektinsa loppuun sellaisenaan eli suomeksi, vaikka tiettävästi Charlotte Airas oli tarjonnut hänelle ruotsinkielistä käsikirjoitusta.

Kun ottaa huomioon Schjerfbeckin taustan ja kaksikielisen Suomen, olisi ollut taiteilijaa kunnioittavaa tehdä elokuva hänen äidinkielellään tai ainakin tuoda kieli teoksessa ilmi. Jokisen teoksessa ruotsin kieli ei ole millään tavalla läsnä, mikä on jopa huvittavaa, sillä Schjerfbeckin aikana Suomen kulttuuripiirit olivat pitkälti ruotsinkielisiä. Toisaalta näin ajatellen ei Hollywoodissakaan olisi voitu tehdä kuin murto-osa elämäkertaelokuvista, jos ne pitäisi aina toteuttaa henkilön äidinkielellä.

Helene on pitkäveteisyydestään huolimatta kaunis ja koskettava elokuva, joka hivelee erityisesti taiteesta nauttivia elämäkertaintoilijoita. Schjerfbeckin nimikkoelokuva ei ehkä jää historiaan genrensä kokonaisvaltaisesti onnistuneimpana elokuvana, mutta ainakin esimerkkinä siitä, miltä öljyvärimaalaus näyttää elokuvaksi muutettuna ja miten kauniilta ideaalitilanteessa taitelijan elämäkertaelokuva voi näyttää.

Tack, Helene.

Helene on katsottavissa elokuvateattereissa 17.1.2020 alkaen.

Mitä mieltä olet Helenen kielikysymyksestä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa